Lähes vuosikymmenen kestänyt Uutta kotia kohti -hanke sai juhlavan päätöksen, kun Jyväskylän helluntaiseurakunnan uusi toimintakeskus otettiin käyttöön pyhäinpäivänä. Vihkiäisjuhliin oli saapunut runsaasti seurakuntaväkeä, kaupunkilaisia ja kutsuvieraita ympäri Suomen.
– Muutamme tähän uuteen kotiin seurakunnan historia mukanamme. Se on kertomus monista ihmisistä, joiden kautta Jumala on vaikuttanut Jyväskylän kaupungissa, syksyn aikana tehtävässään aloittanut seurakunnanjohtaja Esa Hyvönen sanoi juhlapuheessaan.
– Meillä on tuotavana tuhansien jyväskyläläisten kokemus siitä, että ylösnoussut Jeesus vaikuttaa edelleen elämäämme. Tätä hengellistä todellisuutta kannamme nyt uusien sukupolvien myötä iloisesti eteenpäin.
Siion muuttui Helmiksi
Vuonna 1926 perustettu Jyväskylän helluntaiseurakunta toimi entisellä paikallaan Lyseonkadulla 1930-luvulta aina tämän vuoden lokakuuhun asti. Vuonna 1971 valmistunut Siiontemppeli oli toinen kirkkorakennus samalla tontilla.
Seurakunnan jäsenmäärä ja tilantarve ovat jatkuvasti kasvaneet. Nykyisin seurakuntaan kuuluu reilusti yli kaksi tuhatta jäsentä.
Uusi rakennus valmistui Okkerinkadulle, Jyväskylän yliopistokampuksen ja Hippoksen liikuntakeskuksen läheisyyteen. Toimintakeskuksen suunnittelussa painotettiin sakraalin kirkkorakennustyylin sijasta tilojen monikäyttöisyyttä ja rakennuksen luontevaa roolia osana muuta yhteiskuntaa. Siiontemppeli-sanakin jäi nyt – 86 vuoden jälkeen – lopullisesti historiaan.
Vihkiäisjuhlassa paljastettiin myös uuden rakennuksen nimi: tapahtumakeskus Helmi. Sen toivotaan tulevan erilaisten tapahtumien kautta kaikille kaupunkilaisille tutuksi.
– Rakennuksen nimi kantaa myös seurakuntamme hengellistä historiaa, sillä Helmi Veijanen oli 1920-luvulla ensimmäinen Jyväskylän helluntaiseurakunnan kastettu jäsen, pastori Hyvönen kertoi puheessaan.
Kaikki muutkin rakennuksen tilat on nimetty seurakunnan perustajajäsenten mukaan.
Komistus Jyväskylän kaupungille
Vihkiäisjuhlan ohjelmassa ja av-tekniikan hoidossa nuorella sukupolvella oli keskeinen rooli. Juhlan juonsi 15-vuotias Ellenoora Koponen. Musiikista vastasi helluntaiseurakunnan nuorista aikuisista koostuva Hope-kuoro ja orkesteri. Myös lapset olivat ohjelmassa näkyvästi esillä.
Jyväskylän kaupungin tervehdyksen juhlaan toi kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Eila Tiainen, joka kertoi vaikuttuneensa juhlan väkimäärästä sekä nuorekkaasta ja iloisesta tunnelmasta.
– Ymmärrän toki, että ihmiset hakeutuvat aina sinne, missä on parhaat bileet, myös kirkkovaltuutettuna toimiva Tiainen lohkaisi ja sai yleisön nauramaan.
– Tämä rakennus on koko Jyväskylän kaupungille komistus tällä paikalla, hän kiitteli.
Uusi rakennus siunattiin käyttöön Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtajan Esko Matikaisen johdolla. Matikainen kuvaili kirkkoa uudeksi päänavaukseksi koko helluntailiikkeen historiassa.
Monikäyttöinen tapahtumakeskus
Yli seitsemän miljoonaa euroa maksanut tapahtumakeskus Helmi palvelee seurakunnan oman toiminnan lisäksi ulos vuokrattavana tilana ja tasokkaana konserttisalina. Rakennukseen on esteetön pääsy, ja sen avarasta tuloaulasta avautuu ikkunaseinän läpi näköala suoraan kadulle.
Pääsalissa on 595 istumapaikkaa. Salin lähes puoli miljoonaa euroa maksanut moderni av-tekniikka tuli hyvin esiin jo ensimmäisessä tilaisuudessa: äänentoisto oli nautittavaa kuultavaa, ja ohjelmassa hyödynnettiin monin tavoin uutta videotekniikkaa.
Rakennuksesta löytyy kaikkiaan 13 erillistä varattavaa tilaa, joten tapahtumia voidaan järjestää hyvin myös samanaikaisesti.
Tapahtumakeskus Helmin sijainti kaupungin ydinalueella tarjoaa seurakunnalle erinomaiset mahdollisuudet muun muassa lasten, nuorten ja opiskelijoiden tavoittamiseen.
Kirkko valmistui aikataulussa, ja sen vihkiäisissä kaikui kiitos seurakunnan Herralle. Jyväskylän helluntaiseurakunnan vanhimmiston puheenjohtaja Ari Kuisma hymyili tyytyväisenä juhlien ja 1 300 vieraan kahvituksen jälkeen.
– Oli hienoa nähdä, että uudet tilat toimivat juuri niin monipuolisesti kuin on tarkoituskin, hän iloitsi.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...