Seurakunta erilaisten ihmisten yhteisönä

Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock
Jeesuksen seurakunta oli helluntaista lähtien yhteisö, joka eli ylösnousseen Herransa käskyn toteuttamista varten. Kenenkään ei tarvinnut motivoida ensimmäistä kristillistä seurakuntaa evankelioimaan ihmisiä.

Helluntain jälkeen ei tosin ollut vielä selvää, kuinka kauaskantoiset vaikutukset kristittyjen todistustehtävällä tulisi olemaan. Apostolien teoissa kerrotaan myöhemmin, miten Pyhä Henki avasi seurakunnalle uusia ovia yhä laajempaan työhön. Ja apostoli Pietari sai hoidettavakseen tämän avaintehtävän.1

Millaisista uusista avauksista oli sitten kyse? Kyse oli siitä, että ensimmäinen kristillinen seurakunta mursi ennakkoluulojen, ulkomaalaisvihan ja rasismin rakentamia raja-aitoja. Jumalan Henki raivasi muutamassa vuodessa pois ne esteet, jotka olivat haitanneet ihmisten välistä kanssakäymistä vuosisatojen ajan.

Fyysisesti rajoittuneet ja vammaiset kristittyjen yhteyteen

Apostolien tekojen kolmannessa luvussa kerrotaan halvaantuneen miehen parantumisesta.2 Tämä mies oli ollut vammansa vuoksi puheenaiheena ja teologisten keskustelujen kohteena oman aikansa yhteiskunnassa. Hän ei kuitenkaan tuntenut olevansa kenenkään lähimmäinen. Hän ei myöskään saanut rukoilla temppelissä ruumiinvammansa vuoksi. Kuitenkin tällä miehellä oli kaipaus Jumalan puoleen, ja niinpä hän asettautui niin lähelle pyhää paikkaa kuin se oli hänelle sallittua: aivan temppelin portin viereen.

Pietarin seurassa halvaantunut sai terveyden. Hänestä tuli Jumalan kansan täysivaltainen jäsen. Ja Jumalan Henki teki näin selväksi, että tästä lähtien myös hänen kaltaisensa ihmiset saivat kuulua Jeesuksen perustamaan seurakuntaan. Vammaiset eivät jääneet enää seurakunnan ovien ulkopuolelle vaan kuuluivat tästä lähtien Kristuksen kutsumaan joukkoon ja pyhien yhteisöön.

Juutalaisten ja pakanoiden välinen seinä kaatuu

Apostolien tekojen seitsemännessä luvussa kerrotaan, miten juutalaiset johtajat tuomitsivat ja kivittivät kuoliaaksi Stefanuksen, joka oli yksi Uuden testamentin tärkeimmistä ja karismaattisimmista miehistä.3

Miksi Stefanukselle kävi näin? Siksi, että Jumalan Henki, joka ei enää hyväksynyt minkäänlaisia eroja eikä arvoasteikkoja ihmisten välillä, vaikutti voimallisesti myös Stefanuksessa. Häntä vastaan nostetun syytöksen mukaan hän oli halventanut nimenomaan juutalaisille kuuluvan Jumalan valinnan, temppelin ja lain. Tällä toiminnallaan Stefanus oli saattanut itse Jumalankin epäilyksen alaiseksi, koska juutalaisten mielestä nyt voitaisiin luulla, että Jumala rakastaa samalla tavalla kaikkia ihmisiä ilman erottelua.

Saul, joka tunnettiin myöhemmin apostoli Paavalina, oli Stefanuksen elämässä kaksinkertainen asetusten toimeenpanija. Ensin hän valvoi Stefanuksen kuolemantuomion täytäntöönpanoa, mutta kääntymyksensä jälkeen Paavalista tuli sen jälkisäädöksen hengellinen toimeenpanija, jonka ensimmäinen marttyyri Stefanus jätti.

Stefanus kuoli juuri saman asian takia, minkä vuoksi Paavali eli niin radikaalisti heti kääntymyksensä jälkeen. Niinpä Paavali levitti apostolina Jumalan rakkautta Rooman valtakunnan kaupunkien kaduilla ja toreilla. Paavalin ilmaisema ”suuri salaisuus” on juuri siinä, että Jeesus on ristinkuolemansa kautta poistanut erottavan väliseinän juutalaisten ja pakanoiden väliltä.4

Etniset raja-aidat murtuvat

Jo ennen Paavalin kääntymystä Pyhä Henki oli murskannut voimalla kaksi muutakin raja-aitaa. Vuosisatoja kestäneiden riitaisuuksien ja kansalaissotien jälkeen ensimmäinen juutalainen seurakunta saavutti samarialaiset Filippuksen kautta. Joka ilta hurskailla juutalaisilla oli ollut tapana rukoilla seuraava rukous: ”Herra, minä kiitän sinua siitä, että et ole tehnyt minusta naista, pakanaa etkä samarialaista. Aamen.”

