Luulen saapuneeni Tuomasmessun
30-vuotisjuhlaan aivan liian aikaisin: olen paikalla kolme varttia etuajassa.
Odotan astuvani autiona kaikuvaan kirkkoon, jossa ehkä suntio käyskentelee.
Vielä mitä! Kirkkaankeltaiset narsissit napottavat koreissa helsinkiläisen
Mikael Agricolan kirkon portailla, kun eteisaulassa käy jo pieni kuhina. Minua
tervehditään joka suunnalta kädestä pitäen, ja saan käteeni virsikirjan ja Tuomaslauluja-nimisen
laulukirjan. Tunnen itseni tervetulleeksi konkariksi, vaikka olenkin
Tuomasmessussa ensimmäistä kertaa.
Kirkko tulee ääriään myöten täyteen. Joka puolella
soljuu iloinen puheensorina. Ihmiset tervehtivät ja halaavat toisiaan. Väenpaljoudesta
huolimatta tunnelma on välitön ja kodinomainen.
Tuomasmessut ovat Suomen evankelis-luterilaisen
kirkon suosituimpia jumalanpalveluksia: messun ”kotipesässä” Agricolan
kirkossa käy joka sunnuntai useita satoja messuvieraita – ja sen päälle
tulevat vielä Turussa, Tampereella ja pienemmillä paikkakunnilla
järjestettävissä Tuomasmessuissa kävijät.
Myös ensimmäistä Tuomasmessua vietettiin aikanaan Agricolan
kirkossa, tarkalleen ottaen 10. huhtikuuta vuonna 1988. Kirkko oli silloinkin
täynnä. Messu syntyi nuorten teologien ja aktiivisten maallikoiden puolen
vuoden pohdinnan tuloksena. He halusivat luoda ehtoollisjumalanpalveluksen,
johon itse haluaisivat osallistua ja joka myös osallistaisi penkissä istujia uudella
tavalla.
Uusi messu sai vaikutteita kristinuskon eri
perinteistä, ja niinpä mukana on niin ortodokseille ja Taize-yhteisölle kuin
myös herätyskristityille ja karismaatikoille tyypillisiä piirteitä.
Arkisuus ja armo
Ensimmäinen
laulu nytkähtää käyntiin kuin lähtöä odottanut juna. Hetkessä kirkko täyttyy Latinalaisen
Amerikan musiikin äänimaailmasta: rummuista ja muista lyömäsoittimista, trumpetista,
sähkökitarasta… Solistit ja kuoro laulavat yhdessä komeasti. Soittajat ovat
selkeästi ammattilaisia. Hymyilen leveästi ja heilun musiikin mukana, sillä en
voi pysyä paikoillani. Upean kuuloista!
Messun liturgi, tuomaspappi Pirjo Kantala astuu
alttarille. Hän aloittaa kertomalla riittävän hyvästä äidistä, joka ei aloita
nuhdesaarnaa vaan silittää lasta ja sanoo: ”Kyllä tästä selvitään.” Tämä antaa
esimakua siitä, millaisia messulaulujen sanoitukset ovat: arkisia ja
armollisia.
Kantala
jatkaa kertoen, että Tuomasmessussa on jo 30 vuotta lausuttu katolinen
katumusrukous: ”omasta syystäni, omasta syystäni, omasta suuresta syystäni”
(latinaksi mea culpa, mea maxima culpa). Se lausutaan nytkin yhdessä.
Osa lyö nyrkillä rintaansa tunnustusta lausuessaan ja tekee ristinmerkin, kun
Kantala julistaa synninpäästön.
Yllätysräppiä
Lattarimusiikki
soi messussa useaan otteeseen, ja tuntuu siltä kuin aurinko alkaisi paistaa
kirkossa. Tuomasmessun tavoite, aktivoida osallistujia mukaan, onnistuu
musiikin kautta erityisen hienosti. Musiikkia on jokaiseen makuun, ja se voi
vaihdella messusta toiseen suurestikin.
Takanani
istuva keski-ikäinen pariskunta on ollut selvästi mukana ennenkin, sillä he
laulavat kaksiäänisesti. Väkeä on kirkossa valtava määrä, mutta kaikki toimii
kuin hyvin öljytty koneisto: järjestyksessä, rauhassa. Ihmiset jonottavat
esirukousta kärsivällisesti.
Esirukousjakson
aikana albaan pukeutuneet vapaaehtoiset rukoilevat ihmisten puolesta. Halutessaan
rukousaiheita voi myös kirjoittaa lapuille, jotka luetaan alttarilla ääneen.
Vapaaehtoisia
toimii Tuomasmessussa monessa eri roolissa, esirukoilijoiden lisäksi muun
muassa kirjojenjakajina, kolehdinkantajina, ehtoollisavustajina ja
tekstinlukijoina.
Ehtoollisen
jälkeen lausutaan kokoava loppurukous ja lauletaan virsi 104, Pilvimuurista
valo välähtää. Olen pudota penkiltä, kun kaljupäinen nuorimies tulee räppäämään
säkeistöjen väliin. Esitys saa raikuvat aplodit.
”Uskon vastakohta on varmuus”
Helsingin tuore piispa Teemu Laajasalo ei
ole päässyt paikalle, joten Tuomasmessun perustajiin kuuluva
pappi Olli Valtonen tulee saarnaamaan. Valtonen astelee alttarille ja
aloittaa sanomalla: ”Kristus nousi kuolleista.” Yleisö vastaa kuorossa:
”Totisesti nousi!” Tämä toistetaan kolme kertaa.
