Mia Ruohotien ja Helsingin Lähetysseurakunnan 20
hengen keräystiimin voi pian nähdä kaduilla oranssit keräysliivit yllään. Tiimi
jalkautuu lippaineen eri puolille pääkaupunkiseutua lähetystyön hyväksi.
– Lapset ovat kriisialueilla kaikkein heikoimmassa
asemassa. Kun osallistun keräykseen, voin vaikuttaa näiden lasten elämään,
Ruohotie kertoo.
– Lapsissa on tulevaisuus, kahden lapsen äiti ja viiden
lapsenlapsen isoäiti Raili Pohjasmäki jatkaa.
Hän lähtee keräämään äitienpäivän alla.
– Me elämme hyvinvoinnin keskellä. Irakissa perheet
kärsivät valtavasti. Kun annan muutaman tunnin omasta ajastani, voin helpottaa
jonkun toisen elämää. Samalla kannan näitä ihmisiä omalla tavallani Jumalan
eteen.
Myös turvapaikanhakijoita mukana keräämässä
Suomesta turvapaikkaa hakeva kristitty Amin (nimi
muutettu) osallistuu keräykseen, koska hän haluaa tukea Fidan työtä kotimaansa
Irakin hyväksi.
– Lasten tappamiseen ei ole mitään syytä. Lapset
tarvitsisivat paljon rakkautta ja mahdollisuuden leikkiin. Kristittyinä meidän
tehtävämme on auttaa.
Amin tuli Suomeen yhdeksän kuukautta sitten. Hänen äitinsä
sairastui kemiallisen hyökkäyksen seurauksena, ja isä menetti jalkansa
sodassa. Nyt molemmat vanhemmat ovat kuolleet.
Mosulissa kuvattu keräysvideo kosketti Aminia.
– Arvostan todella paljon sitä, että suomalaiset haluavat
auttaa Irakia. Fida välittää niistä ihmisistä, joilla on todella vaikeaa.
Amin ja hänen irakilaiset ystävänsä keräävät
Lähetysseurakunnan tiimissä yhdessä suomalaisten kanssa.
Jokelassa kuullaan pakolaisten tarinoita
Jokelan Uniikkitehtaassa järjestetään 23. toukokuuta
tarinakonsertti. Sisustusliikkeen tilat muovautuvat viihtyisäksi kahvilaksi,
jonne on helppo pysähtyä viettämään iltaa. Konsertissa kuullaan Anssi
Tiittasen musiikkia ja tarinoita pakolaisleireiltä. Äänen saavat naiset ja
lapset, joiden parissa Fidan Katja Köykkä on työskennellyt Lähi-idässä.
Kristityt yrittäjät ja ystävykset Mari Lehtonen ja Kati
Punju kokevat, että keräystapahtuma sopii Uniikkitehtaaseen varsin hyvin.
Liike tunnetaan kylällä muutenkin kristillisistä arvoista. Meikkipusseissa on
raamatunlauseita ja sisustustaulun tekstinä voi olla ”God bless this home”.
– Kampanjaan on helppo lähteä mukaan, koska illan sisältö
tulee valmiina. Tarjoamme vain puitteet. On ilo olla hyvässä mukana.
Uniikkitehdas lahjoittaa osan illan myyntituotoista
keräykseen.
Seurakunnan kaikki nuoret mukana
Härmän helluntaiseurakunnan nuoret järjestävät myyjäiset
Eväät elämään -keräyksen hyväksi paikallisen ruokakaupan aulassa. Nuoret
leipovat ja hankkivat arpajaisvoittoja myyjäisiä varten. Myös kotiväki on
mukana auttamassa. Myyjäisten järjestäminen on aktiivisille, urheilullisille
nuorille tuttua.
Nuorten työ alkoi Härmässä viime syksynä. Nyt siellä on 12
nuoren porukka. Kaikki seurakunnan nuoret halusivat tulla mukaan keräykseen.
– Kampanjavideo YouTubessa kosketti, yksi nuorista
kertoo.
– Yhdessä on kiva tehdä, toinen lisää.
Seurakunnan lapsi- ja nuorisotyössä toimiva Titta Puhto uskoo,
että keräys on hyvä mahdollisuus olla mukana lähetystyössä. Myös oman paikkakunnan
ihmisiä voi olla helpompi lähestyä keräyksen kautta.
Puhto toivoo, että keräyksen avulla voitaisiin vaikuttaa
myös ihmisten asenteisiin.
– Helposti välitämme vain omista asioistamme. Myös suhtautuminen
maahanmuuttajiin on usein varauksellinen. Haluaisin kylvää sellaista
asennetta, että lähimmäinen on tärkeä.
Eväät elämään on Fidan ja seurakuntien yhteinen keräyskampanja,
joka toteutetaan 7.–31. toukokuuta. Tavoitteena on kerätä varoja konflikteissa
traumatisoituneiden lasten hyväksi.
Kampanjan avulla tuhannet lapset voivat saada toivon ja tulevaisuuden.
Esimerkiksi 40 eurolla pakolaislapsi Kongossa pääsee vuodeksi kouluun.
Hannele Kärkkäinen
Voit osallistua kampanjaan lahjoittamalla tai
järjestämällä keräystempauksen. 20 euron lahjoitus onnistuu tekstaamalla
fida20 numeroon 16155.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...