Helsingin Saalem-seurakunnassa järjestettiin 14.
tammikuuta Iran for Christ -juhla. Tilaisuudessa muisteltiin seurakunnan 20-vuotista
persiankielistä toimintaa.
Juhlimaan saapui 140 kutsuvierasta,
joiden joukossa oli iranilaisten ja suomalaisten lisäksi myös afgaaneja.
Kansainvälisiä vieraita olivat Euroopan Iranin kirkkojen valvoja Mehdi Arshamfar Ruotsista
sekä kansainvälisen persiankielisen 222 Ministries -lähetysjärjestön perustaja
Lazarus Yeghnazar Lontoosta.
Saalem-seurakunnan iranilainen
pastori Mohammad Modaber kertoi avaussanoissaan seurakunnan Iranin-työhön vaikuttaneista
henkilöistä ja esitteli iranilaisia Euroopassa asuvia puhujavieraita. Modaber
nosti esille myös edesmenneen seurakunnanjohtaja Kai Antturin unelman
persiankielisestä työstä seurakunnassa. Tuo unelma on nyt toteutunut.
– Antturi näki hengellisillä silmillään, mitä tulee
tapahtumaan, Modaber totesi.
Hän oli myös kiitollinen kotiseurakunnalleen, joka
on nostanut iranilaisryhmän jäseniä seurakunnan luottamustehtäviin.
”Toisen kulttuurin hyväksyminen on vaikeaa”
Lazarus Yeghnazar toi lyhyessä puheessaan vahvasti
esille yli kulttuurirajojen vaikuttavaa seurakunnallisen veljesyhteyden
merkitystä.
– Toisen kulttuurin hyväksyminen on vaikeaa.
Iranilaisten tulisi oppia suomalaisilta toisiin kansoihin kohdistuvaa avoimuutta
ja arvostaa sitä myös omassa maassaan, hän totesi.
Juhlan pääpuhuja oli Saalem-seurakunnan johtaja Mika Yrjölä.
Hän painotti hengellisen täysi-ikäisyyden merkitystä, johon liittyy vapauden
lisäksi vastuu toimia yhdessä koko seurakuntana. Yrjölä korosti, miten tärkeää
on säilyttää rakentava yhteys eri maahanmuuttajaryhmien välillä, jotta
seurakunta olisi aidosti yhtä.
– Jeesus voi tehdä sen, mitä YK ei voi tehdä, Yrjölä
tiivisti puheensa sanoman.
Juhla päättyi yhteiseen ateriaan. Tilaisuuden
ilmapiiri koettiin lämpimänä ja vaikuttavana. Vieraat iloitsivat siitä, että
iranilaiset rukoilevat maansa puolesta ja heillä on näky kansansa
tavoittamisesta evankeliumilla, vaikka he asuvatkin diasporassa.
Vuosien aikana paljon puhujavieraita
Helsingin Saalem-seurakunnan ensimmäiset
persiankieliset tilaisuudet järjestettiin vuonna 1993. Ryhmän toiminta oli
aluksi pienimuotoista.
Vuonna 1996 seurakuntaan kutsuttiin puhujavieraiksi
kaksi iranilaista pastoria: Johnson
Darbroudi Tanskasta ja Feridon Mokhof Englannista.
Tällä vierailulla oli vaikutusta, sillä säännöllinen persiankielinen kokoustoiminta
Saalem-seurakunnassa alkoi heti vierailun jälkeen vuonna 1997.
Myös muiden iranilaisten puhujavieraiden merkitys on
ollut huomattava. Heitä on ollut monista Euroopan maista. Lisäksi yhteistyö
tunnetun kansainvälisen 222 Ministries -lähetysjärjestön kanssa on ollut
tärkeää.
Toiminta kansainvälistynyt
Vuonna 2005 Saalem-seurakunnan nuoret olivat yhdessä
iranilaisten nuorten kanssa musiikkivastuussa järjestön kansainvälisessä
konferenssissa Hollannissa. Seuraavana vuonna järjestettiin nuorten kansainvälinen
konferenssi Suomessa, ja Suomessa pidettiin myös 222 Ministries -järjestön
vuosikokous.
Vuonna 2003 iranilaisryhmä teki yhdessä Avainmedian
kanssa lasten tv-pilottiohjelman. Siitä alkoi merkittävä persiankielinen
ohjelmatuotanto.
Vuonna
2007 persiankielisen työn pastoriksi seurakunnassa siunattiin Mohamed Modaber.
Hän on järjestänyt muun muassa raamattukoulutuksen ja kasvattanut uusia
vastuunkantajia seurakuntatyöhön. Toiminta on laajentunut kansainväliseksi, ja
persiankielinen ryhmä on kasvanut moninkertaiseksi alkuvuosiin verrattuna.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...