Samarialaisista kerrotaan, että he olivat kerran heittäneet kiusallaan kuolleen sian ruhon pienen juutalaiskaupungin muurien sisäpuolelle. Tämän seurauksena kaikki kaupungin asukkaat tulivat rituaalisesti epäpuhtaiksi ja koko yhteisö joutui pesemään itsensä kaupungin muurien ulkopuolella jääkylmässä joessa.

Samarialaisten keskuudessa esiintyneiden ihmeiden, merkkien ja toistuvien helluntaikokemusten jälkeen juutalaiskristityt huomasivat, etteivät vanhat raja-aidat voineet enää jäädä pystyyn. Filippus oli se henkilö, joka sai välittää evankeliumin vierasta alkuperää olevalle etiopialaiselle miehelle.5 Vaikka kysymyksessä oli korkea-arvoinen hallintovirkamies, häntä syrjittiin juutalaisessa kulttuurissa siksi, että hän oli eunukki. Tässäkin tilanteessa Jumalan Henki rohkaisi palvelijaansa olemaan välittämättä ennakkoluuloista ja julistamaan kaikille Jeesuksen evankeliumia.

Etiopialaisen hoviherran kaste on vahva todistus kaikkien etnisten ryhmien liittämisestä Herran seurakuntaan. Onhan kysymyksessä juutalaisyhteisön ulkopuolella elävä henkilö, jolla oli lupa olla juutalaisten kokoontumisissa mukana ainoastaan kuokkavieraana.

Pyhä Henki vahvisti etnisten rajojen ylityksen myös Korneliuksen tapauksessa.6 Tapahtumat Korneliuksen kodissa poistavat kaikki epäilykset Jumalan ennakkoluulottomuutta kohtaan. Pietarilla oli vielä yksi avain käytettävänään, ja Pyhä Henki toimi täysillä avatakseen tämänkin oven. Pietarin kokemuksessa Pyhällä Hengellä oli käytössään huomattava karismojen arsenaali: ilmestykset, hurmos ja jopa enkeli.

Ennen kuin Pietarin mielessä olleet ennakkoluulojen tabut murskattiin, hänelle näytettiin näky erilaisista eläimistä. Kun Jumala tarvitsi Joonan kohdalla vain yhden kalan saadakseen hänet tottelemaan, Pietarin kohdalla tarvittiin kokonainen eläintarha ennen kuin hänet saatiin menemään pakanoiden luo.

Tie pakanoiden luo oli pitkä sekä monien ennakkoluulojen ja puhtaussäädösten tukkima. Pietarin kertoessa lopulta Jeesuksesta Korneliuksen kodissa oleville ihmisille mikään ei voinut enää pidättää Pyhää Henkeä. Oli ikään kuin Jumalan Henki olisi huutanut: ”En voi enää odottaa!” Pyhä Henki lankesi ihmisten päälle, ja Jeesus kastoi heidät sisälle omaan seurakuntaansa – ihmiset, jotka tulivat täysin erilaisesta kulttuuritaustasta.

Tätä tapahtumaa seuranneet apostolien neuvonpidot ja päätökset7 eivät olleet enää luonteeltaan hengellisiä. Ne olivat enemmänkin kulttuurikysymysten käytännöllistä käsittelyä, sillä Jumala oli jo tehnyt täysin selväksi Henkensä kautta, että kaikenväriset ihmiset voivat kuulua uskovien seurakuntaan.

Rajanylityksiä kirkkohistoriassa

Myös kirkkohistoriassa on nähtävissä sama Jumalan toiminnan rinnakkaisuus: Hengen vuodatuksen yhteydessä armolahjat ovat puhjenneet esiin ja samalla eri kulttuuritaustoista olevien ihmisten väliset ennakkoluulot ovat kadonneet. Kaikki Jeesukseen uskovat ovat alkaneet elää sovussa toistensa kanssa.

Tämä linja johtaa Uudesta testamentista esimerkiksi pyhään Patrickiin, joka kuoli 461 jKr., ja 300-luvun kelttiläiseen kirkkoon. Me törmäämme samaan asiaan myös 1600-luvun kristittyjen parissa, jotka taistelivat orjuuden lakkauttamisen puolesta.

