Ville Kalaniemi: Ratkaisukeskeisyyttä osoittelun tilalle
Syksyllä tarvittavan määrän nimiä kerännyt kansalaisaloite kannabiksen yksityiskäytön ja -kasvattamisen dekriminalisoimiseksi etenee eduskunnan käsittelyyn.
Maailmalla kannabiksen käyttö on laillistettu muutamissa maissa. Suomessa on tutkittu Portugalin mallia, jossa huumausaineiden käyttörikokset poistettiin lainsäädännöstä vuonna 2001, ja huumeiden käyttäjiä on pyritty kohtaamaan ”potilaina eikä rikollisina”. Maan huumeongelma on jonkin verran korjaantunut.
Kristittyjen ja muiden konservatiivien huoli dekriminalisointi-innossa on liittynyt siihen, antaisiko salliva lainsäädäntö eettisen ohjeen, jossa huumausaineiden käyttö olisi lähtökohtaisesti hyväksyttävää.
Pastorin ja vertaistyön koordinaattorin Ville Kalaniemen ajatukset vapautettavista huumausaineista eivät mene yksiä latuja.
– Olen päihdevastainen, ja kannabiksen kasvattamisen haluaisin pitää rikollisena. Hallussapito ja käyttö ovat siinä ja siinä, kannattaako niitä pitää laittomana.
Ville Kalaniemi katsoo, että jo nyt viranomaiset eivät enää puutu kannabiksen käyttöön. Kotikasvatus on myös ilmeisesti yleistynyt tavattoman paljon.
– Maailma on muuttunut. Me aloitimme pilvenpolton aikanaan tuontihasiksella, jollaista monet nykynuoret eivät ole edes nähneet. Nykyinen kannabis on kodeissa kasvatettua.
Alun perin helsinkiläisen Ville Kalaniemen oma ainehistoria alkoi lukioikäisenä. Uskovia kavereita tai seurakuntayhteyttä ei ollut. Kokeilunhalu vei mennessään.
– Muistan vieläkin sen tunnekokemuksen, joka kokeiluihin liittyi. Luulen, että runsaan päihteidenkäytön taustalla saattoi olla minullakin jonkinlainen adrenaliiniaddiktio. Kaipasin uutuudenviehätystä, seikkailua, fiiliksiä ja kokemuksia.
Sitten reissattiin Goalla ja Amsterdamissa uusia kokemuksia etsien. Lopulta mikään ei enää tyydyttänyt. Kalaniemi tajusi, että hänen sisimpänsä oli aina vain tyhjempi.
Silloin syntyi itseoivallus siitä, että todellisuudessa aineet pyörittivät hänen koko elämäänsä.
Mutta kuten yleensä, oivallus ei vielä riitä vapautumiseen. Päinvastoin riippuvainen pakenee ongelmiensa aiheuttajan pariin lohtua etsien.
Jossain vaiheessa Kalaniemi hakeutui psykiatriselle osastolle lepäämään, kun tuntui, ettei sekakäyttäjän psyyke enää kestä.
Jumalaa Kalaniemi ei ollut unohtanut missään vaiheessa. Välillä tuli rukoiltuakin. Voimaa muutokseen ei silti tuntunut löytyvän millään.
Eräänä päivänä puhelin soi, ja toisessa päässä oli evankelista Anne Hottinen, tuttu nainen lapsuusvuosilta.
– Sillä kertaa en keksinyt väistöliikettä. En halunnut tulla uskoon, mutta en uskaltanut olla tulemattakaan, Kalaniemi muistelee käänteentekevää puhelua neljätoista vuotta sitten tulevan anoppinsa kanssa.
Anne Hottinen on Elise Kalaniemen äiti. Kalaniemien perheeseen kuuluvat myös alakouluikäiset Minea, Lumina ja Nuun.
Ville Kalaniemi kertoo edellisviikon kohtaamisesta päihdemyönteisen nuoren kanssa. Sosiaaliviranomaiset olivat soittaneet Kalaniemen juttukaveriksi, koska eväät alkoivat olla asiastaan varman ja argumentointitaitoisen nuoren kanssa lopussa.
