RV:n päätoimittajuus siirtymävaiheessa - toimitustyön vetovastuu Ruut Ahoselle, keväällä tehtävästä ottaa kopin Veera Hug
RV Toimitus
Tänä juhannuksena Keuruun konferenssihumussa vietettiin myös helluntailiikkeen viikkolehti Ristin Voiton 110-vuotisjuhlaa. Ristin Voitolla on historiansa aikana ollut 19 päätoimittajaa, joiden kaudet ovat vaihdelleet vuoden jaksoista 16 vuoteen.
Nyt on jälleen siirtymän aika. Päätoimittaja Petri Mäkilä jatkaa matkaa Espoon helluntaiseurakunnan johtavaksi pastoriksi, ja päätoimittajan tehtäviä hoitaa ensi kevääseen asti Aikamedian toimituspäällikkö Ruut Ahonen.
– Näiden reilun neljän vuoden aikana olen oppinut tuntemaan Ruutin monipuolisena lehtitoimituksemme tukijalkana ja vahvana ammattilaisena. Ja kun se kaikki lepää hänessä vahvan identiteetin ja tasapainoisen kristillisen uskon perustuksella, voin enemmän kuin turvallisin mielin luovuttaa tehtäväni hänelle, Petri Mäkilä iloitsee.
Ristin Voitto on mielletty pitkään helluntailiikkeen virallisena kokoajana. Sen sivuilla on yhdistynyt paimenuus, uutisointi ja välillä kipakkakin keskustelu. Lehdeltä on odotettu linjaavaa tehtävää, ja päätoimittajina on ollut pääosin pastoritaustaisia henkilöitä.
Niin maallista kuin hengellistä mediaa kansainvälisesti koskeva digimurros ravisuttaa myös helluntailiikkeen viestintää. Sitä on katsottava Ristin Voitto -lehteä laajempana asiana, sillä paperilehti tavoittaa enää murto-osan jäsenistöstä.
Mäkilän mukaan digihaasteeseen vastaamiseen tarvitaan muutakin kuin vahvaa teologiaa ja hengen paloa.
– Tarvitaan ammatillista osaamista ja jatkuvaa uusiin mahdollisuuksiin tutustumista. Päätoimittajan ei tarvitse olla pastori, mutta hän tarvitsee liikkeemme pastoreilta tukea työlleen koko ajan haastavammaksi muuttuvassa toimintaympäristössä.
"Unelmani on vahva helluntailiike, joka elää
tässä ajassa mutta on syvästi ankkuroitunut Raamattuun."
Digihaasteen lisäksi Aikamedia on viime vuosina supistanut taloussyistä henkilökuntaansa. Jo useamman vuoden sen yhdistetyn lehtitoimituksen käsissä on avustajien tuella syntynyt sekä viikkolehti RV, evankelioiva Hyvä Sanoma, lasten Jees-lehti, pastorien ja vastuunkantajien Paimen Plus että joulun Kultalyhde ja harvemmin julkaistavia erikoisnumeroita.
Paperilehtien rinnalle on tuotu niiden nettiversiot, Ristin Voiton verkkolehti sekä viimeisimpänä radio-ohjelmat ja podcastit. Näin ollen RV:n perinteinen asema yhteisenä julkaisuna on hajautunut usealle alustalle, eikä monelle nuoremmalle liikkeen jäsenelle ole muodostunut Ristin Voittoon käytännössä minkäänlaista suhdetta.
– Aikamedian tuotteiden käyttäjien ja lukijakunnan jatkuva pirstaloituminen yhdessä yhtenäiskulttuurissa eläneen vanhemman sukupolven vähentymisen kanssa pakottaa myös Aikamediaa muuttumaan. On monipuolistettava niin viestinnän keinoja kuin sitä, miten kristillistä uskoa ja evankeliumia eri kanavien kautta sanoitetaan, Mäkilä toteaa.
Koska paperiset julkaisut tavoittavat enää osan helluntailaisista, liikkeessä tarvitaan vääjäämättä digitaalisen median kehittämistä. Yleisesti median käyttö, myös uskovilla, on kasvanut. Niinpä ellei kristillinen sisältö ulotu ihmisten kännyköihin ja muille laitteille, uskon rakennusaineet tätä kautta jäävät saamatta ja tilan valtaa muunlainen mediasisältö.
Petri Mäkilän tehtävät nyt vastuulleen ottava Ruut Ahonen on seurannut ja tehnyt kristillistä mediaa yli 15 vuotta.
– Opiskelin suomen kieltä, mutta halusin toimittajaksi kristilliseen mediaan. Aloitin Aikamediassa freelance-toimittajana. Välillä olin viisi vuotta IRR-TV:llä ottamassa haltuun median eri muotoja, ja miltei tasan yhdeksän vuotta sitten tulin töihin Aikamedian toimitukseen.
