Luulen saapuneeni Tuomasmessun
30-vuotisjuhlaan aivan liian aikaisin: olen paikalla kolme varttia etuajassa.
Odotan astuvani autiona kaikuvaan kirkkoon, jossa ehkä suntio käyskentelee.
Vielä mitä! Kirkkaankeltaiset narsissit napottavat koreissa helsinkiläisen
Mikael Agricolan kirkon portailla, kun eteisaulassa käy jo pieni kuhina. Minua
tervehditään joka suunnalta kädestä pitäen, ja saan käteeni virsikirjan ja Tuomaslauluja-nimisen
laulukirjan. Tunnen itseni tervetulleeksi konkariksi, vaikka olenkin
Tuomasmessussa ensimmäistä kertaa.
Kirkko tulee ääriään myöten täyteen. Joka puolella
soljuu iloinen puheensorina. Ihmiset tervehtivät ja halaavat toisiaan. Väenpaljoudesta
huolimatta tunnelma on välitön ja kodinomainen.
Tuomasmessut ovat Suomen evankelis-luterilaisen
kirkon suosituimpia jumalanpalveluksia: messun ”kotipesässä” Agricolan
kirkossa käy joka sunnuntai useita satoja messuvieraita – ja sen päälle
tulevat vielä Turussa, Tampereella ja pienemmillä paikkakunnilla
järjestettävissä Tuomasmessuissa kävijät.
Myös ensimmäistä Tuomasmessua vietettiin aikanaan Agricolan
kirkossa, tarkalleen ottaen 10. huhtikuuta vuonna 1988. Kirkko oli silloinkin
täynnä. Messu syntyi nuorten teologien ja aktiivisten maallikoiden puolen
vuoden pohdinnan tuloksena. He halusivat luoda ehtoollisjumalanpalveluksen,
johon itse haluaisivat osallistua ja joka myös osallistaisi penkissä istujia uudella
tavalla.
Uusi messu sai vaikutteita kristinuskon eri
perinteistä, ja niinpä mukana on niin ortodokseille ja Taize-yhteisölle kuin
myös herätyskristityille ja karismaatikoille tyypillisiä piirteitä.
Arkisuus ja armo
Ensimmäinen
laulu nytkähtää käyntiin kuin lähtöä odottanut juna. Hetkessä kirkko täyttyy Latinalaisen
Amerikan musiikin äänimaailmasta: rummuista ja muista lyömäsoittimista, trumpetista,
sähkökitarasta… Solistit ja kuoro laulavat yhdessä komeasti. Soittajat ovat
selkeästi ammattilaisia. Hymyilen leveästi ja heilun musiikin mukana, sillä en
voi pysyä paikoillani. Upean kuuloista!
Messun liturgi, tuomaspappi Pirjo Kantala astuu
alttarille. Hän aloittaa kertomalla riittävän hyvästä äidistä, joka ei aloita
nuhdesaarnaa vaan silittää lasta ja sanoo: ”Kyllä tästä selvitään.” Tämä antaa
esimakua siitä, millaisia messulaulujen sanoitukset ovat: arkisia ja
armollisia.
Kantala
jatkaa kertoen, että Tuomasmessussa on jo 30 vuotta lausuttu katolinen
katumusrukous: ”omasta syystäni, omasta syystäni, omasta suuresta syystäni”
(latinaksi mea culpa, mea maxima culpa). Se lausutaan nytkin yhdessä.
Osa lyö nyrkillä rintaansa tunnustusta lausuessaan ja tekee ristinmerkin, kun
Kantala julistaa synninpäästön.
Yllätysräppiä
Lattarimusiikki
soi messussa useaan otteeseen, ja tuntuu siltä kuin aurinko alkaisi paistaa
kirkossa. Tuomasmessun tavoite, aktivoida osallistujia mukaan, onnistuu
musiikin kautta erityisen hienosti. Musiikkia on jokaiseen makuun, ja se voi
vaihdella messusta toiseen suurestikin.
Takanani
istuva keski-ikäinen pariskunta on ollut selvästi mukana ennenkin, sillä he
laulavat kaksiäänisesti. Väkeä on kirkossa valtava määrä, mutta kaikki toimii
kuin hyvin öljytty koneisto: järjestyksessä, rauhassa. Ihmiset jonottavat
esirukousta kärsivällisesti.
