Nuorille ja nuorille aikuisille naisille suunnattu tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa Jyväskylän helluntaiseurakunnassa: NiceDesignin 20. kerta ja samalla 10-vuotisjuhla on aivan ovella.
– Näiden vuosien aikana on tietysti ollut monenlaisia vaiheita, mutta Jumalan uskollisuus sekä tapahtumista saatu palaute on innostanut, rohkaissut jatkamaan, kannustanut kehittämään sisältöjä ja antanut ideoita, NiceDesign-tiimissä alusta lähtien toiminut Heini Rekola kertoo.
– Olemme olleet ällistyneitä siitä, että saamme olla mukana tekemässä tätä työtä, jota Jumala on siunannut ja vienyt eteenpäin. On ollut rohkaisevaa kuulla ja nähdä, miten Jumala on NiceDesign-päivien aikana koskettanut naisia.
Yksi Rekolan mieleen erityisesti jäänyt palaute tuli erään osallistujan mieheltä. Tämä oli kysellyt, eikö NiceDesign voisi olla vähän useammin, kun vaimo tulee sieltä aina niin voimaantuneena takaisin.
Tilaa kaikenlaisille naisille
NiceDesign sai alkunsa keväällä 2007, kun muutamat Jyväskylän helluntaiseurakuntaan kuuluvat vähän yli parikymppiset naiset kokivat tahoillaan, että nuorten naisten työlle olisi tarvetta.
– Osalla meistä omat prosessimme vaikuttivat varmasti siihen, että halusimme muidenkin saavan eväitä ja työkaluja omaan elämään. Lisäksi seurakunnassamme oli juuri järjestetty miestenpäivä, ja ajattelimme naistenkin tarvitsevan oman paikkansa ja aikansa, Heini Rekola valottaa tapahtuman alkujuuria.
NiceDesignin tavoitteena on vahvistaa naisia ja varustaa heitä elämään omalla paikallaan omannäköistään elämää.
– Jumala on luonut meistä naisista hurjan monenlaisia. Yhtä lailla voimme rakastaa kakkujen leipomista kuin huonekalujen rakentamista, olla osa jalkapallojoukkuetta tai kuoroa, tykätä vaeltamisesta, pyykkäämisestä tai benjihypyistä.
– Usein kuitenkin stereotyyppiset käsitykset ohjaavat omaa olemistamme, elämistämme ja palvelemistamme naisina. Tavoitteemme on, että NiceDesignissa on tilaa kaikille naisille. Emme ruoki turhia stereotypioita, jotka eivät ole aina niin raamatullisiakaan.
Vaikka varsinainen kohderyhmä ovat nuoret ja nuoret aikuiset kristityt naiset, tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki naiset.
– NiceDesign on matalan kynnyksen paikka, joten mukaan voi hyvin kutsua myös ei-kristittyjä. Päivään osallistuu yleensä noin 150 naista, mikä on maksimimäärä, jonka pystymme nykyisessä seurakuntarakennuksessa ruokkimaan. Eniten on 20–30-vuotiaita osallistujia, mutta yli 30-vuotiaiden määrä on koko ajan lisääntynyt. Olemmehan me tekijät itsekin vanhentuneet tässä mukana, Rekola toteaa.
Tarinat kiinnostavat
NiceDesign-tapahtumilla on aina jokin teema, kuten identiteetti, kutsumus ja ihmissuhteet. Teemojen alta valitaan vielä jokin pienempi kokonaisuus. Päivä koostuu opetuksesta, tarinoista, ylistyksestä, rukouksesta, rukouspalvelusta, ruoasta ja yllätyksistä. Lisäksi mukana on esimerkiksi musiikkia, paneelikeskusteluja, kanavia, yhteistä tekemistä, ryhmäkeskusteluja, kädentaitoja, hemmottelua, kehonhuoltoa tai vapaa-ajan pisteitä.
NiceDesignissa pohditaan paljon omaa elämää ja identiteettiä, mutta muuta maailmaakaan ei ole unohdettu. Viime vuosina päivään on liitetty myös tilaisuus auttaa.
– Olemme keränneet esimerkiksi hygieniatuotteita ensi- ja turvakotien asukkaille sekä maahanmuuttajanaisille tai vaatteita turvapaikanhakijoille.
Henkilökohtaiset tarinat ovat olleet NiceDesignin pidetyimpiä elementtejä. Niiden idea on jakaa omaa elämää ja tuoda opetuksen rinnalle elämänmakua.
– Kannustamme aina tarinoiden kertojia olemaan rohkeita ja kertomaan tarinansa kaikkine vivahteineen. Tarinat antavat ajateltavaa ja näkökulmia yksittäisiin elämäntilanteisiin, Rekola toteaa.
Aiheeltaan mieliinpainuvin on Rekolan mielestä ollut kahdesti toteutettu Holy and Hot -päivä.
