”Allahu akbar” – ”Jumala on suuri ”. Tämä oli silminnäkijän mukaan Brysselin lentoasemalla itsensä räjäyttäneiden miesten viimeinen huuto. Pian Islamilainen valtio eli ISIS otti vastuun terrori-iskuista. Pääsiäisviikko päättyi yhtä surullisesti kuin se oli alkanutkin: Pakistanissa islamistien isku tappoi 72 pääsiäistä viettävää kristittyä.
#StopIslam-tunnisteen suosion nousu Twitterissä kertoi maailman reaktiosta tapahtumiin. Myös monet mielipidevaikuttajat pitivät islamia selvänä syypäänä tapahtumiin. Jotkut tosin kiiruhtivat muistuttamaan, ettei iskuilla ollut mitään tekemistä tosi islamin kanssa.
Uskonnollisen väkivallan tutkimukseen perehtynyt dogmatiikan yliopistonlehtori Olli-Pekka Vainio suhtautuu kriittisesti yksinkertaistaviin näkemyksiin islamin ja terrorismin suhteesta.
– Esimerkiksi Pariisin terroritekojen tai New Yorkin 9/11–iskujen tekijät eivät olleet erityisen uskonnollisia ja hartaita muslimeja. Terroristit harvoin ovat, Helsingin yliopistossa työskentelevä Vainio muistuttaa.
Jihadisteilla heikot perustiedot uskonnosta
Koraani sisältää useita kehotuksia väkivaltaan. On luonnollista ajatella, että ne ovat sytytin islamistiselle terrorismille ja väkivallalle.
Vainion mukaan ihmisten käyttäytymisen selittäminen ei kuitenkaan ole näin yksinkertaista.
– Ei kukaan yleensä tee jotakin vain siksi, että pyhä kirja tai uskonnolliset johtajat siihen kehottavat, hän sanoo.
– Terroristi voi itsekin ajatella, että uskonto on hänen tärkein motivaatiotekijänsä. Emme kuitenkaan ole yleensä tietoisia kaikista toimintamme vaikuttimista.
Jihadistien ymmärrys islamista on Vainion mukaan usein pintapuolista. Hän kertoo englannista Syyriaan taistelemaan lähteneistä nuorukaisista, jotka tilasivat internetistä Islam for dummies (Islamia idiooteille) -nimisen perustietokirjan, ilmeisesti oppiakseen uskonnosta edes jotakin ennen ISIS:iin liittymistä.
Jos uskonto ei ole suurin syy ”islamistiseen” terrorismiin, mikä sitten saa nuoret miehet, kuten Helsingin Sanomien jutussa esiintyneet espoolaiset serkukset Husseinin ja Alin, liittymään ISIS:n riveihin tai jopa tekemään itsemurhaiskun? Vainio lainaa lukuisia terroristeja haastatellutta antropologi Scott Atrania.
– Keskeinen syy on jännitys ja kutsu toimintaan, jonka palkkana on kunnia ja ystävien arvostus. Tämä motivoi pettyneitä ja tylsistyneitä nuoria miehiä pyhään sotaan.
Lähi-idän historia radikalismin taustalla
”Kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat muslimeja.” Tämä tunnettu sanonta ei pidä täysin paikkaansa, mutta huomiossa on totuuden siemen: islam on ollut ainoa tai toinen osapuoli noin 80 prosentissa kaikista toisen maailmansodan jälkeisistä konflikteista.
– On tietysti totta, että islamin pyhät tekstit, kuten Koraani ja hadithit, sekä profeetta Muhammedin esimerkki, luovat avoimuutta voimankäytölle.
– Toisaalta väkivalta ei ole jakautunut tasaisesti islamilaiseen maailmaan. Jihadismi on keskittynyt erityisesti Lähi-itään, jonka ongelmallinen historia on tehnyt alueesta räjähdysalttiin pesäkkeen.
Kun poliittiset jännitteet kasvavat suuriksi, väkivallan leimahtamista voivat edesauttaa uskonnolliset uskomukset esimerkiksi näkymättömästä sodasta pahan ja hyvän välillä, usko kuolemanjälkeiseen elämään sekä käsitys tietyistä paikoista tai asioista (kuten profeetta Muhammedin kuvaamisesta) pyhinä.
– Esimerkiksi Israelissa osasyy levottomuuksiin liittyy nimenomaan pyhien paikkojen hallintaan. Mikään edellä mainituista ei kuitenkaan sellaisenaan aiheuta väkivaltaa.
Vaikka islamin opilliset sisällöt vaikuttavat terrorismin taustalla, Vainio muistuttaa, että keskeiset konfliktin elementit löytyvät kaikkien ihmisten psykologisista taipumuksista.
– Meillä on luonnollinen tarve kuulua ryhmään ja pitää itseämme muita parempina. Tämä tarve voi saada negatiivisen ilmenemismuodon muun muassa nettikeskusteluissa tai poliittisissa mielenosoituksissa.
– Esimerkiksi jalkapallohuliganismi aiheuttaa Brittein saarilla joka vuosi tuhansia pidätyksiä sekä huomattavasti enemmän aineellisia ja henkisiä vahinkoja kuin uskonnolliset kiistat.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...