Lisäksi uuden helluntailiikkeen aloittaneessa Azusa-kadun herätyksessä 1900-luvun alussa oli huomionarvoista silloisen vaikuttajan Frank Bartlemannin esittämä totuus: ”Jeesuksen veri on poistanut ihonvärin aiheuttaman rajan.”

Monille oli ihme, että esimerkiksi valkoihoiset luterilaiset skandinavialaiset piispat purjehtivat Kaliforniaan saadakseen Pyhän Hengen kasteen mustan yksisilmäisen herätyssaarnaajan William F. Seymourin kautta.

Näin Pyhä Henki on aina murtanut ennakkoluulojen luomat raja-aidat ja tuonut erilaiset ihmiset yhteen Kristuksen seurakunnan täysivaltaisina ja arvokkaina jäseninä.


Ulf Strohbehn

Kirjoittaja on Viitasaaren helluntaiseurakunnan lähetystyöntekijä ja teologian tohtori. Artikkeli on lähetystä käsittelevän kirjoitussarjan toinen osa. Ensimmäinen osa julkaistiin RV-lehden numerossa 4/2016.


Viitteet:

1) Matt. 16:19. 2) Ap. t. 3:1–10. 3) Ap. t. 7:54–60. 4) Kol. 1:26; Ef. 2:14. 5) Ap. t. 8:26–40. 6) Ap. t. 10. 7) Ap. t. 15.


Monikulttuurinen rakkauden yhteisö

Vuosia sitten minut oli kutsuttu Nelson Mandelan presidenttikaudella vierailevaksi opettajaksi eteläafrikkalaiseen raamattukouluun. Edessäni istui yli sadan opiskelijan joukko, jonka näkeminen kummastutti minua. Sanoin myöhemmin koulun johtajalle: ”Tunnen teidän herätysliikkeenne, ja tiedän myös, että teillä on monia mustien seurakuntia. Mistä johtuu, että täällä raamattukoulussa on vain valkoisia opiskelijoita?”

”Ulf-veli, meillä ei ole ainoastaan yksi vaan neljä raamattukoulua!” johtaja vastasi ylpeänä.

Kävi ilmi, että tämän helluntailiikkeen koulutus oli eriytetty rotujen mukaan: yksi koulu oli valkoisille opiskelijoille, toinen mustille, kolmas sekavärisille ja vielä neljäs koulu intialaista alkuperää oleville opiskelijoille. Onneksi tämä eriarvoinen järjestelmä kuitenkin purettiin pian.

Maahanmuutto ja maahanmuuttajien integroituminen yhteiskuntaan on nyt länsimaissa ajankohtainen ja kuuma keskustelunaihe. Se ei ole ollut enää pitkään aikaan pelkästään teoreettinen ja sosiologinen teema. Kyse on käytännön pyrkimyksestä rauhanomaiseen yhteiseloon monikulttuurisessa yhteiskunnassa.

Jumalan seurakuntana meillä on vastaukset näihin monikulttuurisuuden kysymyksiin. Jeesuksen lunastama seurakunta on jo sellaisenaan tämän problematiikan ratkaisu ja esikuva.

Mutta miten on meidän laitamme? Pystyykö Pyhä Henki vapauttamaan meidät niin täydellisesti rasistisista, poliittisista ja kulttuurisista ennakkoluuloista, että asetamme Jeesuksen kaiken yläpuolelle?

Monet maassamme olevat ulkomaalaiset ovat avoimia evankeliumille. Pyhän Hengen pitäisi saada vapauttaa meidät kohtaamaan näitä ihmisiä, voittamaan heitä rakkaudella ja tutustuttamaan heidät Jeesukseen, sen sijaan että pitäisimme heitä kummajaisina, joita tulee karttaa. Tämä onnistuu kuitenkin vain, mikäli sallimme Jumalan vaikuttaa elämässämme koko täyteydessään rajoittamatta hänen vaikutustaan vain
 iettyihin ihmisryhmiin.

Helluntaiseurakunnissa on keskusteltu siitä, mikä on Pyhän Hengen kasteen ensimmäinen tunnusmerkki. Uutta testamenttia lukiessa ei jää epäilystäkään siitä, mikä se on. Se on rakkaus.

Kun Jumalan Henki vuodatetaan sydämiimme, saamme täyttyä ylitsevuotavalla rakkaudella ja kykenemme rakastamaan myös sellaisia ihmisiä, joita kohtaan emme luontaisesti voisi kokea sympatiaa.

