Idän ja lännen helluntailaiset saman pöydän ääreen

Lähetysrakkautta ilmassa. Ukrainassa Pelle Hörnmark ja Rauli Lehtonen osallistuivat nuorten lähetyskonferenssiin ja tapasivat helluntaikirkon johtajia. Kuvassa Pelle Hörnmark (toinen vas.) siunaamassa lähetystapahtuman osallistujia. Kuva: Rauli Lehtonen

Itä- ja Länsi-Euroopan helluntailaisilla on paljon tärkeää annettavaa toisilleen, ja siksi niiden tulisi pitää yhteyttä ja tehdä yhteistyötä paljon nykyistä enemmän.

Näin toteaa Euroopan Helluntaiyhteisön PEFin puheenjohtaja Pelle Hörnmark.

Viime vuonna puheenjohtajaksi valittu Hörnmark haluaa siirtää historiaan ilmiön, jonka moni PEFin konferensseihin osallistunut on huomannut: Itä- ja Länsi-Euroopan edustajat istuvat kokousten tauoilla usein eri pöydissä.

Siltä osin kuin kyse ei ole yhteisen kielen puutteesta, ilmiö on synti ja häpeä. Ja tappio Jumalan valtakunnan asialle.

– Nykyään meillä on kyllä muodolliset suhteet keskenämme, mutta haluaisin syventää niitä niin, että meillä voisi olla yksi sydän, josta käsin voisimme jakaa näkyämme ja kokemuksiamme, Hörnmark muotoilee.

– Jos me aiomme tavoittaa maanosamme evankeliumilla, uusi yhteistyön henki on välttämätön. Hörnmarkin tueksi sillanrakennustyöhön PEFin johto on pyytänyt idäntyötä pitkään tehneen Rauli Lehtosen, joka nykyään toimii Tukholman suomenkielisen Filadelfia-seurakunnan lähetyspastorina.

Ruotsin helluntailiikkeen johtajana aiemmin toimineen Hörnmarkin ja Lehtosen tarkoituksena on tehdä tänä vuonna useita matkoja Itä-Eurooppaan ja tavata paikallisia helluntaijohtajia ja lähetystyöntekijöitä. Kevään aikana vuorossa ovat olleet jo Ukraina ja Bulgaria. Lisäksi Itä–länsi-yhteyden syventäminen oli esillä PEFin johtajuuskonferenssissa maaliskuussa Tukholmassa.

Epäluuloa ja vierauden tunnetta

Euroopan Helluntaiyhteisöön kuuluu 55 helluntailiikettä ja noin neljä miljoonaa uskovaa lähes 40 Euroopan maasta. Jäsenmäärä kattaa enemmistön maanosan helluntailaisista.

Itä-Euroopan helluntaikirkkojen saaminen tasaveroisemmin mukaan PEFin toimintaan olivat esillä jo edellisten puheenjohtajien Ingolf Elsselin ja Arto Hämäläisen kausilla. Samalla kun järjestöön liittyi useita idän helluntaiyhteisöjä, itäeurooppalaisten delegaattien määrä toiminnassa kasvoi.

Silti järjestön ajattelutapa ja agenda olivat lähinnä läntisten kirkkojen määrittelemiä: erilaiset kulttuurit kommunikoivat keskenään vain vähän.

Kielimuurien osalta tilanne on jo osin korjaantunut, kun mukaan on tullut nuoria, englantia osaavia edustajia. Teologista epäluuloa ja kulttuurista vierauden tunnetta sen sijaan esiintyy yhä, Rauli Lehtonen kertoo.

– Idän ja lännen välillä on ollut selkeä juopa. Itä-Euroopan seurakunnat ovat suhtautuneet varauksellisesti lännen helluntailaisiin ja kokeneet heidät liberaaleina eikä aina kovin hengellisinä. Lännessä taas on koettu idän seurakunnat vanhoillisina ja lakihenkisinä.

Muun muassa tunnustustenvälisessä Ljus i öster -järjestössä työskennelleen Lehtosen mukaan ongelma ei ole erityisen helluntailainen. Sama kuilu jakaa rivejä esimerkiksi baptistien piirissä.

Myös idän uskovat kärsivät juovan olemassaolosta.

– Heillä on vahva tunne siitä, että suhteissamme on yhä ”Berliinin muuri”. Se meidän pitää saada revittyä alas, Pelle Hörnmark toteaa.

Apu ei enää yksisuuntaista

Lännessä moni mieltää idän sisarkirkot yhä avun kohteiksi, joihin viedään tietotaitoa ja lähetetään työntekijöitä, taloudellista tukea ja kenties avustustavaraakin.

Mielikuva ei kuitenkaan ole koko totuus. Kuten globaalissa etelässä, myös idässä monet evankeliset kirkot ovat vahvistuneet merkittävästi.

