Hullun Poron viihdeareena muuttui hengellisen musiikin juhlapaikaksi
Kaksi
viikkoa sitten järjestetty Levi Golden Gospel kerasi Suomen suurimpaan matkailukeskukseen Leville kasan nimekkäitä hengellisen musiikin artisteja ja ammattimuusikoita. Kristillisen E-Compass-järjestön ja Levi Center Hullun Poron yhdessä järjestamä tapahtuma oli toinen laatuaan. Tänä kesanä artisteina esiintyivat muun muassa tangoprinsessa Elina Vettenranta, pianotaiteilija Jouni Somero, Jippu, Rene, Susan Yli-Knuuttila ja Via Music solisteineen.
Myos Kittilän oma tyttö Saila seka saamelainen joikaaja Arild Måsø Norjasta olivat mukana. Lisäksi kuultiin kaksikymmenhenkistä Revontulet-kuoroa Pellosta ja jousitrion klassinen konsertti.
Kaksikymmenjäsenistä orkesteria johti säveltajä Lasse Heikkilä. Konserttien
lisäksi tarjolla oli
yhteislaulutilaisuuksia ja tunturivaellus. Rukouspalvelusta vastasi Healing
Rooms.
Uusi tapahtuma vammaisille
Koko viikon kestänyt tapahtuma tarjosi elämyksiä monenlaisille kohderyhmille. Tänä vuonna mukana järjestelyissä oli myos
kristillinen vammaissäätio Kivalakodit, joka yhdessä E-Compassin kanssa toteutti vammaisille ja heidän ohjaajilleen tarkoitetun
virkistystapahtuman Kulta-Karhu ja Lapin-aarre. Maanantaista torstaihin kestänyt tapahtuma sisälsi retkiä ja yhdessaoloa luonnossa ammattilaisten ohjaamana. Vammaisilla
oli mahdollisuus tulla mukaan
yhdessä ohjaajan ja oman perheensä kanssa. Virkistystapahtumaan osallistui muun muassa Kittilän ja Kolarin vammaistyon
toimintakeskuksen väkeä.
Festivaalin yhteyteen rakennettu tapahtuma on vammaistyon uusi avaus, Levi
Golden
Gospelin johtaja ja idean
synnyttaja, ylöjärvelainen Leevi Ahopelto kertoo.
Vammaiset olivat myos tärkeassä roolissa lauantaina järjestetyssä Elämän puolesta -musiikkigaalassa, jossa Kivalakodin asukkaat esittivät näytelman ”Miksi kukaan
ei kuule”
ja Tapani Puolakka musisoi.
– Tapani on sekä
sokea että kehitysvammainen. Emme puhuneet tilaisuudessa vammaisuudesta, mutta vammaiset puhuttelivat meitä.
Tapahtuman aikana artistit tekivät myös musiikkivierailuja
paikallisiin
hoitolaitoksiin.
Oheistapahtumana Hullussa Porossa järjestettiin samaan
aikaan kansainvalinen yrittäjätapahtuma, jossa oli vieraita muun muassa Venäjältä ja Saksasta.
Kovatasoista laatua
Ahopelto kertoo, etta tapahtuma on kumpanakin vuonna kerännyt paljon hyvää palautetta.
– Muun muassa
paikalliset matkailuyrittäjät sanoivat viime vuonna, että he eivät tienneet, että
hengellinen musiikki voi olla näin tasokasta. Ahopellon mukaan tapahtumaa
on alusta asti tehtykin laatu edellä. Hän kokee, etta luottamus saadaan tekemalla asiat niin hyvin kuin mahdollista.
– Kyseessa on
kuitenkin viihdekeskus, jossa käyvat kaikki Suomen huippuartistit. Hullu Poro
Areenalla on myös Suomen yksi korkeatasoisin tekninen
musiikkilaitteisto.
Laatua gospeltapahtumassa piisasi tänä vuonna sen verran, että Lasse Heikkilän orkesteria
miksatessa oli Areenan tekniikkavastaavan Jarmo Hujasen mukaan kaytossä Areenan valtavan äänipoydan koko kapasiteetti.
Kaikki alkoi ravintolakeikasta
Koko tarina alkoi yhdesta pienestä laulutuokiosta Lapland Hotel
Pallaksen iltaravintolassa kaksi vuotta sitten.
– Olin Lapissa
työmatkalla ja yövyin Pallas-tunturilla, siellä
oli työssä Teemu Koivisto, joka tiesi minun muusikkotaustastani. Hän pyysi minua laulamaan
ravintolaan. Pidin siellä sitten hengellisen musiikin lauluillan ja ihmiset pitivät siita tavattomasti,
Ahopelto kertoo.
Tästä alkoi tapahtumien ketju, joka toi Ahopellon myöhemmin uudelleen Lappiin tapaamaan Hullun Poron johtajaa Päivikki Palosaarta.
– Han oli
aikaisemmin kertonut halusta pitää hengellinen
lauluilta hotellissaan, mutta siihen ei
ollut loytynyt tekijöitä.
Ahopelto päätti ryhtyä
järjestämään tapahtumaa taloudelliset riskit tiedostaen. Riskit toteutuivatkin. Muun muassa tapahtumaan lupautuneet sponsorit estyivat osallistumasta kustannuksiin. Myöskään suuria ihmismassoja
tapahtuma ei kerännyt. Mittavat kulut katettiin lopulta Ahopellon mukaan muita ”Jumalan
reittejä” pitkin ja laskut maksettiin eräpäivään mennessä. Ahopelto koki olleensa Jumalan koulussa.
– Koin, etta
tapahtuma piti jarjestää hengellisten tavoitteiden vuoksi eikä sen tähden, että sillä haettaisiin taloudellista voittoa tai ihmismassoja. Jos olisimme halunneet tavoittaa suuria
ihmismääria, olimme tuhat kilometriä pielessä.
Hengellistä merkitystä
Hengellisesti Levi Golden Gospel -tapahtumat ovat Leevi Ahopellon mukaan olleet merkityksellisiä.
– Tapahtuma muun
muassa sai Hullun Poron kalenterissa paikan, joka on aiemmin kulkenut nimellä Henkisen kehityksen viikko. Siihen on liittynyt esimerkiksi erilaisia rituaaleja ja henkioppeja.
Palautteen mukaan myos
kristittyjen järjestäjien rakkaus ja ilo ovat tehneet vaikutuksen. Ahopelto kokee, etta Golden Gospel -tapahtumat ovat olleet pieni osa Jumalan suunnitelmaa heratellä Lapin kansaa etsimään Jumalaa.
– Paikalliset
uskovat yli kirkkokuntarajojen ovat rukoilleet siellä paljon. Varsinkin viime aikojen kunnallispolitiikkaan liittyneiden haasteiden vuoksi monet ovat
kokeneet hyvin raskasta aikaa. Näiden tapahtumien kautta he kokivat saaneet toivoa ja rohkeutta.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...