Idän ja lännen helluntailaiset saman pöydän ääreen
Itä- ja Länsi-Euroopan
helluntailaisilla on
paljon tärkeää annettavaa
toisilleen, ja
siksi niiden tulisi pitää
yhteyttä ja tehdä yhteistyötä
paljon nykyistä enemmän.
Näin
toteaa Euroopan Helluntaiyhteisön PEFin
puheenjohtaja Pelle Hörnmark.
Viime
vuonna puheenjohtajaksi valittu
Hörnmark haluaa siirtää historiaan
ilmiön, jonka moni PEFin konferensseihin
osallistunut on
huomannut: Itä- ja Länsi-Euroopan edustajat
istuvat kokousten tauoilla
usein eri pöydissä.
Siltä
osin kuin kyse ei ole yhteisen kielen
puutteesta, ilmiö on synti
ja häpeä. Ja tappio Jumalan valtakunnan
asialle.
–
Nykyään meillä on kyllä muodolliset suhteet
keskenämme, mutta
haluaisin syventää niitä niin,
että meillä voisi olla yksi sydän, josta
käsin voisimme jakaa näkyämme
ja kokemuksiamme, Hörnmark
muotoilee.
–
Jos me aiomme tavoittaa maanosamme
evankeliumilla, uusi
yhteistyön henki on välttämätön. Hörnmarkin
tueksi sillanrakennustyöhön PEFin
johto on pyytänyt idäntyötä
pitkään tehneen Rauli Lehtosen,
joka nykyään toimii
Tukholman suomenkielisen Filadelfia-seurakunnan
lähetyspastorina.
Ruotsin
helluntailiikkeen johtajana aiemmin
toimineen Hörnmarkin ja
Lehtosen tarkoituksena on
tehdä tänä vuonna useita matkoja
Itä-Eurooppaan ja tavata paikallisia
helluntaijohtajia ja lähetystyöntekijöitä. Kevään
aikana vuorossa
ovat olleet jo Ukraina ja Bulgaria. Lisäksi Itä–länsi-yhteyden syventäminen
oli esillä PEFin johtajuuskonferenssissa
maaliskuussa Tukholmassa.
Epäluuloa ja vierauden tunnetta
Euroopan
Helluntaiyhteisöön kuuluu
55 helluntailiikettä ja noin neljä
miljoonaa uskovaa lähes 40
Euroopan maasta. Jäsenmäärä kattaa
enemmistön maanosan helluntailaisista.
Itä-Euroopan
helluntaikirkkojen saaminen
tasaveroisemmin mukaan
PEFin toimintaan olivat esillä
jo edellisten puheenjohtajien Ingolf Elsselin ja
Arto Hämäläisen kausilla.
Samalla kun järjestöön liittyi
useita idän helluntaiyhteisöjä, itäeurooppalaisten delegaattien
määrä toiminnassa kasvoi.
Silti
järjestön ajattelutapa ja agenda
olivat lähinnä läntisten kirkkojen
määrittelemiä: erilaiset kulttuurit
kommunikoivat keskenään vain
vähän.
Kielimuurien
osalta tilanne on jo
osin korjaantunut, kun mukaan on
tullut nuoria, englantia osaavia edustajia.
Teologista epäluuloa ja kulttuurista
vierauden tunnetta sen
sijaan esiintyy yhä, Rauli Lehtonen kertoo.
–
Idän ja lännen välillä on ollut selkeä
juopa. Itä-Euroopan seurakunnat ovat
suhtautuneet varauksellisesti lännen
helluntailaisiin ja kokeneet
heidät liberaaleina eikä aina
kovin hengellisinä. Lännessä taas
on koettu idän seurakunnat vanhoillisina
ja lakihenkisinä.
Muun
muassa tunnustustenvälisessä Ljus
i öster -järjestössä työskennelleen
Lehtosen mukaan ongelma
ei ole erityisen helluntailainen. Sama
kuilu jakaa rivejä esimerkiksi baptistien
piirissä.
Myös
idän uskovat kärsivät juovan olemassaolosta.
–
Heillä on vahva tunne siitä, että
suhteissamme on yhä ”Berliinin muuri”.
Se meidän pitää saada revittyä
alas, Pelle Hörnmark toteaa.
Apu ei enää yksisuuntaista
Lännessä
moni mieltää idän sisarkirkot yhä
avun kohteiksi, joihin viedään
tietotaitoa ja lähetetään työntekijöitä,
taloudellista tukea ja
kenties avustustavaraakin.
Mielikuva
ei kuitenkaan ole koko
totuus. Kuten globaalissa etelässä,
myös idässä monet evankeliset
kirkot ovat vahvistuneet merkittävästi.
Esimerkiksi
Ukrainassa maan rekisteröitynyt
helluntaikirkko perusti viime
vuonna 80 uutta seurakuntaa; Venäjällä
Venäjän Helluntaikirkon evankeliointihankkeen seurauksena
perustettuja uusia seurakuntia
ja kotiryhmiä on tällä vuosikymmenellä
jo yli tuhat.
