Helluntaiseurakuntien jäsentilastot näyttävät valtakunnallisen jäsenmäärän pysyneen yhä lähes ennallaan. Kuolevien tai muuten seurakunnista poistuvien helluntailaisten tilalle kastetaan hämmästyttävänkin tarkalla poljennolla saman verran uusia jäseniä tilalle.
Vuoden 2015 lopulla suomenkielisten helluntaiseurakunnissa oli jäseninä 45 641 ihmistä, nyt heitä on kymmenen vähemmän.
Koko alkaneen 2000-luvun valtakunnallinen jäsenmäärä on pysynyt sitkeästi 45 000:n tuntumassa, ajoittain jopa hienoisessa kasvussa. Yleisvire on ollut positiivinen. Helluntailiikkeen 1950–60-lukujen kasvuvuosien ydinjoukon muodostaneiden 1930–40-luvuilla syntyneiden henkilöiden joukko alkaa kuitenkin vähitellen harveta, mikä merkinnee jäsenmäärän voimistuvaa laskua tulevaisuudessa.
Turku kasteykkönen
Kastettujen määrässä lähestytään lupaavasti takavuosien noin tuhannen kastetun rajapyykkiä. Viime vuonna helluntaiseurakunnissa kastettiin kaikkiaan 919 henkilöä.
Paikallisseurakunnista kasteykköseksi nousi Turun helluntaiseurakunta. Sen joukko vahvistui 69 kastetulla, ja seurakunnan jäsenmäärä nousi nelisen prosenttia. Varsinainen yllättäjä on kuitenkin tilastokakkonen Salo, jossa kastettiin 56 henkilöä jäsenmäärän noustessa huikeat 13 prosenttia.
Suurten kastelukujen taustalla on toissa vuonna Suomeen saapunut pakolaisvirta ja paikallistasolla terävöitynyt maahanmuuttajatyö.
– Etenkin iranilaisten parissa tehty työ on tuonut kasteelle paljon ihmisiä, perhetyön pastori Antti Hirviniemi Turun helluntaiseurakunnasta kertoo.
Prosentuaalisen kasvun ennätysseurakunta on Tampereen Hervannan Katukappeli, jossa jäsenmäärän kasvua edellisvuoteen oli jopa 21 prosenttia 24 henkilön käytyä kasteella. Hervannassa on tehty vahvaa maahanmuuttajatyötä. Sitä on tehnyt myös suureksi seurakunnaksi kasvanut Helsingin Malmi, jossa sielläkin kastettiin 27 henkilöä.
Antti Hirviniemi toppuuttelee tyytyväisyyttä.
– Maahanmuuttajien tavoittaminen on erittäin positiivinen asia. Tämän ei kuitenkaan pidä hukuttaa sitä tosiasiaa, ettemme oikein saavuta kantaväestöä. Tämä tilanne on ollut vallitsevana jo parikymmentä vuotta.
Perinteisiä vahvoja kastajaseurakuntia ovat Helsingin Saalem, Tampere sekä Seinäjoki. Ne ovat nytkin kastetilaston kärkiviisikossa.
Maakunnissa suurta vaihtelua
Maakunnallisella tasolla tarkasteltuna vaihtelu on melko suurta. Suurin kasvumaakunta on Karjala, jossa on 115 helluntailaista enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvua on kertynyt 8,7 prosenttia.
Kainuu on harmillisesti palannut laskuväylälle parin positiivisen vuoden jälkeen. Nyt Kainuun helluntaiseurakunnissa on 48 jäsentä edellisvuotta vähemmän, mikä merkitsi 6,3 prosentin laskua. Myös Suur-Helsinki on matalapaineessa: 170 jäsenen vähennys merkitsee numerona suunnilleen samaa, kuin että yksi keskikokoinen helluntaiseurakunta olisi kadonnut.
Etelä-Häme, Kaakkois-Suomi, Keski-Suomi, Lappi, Päijät-Häme, Savo ja Uusimaa kuuluvat maakuntien kokonaistilastossa tasaisten kerhoon: niissä jäsenmäärän vaihtelua on ollut muutama prosentin kymmenys puoleen tai toiseen.
Satakunta säikäytti
Alkuvuodesta julkaistuissa tilastossa oli yksi erittäin hälyttävän tuntuinen tieto: Satakunnan tilanne näytti romahtaneen, kun vähennystä edellisvuoden jäsenmäärään oli kertynyt 404 ihmistä.
Tilastossa oli kuitenkin vääristymä. Porin helluntaiseurakunnan osalta käytettiin viime vuosina rakennetun uuden uskonnollisen yhteisön jäsenmäärää, joka on 312 jäsentä. Seurakunnan varsinaisen jäsenluettelon mukaan jäseniä on kuitenkin 712.
Romahdusta Satakunnassa ei siis ole tapahtunut – jäseniä maakunnan helluntaiseurakunnissa on nyt kymmenkunta vähemmän kuin edellisvuonna.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...