Arvio: Äidit kohtalon käsikirjoituksen äärellä

Kristiina Kunnas & Tiipi Jokinen: Sun ja mun jääkaappi. Kaksi kertomusta äitiydestä. Päivä 2021. Sid. 208 s. 

 

Kristiina Kunnaksen ja Tiipi Jokisen yhteisesti kirjoittama teos Sun ja mun jääkaappi sisältää kaksi erilaista tarinaa samojen kansien sisällä. 

Molemmat tekijät kirjoittavat tositarinaa äitiydestä ja naiseudesta. Mukaan mahtuu tarinaa aikuisista lapsista, joita tekee vielä mieli ohjata eteenpäin heidän lähdettyään omille teilleen lapsuudenkodista. Kommentteja satelee myös aviomiehistä, muista sukulaisista sekä arkisista kipupisteistä. 

Sun ja mun jääkaappi on syntynyt Rooman Gianicolo-kukkulalla, jonne Jokinen ja Kunnas tekivät yhteisen matkan. 1500-luvulla rakennetun Villa Lanten terassilla naiset aukaisivat sanaiset arkkunsa. 

”Tiipin kanssa päätimme tehdä kahden erilaisen äidin kirjan. Kertoisimme kahden äidin tarinan, puhuisimme ajatuksistamme ja elämästämme, äitiydestä ja naiseudesta, emmekä välttelisi puheemme maustamista joskus odottamattomillakin käänteillä, joita emme kohtalomme käsikirjoitukseen välttämättä toivoneet tai odottaneet.” 

Kustannusalan tehtävissä ja taiteilijana työskennellyt Tiipi Jokinen on julkaissut aikaisemmin lastenkirjoja. Hänen tarinansa on päiväkirjamainen, Kunnaksen taas opasluontoinen. 

Kristiina Kunnas on pitkän linjan toimittaja, joka kirjoittaa omassa ”jääkaappiosuudessaan” kiintoisasti lähisukulaisistaan, muun muassa pastori-isästään Mauno Viinikkalasta ja appiukostaan Unto Kunnaksesta. Sekä Jokinen että Kunnas kertovat avoimesti elämästään, joka on molemmilla ehtinyt jo keski-ikään saakka. 

Perhe-elämän kuvaus on kummallekin tärkeä. Monenlaista solmukohtaa on tullut vastaan parisuhteessa ja lasten kanssa. Solmujen avaaminen on joskus onnistunut paremmin, joskus huonommin.

 

 

     Sekä Jokinen että Kunnas kertovat avoimesti elämästään.

 

Jokiselle on tullut tutuksi myös uusperheen arki. Hän kertoo siitäkin verraten avoluonteisesti yksityiskohtia säästelemättä. 

”On haasteellista tavoittaa totuutta. Sellaiseen ei ole ollut aikaa, ja kaikki on ollut muille niin kirkasta. Enkä halua kertoa lukemattomista kirjeistä, lukituista kaapeista, lumettomasta yöstä ja pakastetuista äidinmaitopussukoista, joita säilöin varmuudeksi vastasyntyneelle.” 

Hauskojakin hetkiä mahtuu paljon lapsiperheen arkeen. Kerran Jokinen kiusoitteli pientä poikaansa kysymällä, mitä tapahtuu vuosien päästä, kun hän on mummu ja paljastaa poikansa lapsille, kuinka paljon näiden isä aikoinaan tykkäsi makeasta. Poika nauroi silloin makeasti ja sanoi, ettei se haittaa, koska hänen lapsensa syövät terveellisesti! 

Kirjoittajat avaavat paljon myös harrastuksiaan. Kunnaksen osuudessa korostuu kiireisen naisen arki, johon hän yrittää mahduttaa yhtä ja toista välillä havahtuen, mihin kaikkeen sitä onkaan tullut sitouduttua. 

Kunnas käyttää fiktiivisenä lukijana poikiaan, joille teksti on osoitettu. Väliin hän heittää hyviksi havaitsemiaan ruokaohjeita, loppuun lapsuutensa laulujen sanoja. 

Hieman sekava vaikutelma Kunnaksen ja Jokisen teoksesta jäi. Aineksia on moneen suuntaan, ja varsinaiset ”kertomukset” jäävät kaikenlaisen sälän alle. 

Pidin Sun ja mun jääkaapin havainnollisesta kirjoitusotteesta sekä kohtuullisen selvästä kielestä. Kirjoittajat puhuvat asioista niiden oikeilla nimillä arkojakaan yksityiskohtia piilottelematta. 

 

Jari Olavi Hiltunen




51

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja