Arvio: Tuulessa ja tuulta päin

Pauli Karppinen: Purjeet Pyhän Hengen tuulessa.

Aikamedia 2022.

Sid. 456 s.

Emeritussaarnaaja Pauli Karppisen uutuuskirja Purjeet Pyhän Hengen tuulessa on hänen omaelämäkertansa. Karppinen aloittaa kertomalla juuristaan ja lapsuudestaan Kainuussa. Lukijan eteen aukeaa reheviä kuvia maalaisperheestä, kouluvuosista ja sitten tulevan elämäntehtävän aakkosista. 

Seuraavaksi kertoja siirtyy Ruotsin Värmlantiin, jonne Pauli Karppinen lähtee nuorena töihin. Siellä selvenee vähitellen kutsumus tehdä hengellistä työtä. Lasten ja nuorten kanssa tehty työ laajenee muidenkin siirtolaissuomalaisten pariin. 

Karppinen on toiminut paljon romanien parissa ja monien yhteisten päivien järjestäjänä. Myös useampi Israelin-reissu on takana. Perustipa mies aikoinaan jopa oman matkatoimiston toiviomatkalaisten perille viemiseksi.

     Karppinen kuvaa eloisasti elämänsä värikkäitä vaiheita.

Ruotsin-vuosinaan Karppinen toimi saarnaajana Sundsvallissa, Eskilstunassa ja Tukholmassa. Sen jälkeen hän muutti Tikkurilaan, josta hän siirtyi raamattuopistotyöhön Lehijärvelle. Myöhemmin tuli siirto Keuruulle. 

Raamattuopistolta Karppinen lähti Kajaaniin ja sieltä takaisin Ruotsiin. Kirjan lopussa Karppiset muuttavat takaisin Suomeen, irrottautuvat työelämästä ja alkavat viettää ansaittuja eläkepäiviä. 

Pauli Karppinen omistaa kirjansa vaimonsa Railille, jonka kanssa hän on ollut naimisissa 53 vuotta. Heillä on neljä poikaa ja 14 lastenlasta. 

Karppinen kuvaa eloisasti elämänsä värikkäitä vaiheita. Varhaisin muisto lapsuudesta oli se, että hän pystyi seisomaan suorana pirtin pöydän alla. Monesta jutusta jää hyvä maku mielen päälle. Kirjoittaja ei sorru katkeruuteen kovina hetkinään eikä osoita syyttävällä sormella ketään. Karppisen tunnuslause nousee suoraan Raamatusta: ”Suuri voitto on jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa” (1. Tim. 6:6). 

Toinen vahvuus Pauli Karppisen omaelämäkerrassa on sen pituus. Yli 400-sivuinen teos on vaatinut paneutumista ja todellista muistamista. Henkilökohtainen aihe laajenee kattavaksi helluntaikansan kuvaukseksi vuosikymmeniä ajalta. Kirjassa on tärkeällä tavalla esillä myös ruotsinsuomalaisen helluntailiikkeen historiaa. 

Kirjoittaja muistelee lämmöllä työtovereita, seurakuntalaisia ja muita tapaamiaan ihmisiä. Pauli Karppista kuvaa hyvin ajatus tarkkatunteisesta saarnaajasta. Jo nuoresta asti hän on herkistynyt tutkimaan omaa mieltään ja sitä, kestääkö se koetuksen tulen vaikutuksen.

Karppinen kuvaa koskettavasti työntekijävuosiaan helluntaiseurakuntien palveluksessa. Erityisen koskettava on kuvaus Kaarlo Toivion työtoveruudesta Tukholman Filadelfiassa. Toivio sanoi eräänä jouluna Karppiselle: ”Sinä olet ollut todellinen työtoveri. Et ole sekaantunut minun työni, eikä minunkaan ole tarvinnut oikoa sinun tekemisiäsi. Meillä on ollut toimiva työnjako. Vaikka tunnet minut hyvin ja olet oppinut näkemään minun heikkoutenikin, olet lojaali minua kohtaan.” 

Jos tähän on kätketty se itsekehu, joka puuttuu muusta kirjasta, kirjoittaja on tehnyt sen erittäin taitavasti, eikä se häiritse lainkaan. 

Karppisen elämäkerrassa on paljon sattuvia tapauskuvauksia. On sairauksia, rahapulaa, monenlaista neuvottomuutta ja suuria perhekysymyksiä. Rakkaan rouvansa saarnaaja muistaa mainita säännöllisin väliajoin. Onhan kyse hänen elämänsä päähenkilöstä. 

Jari Olavi Hiltunen