Kasvanut itsetunto auttaa romaneja kohti parempaa huomista
Korhoset kaikista köyhimpien asialla
Postilakko teki hallaa Fidan perinteiselle Toivon kipinä -keräykselle romanikylien hyväksi.
Toivon kipinä. Se on todellakin osuva nimi Itä-Euroopan romanikyliä auttavalle kampanjalle,Klausja Satu Korhonenhuomaavat jälleen kuin uusin silmin kesken haastattelun.
– Vaikka olisi kurjatkin olot, toivo ratkaisee sen, jaksavatko ihmiset kurotella kohti parempaa huomista. Kampanjalla kerätty apu on kuin kipinöitä parempaan huomiseen, Klaus Korhonen innostuu.
Kahteentoista Itä-Euroopan maahan kohdistuvan Toivon
kipinä -työn viemä apu on ympärivuotista, mutta joulukampanja on erittäin merkittävä osa työtä. Tänä vuonna on ollut vähän hätä kädessä.
– Postilakon aikana Fida ei saanut tietoa menemään ihmisille, Korhoset kertovat.
Onneksi lakko päättyi tämän haastattelun kirjoittamisaikana.
Toivon kipinän toimintamalliin kuuluu, että Suomesta kerätään varoja lahjapusseja varten sekä lisäksi lämpimiä asusteita. Sukkien, lapasten ja kaulaliinojen oheen pusseihin tulevat muut tavarat ostetaan Romaniasta paikallisista kaupoista. Pussin hinnaksi tulee 5–10 euroa keräyksellä saaduista varoista riippuen.
– Monelle lapselle se on joulun ainoa lahja. Sillä, että pussissa on uudet sukat tai lapaset, joista voimme sanoa, että nämä on sinua varten rakkaudella tehty, on iso merkitys, Satu Korhonen kertoo.
– ”Siunausta! Tulettehan ensi vuonnakin”, lapset huutavat kylänraitilla.
Kylmä, lika ja nälkä vaivaavat
Romanikylissä auttamisen keskiössä ovat olleet juuri lapset, joista monet juoksentelevat kylän mutaisilla ja välillä jäisilläkin kujilla paljaat jalat saappaissa tai pahimmillaan kokonaan ilman kenkiä.
Vielä vakavampaa on kuitenkin se, että kaikki lapset eivät pääse kouluun tai koulunkäynti jää kesken eivätkä lapset opi lukemaan.
– Itsekin lukutaidottomat vanhemmat eivät tue lasten koulunkäyntiä, vaan lapsista koetaan olevan enemmän hyötyä kodin töissä, Satu Korhonen kuvailee.
Toivon kipinä -varoilla muun muassa tuetaan romanilasten
iltapäiväkerhoja, joissa lapset tekevät läksyjä, saavat tukiopetusta ja aterian ja pääsevät pesulle.
– Likaisuus on yksi romanien syrjinnän syy, Klaus Korhonen huomauttaa.
– Iltapäiväkerhossa käyvät lapset kokevat olevansa arvokkaita eivätkä halua lähteä kerjäämään elantoa saadakseen. Emme tiedä työn piiristä yhtäkään, joka olisi enää niin tehnyt.
Iltapäiväkerhossa myös kerrotaan lapsille Jeesuksesta. Ilosanoma kulkee lasten mukana heidän koteihinsa, ja usein syntyy seurakunta. Monia vanhempia on raitistunut uskoontulon myötä.
Romanien omille seurakunnille on tarvetta, sillä Romanian 2–3 miljoonaa romania eivät useinkaan ”mahdu” vanhan kulttuurikansan, romanialaisten, helluntai- tai baptistiliikkeen hienoihin kirkkoihin.
Myös kieli rajaa romaneja pois romanialaisseurakunnista.
– Romanilasten äidinkieli on tavallisesti romanikieli ja romanian kieli opitaan mahdollisesti vasta koulussa, Korhoset kertovat.
– Romanijumalanpalveluksissa on paljon lauluja ja runonlausuntaakin romanikielellä. Ilmapiiri on tunteikas. Ihmisillä on kova Sanan nälkä.
Romanit lähes poikkeuksetta kunnioittavat Jumalaa ja seurakuntia eivätkä pidä kristittyjen välisistä raja-aidoista. Korhoset kertovat, että helluntailiike saavuttaa erityisesti romanien sydämiä – helluntaiseurakunnissa käytetyt sanat ja uskon ilmaisutavat tulevat lähelle tunne-elämää.
Polttopuita ja äitiyspakkauksia
Merkittäviä avustustapoja romanikylissä ovat joululahjakassien lisäksi esimerkiksi polttopuiden toimittaminen ja sairaudenhoitokuluissa auttaminen.