Saarnaaja aloittaa puhumalla positiiviseen
sävyyn siitä, miten ihmisiä kiinnostaa hengellisyys ja miten he eivät etsi
uskontoa vaan merkitystä ja elämän tarkoitusta. Valtonen jatkaa, että kansa
janoaa jotakin, joka ”on totta heille”. Valtonen kertoo, miten Tuomasmessussa
usko on luottamusta siihen, että jossakin on joku, joka on kaiken takana.
Tuomasmessu on hänen mukaansa sekä uskontunnustus että turvasatama epäilijöille
ja etsijöille. Tämän jälkeen Valtonen lausuu painokkaasti, miten ”uskon
vastakohta ei ole epäusko vaan varmuus”.
Kuuntelen Valtosen saarnaa
kasvavan ristiriitaisuuden kourissa. Tuomasmessua markkinoidaan matalan
kynnyksen jumalanpalveluksena epäilijöille – mistä nimikin kertoo – mutta
antaako messu kävijöille työkaluja päästä epäilyistään eteenpäin?
Nyt saarnasi pappi, mutta Tuomasmessussa on kuultu
myös julkkispuhujia, jotka eivät ainakaan yleisen tiedon mukaan ole
tunnustavia kristittyjä.
Valtonen kertoo vielä, miten Jeesus ilmestyi
opetuslapsille kuolemansa jälkeen ja miten sen seurauksena syntyi ”Jeesus-liike”.
Seuraavaksi hän kuvailee Jeesusta olennoksi, joka saattoi ilmestyä yhtäkkiä
seinien ja ovien läpi. Lopuksi hän kertoo, miten Jeesuksen kohtaamisen jälkeen
ihmisten elämä muuttui pelosta rohkeuteen ja epäuskosta luottamukseen.
Valtonen ei taaskaan puhu uskosta epäuskon vastakohtana vaan luottamuksesta.
Saarnasta jää sekava ja epäjohdonmukainen kuva, enkä
koe sitä kovin raamatulliseksi. Kuulijana jäin kaipaamaan opetusta Jeesuksesta
toivon ja ikuisen elämän tuojana – messun päähenkilönä.
Ei tarvitse vain istua ja kuunnella
Saarnan jälkeen kerätään kolehti ja jaetaan
ehtoollinen. Liturgia tuntuu kestävän ja kestävän, sillä useita rukouksia,
uskontunnustuksia ja muita säkeitä lausutaan taas yhteen ääneen. Myös itse ehtoollinen
kestää kauan, sillä se täytyy juhlamessussa jakaa noin tuhannelle ihmiselle.
Keskittymiskykyni alkaa herpaantua, vaikka olenkin
noussut seisomaan vähän väliä eri uskontunnustusten lausumisen aikana.
Mietin, että liturgiasta voisi jättää joitakin osia pois, jotta messun kulku
olisi vähän napakampi. Toisaalta pitkäkestoisuuden ymmärtää, sillä kyseessä
on kuitenkin 30-vuotisjuhla ja ihmisiä on paljon enemmän kuin normaalisti.
Lopulta messu päättyy. Bändi alkaa soittaa viimeistä
kappaletta, joka on Pekka Simojoen Nousevaan aamuun.
Messuväki keinahtelee lattarisovituksen tahdissa. Otan itsekin muutaman
tanssiaskeleen. Musiikki on ehdottomasti Tuomasmessun parasta antia. Muusikot
ovat ainoita messun tekijöitä, jotka saavat pienen palkkion, ja se kyllä kannattaa.
Tunnen olevani ilmaisessa mutta korkeatasoisessa konsertissa.
Monet ihmiset tuntuvat nykyään haluavan
jumalanpalveluksilta aktiivista omaa roolia eikä vain passiivista
vastaanottamista. Tässä Tuomasmessu on totisesti onnistunut. Pelkkänä penkissä
osallistujanakin tuntee olevansa aktiivisempi kuin monessa muussa
jumalanpalveluksessa edes vapaakristillisissä yhteisöissä.
Tuomasmessua kutsutaan vapaaehtoistyön ihmeeksi, sillä
messu toteutuu suurimmaksi osaksi lahjoitusten varassa. Menestyksen avain
lienee siinä, että tehtäviä on monta, ne ovat selkeitä ja ne eivät ole liian
suuria – kaikki nämä ovat tunnettuja toimivan organisaation elementtejä. Kun
jokainen tietää tehtävänsä, messu etenee sujuvasti.
Lähden
messusta yhtä aikaa voimaantuneena ja hämmentyneenä. Musiikki ainakin jää soimaan
päähän. Vaikka väenpaljoudella on huonotkin puolensa, onhan se virkistävää,
että kirkon penkit ovat kerrankin täynnä.
Mikä
Tuomasmessu
» Suomen evankelis-luterilaisen
kirkon piirissä kehitetty jumalanpalveluskonsepti. Perustettu keväällä 1988.
» Alullepanijana joukko nuoria teologeja ja kirkon maallikoita, joukossa muun
muassa Olli Valtonen ja Miikka Ruokanen.
» Nimi viittaa Jeesuksen opetuslapseen Tuomakseen: messun halutaan olevan myös
epäilijälle hoitava paikka.
» Toteutetaan vapaaehtoisvoimin;
esimerkiksi Helsingissä jokaisessa messussa palvelee noin 70 vapaaehtoista.
» Toimii pääosin lahjoitusten
varassa.
» Tunnusomaisimmat elementit
ovat monipuolinen musiikki ja rukousjakso.
» Saarnaaja vaihtelee ja voi
olla myös maallikko. Saarnojen aiheena kirkkovuoden tekstien ohella myös ajankohtaisia
teemoja sekä yhteiskunnallisia asioita.
» Järjestetään myös Ruotsissa,
Norjassa, Saksassa ja Hollannissa.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...