Esirukousjakson
aikana albaan pukeutuneet vapaaehtoiset rukoilevat ihmisten puolesta. Halutessaan
rukousaiheita voi myös kirjoittaa lapuille, jotka luetaan alttarilla ääneen.
Vapaaehtoisia
toimii Tuomasmessussa monessa eri roolissa, esirukoilijoiden lisäksi muun
muassa kirjojenjakajina, kolehdinkantajina, ehtoollisavustajina ja
tekstinlukijoina.
Ehtoollisen
jälkeen lausutaan kokoava loppurukous ja lauletaan virsi 104, Pilvimuurista
valo välähtää. Olen pudota penkiltä, kun kaljupäinen nuorimies tulee räppäämään
säkeistöjen väliin. Esitys saa raikuvat aplodit.
”Uskon vastakohta on varmuus”
Helsingin tuore piispa Teemu Laajasalo ei
ole päässyt paikalle, joten Tuomasmessun perustajiin kuuluva
pappi Olli Valtonen tulee saarnaamaan. Valtonen astelee alttarille ja
aloittaa sanomalla: ”Kristus nousi kuolleista.” Yleisö vastaa kuorossa:
”Totisesti nousi!” Tämä toistetaan kolme kertaa.
Saarnaaja aloittaa puhumalla positiiviseen
sävyyn siitä, miten ihmisiä kiinnostaa hengellisyys ja miten he eivät etsi
uskontoa vaan merkitystä ja elämän tarkoitusta. Valtonen jatkaa, että kansa
janoaa jotakin, joka ”on totta heille”. Valtonen kertoo, miten Tuomasmessussa
usko on luottamusta siihen, että jossakin on joku, joka on kaiken takana.
Tuomasmessu on hänen mukaansa sekä uskontunnustus että turvasatama epäilijöille
ja etsijöille. Tämän jälkeen Valtonen lausuu painokkaasti, miten ”uskon
vastakohta ei ole epäusko vaan varmuus”.
Kuuntelen Valtosen saarnaa
kasvavan ristiriitaisuuden kourissa. Tuomasmessua markkinoidaan matalan
kynnyksen jumalanpalveluksena epäilijöille – mistä nimikin kertoo – mutta
antaako messu kävijöille työkaluja päästä epäilyistään eteenpäin?
Nyt saarnasi pappi, mutta Tuomasmessussa on kuultu
myös julkkispuhujia, jotka eivät ainakaan yleisen tiedon mukaan ole
tunnustavia kristittyjä.
Valtonen kertoo vielä, miten Jeesus ilmestyi
opetuslapsille kuolemansa jälkeen ja miten sen seurauksena syntyi ”Jeesus-liike”.
Seuraavaksi hän kuvailee Jeesusta olennoksi, joka saattoi ilmestyä yhtäkkiä
seinien ja ovien läpi. Lopuksi hän kertoo, miten Jeesuksen kohtaamisen jälkeen
ihmisten elämä muuttui pelosta rohkeuteen ja epäuskosta luottamukseen.
Valtonen ei taaskaan puhu uskosta epäuskon vastakohtana vaan luottamuksesta.
Saarnasta jää sekava ja epäjohdonmukainen kuva, enkä
koe sitä kovin raamatulliseksi. Kuulijana jäin kaipaamaan opetusta Jeesuksesta
toivon ja ikuisen elämän tuojana – messun päähenkilönä.
Ei tarvitse vain istua ja kuunnella
Saarnan jälkeen kerätään kolehti ja jaetaan
ehtoollinen. Liturgia tuntuu kestävän ja kestävän, sillä useita rukouksia,
uskontunnustuksia ja muita säkeitä lausutaan taas yhteen ääneen. Myös itse ehtoollinen
kestää kauan, sillä se täytyy juhlamessussa jakaa noin tuhannelle ihmiselle.
Keskittymiskykyni alkaa herpaantua, vaikka olenkin
noussut seisomaan vähän väliä eri uskontunnustusten lausumisen aikana.
Mietin, että liturgiasta voisi jättää joitakin osia pois, jotta messun kulku
olisi vähän napakampi. Toisaalta pitkäkestoisuuden ymmärtää, sillä kyseessä
on kuitenkin 30-vuotisjuhla ja ihmisiä on paljon enemmän kuin normaalisti.
Lopulta messu päättyy. Bändi alkaa soittaa viimeistä
kappaletta, joka on Pekka Simojoen Nousevaan aamuun.