Pyhän Hengen synnyttämä rakkaus onkin ratkaisevan tärkeä hengellisessä toiminnassa. Siksi Paavali toteaa: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali” (1. Kor. 13:1).

Muistolle
51���52/2019

Muistolle8.1.2024 | Raahen helluntaiseurakunnan pitkäaikainen saarnaaja Esko Rautio sai taivaskutsun 13.11.2023. Hän menehtyi kolme ja puoli vuotta kestäneeseen vakavaan sairauteen 93-vuotiaana.
E...
Muistolle(5.5.2023) Pastori ja lähetystyöntekijä Niilo Mäenpää on kuollut. Hän menehtyi lauantaina 5. toukokuuta 88-vuotiaana. Häntä hoidettiin viimeisissä vaiheissa Kaarinakodissa Kaarinassa.

Mäenp...
MuistolleArvostettu Israel-lähetti Rauni Sisko Tuulikki Kaukonen (s. 21.1.1939) kuoli 17. huhtikuuta 2023, 84 vuoden iässä. Uskoon tultuaan Rauni kävi uskovien kasteella syksyllä 1962 Englannin Southamptonissa...
MuistolleRaimo Karmitz syntyi Suomen jatkosodan aikaan Pohjois-Savon Rautavaaran pitäjässä perheen esikoisena. Isän tultua uskoon 1955 perheessä alkoi hengellisten asioiden vaikutus, joka kosketti myös Rai...
MuistolleOsmo Sakari Hämäläinen, evankelista Ossi, kuoli 1. maaliskuuta 2022 Porvoon sairaalassa. Hän oli kuollessaan 82-vuotias.
Ossia jäivät kaipaamaan lasten lisäksi joukko seurakuntaystäviä Po...
MuistolleRitva Annikki Siren syntyi 2. huhtikuuta 1938 Kouvolassa ja muutti taivaan kotiin 1. maaliskuuta 2022 Helsingissä. Sairauden uuvuttamana Annikki nukkui pois levollisesti puolisonsa Samulin vieress...
MuistolleJyväskylän helluntaiseurakunnan arvostettu ja pitkäaikainen pastori Armi Hintikka ylennettiin kirkkauteen 16. tammikuuta 2022. Hän kuoli vakavan sairauden uuvuttamana puolisonsa Uskon ja poikansa Miko...
MuistolleAikaisin aamulla 20.12.2021 Uruguayn apostoli Altti Viljanen saapui voittajana maaliin kohtaamaan rakkaan Herransa, kuten hän oli toivonut ja rukoillut jo monta viikkoa. Tämä tapahtui Altin...
MuistollePerjantaina 12. marraskuuta 2021 pitkäaikaisen sairauden murtamana pois nukkunut Valtter Luoto jätti pysyvän jäljen maamme helluntailiikkeeseen ja kristillisyyteen.



