”Miksi ovet ei aukene meille, onko rotumme syynä tää”, soi romaniyhtye Hortto Kaalon kaihoisa laulu usein radiosta vielä 1970-luvulla, kunnes vaipui unholaan.
Minä ja Tarja-puolisoni puolestamme jouduimme kerran erään unkarilaisen romanitalon kohdalla kyselemään sitä samaa, kun meitä ei päästetty sisään, vaikka olimme hyvällä asialla auttamassa köyhiä ja syrjäytyneitä perheitä. Mietimme syytä meihin kohdistuneeseen pelkoon, kysymyksessä oli nimittäin romaniheimon keskuudessa arvostetun miehen koti. Useista yrityksistä huolimatta talon ovet eivät avautuneet meille.
Yhden kerran otimme 10-vuotiaan Down-poikamme Joosuan mukaamme. Kävimme jälleen kyselemässä kyläpäällikön runsaslukuisen perheen vointia. Useita romanimiehiä oli talon pihalla. Naiset tulivat meitä vastaan tien varteen auton luokse. Vaimoni Tarja jutteli heidän kanssaan ja jakoi samalla heille ruoka-avustuskassit. Minä menin miehiä tervehtimään. Joosua seurasi perässäni. Hetken aikaa yritettyäni luoda kontaktia varauksellisen oloisiin miehiin huomasin, että Down-poikani oli kadonnut pihapiiristä kuin tuhka tuuleen! Pelästyimme ja aloimme heti etsiä häntä, kunnes yksi naisista ilmoitti, että poikamme on sisällä talossa eikä suostu tulemaan ulos.
Se oli ensimmäinen kerta, kun pääsimme sisään. Yllätyimme. Noin 14-vuotias poika piilotteli oven väliin ripustetun verhon takana. Hän oli myös kehitysvammainen, kuuromykkä. Joosua oli johdattanut meidät tämän katseiltamme piilotetun pojan luokse.
Naiset puhuivat kiihtyneinä omaa romanikieltään, jota me emme ymmärtäneet. He osoittelivat silminnähden kiihtyneinä Joosuaa, joka oli myös kehitysvammainen. Tarja rohkaistui viittomaan kuuromykälle pojalle, joka heti viittoi takaisin. Yhteinen, haparoiva kieli oli löytynyt, vaikka viittomissa oli suuria eroja. Yhtäkkiä huomasimme kaikkien miestenkin tulleen sisälle seuraamaan mielenkiintoista näytelmää: kehitysvammainen poika, jota he olivat häpeillen piilotelleet sisäpuolelle, olikin huomion keskipisteenä! Osoitimme hänelle välittämistä ja rakkautta, niin kuin omalle lapsellemmekin.
Pojan nimi oli Patrik, ja hän oli ollut syntymästään saakka kuuromykkä. Hengelliset viittomat olivat pojalle tuttuja: Jumala, Jeesus ja rukous esimerkiksi. Kun kysyimme, tahtoiko hän rukousta puolestaan, ujo päännyökäytys tuli myöntämisen merkiksi. Rukoilimme hartaasti hänen puolestaan.
Ovet tuohon kotiin jäivät meille pysyvästi auki. Pidimme talossa kokouksia ja saimme rukoilla jokaisen talossa majailevan romanin puolesta. Patrikista tuli hyvä ystäväni. Otimme kameralla selfie-kuvan, taustalla oli pojan ylpeys, pieni hevonen. Patrik odottaa aina innolla tuloamme.
Tienraivaaja, Down-evankelista Joosua, onnistui taas läpäisemään pelon ja epäluulon muurit. Poikamme on saanut monet sydämet avautumaan: Siilinjärven kadulla istuva puliukko sai kerran pusun poskelle, Budapestin Vaci utca -kadulla vastaan kävelevä läpeensä tatuoitu mies sai Joosualta ”give me five” -tervehdyksen, seurakuntamme Anneli sai rukoushuoneen eteisessä lämpimän halauksen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Itävallan presidentti Heinz Fischer oli kutsunut ”evankelista” Joosuan kehitysvammaisille nimetyn juhlavuoden kunniaksi uuden vuoden 2004 gaalaillalliselle. Me vanhemmat pääsimme poikamme siivellä mukaan presidenttiä tapaamaan. Sitten se tapahtui… Yhtäkkiä Joosua näytti presidentille pitkää kieltään! Valtionpäämies ei sitä hätkähtänyt. Hän hymyili, ikään kuin ymmärryksen merkiksi siitä, mitä pojan mielessä oli: Ähäkutti koko maailma, minä synnyin sittenkin, ja olen iloinen siitä!
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...