Arvio: ”Lähetystyö muuttaa koko elämän”

The Mission – Lähetyssaarnaajat. Dokumenttielokuva, 95 min. Ohj. Tania Anderson. Danish Bear Productions Oy, 2022.

Valkokankaalla 5. elokuuta ensi-iltansa saanut dokumenttielokuva mormoninuorten lähetystyökaudesta Suomessa on mielenkiintoinen ja avartava, mutta myös raskas katselukokemus. 

Rankaksi sen tekee ensinnäkin se, että katsoessa on pakko punnita omia kokemuksiaan hengellisistä yhteisöistä ja toisaalta peilata dokumentin nuorten elämää lähes samanikäisten teinien äitinä. Ennen kaikkea sydäntä raastaa kuitenkin se, miten paljon lähes sadan minuutin aikana puhutaan Jeesuksesta, kuitenkaan tuntematta todellista ristin Kristuksen antamaa vapautta, iloa, rauhaa ja pelastusta. 

Mormonit luokittelevat itsensä kristityiksi ja ainoan tosi kirkon jäseniksi, kun taas perinteiset kristilliset kirkkokunnat luokittelevat heidät kristinuskon ulkopuolelle muun muassa kolminaisuusopin vastaisuuden vuoksi. Dokumentissa nuori lähetyssaarnaaja kertoo, että ”ei kyse ole taivaasta ja helvetistä vaan siitä, oliko hyvä ihminen ja mitä teki elämällään. Jeesus mahdollistaa ikuisen perhe-elämän tuonpuoleisessa”. Yksi mormonien tärkeimpiä päämääriä onkin mennä naimisiin ja perustaa perhe heti nuorena toteutetun lähetystyöjakson jälkeen. 

Hieman alle puolet maailman 16 miljoonasta mormonista asuu Yhdysvalloissa, pääosin Utahin osavaltiossa. Suomessa mormoneja on noin 4 900. Heidän oppinsa mukaan jokaisen kykenevän nuoren miehen pitää palvella lähetystyössä. Noin 80 prosenttia lähetyssaarnaajista onkin miehiä. Heillä lähetystyö kestää kaksi vuotta, naisilla puolitoista. Käytännössä lähetystyö on palkatonta vapaaehtoistyötä, joten se vaatii etukäteissäästöjä. 

Dokumentissa seurataan neljää amerikkalaista nuorta heidän lähetystyöhön valmistautumisestaan kotiinpaluuseen saakka. Jokainen heistä on kasvanut lapsesta asti mormonioppiin, joten katsoja ei voi olla pohtimatta, kuinka paljon heidän uskonsa on kasvatuksen tulosta ja suoranaista aivopesua. 

Dokumentti alkaa helluntailaisittain melko vieraalta maaperältä, ampumaradalta. Ehkä sillä halutaan tuoda räväkkyyttä mielikuvaan siisteihin kauluspaitoihin pukeutuneista nuorista mormonimiehistä, vaikkakin silitysraudat, kenkäplankit ja pukupussit vilahtelevat myöhemmin tiuhaan kuvissa. 

Huolettomat nuoret, jotka hetki sitten ajelivat autoillaan ja luukuttivat musiikkia, ovat äkkiä vakavassa tehtävässä kaukana kotoa. Etunimiä ei sallita, vaan heitä puhutellaan sukunimillä ja etuliitteillä ”vanhin” tai ”sisar” sukupuolesta riippuen. Lähetyssaarnaajan nimikylttiä on kannettava kaikkialla. 

Lähetystyö on kaukana löhölomasta. Päivärytmi on tarkoin määritelty ja säännöt kirjattu käsikirjaan. Nuoret asuvat pyhäkoulumaisilla Jeesuksen kuvilla vuoratuissa asunnoissa ja työskentelevät pareittain. Omaa toveria ei saa päästää silmistään kuin pesulla käynnin ajaksi. Yhdeksän viikon välein pari ja paikkakunta vaihtuvat, joten muutos on jatkuvaa. Samalla heidän on tarkoitus oppia toimimista erilaisten ihmisten kanssa ja sitoutumista myös tulevaa avioliittoa ajatellen. 

Katsojan kannalta kokonaisuuteen tuo ilahduttavaa monipuolisuutta se, että maisemat vaihtuvat Helsingin ytimestä Hämeenlinnaan ja aina Rovaniemen luontopoluille saakka – ja jopa siellä kuljetaan kauluspaidoissa. 

