Maailmaa voi nähdä muutoinkin kuin silmillä


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tarja Varjonen ja Anniina Jakonen: Hapuilua varjojen maassa. Aikamedia 2021. Sid. 245 s.


Hapuilua varjojen maassa kertoo Tarja Varjosen elämäntarinan. Tarina alkaa Varjosen varhaisimmasta lapsuusmuistosta, siitä hetkestä, kun hän menettää näkönsä aivokalvontulehduksen seurauksena. Kirjan nimi on osuva, koska kirja kuvaa sitä, miten elämä näkönsä menettäneenä on monesti hapuilua niin vertauskuvallisesti kuin aivan konkreettisestikin.

Varjosen elämästä ei ole vaikeuksia puuttunut, joten ”varjojen maa” ei ole pelkkä lyyrinen koriste. Kirja piirtää kuvan siitä, mitä on elää ihmisenä tässä langenneessa maailmassa, ja kuvaus on hyvin rehellistä mutta ei provosoivaa. Kaikkien karujen ja surullisten tapahtumien kuvauksen yllä lepää lempeyden ja seesteisyyden tuntu, ja silti vääryyksiä ei vähätellä.

Tänä reality-sarjojen aikakautena verkkokauppojen virtuaaliset hyllyt pursuavat elämäkertoja, ja jopa kolmekymppiset kirjoittelevat muistelmiaan. Olen yksi heistä, joka on kysynyt jo monta kertaa, tarvitsemmeko enää yhtäkään elämäkertaa. Varjosen teoksen luettuani voin sanoa, että tätä elämäkertaa me ainakin tarvitsemme. Onneksi se siis kirjoitettiin. Kirja puhuttelee, lohduttaa ja sivistää, ja se on myös laadukas, huoliteltu teos.

Kerronnasta on sanottava, että se on sujuvaa ja etenee jouhevasti. Kirjan alku herättää mielenkiinnon ja tarina pitää otteessaan loppuun saakka. Kielikuvat ovat usein kliseisiä, mutta kuvaus on sinänsä koskettavaa ja aidon tuntuista. Kirja on juuri sopivan pituinen, ja teokseen on onnistuttu sisällyttämään asioita, jotka vievät tarinaa eteenpäin ja tuntuvat juonen kannalta relevanteilta.

Teos kuvaa rikasta elämää ja ihmisyyttä – kokonaisvaltaista ihmisyyttä. Ehkäpä ihmisyys on tässä niin aistikasta juuri siitä syystä, että kirjan päähenkilöllä on pelissä kaikki muut aistit paitsi näköaisti. On olemassa niin paljon asioita, joille ”näkevät” ihmiset saattavat sokeutua juuri siksi, että he näkevät silmillään. Varjonen tietää, mitä kaikkea elämässä voi nähdä muutoin kuin silmillä.

Samaan aikaan, kun kirja piirtää kuvan uniikista polusta, Varjosen elämä tuntuu osaltaan niin hyvin normaalilta: hän opiskelee pari ammattia, tekee töitä konekirjoittajana ja hierojana, menee naimisiin, saa lapsia, rakennuttaa talon. Juuri tämä onkin tärkeä huomata – hän on ihminen siinä missä muutkin. Valitettavasti Varjonen on saanut kokea, miten erikoisella ja epäsopivalla tavalla häneen on suhtauduttu seurakunnassa näköönsä liittyvien haasteiden vuoksi. Kirjassa ei vaieta näistäkään kokemuksista.

Lisäksi teos kuvaa esimerkiksi yksinäisyyden, vierauden ja juurettomuuden kokemuksia. Vaikka Varjosen elämässä nämä kietoutuvat näkökyvyn menettämiseen ja esimerkiksi siihen, kuinka hänet eristetään kouluikäisenä vanhemmistaan kolkkoon näkövammaisten sisäoppilaitokseen, synkkien tuntemusten tarkka kuvaus on sellaista, että siihen voi samaistua, vaikka omat haasteet olisivat aiheutuneet jostakin aivan muusta.

Kaiken kaikkiaan tässä on kirja, joka avartaa mieltä ja jota on helppo suositella monenlaiselle lukijalle. Kirja on koskettava todistus Jumalan läsnäolosta ja huolenpidosta, elämän haasteista ja selviytymisestä.

 

Sara Saarela




51

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja