”Meillä on hyvät tosi-tv-näkymät kerrostaloasuntomme
ikkunasta. Yhteen suuntaan näemme yksityisen ”lajittelukeskuksen”, kun yksi
perhe kerää kaikenlaista romua ja myy sitä edelleen. Kauppatavara lajitellaan:
muovipullot, pahvit, lasiesineet, muovisäkit, rautaromu… Tämän perheen lapset
ovat ahkerasti mukana työssä, joten he eivät kaikki käy koulua nuoresta
iästään huolimatta, kertoo Udaipurin kummiprojektia Fidan puolesta koordinoiva Raija Harri.
Samasta ikkunasta
näkyy, miten ihmiset pyykkäävät kadun varrella ja peseytyvät katottomissa ja
ovettomissa kopeissa.
– Vähän matkan
päässä asuvat varakkaammat kaikkine palvelijoineen, Harri kuvaa Intialle
tyypillistä elintasojen kontrastia.
Raija ja Kari Harri asettuivat Udaipuriin muutama kuukausi
sitten. Tuolloin Fidan kumppanikirkko, Filadelfia Fellowship of Churches, oli
jo useamman vuoden tehnyt sosiaalista työtä saavuttamattomien kalbeliya- ja
lohar-romanien parissa. Myös kummiprojekti oli polkaistu käyntiin pilottihankkeena
viime vuoden alussa.
Kummihankkeen kautta
halutaan parantaa romaniperheiden elinoloja ja saada heidän lapsensa ja ennen
muuta tyttärensä koulunpenkille liian varhaisen äitiyden sijaan. Samalla
perheitä on aikomus valistaa lapsiavioliittojen haitoista ja lasten
oikeuksista.
Yhteiskunnan pohjasakkaa
Länsi-intialaisessa Rajasthanin
osavaltiossa elää useita romaniheimoja. Fidan kummiohjelma kohdistuu lohari-
ja kalbeliya-romaneihin, joita osavaltiossa on jonkin tiedon mukaan yhteensä
jopa 500 000.
Romanit kuuluvat
syrjittyyn alakastiin. Esimerkiksi kalbeliyat kököttävät kastijärjestelmän
alimmalla portaalla. He ovat monesti asunnottomia, kantavat rikollisen leimaa,
ja heidän tulonsa tulevat romun ja roskan myynnistä. Aiemmin kalbeliyat olivat
kiertäviä esiintyjiä, tanssijoita ja käärmeenlumoojia, mutta yhteiskunnan
muututtua kukaan ei enää käytä näitä palveluja.
Fidan aluepäällikkö Jukka Tasasen mukaan romanien kurjuuden kierre alkaa
jo lapsuudessa.
– Näiltä lapsilta puuttuvat roolimallit,
joiden ansioista he osaisivat haaveilla paremmasta elämästä. Vanhemmat eivät
pidä koulutusta arvossa, ja hyvin monelle myös pienet koulumaksut ovat este,
joten ilman apua lasten tulevaisuus näyttää melko synkältä.
Koulutus nostaa kuopasta
Fidan ja sen kumppanikirkon
kummiohjelmaan on aluksi otettu noin 150 perhettä kuudesta eri
slummiyhteisöstä. Kaikkiaan työn vaikutukset ulottuvat jopa yli 5 000 asukkaan
elämään.
Raija Harri haaveilee siitä, että
kummiprojekti auttaisi sekä lapsia että aikuisia.
– Loharikylien naiset ovat käytännössä
kaikki lukutaidottomia. Kunpa tätä traditiota saisi muutettua, hän huokaa.
Harrin mukaan projektissa työskentelevät
kumppanikirkon edustajat pyrkivät kohentamaan ennen muuta lasten koulutusta.
– Työntekijät kannustavat perheitä
kouluttamaan lapsiaan. Samalla lapsille pidetään säännöllistä kerhotoimintaa,
jossa he oppivat terveyskasvatusta käsien ja hampaiden pesusta lähtien. Heille
opetetaan myös lukutaitoa.
Siinä sivussa, toistaiseksi hyvin
pienellä liekillä, myös naisille on koetettu viritellä lukutaitoluokkia ja
ompelukoulutusta. Kaikki kehitys onkin tervetullutta, sillä Udaipurin
slummeissa jo perusasiat repsottavat pahasti: puhtaasta juomavedestä on pulaa,
puutteelliset käymäläolot aiheuttavat sairauksia ja lasten aliravitsemus on
tavallista. Juuri siksi kummilapsiohjelma tarjoaa koulutuksen lisäksi
lapsille terveydenhoitoa ja puhtauskasvatusta.
Toimelias kumppanikirkko
Eräs muukin asia loistaa slummeissa
poissaolollaan, nimittäin kristinusko.
– Udaipurin romaniväestössä ei ole yhtään
kristittyä, Raija Harri sanoo.
Filadelfia-kirkkokunta on perustanut
viime vuosina paljon seurakuntia Pohjois-Intiaan ja erikoistunut
saavuttamattomien kansanryhmien tavoittamiseen. Kirkkokunnan vahvasta diakoniatyöstä
kertoo muun muassa oma sairaala, jossa koulutetaan kyläterveystyöntekijöitä.
Filadelfia-kirkkokunta on vahva kumppani, jonka kanssa Fida pystyy vaikuttamaan
tehokkaasti kummiohjelmassa olevien perheiden hyvinvointiin.
Uudessa kummiprojektissa on tällä hetkellä 190 lasta, joista 104
on vielä kummia vailla.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...