Arvio: Reformoitua teologiaa pintaa syvemmältä

Sami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s. 

Kalvinismin teologinen itseymmärrys ja sisältö on luultavasti useimmille suomalaisille kristityille, muutamia karikatyyrisiä ajatuksia lukuun ottamatta, jäänyt varsin vieraaksi. 

Sami Güntherin ja Mikko Sivosen toimittama teos Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi pureutuu nimenomaan reformoituun pelastusoppiin. Yhdeksän reformoitua pelastusoppia tunnustavaa teologia avaa sen sisältöä niin kirkkohistoriallisesta, raamattuteologisesta kuin pastoraalisestakin näkökulmasta.  

Kirja rakentuu kolmesta osasta, joista ensimmäisessä tutustutaan Suomessa vähemmän tunnettuun uskonpuhdistajaan Jean Calviniin ja hänen teologiaansa. Samalla pureudutaan myös reformoidun kristinuskon merkittäviin tunnustuskirjoihin. 

Kirjan raamattuteologisessa osassa käsiteltävänä ovat kalvinismin ns.  armonopit, joiden muistisääntönä toimii akronyymi TULIP. Siihen kiteytyvät kalvinismin tunnetuimmat pelastusopilliset linjaukset: ihmisen kokonaisvaltainen turmelus (T), ehdoton armonvalinta (U), rajattu sovitus (L), vastustamaton armo (I) ja pyhien kestävyys (P). TULIP muodostuu sanojen englanninkielisistä vastineista.

       Jumala ei ehkä sittenkään taivu tässä ”kalvinistiksi”.

Kolmas osa avaa joitakin pastoraalisia kysymyksiä, kuten reformoidun teologian näkemystä seurakunnasta ja sen toiminnasta, armon merkitystä kristityn elämässä sekä kauneuden ja estetiikan teologisia ulottuvuuksia reformoidusta näkökulmasta. Kauneutta ja estetiikkaa avaavat luvut muodostuvatkin erityisen mielenkiintoisiksi, koska näitä teemoja harvemmin nostetaan esiin missään systemaattista teologiaa käsittelevissä teoksissa. 

Kirjan lopussa on liitteenä kaksi lukua, joissa avataan Martti Lutherin sekä 1700-luvulla vaikuttaneen amerikkalaisen teologin ja herätyssaarnaajan Jonathan Edwardsin näkemyksiä ihmisen vapaasta tahdosta. 

Kirjoittajille täytyy antaa tunnustus huolellisesta ja johdonmukaisesta teemojen käsittelystä. Lukijaa haastavat reformoidun pelastusopin kohdat esitetään kiihkottomasti, eikä teksteistä tunnu huokuvan poleemisuutta silloinkaan, kun kritiikkiä esitetään Raamatun pelastusoppia arminiolaisesti tulkitsevalle.  

Perinteisesti reformoitu ajattelu pyrkii hyvin johdonmukaiseen asioiden ymmärtämiseen, mutta niin kuin usein teologissa kädenväännöissä, sekin ajautuu välillä vaikeuksiin ja joutuu oikomaan joko jättämällä huomiotta joitakin tulkintaa haastavia näkemyksiä tai tekemällä teologisia ”spagaatteja” säilyttääkseen ajatteluketjun johdonmukaisena. Näin paikoin myös tässä kirjassa.  

Esimerkiksi kirjan ennaltamäärämisoppiin liittyvien teemojen, kuten kaksinkertaisen predestinaation, reprobaation (hylkääminen) ja sen aktiivisen puolen, käsittely paljastaa, että Jumala ei ehkä sittenkään taivu tässä ”kalvinistiksi”. Samoin tunnetun pelastuksen menettämisen mahdollisuuteen viittaavan Heprealaiskirjeen kohdan (6:1–6) käsittelyssä lukija huomaa, että tekstin yhteensovittaminen sen ajatuksen kanssa, että Heprealaiskirjeen kirjoittaja ei puhuisi aidosti pelastuksesta osalliseksi päässeistä, vaatii kirjoittajalta aikamoista venymistä ja johdonmukaisuudesta luopumista. Luvun kirjoittaja toki ongelmatiikan myöntääkin. 

Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen ja haastaa nyt ehkä ensimmäisenä suomenkielisenä kirjana suomalaisessa vapaan kristillisyyden piirissä ehkä vahvimpana tulkintasuuntana olevan arminiolaisen pelastuskäsityksen, joka ei allekirjoita käytännössä yhtään mainituista reformoidun pelastusopin kohdista (TULIP). 

Teologisten näkemysten törmätessä tarvitaan nöyryyttä. Kirja onneksi peräänkuuluttaa sitä myös kalvinisteilta itseltäänkin. Toimittajien loppusanat ovatkin ajankohtaiset kaikille eri puolilla teologisia jakolinjoja oleville. Suosittelen loppusanojen lukemista ensimmäiseksi. Se antaa ”Kristuksen mieltä” kirjan sanoman pohtimiseen. 

Petri Mäkilä