Ristin Voitossa on ollut keskustelua naisen asemasta helluntaiseurakunnassa. Erityisesti on keskusteltu siitä, voiko nainen toimia paimentehtävässä. Haluan ymmärtää kirjoittajien vilpittömyyttä, mutta asiaa on tärkeää lähestyä johdonmukaisesti, objektiivisesti ja hermeneuttisesti.
Mia Kainulainen kirjoitti (RV 15), että naisjohtajuuden myönteisyys on Raamatun rusikoimista ja ympäröivän maailman miellyttämistä. Väite erilaisesta suhtautumisesta Raamatun auktoriteettiin ei kuitenkaan pidä paikkansa. Näkemykset eroavat Raamatun tulkinnassa, ei siinä, miten arvovaltaisena pyhää kirjaa pidetään. Erimielisyys pastoraalikysymyksessä ei siis johdu siitä, että Raamattua arvostetaan eri tavalla, vaan siitä, että sen tekstiä tulkitaan eri tavoin.
Kirjoituksessaan Kainulainen painotti Ensimmäisen Timoteuskirjeen kolmannen luvun kohtaa, jonka perusteella hänen tulkintansa mukaan seurakunnan kaitsijan tulee olla kirjaimellisesti mies. Samassa tekstiyhteydessä mainitaan myös seurakunnanpalvelija eli diakonos, joka puolestaan on diakoniatyön edustaja. Naisten pastoraalitehtävän vastustajat eivät kuitenkaan ota kantaa naisdiakonien sukupuoleen, vaikka sekin olisi tehtävä, jos Ensimmäisen Timoteuskirjeen ehdottamia käytäntöjä pidettäisiin ikuisina säädöksinä.
Vaikka seurakunnanpalvelijoiden tulee olla ”yhden vaimon miehiä”, Raamattu kertoo aivan selvästi, että naisiakin oli seurakunnan palvelijoina. Paavali kirjoittaa: ”Annan teille suositukseni sisarestamme Foibesta, joka on Kenkrean seurakunnan palvelija” (Room. 16:1). Määritelmä ”yhden vaimon mies” ei siis voi tarkoittaa sitä, että kaitsijan, vanhimman ja seurakunnanpalvelijan täytyy olla sukupuoleltaan mies, koska apostolin mukaan nainen toimi tehtävässä, jossa täytyi olla ”yhden vaimon mies”.
Seemiläisissä kielissä puhutaan maskuliini-ilmaisulla myös sellaisesta ihmisryhmästä, jossa on molempia sukupuolia, sekä maskuliinimuotoa käyttäen henkilöstä, joka voi olla kumpaa tahansa sukupuolta. Esimerkiksi ryhmästä, johon kuuluu vaikkapa 50 naista ja vain yksi mies, puhuttaisiin maskuliinin monikkomuotoa käyttäen. Näin toimii myös nykyinen ranskan kieli.
Vanhimmista puhuttaessa Raamatussa käytetään maskuliinin monikkomuotoa, mutta niin tehdään myös silloin, kun puhutaan ”pyhistä” tai ”veljistä”, vaikka tiedämme niihin kuuluneen myös naisia. Näin muun muassa dekalogissa, jossa kielletään himoitsemasta lähimmäisen vaimoa. Maskuliininen ilmaisu kieltää myös naista himoitsemasta toisen miestä. Samoin kun Jeesus totesi, että joka himoiten katsoo naista, on jo sydämessään tehnyt aviorikoksen, hän tarkoitti tämän ajatuksen myös naisille. Jeesuksen ilmaisu ei siis ollut kirjaimellinen.
1. Tim. 3 oli Uuden testamentin kirjoittamisen aikaan tyypillinen hyveluettelo, jolla varmistettiin nimitettävän henkilön sopivuus virkaan tai luottamustehtävään. Paavalin esittämien luetteloiden pääasiallinen tarkoitus oli varmistaa, etteivät johtajiksi sopimattomat henkilöt tai harhaopettajat päässeet seurakunnan johtotehtäviin. Painopiste oli siis henkilöiden moraalisissa ominaisuuksissa, ei heidän sukupuolessaan. Voisimmeko mekin käyttää energiaa mieluummin moraalisen luonteen kuin sukupuolikysymyksen pohtimiseen?
Raamattu tulee ottaa niin kuin se on kirjoitettu, mutta ei kirjaimellisesti. Mikäli seurakunnan kaitsija olisi ”yhden vaimon mies”, miten muun muassa lesket ja poikamiehet voisivat toimia tässä tehtävässä?
Kysymystä naisen asemasta voidaan lähestyä Raamatun valossa laajemminkin, mutta kulttuuritaustaa vasten Uuden testamentin tapahtumat olivat jo radikaaleja. Jeesuksen opetuslapsina oli myös naisia ja Paavalin työtoverina toimi pastoripariskunta Prisca ja Aquila. Lisäksi naiskysymystä voidaan tarkastella käytännön teologian näkökulmasta. Esimerkiksi Etelä-Korean Soulin seurakunnassa, joka on yksi maailman suurimpia helluntaiseurakuntia, pastoreista ja vanhimmista noin 2/3 on naisia.
Valitettavasti olemme Suomessa tukkineet paljon siunausten virtoja kieltämällä naisilta sen paikan ja palvelumahdollisuuden, joka Uuden testamentin mukaan kuuluisi naisille.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...