Messuväki keinahtelee lattarisovituksen tahdissa. Otan itsekin muutaman
tanssiaskeleen. Musiikki on ehdottomasti Tuomasmessun parasta antia. Muusikot
ovat ainoita messun tekijöitä, jotka saavat pienen palkkion, ja se kyllä kannattaa.
Tunnen olevani ilmaisessa mutta korkeatasoisessa konsertissa.
Monet ihmiset tuntuvat nykyään haluavan
jumalanpalveluksilta aktiivista omaa roolia eikä vain passiivista
vastaanottamista. Tässä Tuomasmessu on totisesti onnistunut. Pelkkänä penkissä
osallistujanakin tuntee olevansa aktiivisempi kuin monessa muussa
jumalanpalveluksessa edes vapaakristillisissä yhteisöissä.
Tuomasmessua kutsutaan vapaaehtoistyön ihmeeksi, sillä
messu toteutuu suurimmaksi osaksi lahjoitusten varassa. Menestyksen avain
lienee siinä, että tehtäviä on monta, ne ovat selkeitä ja ne eivät ole liian
suuria – kaikki nämä ovat tunnettuja toimivan organisaation elementtejä. Kun
jokainen tietää tehtävänsä, messu etenee sujuvasti.
Lähden
messusta yhtä aikaa voimaantuneena ja hämmentyneenä. Musiikki ainakin jää soimaan
päähän. Vaikka väenpaljoudella on huonotkin puolensa, onhan se virkistävää,
että kirkon penkit ovat kerrankin täynnä.
Mikä
Tuomasmessu
» Suomen evankelis-luterilaisen
kirkon piirissä kehitetty jumalanpalveluskonsepti. Perustettu keväällä 1988.
» Alullepanijana joukko nuoria teologeja ja kirkon maallikoita, joukossa muun
muassa Olli Valtonen ja Miikka Ruokanen.
» Nimi viittaa Jeesuksen opetuslapseen Tuomakseen: messun halutaan olevan myös
epäilijälle hoitava paikka.
» Toteutetaan vapaaehtoisvoimin;
esimerkiksi Helsingissä jokaisessa messussa palvelee noin 70 vapaaehtoista.
» Toimii pääosin lahjoitusten
varassa.
» Tunnusomaisimmat elementit
ovat monipuolinen musiikki ja rukousjakso.
» Saarnaaja vaihtelee ja voi
olla myös maallikko. Saarnojen aiheena kirkkovuoden tekstien ohella myös ajankohtaisia
teemoja sekä yhteiskunnallisia asioita.
» Järjestetään myös Ruotsissa,
Norjassa, Saksassa ja Hollannissa.
Muistolle8.1.2024 | Raahen helluntaiseurakunnan pitkäaikainen saarnaaja Esko Rautio sai taivaskutsun 13.11.2023. Hän menehtyi kolme ja puoli vuotta kestäneeseen vakavaan sairauteen 93-vuotiaana. E...
Muistolle(5.5.2023) Pastori ja lähetystyöntekijä Niilo Mäenpää on kuollut. Hän menehtyi lauantaina 5. toukokuuta 88-vuotiaana. Häntä hoidettiin viimeisissä vaiheissa Kaarinakodissa Kaarinassa.
MuistolleArvostettu Israel-lähetti Rauni Sisko Tuulikki Kaukonen (s. 21.1.1939) kuoli 17. huhtikuuta 2023, 84 vuoden iässä. Uskoon tultuaan Rauni kävi uskovien kasteella syksyllä 1962 Englannin Southamptonissa...
MuistolleRaimo Karmitz syntyi Suomen jatkosodan aikaan Pohjois-Savon Rautavaaran pitäjässä perheen esikoisena. Isän tultua uskoon 1955 perheessä alkoi hengellisten asioiden vaikutus, joka kosketti myös Rai...
MuistolleOsmo Sakari Hämäläinen, evankelista Ossi, kuoli 1. maaliskuuta 2022 Porvoon sairaalassa. Hän oli kuollessaan 82-vuotias. Ossia jäivät kaipaamaan lasten lisäksi joukko seurakuntaystäviä Po...
MuistolleRitva Annikki Siren syntyi 2. huhtikuuta 1938 Kouvolassa ja muutti taivaan kotiin 1. maaliskuuta 2022 Helsingissä. Sairauden uuvuttamana Annikki nukkui pois levollisesti puolisonsa Samulin vieress...
