Petroskoin Karjalakonferenssissa 12.–13. lokakuuta rohkaistuttiin hyvähenkisestä yhteydestä – ja menneiden muistelusta, olihan kyseessä Karjalan helluntaiyhteisön 20-vuotisjuhla. Saarnoissa ja pastorien puheenvuoroissa korostui kolme teemaa: uskollisuus, usko ja epäitsekäs mielenlaatu.
Suomalaisten parissa on hiukan hämmästelty, ovatko Karjalan seurakunnat ja helluntailiike todella vasta 20-vuotiaita. Mistä on kysymys? Venäjän Karjalan nykyisten helluntaiseurakuntien perustamisen vuodet ajoittuvat enimmäkseen 1990-luvun alkuvuosille. Avainmedian (silloin Avainsanoma) koordinoima Raamattujen levitystyö ja laaja rukouskampanja Neuvostoliiton ja sen osavaltioiden puolesta tuotti tulosta, ja Karjalaan tuli evankelistoja, lähetystyöntekijöitä ja aktioryhmiä erityisesti Ukrainasta ja Suomesta. Kaikenikäisiä ihmisiä tuli uskoon ja seurakuntia syntyi.
Aluksi ei ajateltu – eikä osattu – seurakuntien rekisteröimistä, mutta viranomaiset vaativat sitä ja suosittelivat useampien seurakuntien yhteisön perustamista. Valtaosa Karjalaan rekisteröidyistä helluntaiseurakunnista onkin osa juuri 20 vuoden ikäänsä juhlinutta organisaatiota, johon kuuluu 33 seurakuntaa ja 6 uskovien ryhmää, ”rukouspiiriä”. Toisessa rekisteröidyssä helluntaiyhteisössä on 11–12 seurakuntaa.
Vuonna 1996 perustettu Karjalan raamattuinstituutti on ollut näihin päiviin saakka suureksi avuksi työntekijöiden varustamisessa, ja siellä on pidetty lukuisia leirejä lapsille, perheille ja vammaisille.
Läpimurtoja historiassa ja nyt
– Nykyisen Karjalan alueella oli voimakas helluntaiseurakuntien toiminta jo yli 100 vuotta sitten. Esimerkiksi Impilahdessa järjestetyille kesäjuhlille osallistui historiankirjojen mukaan yli 3 000 henkeä, muistutti Harlun seurakunnan pastori ja KANkodin johtaja Viktor Komarnitski johdantona esitykseensä 1990-luvun alun tapahtumista ja Karjalan eteläisen osan seurakuntien nykytilanteesta.
– Hengellisiä läpimurtoja vaikuttava evankeliumin työ Venäjällä ei ole vain historiaa, sanoi puolestaan Karjalan helluntaiyhteisön sihteeri Anatoly Savelyev ja kertoi Venäjän kansat Jeesukselle -työstä. Myös Avainmedia on mukana tässä työssä, jossa evankeliumi on jaettu jo yli 10 miljoonalle ihmiselle. Uusia seurakuntia tai ryhmiä on syntynyt kymmenen vuoden aikana noin 3 500.
Konferenssin puheenvuoroissa ja saarnoissa näytti olevan punaisena lankana Jumalaan luottavan ja epäitsekkään elämäntavan vahvistaminen. Päivien isäntä piispa Fjodor Akimenko nosti Petroskoin Uusi elämä -seurakunnan esimerkkiin viitaten esille nuoriin panostamisen ja uusien vastuunkantajien varustamisen.
Reagoi, rukoile ja palvele raamatullisesti
– Petroskoin Uusi elämä -seurakunta ja Karjalan helluntaiyhteisö tunnetaan siitä, että te haluatte edistää ihmisten välistä sopua, kiitteli ministeriön edustaja Roman Lyubimov juhlijoita kannustavassa onnittelupuheenvuorossaan. Onnittelijoihin lukeutui myös Petroskoin kuusi evankelista seurakuntaa, entiset Karjalan-lähetit Petri Nurminen, Kai Partti ja Kari Pölönen sekä suomalaiset yhteistyötahot Avainmedia ja Fida.
– Avainmedia (entinen Avainsanoma) on tukenut lähetys- ja seurakuntatyötä Karjalassa tuottamalla ja lahjoittamalla kipeästi tarvitsemaamme kirjallisuutta lehtisistä Raamattuihin. Suomen helluntaiseurakuntien lähetystyö kanavoituu Fida-lähetysjärjestön kautta. Fidan lähettejä oli 1990-luvulla Karjalassa ja Pietarin läänissä hämmästyttävän paljon, ainakin 25, valaisi Kari Pölönen välittäessään Avainmedian ja Fidan lahjat.
Tähtäimessä moninkertaistuminen
Karjalan 33 seurakunnassa kokoontuu joka sunnuntai yhteensä yli 1 000 aikuista uskovaa. Lähes kaikilla seurakunnilla on oma rukoushuone. Pyhäkoulutoimintaa on 27 seurakunnassa. Yhteisön johdossa on ollut alusta saakka arvostettu paimen Fjodor Akimenko.
– Uskon, että 20 vuoden kuluttua emme mahdu tähän saliin, Akimenko sanoi noin 500 kuulijalleen.
Juhlapaikkana olleeseen kulttuuritaloon, jossa myös Uusi elämä -seurakunnan jumalanpalvelukset pidetään, mahtuu noin 650 henkilöä. Seurakunnan sunnuntaijumalanpalveluksiin kokoontuu tällä hetkellä noin 450 seurakuntalaista ja sata seurakuntaan kuulumatonta sekä runsaasti lapsia.
– Toivon, että 20 vuoden kuluttua eivät edes kaikki Karjalan seurakuntien työntekijät mahdu tähän saliin. Jumalan tarkoitus on, että jokainen seurakuntalainen varustetaan vastuunkantajaksi. Luottakaa nuoriin. Tukekaa sukupolvenvaihdosta vastuunkantamisessa, kannusti piispa, jonka luotsaama seurakunta on esimerkillinen uusien vastuunkantajien tuottamisessa.
Karjalan helluntaiyhteisö: hve10.ru Karjala-missio: facebook.com/Karjalamissio
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...