Seurakuntien korona-aika – ”Pysähtyminen on suuri mahdollisuus”
Seurakunnissa tehdään työtä muutostilanteessa, mutta
rutiinien murtumisesta iloitaan.
Työn määrä on lisääntynyt. Tilanne voi kuitenkin tehdä hyvää
seurakunnan toiminnan jatkoa ajatellen, eräs vastaaja kuvaili tilannetta omassa
seurakunnassaan.
– Vielä ei ole ehtinyt levähtää, niin paljon uutta
järjesteltävää. Mutta uskoisin myös arjen kiireiden pois jäämisen tuovan
kaivattua pysähtymistä ja lepoa, toinen vastaaja muotoili.
Ristin
Voiton kyselyssä kartoitettiin maaliskuun lopulla, mitä seurakunnissa
tapahtuu korona-aikana. Kyselyyn vastasi nimettömänä 86 helluntaiseurakuntien
pastoria ja vastuuhenkilöä eri puolilta maata.
Tärkeimpänä havaintona vastauksissa kuulsi ilo rutiinien
murtumisesta. Monessa seurakunnassa vastuuhenkilöillä on ollut mahdollisuus pysähtymiseen
ja toiminnan perusteiden pohtimiseen.
– Joskus tuntuu että olemme kokouksissa velvollisuudesta.
Voi olla hyväkin että joudumme kokemaan tämänkin.
Kokoustoiminnan pysäyttäminen tai muuttaminen
nettivetoisiksi on keskyttänyt monta seurakunnallista tehtävää.
– Tämän huomasi varsinkin, kun kokoontumisten peruminen oli
alussa. Mutta yhteys "face-to-face" on se, minkä puuttumisen huomaa.
Se ei ole pidemmän päälle hyvä juttu, eräs vastaaja kuvaili.
Työ ei myöskään ole välttämättä vähentynyt, etenkään
pastoreilla.
– Työn uudelleenjärjestelyt, puhelut ja viestit, sekä
ihmisten fiilikset laidasta laitaan haastavat pastoria paljon. Ja on sitä
miettinyt myös kuinka talouden käy, eräs pastori-vastaaja kirjoitti.
Osa katsoi, että nyt nousee esiin sellaista, minkä olisi pitänyt
päästä käyttöön jo aiemmin.
– Kriisi on pakottanut ottamaan käyttöön kanavia ja tekemään
uudistuksia, joita on pitkään mietitty, mutta joita ei ole ollut kiireellistä
ottaa käyttöön.
Moni uskoi että tauko on tarpeen nimenomaan silloin, kun vastuunkantajia
on vähän.
– Jos seurakunnassa kaikki kasautuu yksien harteille on
pieni tauko paikallaan. Rukoukseen ja Raamatun lukuun jää enemmän aikaa.
Toisaalta uusi tilanne pakottaa omaksumaan uutta.
– Voi vapautua rutiineista, mutta se tuo uusien asioiden
opettelun tilalle, eräs vastaaja kommentoi.
Osa vastaajista ottaa korona-ajan täysin levon kannalta.
– Parasta olisi nyt olla hiljaa ja levätä. Katsoa mitä
Jumala tekee, eräs vastaaja kuvaili.
– Vapaa viikonloppu oli hieno kokemus, en muista koska
viimeksi on ollut, toinen vastaaja sanoi.
– Kun kaikki liikenevä aika on mennyt aiemmin seurakunnan ja
seurakuntalaisten hyväksi, nyt voi hyvällä omallatunnolla hieman levähtää.
Osa vastaajista katsoi, että uuden tilanteen pitäisi laittaa
pyöriin lisää vauhtia.
– Nyt ei ole tauon paikka, vaan nyt tehdään duunia, eli
taotaan kun on rauta kuumaa, eräs vastaaja kirjoitti.
– Nyt on tosi rukoustaistelun aika koko Suomen puolesta.
Kodit tulee muuttaa rukouskammioiksi. Uusi tilanne vaatii lähinnä puhelinorganisointia,
toinen vastaaja kommentoi.
Jotkut vastaajat katsoivat, että Suomi on poikkeuksellisessa
hengellisessä murrosvaiheessa.
– Koen nyt syntyneen tilanteen seurakuntien mahdollisuutena
toteuttaa alkuseurakunnan mallia. Meillä on vain vielä paremmat mahdollisuudet
siihen. Tarkoitan evankeliumin levittämistä.
Miten tästä eteenpäin? Miltä tuleva syksy esimerkiksi
näyttää?
– Hajautettuja malleja tulee enemmän ja opimme ehkä
tavoittamaan ihmiset paremmin verkon kautta, yksi vastaajista uumoili.
– Varovaisesti jopa toivon, että kaikki ei ole tämän jälkeen
samoin kuin tätä ennen. Että kaikki muuttuisi jotenkin isosti, toinen vastajista
vuotti.
– Kaipaisin sitä, että seurakuntina ja kristittyinä alkaisimme
katsoa puuhasteluamme vähän kriittisemmin, ja oikein kunnolla pohtia, miksi me olemme
olemassa, eräs vastaaja toivoi.
– Kaipaisin missionaalisuuden löytymistä. Uskon, että tämä kriisi
voisi auttaa siinä. Väitän, että me helluntailaiset ainakin olemme liian
kokouskeskeisiä.
– Koronakriisi ja tauko toiminnassa on enemmänkin kuin vain
mahdollisuus arviointiin ja suuunnitteluun. Tämä on mahdollisuus ennenkaikkea
toiminnan toteuttamiseen, suunnittelmien siirtämiseen käytännön tasolle. Tietenkin
näissä puiiteissa, missä nyt eletään, eräs vastaaja rohkaisi.
Toisaalta jotkut vastaajista totesivat, että vielä eletään
aikoja, jolloin vain totutellaan uuteen tilanteeseen.
– Ainakaan me emme ole vielä päässeet puusta pitkään.
Varmasti vanhimmiston tulee kokoontua ja miettiä asiaa, eräs vastaaja sanoi.
– Toivon, että johdolta liikenee nyt aikaa strategiaprosesseille,
joita ei normiarjen vaatimuksissa jaksa. On niin paljon hallinnollisia ja
johtoon liittyviä asioita, mitä pitäisi kehittää, toinen vastaaja puuskahti.
Osa vastaajista palautti kysymyksen muutoksesta
henkilökohtaiselle tasolle.
– En tiedä tarjoaako kriisi mahdollisuutta tarkastella
seurakunnan työtä, mutta nyt on erinomainen mahdollisuus tarkastella, mikä
omassa elämässä on keskeistä ja mikä ei, eräs vastaaja pohti.
– Seurakunnan työ eli toiminnan monipuolisuus ei ole
primäärinen asia. Useat toiminnat pitäisi lakkauttaa, jotta seurakuntalaiset
voisivat paremmin elää uskoaan arkielämässä.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...