George Verwer: Messiologia – Sekasotkun siunaus. Aikamedia 2019. Nid. 77 s.
Tänä vuonna suomeksi ilmestyneen kirjan Messiologia – Sekasotkun siunaus kirjoittaja George Verwer on yksi maailman tunnetuimista ja merkittävimmistä lähetysjohtajista. George Verwer on ollut perustamassa vuonna 1957 lähetysjärjestöä nimeltään Operaatio Mobilisaatio (OM).
Messiologia-teos on jatkumoa 77-vuotiaan miehen aiempaan tuotantoon, josta useita teoksia on käännetty suomeksikin. George Verwerin kirjoja on painettu kaikkiaan yli miljoona kappaletta noin 50:llä eri kielellä.
Uusimman kirjan nimi Messiologia (englanniksi Messiology) kuvastaa hyvin sen sisältöä. Termi ”messiologia” on Verwerin itse keksimä, ja se koostuu kahdesta englanninkielisestä sanasta: mess eli sotku ja missiology eli lähetysteologia.
Tyylilleen uskollisena Verwer avaa kirjassaan yltiörehellisesti monia kipeitäkin alueita, joista hän on yli 50:n lähetyskentillä vietetyn vuoden aikana nähnyt syntyvän sekasotkuja. Kirjoittaja ei kuitenkaan tyydy vain luettelemaan havaitsemiaan ongelmia, vaan hän antaa monia hyvin käytännönläheisiä neuvoja, miten erilaisten ongelmien kanssa selvitään. Verwerin kirja antaa siis todellisen helikopteriperspektiivin siihen reaalimaailmaan, jossa lähetystyötä tehdään nykyäänkin.
George Verwer nostaa esille kirjassaan muun muassa seuraavia teemoja, joiden hän on havainnut aiheuttavan ongelmia lähetystyössä: kielen synnit, himot, laiskuus, viha, muutosvastarinta, yhteyden puute, oikeaoppisuus, raha, musiikki, politiikka, erilaiset seurakuntamallit, kirkkorakennukset, johtajuus, avioliitto, armottomuus ja muuttumaton näky.
Kirjan omistuskirjoitus kuvastaa hyvin kirjan teemaa: ”Tämä kirja on omistettu kaikille niille kohtaamilleni tai Operaatio Mobilisaatiossa työskennelleille ihmisille, joiden elämä ei ole sujunut hyvin. He eivät noudata A- tai B-suunnitelmaa vaan pikemminkin M-suunnitelmaa. Keskustellessani heidän kanssaan muistutan heitä aakkosten kirjainten suuresta määrästä, kannustan heitä ottamaan vastaan Jumalan radikaalin armon ja rohkaisen heitä jatkamaan sitkeästi eteenpäin.”
Kirjaa lukiessa Verwerin oma ääni on selvästi kuultavissa, ja kokeneen lähetysjohtajan oma tarina elää kirjan sivuilla. Kertomukset tosielämästä kutsuvat teokseen tarttuvia kulkemaan rohkeasti eteenpäin Jumalan kanssa tämän kristillisen elämän sekamelskan, kivun ja kaaoksen keskellä. Mielestäni kirja on upeasti kirjoitettu siitä näkökulmasta, että se kuvastaa tätä sekasotkun maailmaa ja selviytymistä kaiken siihen liittyvän keskellä. Moni lukija voi kokea kirjan kuin nykyajan Paavalin kirjeenä ”nuoremmalle työntekijälle”.
Messiologian tyyli on kirjoittajansa mukainen, ja se saattaa kiusata niitä lukijoita, jotka toivovat kirjalta parempaa johdonmukaisuutta ja laatua. Jos George Verweriä tuntee edes hieman ennestään, nämä puutteet on helpompi ohittaa.
Tyylilleen uskollisena Verwer johdattaa jokaisen käsittelemänsä aihepiirin yhteydessä lukijan suositeltavan kirjallisuuden pariin. Hän osoittaa näin uskovansa kirjallisuuden voimaan ja merkitykseen hengellisessä elämässä. Tämä nousee todella vahvalla tavalla esille kirjan jokaisessa luvussa.
Messiologia – Sekasotkun siunaus on kokonaisuutena loistava lukuelämys, ja suosittelen sitä kaikille, joille lähetystyö on rakas asia. Kirjasta ei puutu elämää. Lukija saa välillä nauraa, punastella ja tehdä parannusta.
Mielestäni jokaisen lähetystyöntekijän ja kaikkien seurakuntien lähetysvastuullisten tulisi lukea tämä legendaarisen lähetysvaikuttajan George Verwerin tärkeä puheenvuoro.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...