Samaan
aikaan, kun Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim
Jong-un tapasivat hiljattain Vietnamissa, Kimin kotimaassa kiristettiin nälkävyötä.
Maa kärsii vuosikymmenen pahimmasta ruokapulasta. YK:n arvion mukaan pohjoiskorealaisista yli 40 prosenttia, lähes 11 miljoonaa, on aliravittuja. Siitä huolimatta maan johto leikkasi alkuvuodesta väestön jo entuudestaan pieniä ruoka-annoksia lähes puoleen. Syynä on satojen epäonnistuminen useana kesänä.
Kotirintaman ahdinko ei saanut Kimiä taipumaan ydinaseohjelmansa lopettamiseen. Ei vaikka siten maa olisi päästy eroon sitä kurittavista talouspakotteista.
Johtajatapaamisen päättyminen tuloksettomana ei lopulta ollut iso yllätys. Maassa toimiville avustus- ja kehitysyhteistyöjärjestöille se oli kuitenkin pettymys.
– Neuvotteluasetelma oli sellainen, ettei meillä ollut ennakko-odotuksia. Mielellämme olisimme suoneet, että sanktioita olisi lievennetty varsinkin humanitaarisen toiminnan osalta. Mielestämme pakotteet aiheuttavat lisää kärsimystä jo muutenkin paljon kärsivien kansalaisten keskuudessa, Fidan toiminnanjohtaja Harri Hakola toteaa.
Fida on yksi harvoista Pohjois-Koreassa pitkään toimineista ulkomaisista kansalaisjärjestöistä.
Ulkomainen apu välttämätöntä
Kansainväliset sanktiot osuvat Pohjois-Korean ruoantuotantoon, sillä ne hankaloittavat maanviljelyssä tarvittavien laitteiden ja polttoaineen maahantuontia. Silti pakotteet eivät ole ruokapulan ainoa syy. Viime kesänä maa kärsi ennätyksellisestä lämpö- ja kuivuusaallosta ja sen jälkeen rankkasateista. Niiden seurauksena sato jäi edellisvuottakin heikommaksi.
Pohjois-Korean hallitus on kertonut aikovansa tuoda ulkomailta viljaa ja panostavansa aikaisten viljelykasvien, kuten perunan, tuotantoon. Ilmoitetut määrät eivät kuitenkaan riitä. Siksi maa on vedonnut myös ulkomaisiin toimijoihin ruokalahjoitusten saamiseksi.
Suomalaisista kansalaisjärjestöistä suoran avunpyynnön ovat saaneet ainakin Fida ja Kirkon ulkomaanapu. Kirkon ulkomaanapu ei entuudestaan toimi maassa mutta harkitsee avustushankkeen aloittamista.
Fida on jo päättänyt toimittaa maahan ruoka-apua ja on aloittanut keräyksen hätäavun tueksi.
Ruoka-avun pääkohteeksi on valittu koulut ja päiväkodit. Järjestön maassa asuvat suomalaistyöntekijät valvovat avun perillemenoa.
Humanitaarisen avun rinnalla Fida toteuttaa Pohjois-Koreassa kahta Suomen ulkoministeriön rahoittamaa kehitysyhteistyöhanketta, joissa kehitetään aluesairaaloita ja perunanviljelyosaamista. Perunahanketta ollaan parhaillaan laajentamassa uusille alueille.
Miksi apua diktatuurille?
Trumpin ja Kimin tapaamisen jälkeen mediasta sai lukea pessimistisiä arvioita siitä, ettei Pohjois-Koreassa mikään muutu niin kauan kuin Kimien dynastia pitää kiinni vallasta. Maan ihmisoikeudet ovat heikolla tolalla, ja esimerkiksi kristittyihin kansalaisiin kohdistuva vaino on säälimätöntä.
Miksi Fida auttaa tällaista valtiota, Harri Hakola?
– Olemme kokeneet selvästi, että Jumala on avannut meille oven auttaa pohjoiskorealaisia juuri niillä hankkeilla, joissa olemme mukana. 1990-luvun lopussa Pohjois-Korean Ruotsin suurlähetystö pyysi Fidaa auttamaan heidän kansaansa, koska he tiesivät, että kristityt auttavat. Koemme heihin rakkautta niin järjestönä kuin yksilöinä.
Vietnamin johtajatapaamisen epäonnistuttua Trumpin esikunnasta todettiin, että pakotteiden poistaminen ilman vastamyönnytyksiä tarkoittaisi Pohjois-Korean ydinaseohjelman tukemista. Eikö myös ruoka-apu ole diktatuurin pönkittämistä?
– Ei. Päinvastoin toimintamme johdosta pohjoiskorealaiset ymmärtävät, että maailmassa on ihmisiä, jotka välittävät myös heistä. Muuten heille saattaa vahvistua kuva vihollisuudesta. Myös Suomen ulkoministeriö ja EU pitävät apuamme hyvänä ja toivovat meidän jatkavan. Yleisesti ajatellaan, että tällainen yhteistyö on pitkällä tähtäimellä merkittävää rauhantyötä.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...