Mielenterveysongelmista puhuminen on helpottunut paljon viime
vuosina. Jos joku kertoo itsensä tai perheenjäsenensä kyntävän henkisissä
alhoissa, leimakirves ei enää heilahda niin nopeasti. Itse asiassa terapiassa
käymiseen voi liittyä jopa myönteistä nostetta. Erilaiset mielen häiriötilat
ja niiden hoitaminen siis hyväksytään.
– Tämän päivän hyvä puoli on se, että
mielenterveyttä koskevat asiat eivät ole samalla tapaa häpeää tuottavia kuin
aikaisemmin. Niistä käydään julkista keskustelua, ja ihmiset ovat myös tulleet
esiin ja puhuneet aiheesta TV:ssä omilla kasvoillaan. Tämä on osaltaan vienyt
tilannetta hyvään suuntaan, arvioi perheterapeutti Elli Meklin.
Tämän päivän huonoksi puoleksi voikin
sitten lukea erilaisten mielen häiriötilojen yleisyyden. Ylen kolumnissa
(12.3.) poliisi ja kirjailija Marko Kilpi otsikoi Suomen olevan mielenterveysongelmien luvattu maa.
Väitteelle löytyy katetta.
Mielenterveyden keskusliiton mukaan joka
toinen suomalainen sairastuu jossakin elämänsä vaiheessa mielenterveyden häiriöön,
ja joka neljäs lapsi elää perheessä, jossa vanhemmalla on mielenterveys- tai
päihdeongelma. Herättävä on sekin päätelmä, että mielenterveysasiat koskettavat
ainakin välillisesti jokaista suomalaista.
Ammattilaisetkin uskovat
inhimilliseen kohtaamiseen
Elli Meklinille suuret luvut eivät ole yllätys, sillä hän perkaa
niiden tuomaa todellisuutta päivittäin vastaanotoillaan. Hän on saanut tuntumaa
etenkin lasten ja perheiden hyvinvointiin myös vuosia opettajana ja Keravan
helluntaiseurakunnan pastorina työskennellessään.
Seurakuntaväelle Meklin haluaisikin
viestittää aiheesta kissankokoisin kirjaimin kaksi asiaa: usko ei tee
immuuniksi mielenterveyden häiriöille, ja seurakunnissa on paljon sellaista
luonnollista pääomaa, jonka avulla voitaisiin ennaltaehkäistä ja helpottaa
lievimpiä mielenterveyden häiriöitä. Ongelmien takana kun on usein tarve, jota
täyttämään seurakunta on kutsuttukin.
– Ihmiset ovat usein menneet rikki
rakkauden puutteesta. Siksi heidän toipumisessaankin rakkaus, välittävä
kohtaaminen ja kunnioittava kuuntelu ovat niin iso avain, Meklin uskoo.
Hän huomauttaa, että jopa laitoksissa,
kuten torniolaisen Keroputaan mielisairaalan avoimessa dialogihoidossa,
uskotaan inhimillisempään ihmiseltä ihmiselle -kohtaamiseen. Siitä on myös
saatu hyviä tuloksia.
Kun yksi kärsii, kaikki
kärsivät
Raamatussa kuvataan seurakuntaa Kristuksen ruumiina, jossa yhden
jäsenen kärsiessä kärsivät kaikki.
Kuvaus pätee myös normaaliin perheeseen, jossa yhden jäsenen
psyyke horjuu.
– Kyllähän se vaikuttaa aivan kaikkeen.
Jos esimerkiksi toinen vanhempi sairastuu vaikeaan masennukseen, hän on pois
pelistä. Hän ei jaksa osallistua eikä olla läsnä, jolloin toinen vanhemmista
taakoittuu joutuessaan pyörittämään koko arkea. Silloin hänkin on liian
kiireinen kohdatakseen lapsia, mikä saattaa näkyä heidän oirehtimisenaan, Elli
Meklin kuvailee.
Vastaavanlaisia vaikutuksia on lapsen sairastumisella.
– Silloin toki on parhaimmillaan kaksi aikuista hakemassa lapselle
apua ja miettimässä, millaista apua haetaan. Mutta kuinka usein sitten
vanhemmatkin ovat jo uupuneet lapsen oireilusta, eivätkä itsekään voi hyvin?
perheterapeutti pohtii.
Mielenterveysongelma paitsi vie voimia myös koet-telee perheen
sosiaalisia suhteita ja seurakuntaelämää.
– Jotkut kokevat jäävänsä aika yksin, kun heillä ei ole voimavaroja
pitää itse yhteyttä eivätkä he jaksa mennä paikkoihin, joissa ovat ennen
käyneet, kuten seurakuntaan. Toisilla tuntuu olevan sen verran paljon läheisiä,
että he saavat apua verkostostaan. Mutta kyllä liian monet jäävät yksin,
Meklin summaa.
Omalla vastaanotollaan perheterapeutti pyrkii huomioimaan koko
perheen. Myös sairastunutta on helpompi auttaa, kun hahmottaa tarkemmin
perheenjäsenten suhdekarttaa ja kunkin jaksamista.