MuistolleJyväskylän helluntaiseurakunnan arvostettu ja pitkäaikainen pastori Armi Hintikka ylennettiin kirkkauteen 16. tammikuuta 2022. Hän kuoli vakavan sairauden uuvuttamana puolisonsa Uskon ja poikansa Miko...
MuistolleAikaisin aamulla 20.12.2021 Uruguayn apostoli Altti Viljanen saapui voittajana maaliin kohtaamaan rakkaan Herransa, kuten hän oli toivonut ja rukoillut jo monta viikkoa. Tämä tapahtui Altin...
MuistollePerjantaina 12. marraskuuta 2021 pitkäaikaisen sairauden murtamana pois nukkunut Valtter Luoto jätti pysyvän jäljen maamme helluntailiikkeeseen ja kristillisyyteen.
MuistolleJapanin-lähetysveteraani ja erikoissairaanhoitaja Lea (Leea) Kärnä nukkui pois 96 vuoden ikäisenä hoivakodissa Kangasniemellä 24.9.2021. Lea (o.s. Manninen)...
MuistolleRakas isäni Lasse Kangassalo syntyi kauniina kesäisenä päivänä 15. kesäkuuta 1940 Nevanpään kotiin Kiikoisiin. Nuori äiti Eeva Nevanpää piti sylissään pientä jo ennen syntymään...
MuistolleReijo syntyi yhdeksänlapsisen perheen kuopuksena 26.4.1951 Irene ja Aarne Vierulan perheeseen. Perhe asui silloin Seinäjoella. Vanhemmat ja Anna-mumma olivat uskovais...
MuistolleMartti Vuorinen syntyi 13.12.1937 Keuruulla Esa ja Auli Vuorisen perheeseen. Perheeseen kuului myös Marttia vuoden vanhempi Anja. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä vi...
MuistolleSuomen kristikansa on menettänyt vaikuttavan merkkihenkilön, mutta hänen muistonsa, kirjansa ja netistä löytyvät raamattutuntinsa puhuvat edelleen. Olavi Kokkonen (20.10.1934–5.5.2021) eht...
MuistolleKaija syntyi Keuruulla 18. marraskuuta 1941 Heikki ja Inkeri Kivimäen esikoisena. Hän tuli uskoon lapsena pyhäkoulussa ja vei evankeliumin kotiinsa. Kaijan todistuksen kau...
MuistolleLähetystyöntekijä, TM Reijo Kuokkanen siirtyi ikuisuuteen syöpäsairauden seurauksena 20. maaliskuuta 2021. Hänet diagnosoitiin 12 päivää aiemmin. Levolliset ja kivuttomat viimeiset hetke...
MuistolleIsäni, veteraanipastori Sakari Saarinen nukkui pois tästä maailmasta odottamaan ylösnousemuksen aamua 18. lokakuuta 2020 Hämeenlinnan Rengossa 96 vuoden ikäisenä.
Sakari syntyi 24...
MuistolleValmennus- ja koulutusalalla uransa tehnyt, kysytty puhuja, psykologi ja konsultti E. Olavi Salminen (FT) kuoli 25. helmikuuta sairauskohtauksen seurauksena Meilahden sairaalassa Helsing...
Muistolle”On Jumala niin suuri, rakkautensa valtavin, ja ihminen niin pieni vaeltaja kanjonin...” yhdistyy Erkki Ahosen tenoriin. Erkin tuttu tenori on nyt vaiennut. Kanjonin vaeltaja sai kutsun...
MuistolleIsäni Aarno Salmenkivi muutti Taivaan kotiin 24.10.2020. Hän syntyi 15.8.1933 kuudentena lapsena Laukaasta Mäntyharjulle muuttaneeseen maanviljelijäperheeseen. Isän lapsuuskodissa kun...
MuistolleRakas äitimme Lahja Kuitunen ei enää viettänyt joulua kanssamme. Hän sai kutsun taivaan kotiin 21. joulukuuta 2020.
Äiti syntyi 13. joulukuuta 1944 aikaan, jolloin toinen maailmanso...
MuistolleTammikuun 21. päivänä sai tuhansien tuntema ja rakastama Pentti ”Benito” Manninen muuttaa kaipaamaansa taivaan kodin lämpöön. Lähtö tapahtui kauniisti yön hiljaisina tunteina Riitta...
