Mies tervehtii ujon kohteliaasti. Emme puhu käytännössä sanaakaan
yhteistä kieltä, mutta arabiankielisen tulkin kautta Ibrahim avaa ikkunan todellisuuteensa.
Korkeasti koulutettu muslimimies on
paennut kotimaastaan löytääkseen turvallisen paikan elää, mutta onkin löytänyt
kylmästä pohjoisesta sisäisen rauhan. Samalla ulkoinen turva on yhä
vaakalaudalla.
Ibrahim edustaa niitä satoja Suomeen
tulleita ja sydämessään kristityksi kääntyneitä muslimeja, joiden uusi usko
jää mysteeriksi viranomaisille. Siksi monelta jää saamatta myös turvapaikka,
vaikka islamilainen suku ja yhteisö on jo hylännyt heidät ja julistaa heille
kuolemaa.
Ibrahim elää juuri tällaisessa
tilanteessa. Tieto kääntymisestä on levinnyt. Suku puhkuu murhaa, mutta miehen
turvapaikkaprosessi on kesken ja lupa jäädä Suomeen avoinna. Siksi Ibrahim ei
esiinny tässä jutussa omalla nimellään eikä kasvoillaan.
Väärä mielikuva
Syksyllä 2015 Suomeen alkoi virrata paljon miehiä Lähi-idästä.
Tuon massan mukana kulki myös Ibrahim, joka päätti paeta, kun häntä uhattiin
työnsä takia.
Rankka vaellus idästä läpi Euroopan
Suomeen kesti lähes kuukauden. Sen uhkarohkein osuus oli kuuden tunnin merimatka
Turkista Kreikkaan matalalla muoviveneellä.
– Se oli todella rasittava matka.
Veneessä oli noin 55 ihmistä ja aallot olivat kovat.
Kun väsyneet ja märät matkustajat
rantautuivat, Ibrahim pani merkille, miten iäkäs nainen jakoi rannalla kuivaa
vaatetta. Naisen paidassa oli suuri risti.
– Minulla on ollut väärä kuva
länsimaista, että siellä on vääräuskoisia ihmisiä, jotka tekevät kaikkea
väärää. Tämä oli ensimmäinen asia, joka mursi tuota ajatusta, mies myöntää.
– Ajattelin, että islamilaiset radikaalit
karkottivat meidät, ja nyt meidät ottavat vastaan kristityt, jotka ovat
vääräuskoisia.
Toinen yllätys koitti Ruotsissa.
Turvapaikanhakijat majoitettiin kristilliseen seurakuntaan, ja ihmiset ottivat
heidät iloisina vastaan.
– Vanha ajatukseni oli, että kristitty
ei saa edes tulla moskeijaan, koska hän on epäpuhdas. Nyt kristityt avasivat
seurakuntansa meille, vaikka olimme eriuskoisia.
Hyvä ja rakastava Jumala?
Ibrahim oli ollut jo pitkään turhautunut islamiin. Hän kummeksui
sen sisäistä sotimista ja johtajien vakuuttelua, ettei Isis edusta islamia.
Ibrahim tiesi, ettei se ole totta.
– Kukaan ei uskalla väittää, että
väkivalta on Koraanista lähtöisin. He yrittävät luoda hienon ulkokuoren, mutta
sisällä on myrkkyä.
Vaikka Ibrahimin ajattelu läheni
ateismia, hän mietti Jumalan olemassaoloa. Kysymystensä kanssa mies päätyi
Suomeen.
Kun eri kristilliset seurakunnat
kutsuivat turvapaikanhakijoita tiloihinsa pelaamaan, viettämään aikaa ja
keskustelemaan, Ibrahim lähti sinne mielellään. Hän halusi tietää lisää
kristityistä – mutta ei suinkaan kääntyäkseen, vaan paljastaakseen
kristittyjen todelliset, ehkä riitaisatkin, kasvot.