Rimakauhua johdatuksesta
Yleisesti mieleltään terveenä pidetään henkilöä, joka kykenee hoitamaan
itsenäisesti niin ihmissuhteensa, työnsä kuin vapaa-aikansakin ilman omaa tai
muiden kärsimistä. Poikkeamia tähän kykyyn voi laukaista niin perinnöllinen
herkkyys, epäterveet ihmissuhteet kuin nykyajalle tyypillinen mielen
ylikuormituskin.
”Suurin osa uupumuksista, masennuksista ja mielenterveysongelmista
olisi vältettävissä, mikäli ihmiset pitäisivät huolen siitä, että elämä
pysyttelee toleranssiputken sisällä. Pitäisi osata ottaa kierroksia alas”,
tiivistää Marko Kilpi kolumnissaan.
Elli Meklin tunnistaa ongelman. Hänen mukaansa nykyihmiset tavoittelevat
usein täydellisyyttä kaikilla elämän osa-alueilla, mikä uuvuttaa heidät.
Toisaalta ihmiset myös tarttuvat pulmiinsa. Hänen vastaanotollaan
käy paljon kristittyjä, jotka haluavat selvittää, miksi tämä tai tuo asia
elämässä tökkii koko ajan. Usein taustalla on monimutkainen kudelma psyykkisiä
ja hengellisiä elementtejä.
– Koen, että puran työssäni paljon hengellisiä vääristymiä. Yksi
tällainen on käsitys Jumalan johdatuksesta. Jotkut nuoret aikuiset eivät
uskalla edetä elämässään, koska odottavat suurta palavaa pensasta, Meklin
kuvailee.
– Se, että kyseenalaistaa jatkuvasti opiskelunsa tai työnsä eikä
näe sitä hengellisesti merkityksellisenä, kuormittaa psyykettä.
Ihmisten tavoittamattomaksi jäävien hengellisten unelmien yleisyys
on saanut Elli Meklinin arvostamaan jumalasuhteeseen keskittymistä tavallisen
arjen keskellä.
– Usein pidämme ihanteenamme Mooseksen tapaisia henkilöitä ja
unohdamme, että hänen aikanaan eli miljoonia muita, arjen monissa tehtävissä
palvelevia israelilaisia, hän huomauttaa.
Avun aspektit
Mutta palataan vielä perheeseen. Sellaiseen, jossa kärsitään
hiljaa. Ongelmat mielenterveydessä ja perheen ihmissuhteissa voivat johtaa
seurakunnasta pois jäämiseen. Kulissia ei jakseta kantaa, ja oikeita ymmärtäjiä
on kovin vähän. Mikä avuksi?
Elli Meklinin
mielestä pastorien olisi teologisen osaamisen rinnalla hyödyllistä saada
riittävästi ymmärrystä myös ihmisestä ja mielenterveydestä.
– Siihen panostaisin
nyt näiden suomalaisten mielenterveystilastojen valossa.
Strategisesti hän
toivoisi seurakuntien keskittyvän enemmän suhteisiin kuin toimintamyllyyn.
– Ihmiset menevät
rikki eniten ihmissuhteissa, mutta he myös toipuvat aidoissa ja välittävissä
ihmissuhteissa. Terapiankin vaikuttavin työkalu on terapiasuhde, Meklin sanoo.
Elämän haurasta
todellisuutta voisi hänen mielestään sanoittaa ja toteuttaa seurakunta-arjen
keskellä siihen sopivin tavoin.
– Olisi hyvä
viestittää, että on hyväksyttävää olla rikki, jokainen on tärkeä suorittamatta
ja että vaikeuksissa ei tarvitse jaksaa yksin, Meklin antaa esimerkkejä.
– Tai kesken saarnan
sanoa, että jos syyllistyy herkästi, kannattaa huomata, ettei tulkitse
seuraavaa asiaa itseään vastaan.
Meklin liputtaa myös
sielunhoitajien koulutuksen ja sielunhoitopäivien puolesta. Ne varmistavat
osaltaan, että seurakunta on majatalo myös särkyneille.
Vaikka
perheterapeutti rohkaisee kohtaamaan mielenterveysongelmista kärsiviä,
puoskaroimaan hän ei kehota. Jos joku näyttäisi tarvitsevan ammattiapua, on oikein
ohjata hänet reilusti sen piiriin. Aina voi kuitenkin kuunnella ja rukoilla.
– Keskusteluapu on
se, mitä ihmiset kaipaavat ja odottavat. Ei tarvitse osata auttaa tai olla
asiantuntija, vaan tärkeää on huomata toinen ja osoittaa hänelle lähimmäisenrakkautta
samalla tavalla kuin kaikille muillekin.
Elli Meklin uskoo, että seurakunnat voivat jopa päätyä kaunistamaan
Suomen mielenterveystilastoja – varsinkin, jos niissä ymmärretään, ettei
niiden osuus ole mitätöntä laastarointia, vaan olennainen osa rikki menneiden
ihmisten toipumista.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...