Gruusian aurinkoon tottunut Nina G. Nahkala muutti
Suomeen vuonna 1981. Tänne hänet toi avioliitto.
Avarassa
ateljeessa Vimpelissä syntyy taitavissa käsissä kookkaita maalauksia. Nina
sekoittaa rohkeasti vapaan värisommitelman ja klassisen maalaustaiteen
elementtejä. Näin muotoutuvat kuvat suurien taivassalien hohtavista kattokruunuista
ja pylväiköistä tai Raamatun henkilöistä.
Nahkala
tarjoaa taiteensa kautta maistiaisia siitä, mikä häntä milloinkin puhuttelee.
Viime vuosien töistä osa on abstrakteja sommitelmia, jotka koostuvat valosta, liikkeestä
ja tunteista. Niiden tunnelma on monesti kuin muisto hyvästä unesta.
–
Minulla on ollut yksityis- ja ryhmänäyttelyitä Suomen lisäksi muun muassa
Ranskassa, Japanissa, Yhdysvalloissa, Espanjassa, Australiassa, Luxemburgissa, Venäjällä,
Kaliforniassa, Portugalissa, Belgiassa ja Pariisin Carroussel do Louvre
-näyttelytiloissa, taiteilija listaa vain joitakin monista näyttelyistään.
Hän
sai pikkutyttönä kuuluisalta venäläiseltä taiteilijasedältään lahjaksi
öljyvärit, jotka viitoittivat sittemmin nuoren naisen ammatinvalinnan suuntaa.
Nahkala
opiskeli viisi vuotta kuvataidetta Suhumissa, silloisessa Gruusiassa, ja
valmistui opettajaksi 1981. Myöhemmin Suomessa
hän opiskeli taiteiden maisteriksi ja on opettanut jo vuosia taidetta Vimpelin
lukiossa ja yhtenäiskoulussa.
”Taide on kansainvälinen kieli”
Nina
G. Nahkala on alun perin syntyisin Keski-Aasiasta mutta on asunut myös Länsi-Ukrainassa,
Azerbaidzhanissa ja Gruusiassa. Taiteilija kertoo saaneensa etuoikeuden kasvaa
kodissa, jossa uskottiin Jumalaan ja jossa hän oli läsnä turvallisella tavalla.
Myös
kuvataide ja musiikki olivat mukana perheen arjessa. Nuorena Nina sai opiskella
Gruusiassa hyvässä musiikkikoulussa.
–
En ole unohtanut pianoa, vaikka en konserttipianistiksi alkanutkaan. Säestän
pyydettäessä yksinlaulajia ja yhteislauluja Vimpelin helluntaiseurakunnassa ja
muuallakin. Taide on kansainvälinen kieli, Nahkala sanoo.
Hän
tapasi miehensä Esa Nahkalan, kun tämä vieraili Gruusiassa työ- ja lomamatkalla.
Työporukka kävi tapaamassa inkerinsuomalaista Juho
Punkkaa, joka oli Ninan äidin
kasvatti-isä.
–
Äitini on kasvanut Juhon ja vaimonsa Marian
perheessä Siperiassa. Maria
puolestaan on äitini täti, joka asuu nykyään Kaliforniassa, samoin kuin
vanhempani.
–
Kuulin Juhon joskus puhuvan ja laulavan suomeksi sisarensa kanssa. Taisin
itsekin oppia siinä suomen sanoja.
Vilkkaaseen
sosiaaliseen elämään tottuneelle naiselle uuden kotimaan kieli ja
Etelä-Pohjanmaan jäyhä kulttuuri olivat aikoinaan vaikeita omaksua.
Sopeutumista helpottivat kuitenkin rakkaus, nuoren ihmisen ennakkoluulottomuus, kahden
lapsen syntymä, oman kuvataiteellisen kielen kehittyminen sekä kielen oppiminen.