Muslimien jumala testaa jatkuvasti
ihmisen tekoja, joten seurakuntien puhe Jumalan rakkaudesta ei mennyt läpi.
Ajatus pelkästään hyvästä Jumalasta ja Jeesuksen jumaluudesta oli Ibrahimille
outo.
– Kun puhuttiin, että Jumala on
pelastanut sinut, ajattelin, että se on outoa: Jeesus otti paikkani ja kuoli puolestani?
Mietin, mistä hän pelastaa.
Elämää tiedon sijaan
Aluksi Ibrahim etsi Jumalaa tiedon tasolla. Hän esitti vaikeita
kysymyksiä muutamalle arabiaa puhuvalle helluntaiuskovalle.
– Eräs heistä totesi, että omatunto on
Jumalan sormenjälki ihmisessä, olkoonpa hän kuka tahansa. Tämä aiheutti
räjähdyksen minussa. Tajusin heti, että tämä on järkevä ajatus.
Ajan mittaan Ibrahim sisäisti, että
Jumala etsii syntistä ihmistä yhteyteensä Jeesuksen kautta. Hän huomasi myös,
ettei onnistunut jäljittämään kristittyjen ”todellisia kasvoja”, sillä
seurakuntien eroista huolimatta niillä näytti olevan yhteinen ydin.
– Sama Henki kaikkialla kiinnitti
huomioni. Se oli tärkeä asia.
Eräässä helluntaiseurakunnan tilaisuudessa Ibrahim rukoili
Jeesusta sydämeensä. Pian tämän jälkeen Jeesus kutsui häntä unessa, ja silloin
sana muuttui lihaksi.
– Kun otin Jeesuksen vastaan sydämeeni, huomasin, että elämä on
eri asia kuin tieto. Elävä sana muuttaa sydäntä.
Pari kuukautta uskoontulonsa jälkeen Ibrahim kävi arabiankielisen
Al Massira -kurssin, jonka nimi tarkoittaa ”matkalla”.
– Kurssi on matka tutustua Jeesukseen kirjoitusten mukaan. Se ei
puolusta Raamattua, eikä siinä verrata kristinuskoa muihin uskontoihin. Siinä
kerrotaan lyhyesti ja yksinkertaisesti, mitä Raamatussa on.
Arabikulttuurille kotoisaan tapaan kurssilla katsotaan
video-opetus, syödään ja keskustellaan. Pienryhmä kokoontuu 13 kertaa oppimaan
Raamatun Jumalasta. Kurssia pidetään eri maissa, ja sitä on käännetty useille
kielille. Myös Ibrahim on vetänyt Al Massiraa sekä kristityksi kääntyneille
että muslimeille.
– Muslimit tykkäsivät kurssista ja siinä oli yllätyksiä heille.
Se tarjosi uuden ajattelutavan.
Liian yleisiä kysymyksiä
Turvapaikkaa Suomessa ja muualla Euroopassa odottavilla on paljon
sisäisiä paineita. Mieltä kalvaa sekä oma että kotimaahan jääneen perheen
tulevaisuus. Ajatuksiin puskevat huolet, epätietoisuus ja helposti myös toivottomuus,
jopa itsemurha-aikeet.
Nämä tunnot ihmiset vievät myös Migrin turvapaikkapuhutteluihin,
joiden päämäärä on selvittää, onko turvapaikan myöntämiselle perusteet.
Ibrahimin mukaan haastattelutilanteessa on vaikea avata hengellisiä
kokemuksia.
– Uusi uskova ei aina pysty selittämään uskoontuloaan ja kristinuskon
keskeisiä asioita, koska ne ovat uusia hänellekin. Mutta se ei tarkoita, ettei
hän olisi uskossa.
Myös islamin kirjoittamatonta kulttuuria on vaikea selittää. Ei
ole helppo todeta, että enää yksi sukulainen pitää yhteyttä ja hänkin joutuu
tekemään sen salaa.