– Pääpointtini omasta ja omien kavereiden kautta on se, että aktiivinen päihteidenkäyttö jumittaa elämän. Se jumitti myös minut aikanaan kahdeksaksi vuodeksi paikalleen.
– Jouduin opettelemaan myöhässä ikäisteni nuorten aikuisten asioita, ottamaan muita kiinni.
Kalaniemen kavereita tulee välillä kadulla vastaan.
– Kaverit ovat korostetun hoikassa kunnossa. Jos katsoo sosiaalista mediaa, niin jutut ovat samalla tasolla kuin silloin 17–18-vuotiaana.
– Tämänkin nuoren kanssa puhuin siitä, kuinka elämässä on luontaista mennä eteenpäin, löytää oma paikka. Opiskella ja perustaa perhe. Päihteet ikään kuin supistavat maailman. Addiktiossa kaikki pyörii aineiden ympärillä. Mahdollisuutta kasvuun ei ole.
Millä nuori Ville Kalaniemi perusteli itselleen päihteiden käytön?
– No se onkin mielenkiintoinen juttu.
– Jos totuus vapauttaa, niin valhe sitoo. Päihdemaailma on läpeensä valheellinen. Mieli hairahtui kuvittelemaan päihtymisen olevan jotenkin ihannoitavaa.
– Saattoi siinä jotain hippi-ideologiaa olla mukana. Itse kuitenkin mietin päivittäin vain, miten saisin pään sekaisin.
Kalaniemi mahdollisti oman käyttönsä myymällä ja kasvattamalla.
Uskooko Ville Kalaniemi porttiteoriaan, eli käsitykseen, jossa miedomman huumausaineen käyttö johtaa vahvempiin aineisiin?
– Muistan, kuinka nuorena naureskelimme porttiteorioille. Jälkikäteen kun katsotaan, niin ihmiset, joilla oli taipumusta addiktoitua, myös addiktoituivat ja portti todella toimi.
Kalaniemi katsoo, että seurakuntapiireissä on diakoniatyön vahvistumisen myötä tapahtunut laajempi ajattelutavan muutos, joka säteilee myös päihdenäkemyksiin.
– On siirrytty syntikeskeisyydestä auttamiseen, tuomitsemisesta nostamiseen.
Kalaniemi myöntää, että jokin Portugalin mallissa, jossa resursseja on siirretty rikollisten etsimisestä ihmisten kohtaamiseen avuntarvitsijoina, resonoi hänelläkin.
– Itsekin huomaan seurakuntatyössä olevani ratkaisu- ja parantumiskeskeinen.
– Juurisyyt päihteiden käytölle ovat syvällä. Omassa vertaistukiryhmässämme kahdeksan kymmenestä tulee itse päihdeperheistä. Vanhempien päihteidenkäyttö jättää sisimpään pahaa oloa, ja toisaalta antaa myös käyttömallin.
– Olivat päihteet laillisia tai ei, yhteiskunnassa tulisi rakentaa enemmän kuntoutusta, ja nimenomaan yhteisöjen varaan. Tässä näen seurakunnatkin valtavan tärkeinä.
Kalaniemi tekee päivätyötään Nurmijärven helluntaiseurakunnan pastorina ja osana työtä vetää myös päihdekuntoutujien vertaistukiryhmää.
Hän iloitsee siitä, että on aistinut seurakunnassa kasvanutta rakkautta ja huomiota päihdeongelmaisia kohtaan. Joitakin on tullut mukaan aamukokouksiinkin.
– Oli se aikamoista, kun näitä ihmisiä alkoi näkyä. Nopeasti seurakuntalaiset alkoivat kuitenkin ottaa kontaktia, ja huolehtivat nykyisinkin, mitä näille ihmisille kuuluu.
– Rakastamisen kohteiden puuttuessa rakkaudesta on tullut keskuudessamme kuin lammikko, jossa vesi seisoo, sen sijaan, että se olisi kuin joki, joka virtaa lävitsemme.
Kalaniemi katsoo, että seurakunta on jo yhteisönä ongelmaisille suuri mahdollisuus.
– Rikkoontumiset tapahtuvat useimmiten ihmissuhteissa. Siksi myös korjaantuminen alkaa siellä, suhteessa toisiin ihmisiin.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...