Valoisa katsaus raamattukoulutukseen

Jouko Ruohomäki: Yhden kirjan koulu – Helluntaiherätyksen raamattukoulutuksen historia 1912–2019. Aikamedia 2020. Sid. 500 s.

Helluntaitulen saapumisesta Suomeen on kulunut jo hyvän matkaa toistasataa vuotta, joten on ollut hyvä aika laatia historiikkeja helluntaiherätyksen menestystekijöistä. Yksi tällainen on ilman muuta ollut ymmärrys raamattukoulutuksen tärkeydestä maallikkoliikkeenä käynnistyneessä herätyksessä.

Opetusneuvos ja vuosikymmenten raamattukoulutyön vaikuttaja Jouko Ruohomäki on koonnut ja kirjoittanut merkittävän ja mielenkiintoisen historiateoksen Yhden kirjan koulu – Helluntaiherätyksen raamattukoulutuksen historia 1912–2019. Tekstin sujuvuus ja siitä löytyvä innostuneisuus paljastaa, että Ruohomäellä on selvästikin ollut oma lehmä ojassa.

On ilo lukea historiikkia, josta ei pölähdä historian paksu pöly lukijan sieraimiin. Pitkän omakohtaisen kokemuksen ansiosta Ruohomäki on onnistunut tuulettamaan tutkijankammiossaan pölyt pois. Onnistunutta lukukokemusta avittavat elävän tuntuinen yhteiskunnallinen ajankuvaus, rehellisen avoin herätyksemme isien mielipiteiden ja päätösten arvioiminen sekä tasapainoinen historian arviointi – kritiikki ja samalla syvä kunnioitus.

Tuhansilla helluntaiuskovilla on omakohtaisia kokemuksia raamattuopistoistamme menneiden vuosikymmenten aikana. Ja vaikka kaikki eivät olekaan osallistuneet opistoilla raamattukoulutukseen, niin Katinalan, Lehijärven ja Keuruun konferenssit ovat tarjonneet kosketuskohdan opistoon. Kuten myös erittäin suositut kurssivierailut, jotka vielä viime vuosituhannen puolella helposti täyttivät rukoushuoneiden penkit.

Vaikka Ruohomäen teoksessa keskitytäänkin ensisijaisesti raamattukoulutuksen historiaan, tarjoaa se runsaan ja monipuolisen katsauksen myös opistomme oheistarjontaan, jolla kerättiin huomattavia tuloja opiston toiminnan, ylläpitämisen ja kehittämisen mahdollistamiseksi.

Kirjassa lukijaa kuljetetaan paikallisten seurakuntien raamattuviikoilta uranuurtajaksi pohjoismaisten helluntailiikkeiden joukossa, kun ensimmäisenä Suomessa siirryttiin kiinteään, yhdessä paikassa toimivaan kouluun. Tästä huolimatta Ruohomäki ei keskity liikaa raamattuopiston toimintaan. Hän kuljettaa mukana koko ajan myös seurakuntien omaa raamattukoulutusta sekä melko pitkäänkin varsin merkittävässä roolissa ollutta Kristillisen Kirjallisuuden Seuran ja Kansainvälisen Kirjeopiston toimintaa.

Niinpä vaikka täysin ymmärrettävästi kirja painottuu erityisesti Keuruun Iso Kirja -opiston vaiheisiin, se on voitu hyvällä omallatunnolla nimetä koko helluntaiherätyksen raamattukoulutuksen historiikiksi.

Teoksessa kuvataan herätyksen alkuaikojen raamatunopiskelun innostusta ja rohkeutta, jolla opistoamme on rakennettu ja kehitetty, sekä valtavia opiskelijamääriä vielä 1980- ja 1990-luvuilla. Nämä asiat onnistuvat kääntämään katseen siihen, mikä nyt on tilanne ja mikä on raamattukoulutuksen tulevaisuus.

Valoisasti kuvattu historia, joka pitää sisällään siunauksien ja onnistumisten lisäksi erimielisyyttä ja vastustustakin, jättää kuitenkin lukijalle vahvan luottamuksen siihen, että herätysliikkeemme raamattukoulutuksella on myös tulevaisuus.

Petri Viinikkala