MuistolleAino Irja Sinkkonen syntyi Suistamolla 12.6.1927 viisilapsisen perheen vanhimpana. Muiden Karjalan evakoiden tavoin kahdesti kotinsa jättäneenä perhe päätyi lopulta Iisalmeen, jossa valtio au...
MuistolleSuomen Operaatio Mobilisaation (OM) ensimmäinen toiminnanjohtaja Frank Dietzmenehtyi nopeasti edenneeseen syöpään 11.1.2021. Vuonna 1939 syntynyt Dietz oli rakastettu lähetysjohtaja, armoitet...
MuistolleReilu vuosi sitten oli suuren juhlan aika. Juhlimme paitsi sitä, että olin vihdoinkin löytänyt kauan kadoksissa olleen pisteen viimeiseen väitöstutkimukseni lauseeseen, myös sitä, miten monien mei...
MuistollePohjois-Makedonian Evankelisen Helluntaikirkon ja Agape-järjestön johtaja Mirco Andreev siirtyi sairauden murtamana ajasta ikuisuuteen tapaninpäivänä 26. joulukuuta.
MuistolleLähetyssaarnaaja Viktor Martiskainen siirtyi ajasta ikuisuuteen 23.10.2020 Kuusankoskella Kouvolassa. Hän syntyi 10.6.1932 rajan taakse jääneessä Ilomantsin Liusvaaran kylässä perheensä...
MuistolleLokakuun viimeisinä päivinä saimme suruviestin ystävämme ja työtoverimme Soili Korhosen äkillisestä kuolemasta Kanariansaarilla. Soili Korhonen syntyi 15.1.1945 Oulussa ja kuoli sairauskohtauksee...
MuistolleKanadasta saapui suruviesti laajasti arvostetun sananjulistajan ja laulajan Herman Blomeruksen kuolemasta. Hän toimi toistamiseen Toronton suomalaisen helluntaiseurakunnan pastorina. Mon...
Muistolle”Elämän todellisia helmiä olivat ne hetket, kun joku sai avun ja elämän lahjan Jumalalta”. Näin isopappani Jaakko Heinonen (25.5.1928–8.9.2019) sanoo hänestä kertovan Hakuna matata – ei huolt...
MuistolleSeppo Honkanen, joka 2. elokuuta muutti 77-vuotiaana Herran luo, oli läheinen työtoverini Fida Internationalissa (silloin vielä nimellä Suomen Vapaa Ulkolähetys) vuosikymmenen ajan (1989–1999...
Muistolle Esa Vilhelm (Vilho) Mäkelä syntyi Kullaalla 29.7.1934. Hänen matkansa päättyi vaikean sairauden murtamana 24.7.2019. Vilho ehti olla avioliitossa Ritvansa kanssa 66 vuotta. Heille...
MuutPidetty gospeltulkki ja monen rakastetun laulun tekijä Kale, Kalevi Vaija, menehtyi yllättäen perjantaiaamuna 5. heinäkuuta. Hän ei toipunut muutamaa päivää aiemmin saamastaan sairaskohtauksesta....
MuistolleKunnioitettu Jumalan palvelija, kirjailija-pastori Juhani Kuosmanen on saanut kutsun taivaskotiin 81-vuotiaana. Hän syntyi Sodankylässä 23.6.1937 ja kuoli Lahdessa 26.3.2019.
MuistolleLähetystyöntekijä,
pastori ja kirjailija Kari Honkasen elämäntyö on päättynyt, mutta hänen
monipuolinen hengellinen vaikutuksensa ihmisten sydämissä jatkuu vielä
pitkään.
...
MuistolleVeljeni Arto näki päivänvalon 14.12.1962 Lappajärven sairaalassa. Arto syntyi perheeseen, jossa oli uskovat vanhemmat. Perheeseen kuuluivat myös isänäiti, Maria-täti ja 11 kuukautta aiemmin syntynyt t...
MuistolleRakas äitini Anna-Liisa Heimonen
pääsi Jeesuksen luokse
13. maaliskuuta. Häntä tullaan muistamaan monella tavalla: äitinä, mummina,
isomummina, ystävänä, työtoverina sekä yhtenä hellunt...
MuistolleIsämme Kaarlo Joel Ikonen sai kotiinkutsun
22.2.2018 kello kolme aamuyöllä. Pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana hän
nukkui ikilepoon 82-vuotiaana.