– Minulle soittaminenkin on sukulaisten silmissä suuri rikos
siellä. Minä en osaa selittää tätä Migrille, mies parkaisee.
Viranomaisten viime aikoina tiukentunut ote turvapaikkojen
myöntämiseen on Ibrahimin mielestä ymmärrettävä.
– Maahanmuuttovirasto on oikeassa siinä, että eivät kaikki, jotka
ovat sanoneet olevansa uskossa, oikeasti ole.
Ongelma aidosti kääntyneiden osalta ovat Ibrahimin mukaan väärät
kysymykset. Viranomaiset eivät selvästikään pääse käsiksi ihmisen sisäiseen
uskonkokemukseen, joka muuttaa sisäisen maailman täysin.
Ibrahim toivookin, että Migri käyttäisi haastatteluissa apunaan
seurakuntien asiantuntijoita, jotka ovat sisällä hengellisissä asioissa.
Migrin on mahdotonta päättää, onko henkilö uskossa vai ei, koska se ei pysty näkemään
ihmisten sydämeen.
– Minulta kysyttiin muun muassa, miksi olen helluntailainen enkä
jossakin muussa seurakunnassa. Lisäksi kysyttiin, mitä tiedän Jeesuksen
syntymästä ja ristiinnaulitsemisesta sekä Jumalan kolminaisuudesta.
– Voisin väittää, että nämä kaikki ovat kysymyksiä, joihin kuka
tahansa voi vastata, eikä niiden perusteella pysty tunnistamaan, onko joku
uskossa.
Kunnia ohittaa sukusiteet
Yksi hyvä aitoa kääntymistä kartoittava kysymys on esimerkiksi
se, mitä henkilölle tapahtuu, jos hän palaa kotimaahansa. Ibrahim sanoo, että
suomalaisia uskovia tarvittaisiin avaamaan juuri tätä näkökulmaa, jota Migri
ei nyt huomioi.
Median mukaan tällä hetkellä seurakuntien
asiantuntijoita ei juuri kuulla turvapaikkapuhutteluissa. Lisäksi niiden
tulkkauksessa on ilmennyt ongelmia. Muun muassa näistä syistä eduskuntatalon
edessä pidettiin 28. huhtikuuta mielenilmaus kristittyjen turvapaikanhakijoiden
puolesta.
Ibrahimin uskoontulo
on nostanut hänen ulkoiset uhkansa hälyttävälle tasolle. Suomessa uhka on
toistaiseksi rajoittunut vastaanottokeskusten radikaalimuslimien kiroaviin
sanoihin. Kotimaahan paluu tarkoittaisi kuolemaa. Lähisukulaiset ovat tehneet
tämän selväksi. Suomalaiselle, joka on tottunut peilaamaan, mikä on oikein ja
väärin, ajatus on järjetön. Lähi-idässä sen sijaan islam sekä häpeän ja kunnian
kysymykset ajavat sukusiteiden ohi.
– Tämä on esillä
joka puolella julkisesti. Jopa oma perhe on valmis tappamaan, jos olet
kääntynyt. Vaikka he eivät olisi niin uskonnollisiakaan, he luulevat, että
jumala rankaisee heitä, jos heidän lapsensa on kääntynyt kristityksi. Asia
tuottaa heille myös pettymystä ja häpeää, Ibrahim avaa.
– Islamin laki on
eri asia kuin poliittiset lait. Islam on todella tarkka tässä. Se, joka on
kääntynyt islamista, tulee tappaa.
Vaikka sanat osuvat
Ibrahimiin itseensä, miehestä ei välity päällimmäisenä ahdistus ja pelko vaan
ilo ja rauha, jotka Jeesus on tuonut pysyvästi hänen sydämeensä. Ibrahim myös
suree lopulta enemmän läheisiään kuin itseään.
– Pelkään, että
heidän vihansa syö heitä.
Ajatus kuulostaisi liiankin jalolta, elleivät miehen hartiat
nytkähtäisi ja ääni särkyisi juuri tässä kohtaa.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...