Mielessä ikuinen kotimaa
Nahkaloiden
aistikkaasti sisustettu talo sijaitsee aivan Lappajärven rannalla. Keittiön
ikkunasta avautuu maalauksellinen maisema hiekkarannalle ja ulapalle. Nina arvostaa
kaikkea kaunista. Hän on opetellut näkemään kauneutta pienissäkin arjen
asioissa: lumikinoksessa, lakeuden värisävyissä, vanhuksen uurteisissa
kasvoissa ja
alkukesän vihreydessä.
–
Kiitollinen mieli auttaa näkemään kauneutta, jonka takaa löytyy kaiken luoja
Jumala. Jokaisessa ihmisessä on jotakin kaunista. Todellinen kauneus heijastuu
sydämestä ja näkyy kasvoilla.
Henkilökohtainen
usko ja kristilliset elämänarvot ovat auttaneet Nina Nahkalaa eteenpäin vaikeuksissakin.
Hänellä ei ole samanlaista kotimaa-käsitettä kuin suomalaisilla yleensä.
Välillä hän kokee, että tietynlainen juurettomuus ei ole helppo asia, mutta toisaalta
kotimaa on hänellä sydämessään. Hän elää päivän kerrallaan ja tähtää ikuiseen kotimaahansa,
taivaaseen.
–
Raamatun henkilöitä maalatessani mietin, mitä olisi tapahtunut, jos Eeva ei
olisi ottanut omenaa. Entä miten Israelin kansan kohtalo olisi ollut
toisenlainen, mikäli Jaakob ei olisi saanut Rebekkaa vaimokseen? Nahkala pohtii
ja peilaa henkilöhistorioita oman elämänsä valintoihin.
Sydämen sykettä pensselissä
Nina
Nahkala on saanut klassisen taidekoulutuksen, jossa korostetaan teknisiä
taitoja: piirustusta, maalausta ja sommittelua. Hänen maalauksensa eivät
aiheiltaan sokeeraa tai provosoi. Ne houkuttelevat kauneudellaan katselemaan, pohdiskelemaan
ja ehkä oivaltamaan kuvasta jotakin Jumalan maailmoista.
–
Pystyn maalaamaan määrättyyn pisteeseen asti tunnetilojen ulkopuolella, mutta
kyllä maalauksissani loppujen lopuksi heijastuu sydämeni syke. Sisin tarttuu
värimaailmaan sekä siveltimen ja palettiveitsen vetoihin, taiteilija tunnustaa
nöyrästi. Nahkala kokee tärkeäksi kertoa maalauksillaan Jumalan armosta ja
rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Hän
haluaa jokaisen näkevän itsensä arvokkaana Jumalan edessä erilaisine
lahjoineen. Niillä ihminen voi palvella häntä omassa elinympäristössään.
–
Jumalan muuttumaton sana, joka Raamatun muodossa on välitetty meille, on se
kompassi, jonka mukaan meidän tulisi elämämme suuntaa tarkistaa. Se on valo, joka
auttaa meitä valaisemaan tietämme, Nahkala summaa elämänarvojaan.
Monet
Nina Nahkalan maalauksista kertovat taivaasta. Hän on halunnut kuvata sieltä
vain vaikutelmia suuresta juhlasta, jonne uskovat ovat matkalla.
–
Emme pysty edes kuvittelemaan, mikä ihanuus meitä siellä odottaa, mutta
maalaamalla elämän kauneutta haluan kertoa jotakin Jumalan kauneudesta. Hän on täydellinen
kaikessa hyvässä, myös kauneudessaan.
Nahkala
näkee kaikuja Jumalan täydellisestä kauneudesta erilaisissa taiteen lajeissa.
Hän suree sitä, ettei kristityillä taiteilijoilla ole yleensä mahdollisuutta
estellä töitään seurakunnissa, jossa heidän odotetaan ehkä maalaavan vain
Raamatun
tapahtumia.
Itse
hän on kuitenkin nähnyt, kuinka mikä tahansa aihe voi avata katsojan sydämen
pyhän kokemiselle.
Nina
Nahkalan maalauksia on ollut esillä Juhannuskonferenssin taidenäyttelyissä.
Tänä vuonna hänen maalauksiaan voi ihailla myös Ison Kirjan ruokalassa, Isossa Padassa,
aina kesäkuun loppuun asti.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...