Naisten asema monilapsisten perheiden huoltajina on usein ahdas ja raskas. Eri puolilta Suomea onkin kerätty romanikyliin äitiyspakkauksia nimenomaan naisia auttamaan.
– Naisten sydämet aukeavat ihmeellisellä tavalla, kun viemme jotakin lapsille, Satu Korhonen kertoo.
Joskus kyse on siitä, onko autettavalla ylipäätään kattoa päänsä päälle – eräskin vanha nainen nukkui taivasalla halkopinon päällä. Joskus auttaminen on taas meidän näkökulmastamme katsoen pientä.
– Yhteen kylään on ostettu jo pitkään jouluksi kaksi isoa sikaa jouluateriaksi. Kylä on ollut aina todella köyhä, eikä siellä ole ollut tapana käydä koulua. Nyt kylässä on kerhotoimintaa lapsille.
Korhoset painottavat, että pitkäjänteisen työn avaimena on juuri koulutus. Iltapäiväkerhojen pitämisen lisäksi lapsille opetetaan myös esimerkiksi musiikkia ja puutöitä.
– Moni romanilapsi on menestynyt koulussa hyvin ja on lapsityön ”jatkeena” tarjotulla koulutuksella pystynyt hankkimaan itselleen ammatin esimerkiksi rakennusurakoitsijana.
EU-rakennusten lukitut ovet
Romania on kuulunut Euroopan unioniin vuoden 2017 alusta alkaen, samoin kuin Bulgaria, jossa Fida myös tekee työtä romanien parissa. Itä-Euroopan maiden pääsy EU:n jäseneksi ei ole kuitenkaan juuri näkynyt romanikylissä, Korhoset sanovat.
– Minun havaintoni on, että EU:n apu ei yllä köyhimpiin romaniyhteisöihin, ja arvelen, että romanijärjestöissä apua hallinnoivat hyväosaisimmat ihmiset. Apu jää jonnekin välille, Klaus Korhonen sanoo.
– EU:ta myös sumutetaan. Kylässä voi olla kyltit ison rakennuksen edessä, että se on rakennettu EU-varoin, ja rakennusta juhlitaan isosti, mutta sitten ovet laitetaan lukkoon, Korhonen jatkaa.
Toivon kipinä -kampanjan apu Romaniassa kanavoidaan romaniansaksalaistenRobert ja Elena Krausinperustaman
Betlehem-säätiön kautta.
– Säätiöllä on noin sata paikallista vapaaehtoista, jotka ovat varttuneet avun piirissä ja haluavat nyt jakaa samaansa hyvää eteenpäin, Satu Korhonen kertoo.
Avain toivoon
Korhosten vierailut Romanian romanikylissä alkoivat vuonna 2010. Heidän aiemmasta asuinpaikastaan Itävallasta oli helppoa käydä muissa keskisen Euroopan maissa. Nykyään pariskunta käy Suomesta Romaniassa noin kolme kertaa vuodessa.
– Kun jäin eläkkeelle, totesin, että olen vuosikymmenet päässyt palvelemaan lähinnä hyvinvoivia, rikkaita ihmisiä ja että on korkea aika palvella kaikista köyhimpiä, pitkän uran pastorina ja seurakunnanjohtajana Suomessa sekä lähetystyöntekijänä ulkomailla tehnyt Klaus Korhonen kertoo.
Hän keskittyy Romanian-työssä avustustyön lisäksi erityisesti seurakuntien varustamiseen ja raamatunopetukseen.
Korhoset kertovat, että avustusmatkojen pysäyttävimpiä hetkiä ovat oikeastaan kotiinpaluut, varsinkin joulunaikaan. Suomalaisen joulun yltäkylläisyys – ja siitä huolimatta joskus kuuluva ihmisten valitus – saa nieleskelemään kyyneleitä, Satu Korhonen sanoo.
– Suomessa suihkussa käydessäni kiitän puhtaasta vedestä, Klaus Korhonen toteaa.
– Romanilapsilla ei ole edes WC-tiloja, erityisesti terveyskasvatukseen Romanian-työssä keskittyvä Satu Korhonen lisää.
Korhoset eivät kuitenkaan halua liikaa korostaa Romanian romanien kurjia oloja. Romanialla on maana paljon mahdollisuuksia edistää kaikkien kansalaistensa oloja ja hyvinvointia. Maassa on suotuisa ilmasto, luonnonrikkauksia ja hyvä koululaitos.
– Avain tulevaisuuden toivoon on Jumalan rakkauden voima ja vahva johtaminen, joiden kautta romanit saavat ymmärryksen, että heille kuuluu nykyistä parempi elämä. Pelastuksen vastaanottaminen on aina radikaali ratkaisu ja elämänmuutos, Korhoset toteavat.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...