Kysely: Tarvetta keskusteluille vanhojen kirkkojen kanssa
Suomen helluntailiikkeen olisi hyvä pyrkiä keskinäiseen tutustumiseen tähtääviin keskusteluihin sekä katolisen että ortodoksisen kirkon kanssa.
Näin totesi selvä enemmistö Ristin Voiton pastorikyselyyn vastanneista seurakuntien johtavista pastoreista ja yhteyshenkilöistä.
– Olisi hyvä löytää yhtäläisyydet ja alueet, joissa voimme olla toistemme tukena. Välillä oltuani katolilaisten kanssa tekemisissä, jää tuntu, että olemme joissain kysymyksissä lähempänä heitä kuin luterilaisia. Myös vanhoissa kirkkokunnissa on hyvin pitkälle luotaavaa teologiaa ja ajattelua, eräs keskusteluihin myönteisesti suhtautuva vastaaja totesi.
Euroopassa ainakin Ruotsin ja Hollannin helluntailiikkeet ovat käyneet katolisen kirkon kanssa dialogia hyvin samaan tapaan kuin Suomen helluntaiherätys on keskustellut maamme luterilaisen kirkon kanssa.
Sähköpostitse tehtyyn kyselyyn vastasi 36 henkilöä. Heistä 22 (61 prosenttia) kannatti keskusteluja sekä katolilaisten että ortodoksien kanssa, yksi vastaaja vain ortodoksien kanssa ja 12 ei pitänyt keskustelujen käymistä mielekkäänä kummankaan kanssa.
Vastanneiden määrä on niin pieni, ettei vastauksista voi tehdä yleistyksiä kaikkien helluntaipastoreiden kannoista.
Turvallista vuoropuhelua
Useimmiten vastaajat perustelivat keskustelujen tarpeellisuutta vastavuoroisen tutustumisen ja oppimisen tarpeella sekä sillä, että Suomessa tarvitaan konservatiivisten kristillisten piirien yhteisrintamaa. Sanoipa joku ekumeenisten keskustelujen vahvistavan omaa uskoakin.
– On aika rakentaa siltoja periaatteistamme ja Raamatun ilmoituksesta tinkimättä, Kuhmalahden helluntaiseurakunnan paimen Seppo Virtanen toteaa.
Nakkilan helluntaiseurakunnan pastori Vesa Leinonen näkee vapaakristityillä ja vanhoilla kirkoilla paljon yhteistä.
– Kun kumpikin osapuoli pitäytyy omaan oppiinsa, voi neuvotteluja käydä aika turvallisesti käsitys- ja kokemuspiirin laajentamiseksi. Vaikka molemmilla vanhoilla kirkoilla on oma traditionsa, jonka sisällön emme katso vastaavan aina Raamatun ohjeistusta, on noissa kirkoissa myös vielä paljon konservatiivista, jopa raamattu-uskollista moraaliopetusta, joka yhdistää. Eikä niissä esiinny liberaalis-kriittistä raamattunäkemystä ollenkaan siinä mittakaavassa kuin luterilaisessa kirkossa.
– Kannatan kristittyjen laajaa yhteistä rintamaa tässä jälkikristillisessä Euroopassa, vaikka moni näkeekin kyseiset kirkot luopumuksen ääriesimerkkeinä.
– ”herätysliikkeellä on tärkeämpääkin tekemistä” – ja varovaisuudella: katolinen ja ortodoksinen kirkko ovat joissakin opinkohdissa kaukana Raamatun totuuksista.
– En näe keskusteluista mitään hyötyä. Totuuden julistaminen kaventuisi, ja isojen tavoite on lopulta sulauttaa pienemmät itseensä, pastori Esa Vainionpää Jurvan helluntaiseurakunnasta arvioi.
”Paikallistasolla dialogia käydään jo”
Suomen Helluntaikirkon johtaja Usko Katto pitää kyselyn tuloksia mielenkiintoisina. Hänen mukaansa keskusteleminen on aina paikallaan.
– Ei ole hengellistä ajatella, että ei halua kohdata eri tavalla ajattelevia, kun kyse on kuitenkin kristityistä. Vuoropuhelu on aina hyvää, ja ekumenia on mielestäni terveen ja kypsän kristillisyyden merkki: että emme yhteisönä lahkoudu vaan olemme läpinäkyviä toisille kristityille.
– Paikallisesti liikkeiden välillä on jo yhteyksiä, ja voikin sanoa, että dialogia toteutetaan jo paikallistasolla. Miksi se ei siis valtakunnallisestikin olisi mahdollista?
Katto ei näe tällaisissa keskusteluissa vaaroja.
– Eikö meillä ole niin vahva opillinen identiteetti, että voimme keskustella rohkeasti. Luulen, että vanhoissa kirkoissa pelätään meitä enemmän kuin me pelkäämme heitä.
Katon mukaan epävirallisia tunnusteluja dialogin aloittamisesta on ortodoksisen kirkon puolelta tehtykin, mutta toistaiseksi asia ei ole edennyt.
Kun Ristin Voitto vuonna 2015 kysyi katolisen kirkon piispalta Teemu Sipolta ja ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leolta vapaakirkkojen ja vanhojen kirkkojen välisten kansallisten keskustelujen tarpeesta, molemmat suhtautuivat ajatukseen myönteisesti.
– Kyllä, se olisi mielenkiintoista. Jo yhteydenotto ja keskustelumahdollisuuksien tunnusteleminen voisi olla positiivinen asia, piispa Teemu Sippo sanoi tuolloin.
– Tarvetta keskusteluille voi olla. Emme sulje siltä ovia. Dialogilla dialogin vuoksi ei kuitenkaan ole merkitystä: kanssakäymisessä pitää olla aito, rehellinen henki, arkkipiispa Leo puolestaan totesi.
Kansainvälisesti helluntailaiset ovat käyneet kahdenvälisiä oppikeskusteluja roomalaiskatolisen kirkon kanssa vuodesta 1972, ja viime vuosina on valmisteltu keskustelujen aloittamista ortodoksien kanssa.
Päämääränä kaikissa helluntailaisten käymissä dialogeissa on ollut oppia tuntemaan toista osapuolta paremmin sekä edistää keskinäistä kunnioitusta ja vuorovaikutusta.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...