Tärkein tavoite on julistaa Mormonin kirjan sanomaa. Se tarkoittaa useita tunteja ulkona värjöttelyä joka päivä, ovelta ovelle kiertämistä ja välillä epätoivoisiakin yrityksiä saada suomalaiset tuppisuut juttelemaan. ”Kestitkää itseänne Kristuksen sanoilla” julistaa kadulle pystytetty Jeesus-kyltti, mikä tuskin on kovin vetovoimainen viesti tämän päivän ihmisten silmissä. Kielimuuri, koti-ikävä, kulttuurishokki ja vihollisen luomat epäilyt tuovat omat haasteensa tehtävän toteuttamiseen. 

Eräs nuorista tunnustaakin, että epäilyksiä on enemmän kuin ettei epäilisi. Silloin kokouksissa puhutaan tottelevaisuudesta ja siitä, kuinka opetuslapsi palvelee aina ilolla Herraansa. Lisäksi alueneuvoston kokouksessa käsitellään erään ”Ystävän” – kuten he näissä kokoontumisissa anonyymisti toisiaan puhuttelevat – kahviongelmaa. 

Ilahduttavaa on, että etukäteen heille kerrotaan suurimman osan suomalaisista kuulleen Jeesuksesta. Eräs ohikulkija sanookin uskovansa Jeesukseen, mutta ei mormonien oppiin. Dokumentin loppupuolella lähetyssaarnaajat kertovat myös kohdanneensa naisen, joka halusi rukoilla heidän puolestaan ja pelastaa heidät omalta uskonnoltaan. Silloin sydämessä läikähtää – joku on edes yrittänyt! Mormoninuoret kuitenkin pitävät yritystä naurettavana. 

Yhteydenpito perheeseen on lähetystyön aikana tarkoin rajoitettua ja yksinäisyys ottaa koville. Nuorten mukaan vaikeinta on se, että heidät nähdään lähetyssaarnaajina eikä tavallisina ihmisinä, eikä kukaan tiedä, mitä he joutuvat käymään läpi silloin, kun eivät ole julistamassa kaduilla. Juuri siksi dokumentti päästää katsojan tähän piilotettuun maailmaan. 

Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon johto suostui Tania Andersonin ohjaamaan dokumenttiin tietyin ehdoin. Lähetyssaarnaajat saivat esimerkiksi keskeyttää kuvaamisen. Vaikeimpia kohtia onkin selvästi leikattu pois. Kun mormoninuorilta kysytään kouluvierailulla, tuntuuko heidän uskontonsa rajoittavalta, vastausta ei näytetä. Myös kotivierailuilla suomalaiset osaavat haastaa mormonioppia. 

Eräs dokumentin lähetyssaarnaajanuorista sairastuu mieleltään ja kärsii itsetuhoisuudesta, ja lopulta hänet lähetetään kotiin toipumaan. Mormonijohtajan mukaan ”se, että tehtävä tuntuu ylivoimaiselta, on osa Jumalan suunnitelmaa”. 

Mutta löytyy dokumentista myös helmiä, joista meistä jokainen voisi pitää ohjenuoranaan. Tällaisia ovat esimerkiksi neuvot lähetystyöhön lähteville: Ole ahkera toimissasi. Laita koko persoonasi peliin. Tutki kirjoituksia, rukoile paljon. Jeesus on viesti, emmekä poikkea viestistä tuumaakaan. Kun hän kutsuu, on oltava valmiina. Rakasta ja palvele parhaasi mukaan, pärjäät kyllä. 

Sanomaltaan dokumentti on siis helluntaikatsojalle ristiriitainen ja harhaanjohtava. Se sisältää paljon tuttuja elementtejä kasteesta, rukouksesta ja lähetystyön merkityksestä, mutta silti on kyse harhaopista. Ehkä juuri siksi dokumentti ihastuttaa ja vihastuttaa. Silti mielenkiinto pysyy yllä alusta loppuun. Kerronta on sujuvaa ja kokonaisuus hienosti rakennettu. Kiitoksensa ansaitsevat myös Suomen upeat luontokuvaukset pitkospuineen ja avantoineen. 

Päällimmäisenä dokumentista nousee kuitenkin mieleen Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumin seitsemännessä luvussa: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’ Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ’En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!’” 

Voimme vain rukoilla ja tehdä parhaamme mukaan työtä, että niin dokumentin tekijät kuin katsojatkin voisivat oppia tuntemaan totuuden. 

Anniina Jakonen