Ristin Voitossa (RV 46/2015) julkaistu haastatteluni, jossa siteerattiin joitakin pamflettini keskeisiä kohtia, on herättänyt vilkkaan keskustelun. Joidenkin mielestä nuorisotyöhön liittyvä keskustelunavaus oli ajankohtainen. Toisten mielestä kannanotto oli aiheeton ja loukkaava. Vaikka keskustelussa on jo tullut esille monta tärkeää näkökulmaa, kommentoin sitä vielä joillakin ajatuksilla.
Elli Meklinin kirjoitus (RV 48/2015) tiivistää hyvin sen kritiikin, jota on osoitettu kannanottoani kohtaan. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden tarkastella niitä laajempia asiayhteyksiä, jotka kannanotossa mainittujen ilmiöiden taustalla vaikuttavat, kuten myös sitä tapaa, jolla kyseisiä asioita helluntaiherätyksessä myydään. Keskityn siksi kommentoimaan joitakin Meklinin esittämiä argumentteja.
Meklin antaa ymmärtää, että allekirjoittanut arvioi kristillistä nuorisotyötä, kuten fanikulttuuria, kielenkäyttöä ja artistien ulkonäköä, alkuperäiselle kristillisyydelle vierain arvoin ja menetelmin kiinnittämällä huomion ulkoisiin asioihin. Kristinuskon syntysijoilla sitä vastoin Meklinin mukaan ”huomio kiinnittyi ulkoisen sijasta sisimpään”.
Väite sisältää tietyn näennäisen totuuden, mutta se on kuitenkin puutteellinen. Toki kristinuskon syntyaikaan oli uskonnollista ajattelua, joka kiinnitti väärällä tavalla huomion ihmisen tekoihin ja ulkoiseen olemukseen. Sitä kutsutaan ulkokultaisuudeksi ja muotojumalisuudeksi. Mutta tässä ei ole kyse samasta asiasta.
Vaikka alkukristillisenä aikana tiedostettiin, että usko on sydämen asia, se ei tarkoittanut uskonelämän rajaamista vain uskovien sisäiseksi asiaksi. Usko ja kristillisyys vaikuttivat uskovan elämässä kokonaisvaltaisesti ja näkyivät varmasti myönteisellä tavalla myös hänen ulkoisessa olemuksessaan (Room. 12:2).
Toiseksi Meklinin väite siitä että ”tähtikulttuuri hyvine esikuvineen sopii kristillisyyteen”, kaipaa kommenttia. Populaari viihdeteollisuuden palveluksessa oleva nykyaikainen tähtikulttuuri on usein hyvin ihmiskeskeistä, pinnallista ja kosiskelevaa. Se edustaa kristillisyydelle vieraita arvoja ja ihanteita, jotka eivät erityisen hyvin sovellu kristillisille esikuville.
Mietin usein sitä, miksi valovoimaisimmat helluntaikulttuurin nuorille tarjoamat fanituksen kohteet ovat usein kristillisen viihde-elämän tähtiä ja artisteja. Toki artistitkin voivat olla hyviä esikuvia, mutta missä ovat esimerkiksi Äiti Teresat ja muut vastaavat kristillisyyden edustajat, jotka ovat antaneet elämänsä pyyteettömästi Jumalan käyttöön ja lähimmäisten palvelemiseen jääden usein itse varjoon? He tasapainottaisivat kokonaiskuvaa hengellisten esikuvien joukosta.
Myös nykypäivänä nuoret tarvitsevat esikuvia, jotka opettavat oman esimerkkinsä kautta samaa, mitä korkeimmasta esikuvastamme sanotaan: ”Ei hän huuda eikä korota ääntään, ei anna sen kuulua kaduilla” (Jes. 42:2). Hän on ”hiljainen ja nöyrä sydämeltä” (Matt. 11:29), eikä hänen kuninkuutensa ole tästä maailmasta (Joh. 18:36).
Kolmanneksi, Meklin edustaa mielestäni herätysliikkeessämme varsin yleistä ja valitettavan yksipuolista näkemystä kulttuurista. Pienikin kulttuurikriittisyys, jota sekulaari maailma kyllä harrastaa, leimataan helposti taantumuksellisuudeksi, jota tulee ajanmukaisuuden nimissä vastustaa.
Vaikka kristilliset arvot ilmenevät eri kulttuureissa, kuten Meklin toteaa, kulttuurissa näkyvät myös ei-kristilliset arvot ja ihanteet. Vielä nykyaikanakin on olemassa asioita, jotka ovat ”maailmasta” ja jotka löytävät ilmenemistapansa erilaisissa kulttuureissa. Tällaisia ovat esimerkiksi lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus (1. Joh. 2:16). Tätä maailmaa ei tulisi rakastaa eikä sen menoon mukautua.
Myös herätysliikkeessämme tarvitaan kulttuuristen ilmiöiden takana olevien vaikuttimien tuntemista sekä kykyä erottaa hyvä pahasta ja oikea väärästä. Vain tältä pohjalta voidaan ratkaista, mitkä erilaisista kulttuurisista toimintatavoista soveltuvat suoraan tai muunnettuna uskovan elämään ja seurakunnan missioon ja mitkä eivät. Se on osa toiminnan kontekstualisointia ja seurakunnan kutsumusta.
Lopuksi kertaan kannanottoni pääteesit, jotka Ison Kirjan maisteriopiskelija Veli-Pekka Haarala on ansiokkaasti tiivistänyt:
"1. Kallinen on huolissaan siitä, pitääkö Jeesuksen seuraamisen kannalta olennainen elementti eli kristillis-eettinen pohdinta pintansa tämän ajan keskellä. Tuleeko Jumalasta enemmän itsemme näköinen kuin toisinpäin? Mitä on opetuksemme keskiössä?
2. Kallinen on huolissaan siitä, että nuorisotyöllämme on riski ohjautua toimimaan vallitsevan kulutuskulttuurin ehdoilla ja kristillisen arvomaailman kustannuksella. Kulttuuri ei ole neutraali asia.
3. Kallinen kysyy, pyrimmekö ostamaan nuorisomassojen hyväksynnän viihteellistämisen kautta. Ongelmana hän näkee vallan siirtymisen esikuvilta nuorisomassoille (curling-vanhemmuus ja kidadults-ilmiö).
4. Kallinen kysyy, onko nuorisotyössämme havaittavissa edellä mainituista johtuvia narsistisen epidemian piirteitä. Tämän kulttuurisia oireita ovat muun muassa lisääntynyt materialismi, omien oikeuksien vaatiminen, julkinen väkivaltaviihde, aggressio, itsetehostus sekä yksilöllisyyden ja oman ainutlaatuisuuden ylikorostaminen. Pitäisikö pohtia sitä, miten helluntailiikkeen nuorisotyö voisi toimia vastakulttuurina näille ilmiöille?
Nämä ovat lyhyesti ne asiat, joita Kallinen haluaisi helluntailiikkeen pohtivan, koska sillä on tekemistä erityisesti sen kanssa, ”millaiseen Jumalaan uskomme ja millaista kristillisyyttä harjoitamme herätysliikkeessämme”.
Uskoisin, että näiden pointtien pohjalta on mahdollista lähteä keskustelemaan hyvässä hengessä – toki ainoastaan silloin, jos näiden asioiden pohtiminen nähdään ylipäätään tarpeelliseksi.
Vesa Kallinen Isä ja käytännöllisen teologian jatko-opiskelija Sipoo
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...