– Päivien teemana on ollut seksuaalisuus, ja ne ovat vetäneet molemmilla kerroilla tapahtuman täyteen porukkaa. Olemme saaneet niistä paljon hyvää palautetta. Opettajat ovat olleet taitavia ja puhuneet aiheesta avoimesti.
Monenlaisia paineita
Erityisopettajana yläkoulussa ja lukiossa työskentelevällä Rekolalla on arjen kosketuspintaa tämän päivän nuorten elämään.
– Monet tytöt ja nuoret naiset voivat tosi hyvin. Heillä on ollut hyvä kasvualusta: vanhemmat ovat tiedostaneet merkityksensä tyttöjen hyvän itsetunnon ja myönteisen minäkuvan rakentajana. Elämässä on ollut myös muita hyviä ihmissuhteita ja mahdollisuuksia vaikkapa harrastaa ja saada sitä kautta onnistumisen kokemuksia ja rakennuspalikoita myönteiseen minäkuvaan ja vahvaan itsetuntoon.
Samalla haasteitakin on paljon.
– Jo nuoresta tytöstä lähtien on paineita pärjätä jokaisella elämän osa-alueella: on hoidettava koulu, urheiltava, syötävä oikein ja löydettävä oma tyyli, tapa sekä polku.
Lisäksi nykyään on paljon monimutkaisia perhekuvioita, ja monen tytön elämässä isä ei ole kovin tiiviisti tai lainkaan läsnä.
Sosiaalisella medialla on silläkin oma jälkensä, mikä voi pahimmillaan olla hyvin kuormittavaa kasvavalle tytölle.
– Sosiaalinen media muokkaa ajatusmaailmaa salakavalasti. Se antaa aika usein muokatun ja tuunatun kuvan toisista ihmisistä ja heidän elämästään.
– Kuitenkin vain rakkaudessa ja armon keskellä meillä on mahdollista kasvaa Jumalan naisina.
Tiimin merkitys on suuri
NiceDesign on alusta loppuun tiimityötä. Kaikki tiimin seitsemän jäsentä tuovat yhteiseen pottiin erilaisia näkökulmia, ajatuksia ja ideoita. Näin naisia päästään palvelemaan monipuolisella ja avaralla otteella.
– Olen superkiitollinen upeasta tiimistämme, jossa saan palvella – unohtamatta keittiöväkeä, somistajia, mainosmateriaalista vastaavia, valokuvaajia, tykittäjiä ja monia muita tärkeitä tekijöitä, Rekola kiittelee.
Naisille suunnatussa päivässä ahertaa myös joukko miehiä.
– Miehet ovat palvelleet muun muassa keittiössä jo monen monta vuotta valmistaen naisille ravintolatason ruokaa.
Kymmenessä vuodessa toiminta on muuttunut suunnitelmallisemmaksi. Myös tiimin yhteyttä on vaalittu entistä enemmän.
– Olemme ajatelleet, että NiceDesignin kannalta on tärkeää rakentaa yhteyttä tiimissä ja jakaa omaa elämää toinen toisillemme, eikä pelkästään tehdä töitä yhdessä.
Tiimi on osallistunut yhdessä myös naisten konferensseihin.
– Ne ovat olleet huippureissuja, joilta olemme saaneet paitsi itsellemme myös paljon ideoita omaan työhömme. Toisaalta vierailuilla on tullut rohkaistunut fiiliskin: teemme jo monia juttuja ihan hyvin, Rekola toteaa.
Kopiointi ei kannata
Niitä, jotka miettivät jonkinlaisen naistyön käynnistämistä omassa seurakunnassaan, Rekola rohkaisee etsimään omanlaista tapaa tavoittaa naisia. Ei toistamaan jotakin, mitä aiemmin on tehty tai tekemään jotakin, mikä joskus toimi tai toimii jossakin muualla.
– Kannattaa miettiä, ketä halutaan tavoittaa, ja sitä, millä tavoin ja millaisella sisällöllä se parhaiten onnistuu.
Myös jo meneillään olevan työn arviointi ja suunnan tarkistaminen on sekin aika ajoin paikallaan.
Rekolan mielestä tärkeää on myös naiskuvan pitäminen avarana.
– Jos naisia yritetään sulloa johonkin ahtaaseen muottiin, se karkottaa varmasti osan heistä.
Parhaimmillaan ajatusten ja kokemusten jakaminen toisten naisten kanssa voi olla voimaannuttavaa.
– Kun kokoonnutaan naisten kesken, ilmapiiri on usein vapautunut ja aroista sekä vaikeistakin asioista voidaan puhua suoraan.
Seuraava NiceDesign-päivä järjestetään 1. huhtikuuta. Lisätietoa osoitteesta www.jklhelluntaisrk.fi.
Kuka
Heini Rekola » kasvatustieteen maisteri » työskentelee erityisopettajana yläkoulussa ja lukiossa » kuuluu Jyväskylän helluntaiseurakuntaan, jossa palvelee NiceDesign -tiimin johtajana ja seurakuntaneuvoston jäsenenä » harrastaa lukemista ja liikkumista
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...