Esimerkiksi Ukrainassa maan rekisteröitynyt helluntaikirkko perusti viime vuonna 80 uutta seurakuntaa; Venäjällä Venäjän Helluntaikirkon evankeliointihankkeen seurauksena perustettuja uusia seurakuntia ja kotiryhmiä on tällä vuosikymmenellä jo yli tuhat.

Samalla yhteisöt ovat ottaneet askeleita lähetystoimijoina. Etenkin Venäjältä ja Ukrainasta on lähtenyt työntekijöitä, jotka ovat perustaneet seurakuntia muun muassa Balkanille ja Länsi-Euroopan suurkaupunkeihin.

Osittain kyse on välttämättömyyden hyveestä: kiristyneen poliittisen tilanteen vuoksi monet Venäjällä työskennelleet ukrainalaislähetit ovat joutuneet lähtemään maasta. On ollut pakko pohtia uusia kohteita.

– Erityisesti kiinnostus on suuntautunut sukulaiskansojen pariin Puolaan, Slovakiaan, Tšekkiin ja entisen Jugoslavian alueelle, Rauli Lehtonen luettelee.

Myös Pohjoismaissa slaavilaisia lähettejä on ainakin pääkaupungeissa. Esimerkiksi Helsingissä toimii pietarilaisen helluntaiseurakunnan työntekijä suomenvenäläisiä tavoittaen.

Mahdollisuudet eivät kuitenkaan rajoitu vain toisten slaavilaisten kohtaamiseen. Olipa kyse vainottujen kristittyjen tukemisesta, pakolaisten auttamisesta, saavuttamattomien kansojen evankelioimisesta tai suurkaupunkityöstä, itäeurooppalaisilla on niihin kaikkiin annettavaa, Lehtonen ja Hörnmark uskovat.

Kyseiset neljä asiaa muodostavat PEFin tämänhetkiset toiminnalliset painopisteet.

Huomionarvoista on sekin, että viime vuosina idän ja lännen kirkkojen kokemat haasteet ovat muuttuneet aiempaa samankaltaisemmiksi. Maallistuminen on uudelleen voimistunut monissa Itä-Euroopan maissa, ja toisaalta lännen kristittyjen julkinen liikkumatila on kaventunut. Myös köyhyyttä on lännessä yhä enemmän.

Lehtosen ja Hörnmarkin mukaan Itä-Euroopan uskovilla on intoa, pioneerihenkeä sekä kokemusta haasteellisista toimintaympäristöistä, mitä ei voi korvata.

– Suurin puute Euroopan lähetystyössä on omistautuneista ihmisistä, Lehtonen toteaa.

Ystävyysseurakunnat yhdessä

Yhteistyön strategista perustaa ja käytännön toteutustapoja on tarkoitus työstää ensi vuodelle suunnitellussa itä–länsi-konferenssissa, johon pyritään kutsumaan kirkkojen edustajia kattavasti eri puolilta maanosaa.

Jo ennen sitä PEFin piirissä on tarkoitus aloittaa yhteinen englannin- ja venäjänkielinen lähetyskoulutus. Erityisesti Euroopan-työhön valmentavat, ensi syksynä käynnistyvät koulutukset on sovittu järjestettäväksi Ukrainassa, Virossa ja Kaukasuksella toimivissa lähetysraamattukouluissa. Kurssit on suunniteltu niin, että ne palvelevat sekä idästä että lännestä tulevia opiskelijoita.

Entä mitä itä–länsi-yhteistyö voisi tarkoittaa tavallisen suomalais- tai ruotsalaisseurakunnan kannalta?

Ainakin ystävyysseurakuntakäytännön elvyttämistä, Lehtonen ja Hörnmark toteavat. Aikoinaan sadoilla pohjoismaiden helluntaiseurakunnilla oli entisen Neuvostoliiton alueelta oma nimikkoseurakuntansa, jonka puolesta rukoiltiin ja jossa mahdollisuuksien mukaan jopa vierailtiin. Nyt mahdollisuuksia on aivan toisenlaiseen yhteydenpitoon ja yhteistyöhön.

– Toivomme, että lännen seurakunnat etsisivät itselleen ystävyysseurakunnan idästä, ja tasavertaisina partnereina sitten miettisivät yhdessä, miten ne molemmille sopivalla tavalla voisivat lähteä mukaan Eurooppa-työhön, Rauli Lehtonen sanoo.

– Balkanilla ja entisen Neuvostoliiton alueella jo yli 50 seurakuntaa on ilmoittanut olevansa kiinnostunut saamaan ystävyysseurakunnan pohjoismaista.

Lisätietoa ystävyysseurakuntamahdollisuuksista saa Avainmediasta.

Heikki Salmela