Älä tee noin vaan tee näin. Tee mitä sinua huvittaa. Mitä voisin
tehdä, että kasvaisit pärjääväksi aikuiseksi?
Esimerkiksi tällaisin lausein voidaan
kuvata lapsenkasvatuksen kehityskaarta 1950-luvulta tähän päivään.
Kuudessakymmenessä vuodessa on liikuttu kurikeskeisestä perhe-elämästä vapaan
kasvatuksen kautta voimakkaan tietoiseen ja jopa huolestuneeseen
vanhemmuuteen.
Ei ole liioiteltua sanoa, että lisääntynyt
tieto lapsen kehityksestä on lisännyt tuskaa. Nykyvanhempi saattaa miettiä,
onko hänestä ylipäätään vanhemmaksi ja aiheuttaako oma kasvatustyyli lapselle
traumoja.
Suhteista siiville – vanhemman opas on kirja, joka pyrkii antamaan tukea
2010-luvun kasvattajalle, erityisesti kristityille vanhemmille.
– Ajatuksena kirjassa on, että moni asia
lasten kasvatuksessa ei ole muuttunut, kuten lapsen tarpeet. Vanhempia
kuitenkin pohdituttavat nykyään monet kysymykset, kuten kuinka paljon lapsi
voi pelata tietokoneella. Kristillisen kasvatuksen antaminenkaan ei ole niin
yksiselitteistä ja helppoa kuin aikanaan arvoiltaan yhtenäisemmässä Suomessa,
Suhteista siiville -kirjan toimittaja Elina Rautio kertoo.
Suhteista siiville -uutuusteokseen on
kirjoittanut joukko kasvatusalan ammattilaisia, kuten muun muassa Saara Kinnunen ja Elli Meklin.
Elämä on suhteellista
Suhteista siiville -kirja lähestyy lapsenkasvatusta käytännönläheisesti
neljän eri suhteen näkökulmasta. Tarkastelussa on lapsen ja vanhemman välinen
suhde, vanhempien parisuhde, lapsen jumalasuhde ja lapsen suhde itseensä.
– Vaikka kirjassa annetaan myös käytännön
vinkkejä lapsen kasvattamiseen, kantava ajatus on, että hyvällä suhteella
pääsee jo pitkälle, Elina Rautio toteaa.
Keskeneräisyyden tunne on väistämätön osa
kasvattajana toimimista. Kirjoittajat toivovat, että teos voisi auttaa
omaksumaan armollista asennetta: kaikkea ei tarvitse tietää.
– Aina voi myös aloittaa uudelleen, niin parisuhteessa kuin suhteessa
lapsen kanssa, Rautio kannustaa.
Kirjassa lapsesta halutaan puhua ilona, ei taakkana, ja kasvatuksesta
luottamustehtävänä, ei luopumisena ”omasta elämästä”.
– Jokainen lapsi on ainutlaatuinen, oma persoonansa. Erilaisuus
on arvokasta, ja kaikilla on vahvuuksia, joita voidaan tukea, kasvatustieteen
tohtori Elina Rautio kiteyttää oman artikkelinsa viestin.
Usko on hyväksi
Monet kristityt 2010-luvulla elävät kasvattajat ovat varmasti huomanneet,
etteivät kristilliset arvot ole enää esillä kouluissa ja hoitopaikoissa niin
kuin ennen.
Usko voi olla kasvattajalle merkittävä voimavara, Elina Rautio
sanoo, ja tätä ajatusta on haluttu tuoda esille läpi Suhteista siiville
-teoksen.
– Meillä on käytössämme jumalallinen, yliluonnollinen apu ja
viisaus. Jumala on myös rakkauden lähde, josta voimme ammentaa kaikkiin
suhteisiimme.
Kristiina ja Markku Virkkilä muistuttavat artikkelissaan, että terve
usko kasvaa vain vapauden ilmapiirissä, ja vain vapaasti valittu usko voi olla
vahvuus ja voimavara.
Suhteista siiville -kirjassa myös se, että vanhemmat ovat eri sukupuolta,
nähdään merkittävänä tekijänä lapsen kehitykselle. Saara Kinnunen kirjoittaa
siitä, miten äidillä ja isällä on erilaisia tehtäviä lapsen kasvattamisessa.
– Sukupuolten arvon tunnustamalla voi myös vaikuttaa lapsen omaan
mahdolliseen parisuhteeseen tulevaisuudessa, Elina Rautio huomauttaa.
Rohkaisua huolehtijalle
Digiaika, hektinen elämänrytmi ja vanhempien omat henkiset taakat
voivat erityisesti kuormittaa perheitä nykyaikana. On taloudellisia huolia,
sairastelua ja ongelmia parisuhteessa.
Vaikka nykyaikana vastaus kaikkeen on olevinaan yhden klikkauksen
päässä, lasten hyvinvointia voi korjata vain konkreettisilla,
pitkäkestoisilla korjausliikkeillä. Niitä ennen pitää pysähtyä ja katsoa,
mistä kiikastaa.
Pysähtyminen, läsnäolo ja kuunteleminen ovat myös kasvatuksen
kulmakiviä – niin itsestään selviltä kuin ne tuntuvatkin.
Jos kokee vanhemmuudesta stressiä ja ottaa paineita siitä, mitä
kaikkea lapsen kanssa ”pitäisi tehdä” ja miten häntä ”tulisi kasvattaa”, voi
huokaista ja luopua kaiken yrittämisestä yhtä aikaa.
– Tärkeintä on olla läsnä tässä hetkessä,
Elina Rautio päättää.
Anna Lehtinen
Kristiina ja Markku Virkkilä:
Vanhempien ei ole tarkoituksenmukaista suojella lapsiaan kaikilta vaikeuksilta. Sanotaan jopa, että vanhempien tehtävä on tuottaa lapsilleen pettymyksiä. Se ei tarkoita lapsen kiusaamista vaan sitä, että vanhempien tulee pettymysten ehkäisemisen sijaan olla harmituksen hetkellä lapsen tukena ja auttaa häntä selviämään.
Elli Meklin:
”Se, että lukee oikein lapsen mieltä ja eiverbaalisia viestejä sekä heijastelee sitä takaisin hänelle, on hyvän kiintymyssuhteen perustekijä. Vanhempi, jonka älypuhelimen käyttö on liian intensiivistä, ei välttämättä ole tunteiden tasolla virittäytynyt lapsen suuntaan. Silloin huomion pirstaloi jatkuva ruudun seuraaminen. Lapsi voi kokea vanhemman älypuhelimen ohittavan hänen tarpeensa arjen tiimellyksessä.
Saara Kinnunen:
”Jumala tietää, että elämme syntiinlankeemuksen tähden epätäydellisessä maailmassa, jossa isät ja äidit eivät aina onnistu Jumalan heille antamassa tehtävässä. Tällaisissa tilanteissa hän tulee tueksemme. Jumala ei korvaa puuttuvaa tai huonoa vanhempaa. Kuitenkin hän lupaa pitää huolta, vaikka ihminen joutuisi kantamaan isään tai äitiin liittyvää kipua.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...