MuistolleLähetyssaarnaaja Eila Mujusen taival tässä ajassa
päättyi viime vuoden marraskuun 14. päivän varhaisina aamutunteina äkillisen
sairauskohtauksen seurauksena. Hän siirtyi ajasta iäisyyteen...
MuistolleLähetystyöntekijä ja evankelista Martta Rajala muutti ajasta ikuisuuteen Forssan sairaalassa 22.12.2017 vaikean
sairauden uuvuttamana. Häntä jäi kaipaamaan sisarusten lisäksi suuri joukko...
MuistolleKoko helluntaiherätyksen musiikkiväen suuresti rakastama Ritva-Tuuli (Tuulikki) Ahonen sai iäisyyskutsun 8.12.2017 kotonaan Kotkassa.
Puolisen vuotta kestänyt vakavan sairauden vaihe uu...
MuistolleÄhtärissä Arvo ja Aili Hankkion esikoisena 10.7.1933 syntynyt Eino-veljeni oli monen toimen mies. Isän perintönä hän oli saanut
rohkean ja voimakkaan luonteen. Jo nuorena hän lähti kokeil...
MuistolleJumalan uskollinen palvelija, ylöjärveläinen evankelista Simo Pasanen sai kotiinkutsun 13.12.2017. Sairaalassa hän ehti olla vain vajaan vuorokauden, kunnes Jumalan vaunut veivät hänet
Ta...
MuistolleMirjam Pynnönen palveli lähetyksen Jumalaa kahdeksalla vuosikymmenellä. Hänen tarinansa on suomalaisen helluntailähetystyön pioneerivaiheen tarina.
MuistolleSe tapahtui silti yllättäen. Jäähyväiset. 21.4.2017 satavuotiasta
Suomeamme ja sen seurakuntia rakentanut pääsi perille. Jäljelle jäi kaipausta,
kiitollisuutta ja monta läheistä matkalla...
MuistolleRakas isämme Aatos Koivumäki syntyi Ruovedellä vuonna 1922 nelilapsisen perheen kolmantena lapsena. Isän koti oli torpparilain voimaantulon myötä itsenäistynyt Koivumäen tila luonnonkauniin Salussärkä...
MuistolleKauko Hostikka syntyi Karhulassa
joulukuussa 1928
viisilapsiseen perheeseen. Perheen
elämä oli niukkaa. Uskovat
vanhemmat kasvattivat lapsiaan
rukoillen.
MuistolleÄitimme
Annikki Sormunen (os.
Ahvenainen) syntyi 2.8.1930 Jyväskylän
maalaiskunnassa uskovaan kotiin
ja tuli jo 16-vuotiaana uskoon,
kävi kasteella ja liittyi Toivakan
helluntaiseurakunt...
MuistolleRakas
isäni Arvo Venäläinen sai
kotiinkutsun 24. syyskuuta 2017
Mikkelin keskussairaalassa lyhyen
sairausjakson jälkeen. Hän
oli syntynyt Kaavilla 14.2.1928.
Hänen isänsä piti siellä sek...
MuistolleMatti Juntunen syntyi Suomussalmella 13.9.1937
ja ylennettiin kirkkauteen
13.8.2017. Talvisodan aikana
12.1.1940 Juntusen perhe koki
suuren menetyksen, kun tunnettu ”Paukan
pommi”, lentop...
Muistolle”Vanhat vääntömiehet…” Kuva Raimo Mänttärin asuinhuoneen hyllyssä on Ristin Voitto -lehden toimituksesta 1990-luvulla. Nyt toinen vääntömiehistä on poissa. Raimo, nimimerkki RaMi, siirtyi hyvän Jum...
MuistolleSerengetin tähtitaivaan
alla kitaraa näppäilee
lämpimästi hymyilevä kirkassilmäinen
mies. Vaikka
hyeenat ulvovat ympärillä ja
ihmisen elämän monet kipeätkin haasteet
ovat läsnä, Jeesus e...
MuistolleOman aikakautemme suuri juutalainen radikaali
vaikuttaja, pastori Antony Simon kuoli
äkillisesti onnettomuudessa
Irakissa 29.
toukokuuta 53-vuotiaana.
MuistollePekka Keinänen syntyi 17. kesäkuuuta 1947 Augusti ja Sirkka Keinäsen perheeseen neljäntenä poikana. Sisaruksia oli loppujen lopuksi
kahdeksan.
