Valta kotonamme on vaihtunut. Demokratia on muisto vain, ja elämme nyt diktatuurin ajassa.
Meille vajaat viisi kuukautta sitten muuttanut pieni yksinvaltias määrää suvereenisti tahdin ja odottaa itseään palveltavan vuorokauden ympäri. Häntä ei kiinnosta se, keskeytyykö uneni juuri sen makeimmassa vaiheessa tai jäähtyykö ruokani lautaselle. Kun käskyhuuto kajahtaa, on toimittava mahdollisimman nopeasti – ja tietenkin juuri hänen ehdoillaan.
Olimme mieheni kanssa toki varautuneet hallintamuodon muuttumiseen, mutta sen läpikäyminen teoriassa on eri asia kuin eläminen uuden vallan alaisuudessa käytännössä. Teoriatieto ei auta pääsemään käsiksi omiin reaktioihin ja niihin toisinaan hyvinkin syviin tunteisiin, joita diktaattorimme edesottamukset aiheuttavat.
Olimme saaneet myös viranomaisten järjestämää valmennusta, mutta pelkät kalvosulkeiset ja keskusteleminen eivät riittäneet konkretisoimaan, miten elämämme todella mullistuisi muutoksen myötä.
Se, miten ihminen kokee muutoksen, riippuu paljolti siitä, minkälaisia tunteita muutos hänessä herättää. Diktatuuriin siirtyminen on toden totta nostanut esiin paljon tuntemuksia. Itsevaltiaamme on varsinainen tunnekasvattaja, sillä jo pelkällä olemuksellaan hän saa esiin tunteita, joita en aiemmin tiennyt olevan olemassakaan tai joiden voimakkuudesta minulla ei ollut kunnon käsitystä.
Voi sitä pohjatonta neuvottomuutta, kun kaikista hyvistä yrityksistäni huolimatta mikään ei tunnu kelpaavan hänelle. Entä mikä maailmoja syleilevä ilo ja pakahduttava rakkaus, kun herään aamulla hänen kujerteluunsa ja näen leveän hymyn, joka valaisee koko huoneen. Silloin tiedän, että kaikki turhautumisen, väsymyksen ja kiukunkin tunteet voi kestää. Pohjavireenä on suunnaton kiitollisuus siitä, että saan kokea tämän kaiken.
Diktaattorimme on myös mitä mainioin opettaja. Olen esimerkiksi oppinut syömään lennossa, nukkumaan jatkuvassa valmiustilassa ja tekemään aiemman kolmen asian sijaan keskimäärin viittä asiaa yhtä aikaa. Siedän jo melko hyvin sitä, että ehdin harjata hampaani ja tukkani useimmiten vasta iltapäivällä.
Maailmani ei enää horjahda raiteiltaan, vaikka kala palaa uuniin tai märät pyykit ovat unohtuneet pesukoneeseen – sellaista sattuu. Pieni opettajani on auttanut minua suhteuttamaan asioita ja näkemään selkeämmin, mikä elämässä on todella tärkeää.
Käsitykseni tehokkaasta ajankäytöstä on muuttunut: useimpina päivinä minulle riittää se, että saan pidettyä opettajani tyytyväisenä ja itseni jotakuinkin toimintakykyisenä. Muita asioita ehtii tehdä sitten joskus.
Olen oppinut uutta myös itsestäni. Kuten sen, että lataudun parhaiten hiljaisuudessa yksikseni – tai latautuisin, jos omaa aikaa olisi. Ja sen, että muistini tarvitsee vähintään viisi tuntia yhtäjaksoista unta yössä toimiakseen kohtuullisesti.
Kaikkein tärkeimmän asian olen kuitenkin oppinut Jumalasta. Kun katson pientä diktaattoritunnekasvattaja-opettajaani, jonka vuoksi saan tänä vuonna viettää ensimmäistä äitienpäivääni, ymmärrän vähän paremmin kuin aiemmin, miten syvästi Jumala iloitsee katsoessaan minua ja mitä hänen pyyteetön rakkautensa tarkoittaa. Sitä ei voi ansaita, niin kuin pieni lapsikaan ei tee mitään suorituksia saavuttaakseen äitinsä rakkauden.
Äitiys on vielä paljon enemmän kuin arjen mullistuksia, syviä tunteita ja uuden oppimista. Se on elinikäinen matka, joka on minulla vasta alussa. Se on Jumalan suuri lahja, joka saadaan armosta. Se on kaunis kuva Jumalan rakkaudesta meitä lapsiaan kohtaan – sinua, minua ja pientä suloista poikaani.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...