Eri mediamuotojen tuntemus auttaa Ahosta viemään eteenpäin helluntailiikkeen viestintää. Seuraavana vuorossa onkin nykyisten julkaisujen turvaamisen lisäksi vireillä olevan nettiportaalihankkeen kehittäminen. Ruut Ahonen katsoo kuitenkin mediaa nimenomaan sisällön näkökulmasta.
– Ymmärrän ihmisten tarpeen saada Ristin Voiton ja muiden lehtiemme kautta hengellistä sisältöä. Tämä on toimituksen lähtökohta jatkossakin. Petrin kanssa olemme hengellisesti hyvin samoilla linjoilla, ja on ollut siunaus tehdä yhdessä töitä, hän sanoo.
– Se, että mietimme, missä muodossa kristillinen sisältö tavoittaisi myös nuoremmat, ei tarkoita, että hengellisyys otetaan pois. Työn tarkoitus säilyy samana: haluamme rakentaa ihmisten uskoa ja juurruttaa heitä Raamattuun ja seurakuntaan.
– Itse näen nimenomaan niin, että jos sisältö on kunnossa ja se on kerrottu kiinnostavasti, nuoremmatkin voivat tarttua siihen.
Päätoimittajuuden siirtymävaihe Aikamediassa tähtää lopulta ensi kevääseen. Maaliskuussa 2023 päätoimittajan tehtävät ottaa vastaan Veera Hug (Kuva: Iida Hakala).
Hug on toiminut tähän saakka Ristin Voiton kolumnistina ja siirtyy maaliskuussa vanhempainvapaalta päätoimittajan rooliin.
Veera Hug on valmistunut vuonna 2008 opettajaksi Oulun yliopiston kansainväliseltä linjalta. Tämän jälkeen jo lapsena saatu lähetyskutsu vei hänet Keski-Eurooppaan. Hän palveli yhdeksän vuotta Euroopan helluntailiikkeiden nuorisotyöverkosto hallituksessa ja sihteerinä sekä 11 vuotta Euroopan helluntailiikkeiden lähetysverkosto PEMin koordinaattorina ja operatiivisena johtajana. Lähetysvuosinaan hän myös opiskeli Belgiassa teologian maisteriksi.
Vuodesta 2019 Veera ja Daniel Hug ovat asuneet perheineen Suomessa ja tehneet siitä asti seurakunnan istutustyötä Vantaan Kivistössä – Veera opettajan ja apulaisrehtorin työn ohella.
Euroopan lisäksi Veera on toiminut Suomen helluntailiikkeen luottamustehtävissä Fidassa ja Hyvän Sanoman hallituksessa. Hän on suhteiden ja siltojen rakentaja, ja lähetysvuodet ovat laskeneet hänen sydämelleen näkyä niin Suomen kuin koko maanosan helluntailiikkeistä.
– Huomasin rukoilevani usein maamme ja seurakuntiemme puolesta. Näen päätoimittajuuden rukousvastauksena ja kutsumustehtävänä, jossa voin palvella Jumalaa palvelemalla minulle tärkeää seurakuntaliikettä.
Päätoimittajana Veera ottaa vastuun laajasti Aikamedian sisällöistä. Häntä sytyttävät muun muassa hyvinvoivat, ympäröivään yhteiskuntaan vaikuttavat ja ihmisiä saavuttavat seurakunnat, opetuslapseuttaminen, evankeliointi sekä lähetystyö.
– Unelmani on, että meillä voisi olla Suomessa ja sen ulkopuolella vahvoja seurakuntia ja liikkeitä; vahva helluntailiike, joka elää tässä ajassa mutta on syvästi ankkuroitunut Raamattuun ja sieltä käsin tuo evankeliumin ihmisten keskelle.
– Se on mahdollista, kun seurakunnat, niiden työntekijät ja seurakuntalaiset voivat hyvin, Veera Hug uskoo.
Uusiin tehtäviin tällä viikolla siirtyvä Petri Mäkilä iloitsee päätoimittajaprosessin lopputuloksesta.
– Veeran astuessa ensi keväänä tehtävään Aikamedia saa monipuolista ammatillista osaamista omaavan päätoimittajan, jolla on vahva kokemus seurakuntatyöstä kotimaassa mutta myös kansainvälisesti. Vahvana verkottujana hän kykenee varmasti vahvistamaan uusien sukupolvien linkittämistä Aikamedian tuotantoon Ristin Voitto -lehteä myöten.
Myös päätöstä tekemässä ollut Aikamedian hallituksen puheenjohtaja Waltteri Haapala katsoo hyvillä mielin tulevaan.
– Lähdimme etsimään päätoimittajaa, joka tuntee kristillistä kenttää ja on luonnollinen toimija yhteisömme eri-ikäisten ihmisten keskellä.
– Hallituksena keskustelimme Veeran kanssa ja löysimme nopeasti yhteiset linjat tulevaisuuteen. Saamme hänestä energisen, luovan ja vahvan tiimityöntekijän. Edessä on suuri työ sekä digiin siirtymisen avaamat uudet mahdollisuudet. Näemme Veeran olevan juuri oikea henkilö johtamaan Aikamedian sisältöjä tässä hetkessä.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...