Muistolle”Kiitos kun saan tässä olla, kiitos
kun saan levähtää”, lauloi äiti
herkällä äänellään eläkeläisten tapaamisessa
Jyväskylän Siion-temppelissä
vielä vuodenvaihteessa 30.
joulukuuta. Hetki...
MuistolleIsämme Pekka Laulajainen sai muuttaa taivaan kotiin 12. tammikuuta 2017 vajaan kahden viikon sairaalassa vietetyn ajan jälkeen. Hän ehti jättämään jäähyväiset perheenjäsenilleen ennen lähtöään. Isä ol...
MuistolleToivo Oskar Mikael Ikonen syntyi 29.9.1936 Luhangassa ja noudettiin taivaan kotiin kotoaan Orijärveltä Luhangasta 2.1.2017. Uskoon Toivo tuli kahdeksantoistavuotiaana nuorena miehenä ja oli Putkilahde...
MuistolleTuskimpa kukaan saattoi aikoinaan aavistaa, että vuonna 1927 Jämsässä pienviljelijäperheeseen syntynyt Väinö tulisi aikanaan kyntämään ja kylvämään vankilamaailman kivikkoisia peltoja kotimaassa ja Mu...
MuistolleReino Pajula syntyi 1.2.1930 ja sai kotiinkutsun 1.12.2016. Elämänsä aikana hän palveli evankelistana ja paimenena joitakin Suomen seurakuntia. Kuitenkin hänen varsinainen elämäntyönsä tapahtui Thaima...
MuistolleLähetystyön ja erityisesti kehitysaputyön pitkäaikaisen vaikuttajan, ekonomi Kalevi Helimäen, 84, maallinen elämä vaihtui ikuiseen elämään Peijaksen sairaalassa Vantaalla juuri joulun alla torstaina 2...
MuistollePorin Metodistiseurakunnan pastori ja Suomen Metodistikirkon piirikunnan johtaja Pasi Runonen menehtyi 50 vuoden iässä vaikean sairauden murtamana perjantaina 9. joulukuuta 2016 iltapäivällä.
MuistolleAnneli Tuomi syntyi 25.6.1932 Ahlaisissa monilapsiseen perheeseen ja sai nimekseen Elä Aira Anneli. Hän nukkui pois uskossa Vapahtajaansa Porissa 7.10.2016.
MuistolleKokoonnuimme sunnuntaina 25. syyskuuta Siilinjärvellä Pöljän museon pirttiin äitimme Aino Ester Sahimaan muistotilaisuuteen yhdessä lähisuvun ja muutamien äidin ystävien kanssa. Mieleemme tulvi muisto...
MuistolleEläkkeellä ollut Lapuan hiippakunnan piispa Yrjö Sariola on kuollut 10.9.2016 Jyväskylässä. Hän oli syntynyt Laukaassa vuonna 1932, vihitty papiksi vuonna 1957 ja toiminut pappina useissa luterilaisis...
MuistolleIltayön tunteina 25.5.2016 taivaan sotajoukot olivat jo jyristelemässä vaunuineen ja tulomatkalla, kun väsynyt matkaaja, saarnaaja Arthur Kukkula henkäisi viimeisen henkäyksensä. Tämä tapahtui kello 2...
MuistolleTapasin Eino Laineen ensimmäisen kerran Pusulan kirkonkylässä syksyllä 1982. Seurat olivat juuri alkamassa kookkaassa tuvassa. Tavan mukaan huone oli lämmitetty perusteellisesti. Tila oli tupaten täyn...
MuistolleSuonenjokelaiseen saarnaaja-postivirkailijaperheeseen syntyi 17. maaliskuuta vuonna 1946 tytär, joka sai nimekseen Pirkko Mirjami. Hänen isänsä kutsuttiin Kuopion Eelim-seurakunnan saarnaajaksi Pirkon...
MuistolleSalme Lahtinen os. Hokkanen syntyi Hartolassa 27.6.1927. Salme tuli uskoon 1945. Saman kylän poika Antero Lahtinen vei Salmen vihille vuonna 1946.
MuistolleHelluntailiikkeen merkittävä kehitysyhteistyövaikuttaja Pauli Rantanen muutti ajasta iäisyyteen 26.1.2016. Hän oli syntynyt Harlussa, Sortavalan lähistöllä 13.12.1936 ja koki näin ollen kaksi evakkoma...