Samalla
yhteisöt ovat ottaneet askeleita
lähetystoimijoina. Etenkin Venäjältä
ja Ukrainasta on lähtenyt
työntekijöitä, jotka ovat perustaneet seurakuntia
muun muassa Balkanille ja Länsi-Euroopan suurkaupunkeihin.
Osittain kyse on välttämättömyyden hyveestä: kiristyneen poliittisen tilanteen vuoksi monet Venäjällä työskennelleet ukrainalaislähetit ovat joutuneet lähtemään maasta. On ollut pakko pohtia uusia kohteita.
– Erityisesti kiinnostus on suuntautunut sukulaiskansojen pariin Puolaan, Slovakiaan, Tšekkiin ja entisen Jugoslavian alueelle, Rauli Lehtonen luettelee.
Myös Pohjoismaissa slaavilaisia lähettejä on ainakin pääkaupungeissa. Esimerkiksi Helsingissä toimii pietarilaisen helluntaiseurakunnan työntekijä suomenvenäläisiä tavoittaen.
Mahdollisuudet eivät kuitenkaan rajoitu vain toisten slaavilaisten kohtaamiseen. Olipa kyse vainottujen kristittyjen tukemisesta, pakolaisten auttamisesta, saavuttamattomien kansojen evankelioimisesta tai suurkaupunkityöstä, itäeurooppalaisilla on niihin kaikkiin annettavaa, Lehtonen ja Hörnmark uskovat.
Kyseiset neljä asiaa muodostavat PEFin tämänhetkiset toiminnalliset painopisteet.
Huomionarvoista on sekin, että viime vuosina idän ja lännen kirkkojen kokemat haasteet ovat muuttuneet aiempaa samankaltaisemmiksi. Maallistuminen on uudelleen voimistunut monissa Itä-Euroopan maissa, ja toisaalta lännen kristittyjen julkinen liikkumatila on kaventunut. Myös köyhyyttä on lännessä yhä enemmän.
Lehtosen ja Hörnmarkin mukaan Itä-Euroopan uskovilla on intoa, pioneerihenkeä sekä kokemusta haasteellisista toimintaympäristöistä, mitä ei voi korvata.
– Suurin puute Euroopan lähetystyössä on omistautuneista ihmisistä, Lehtonen toteaa.
Ystävyysseurakunnat yhdessä
Yhteistyön strategista perustaa ja käytännön toteutustapoja on tarkoitus työstää ensi vuodelle suunnitellussa itä–länsi-konferenssissa, johon pyritään kutsumaan kirkkojen edustajia kattavasti eri puolilta maanosaa.
Jo ennen sitä PEFin piirissä on tarkoitus aloittaa yhteinen englannin- ja venäjänkielinen lähetyskoulutus. Erityisesti Euroopan-työhön valmentavat, ensi syksynä käynnistyvät koulutukset on sovittu järjestettäväksi Ukrainassa, Virossa ja Kaukasuksella toimivissa lähetysraamattukouluissa. Kurssit on suunniteltu niin, että ne palvelevat sekä idästä että lännestä tulevia opiskelijoita.
Entä mitä itä–länsi-yhteistyö voisi tarkoittaa tavallisen suomalais- tai ruotsalaisseurakunnan kannalta?
Ainakin ystävyysseurakuntakäytännön elvyttämistä, Lehtonen ja Hörnmark toteavat. Aikoinaan sadoilla pohjoismaiden helluntaiseurakunnilla oli entisen Neuvostoliiton alueelta oma nimikkoseurakuntansa, jonka puolesta rukoiltiin ja jossa mahdollisuuksien mukaan jopa vierailtiin. Nyt mahdollisuuksia on aivan toisenlaiseen yhteydenpitoon ja yhteistyöhön.
– Toivomme, että lännen seurakunnat etsisivät itselleen ystävyysseurakunnan idästä, ja tasavertaisina partnereina sitten miettisivät yhdessä, miten ne molemmille sopivalla tavalla voisivat lähteä mukaan Eurooppa-työhön, Rauli Lehtonen sanoo.
– Balkanilla ja entisen Neuvostoliiton alueella jo yli 50 seurakuntaa on ilmoittanut olevansa kiinnostunut saamaan ystävyysseurakunnan pohjoismaista.
Lisätietoa
ystävyysseurakuntamahdollisuuksista saa
Avainmediasta.
Heikki Salmela
Mikä
Euroopan Helluntaiyhteisö
» vuonna 1987 perustettu Euroopan helluntailiikkeiden yhteistyöelin, englanniksi Pentecostal European Fellowship
» rekisteröitynyt Belgiaan
» tarjoaa foorumin Euroopan eri helluntailiikkeiden johtajien kohtaamiselle, tutustumiselle ja ajankohtaisen tiedon jakamiselle
» merkittävimmät jaostot
lähetystyöhön keskittyvä PEM ja teologisen koulutuksen toimijoita kokoava EPTA
» luottamustehtävissä useita
suomalaisia www.pef.eu
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...