Veikk...
MuistolleJapanin-lähetysveteraani ja erikoissairaanhoitaja Lea (Leea) Kärnä nukkui pois 96 vuoden ikäisenä hoivakodissa Kangasniemellä 24.9.2021. Lea (o.s. Manninen)...
MuistolleRakas isäni Lasse Kangassalo syntyi kauniina kesäisenä päivänä 15. kesäkuuta 1940 Nevanpään kotiin Kiikoisiin. Nuori äiti Eeva Nevanpää piti sylissään pientä jo ennen syntymään...
MuistolleReijo syntyi yhdeksänlapsisen perheen kuopuksena 26.4.1951 Irene ja Aarne Vierulan perheeseen. Perhe asui silloin Seinäjoella. Vanhemmat ja Anna-mumma olivat uskovais...
MuistolleMartti Vuorinen syntyi 13.12.1937 Keuruulla Esa ja Auli Vuorisen perheeseen. Perheeseen kuului myös Marttia vuoden vanhempi Anja. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä vi...
MuistolleSuomen kristikansa on menettänyt vaikuttavan merkkihenkilön, mutta hänen muistonsa, kirjansa ja netistä löytyvät raamattutuntinsa puhuvat edelleen.
Olavi Kokkonen (20.10.1934–5.5.2021) eht...
MuistolleKaija syntyi Keuruulla 18. marraskuuta 1941 Heikki ja Inkeri Kivimäen esikoisena. Hän tuli uskoon lapsena pyhäkoulussa ja vei evankeliumin kotiinsa. Kaijan todistuksen kau...
MuistolleLähetystyöntekijä, TM Reijo Kuokkanen siirtyi ikuisuuteen syöpäsairauden seurauksena 20. maaliskuuta 2021. Hänet diagnosoitiin 12 päivää aiemmin. Levolliset ja kivuttomat viimeiset hetke...
MuistolleIsäni, veteraanipastori Sakari Saarinen nukkui pois tästä maailmasta odottamaan ylösnousemuksen aamua 18. lokakuuta 2020 Hämeenlinnan Rengossa 96 vuoden ikäisenä.
Sakari syntyi 24...
MuistolleValmennus- ja koulutusalalla uransa tehnyt, kysytty puhuja, psykologi ja konsultti E. Olavi Salminen (FT) kuoli 25. helmikuuta sairauskohtauksen seurauksena Meilahden sairaalassa Helsing...
Muistolle”On Jumala niin suuri, rakkautensa valtavin, ja ihminen niin pieni vaeltaja kanjonin...” yhdistyy Erkki Ahosen tenoriin. Erkin tuttu tenori on nyt vaiennut. Kanjonin vaeltaja sai kutsun...
MuistolleIsäni Aarno Salmenkivi muutti Taivaan kotiin 24.10.2020. Hän syntyi 15.8.1933 kuudentena lapsena Laukaasta Mäntyharjulle muuttaneeseen maanviljelijäperheeseen.
Isän lapsuuskodissa kun...
MuistolleRakas äitimme Lahja Kuitunen ei enää viettänyt joulua kanssamme. Hän sai kutsun taivaan kotiin 21. joulukuuta 2020.
Äiti syntyi 13. joulukuuta 1944 aikaan, jolloin toinen maailmanso...
MuistolleTammikuun 21. päivänä sai tuhansien tuntema ja rakastama Pentti ”Benito” Manninen muuttaa kaipaamaansa taivaan kodin lämpöön. Lähtö tapahtui kauniisti yön hiljaisina tunteina Riitta...
MuistolleAino Irja Sinkkonen syntyi Suistamolla 12.6.1927 viisilapsisen perheen vanhimpana. Muiden Karjalan evakoiden tavoin kahdesti kotinsa jättäneenä perhe päätyi lopulta Iisalmeen, jossa valtio au...
MuistolleSuomen Operaatio Mobilisaation (OM) ensimmäinen toiminnanjohtaja Frank Dietzmenehtyi nopeasti edenneeseen syöpään 11.1.2021. Vuonna 1939 syntynyt Dietz oli rakastettu lähetysjohtaja, armoitet...
MuistolleReilu vuosi sitten oli suuren juhlan aika. Juhlimme paitsi sitä, että olin vihdoinkin löytänyt kauan kadoksissa olleen pisteen viimeiseen väitöstutkimukseni lauseeseen, myös sitä, miten monien mei...
MuistollePohjois-Makedonian Evankelisen Helluntaikirkon ja Agape-järjestön johtaja Mirco Andreev siirtyi sairauden murtamana ajasta ikuisuuteen tapaninpäivänä 26. joulukuuta.

...
MuistolleLähetyssaarnaaja Viktor Martiskainen siirtyi ajasta ikuisuuteen 23.10.2020 Kuusankoskella Kouvolassa. Hän syntyi 10.6.1932 rajan taakse jääneessä Ilomantsin Liusvaaran kylässä perheensä...
MuistolleLokakuun viimeisinä päivinä saimme suruviestin ystävämme ja työtoverimme Soili Korhosen äkillisestä kuolemasta Kanarian­saarilla. Soili Korhonen syntyi 15.1.1945 Oulussa ja kuoli sairauskohtauksee...
MuistollePastori-evankelista Veijo Heinonen syntyi 08.01.1952 Ikaalisissa ja nukkui pois vaikean sairauden murtamana 04.10.2019 Huittisissa.

”Annetaan kasvatiksi”
Vastasyntyneen pojan k...
MuistolleKanadasta saapui suruviesti laajasti arvostetun sananjulistajan ja laulajan Herman Blomeruksen kuolemasta. Hän toimi toistamiseen Toronton suomalaisen helluntaiseurakunnan pastorina. Mon...
Muistolle”Elämän todellisia helmiä olivat ne hetket, kun joku sai avun ja elämän lahjan Jumalalta”. Näin isopappani Jaakko Heinonen (25.5.1928–8.9.2019) sanoo hänestä kertovan Hakuna matata – ei huolt...
MuistolleSeppo Honkanen, joka 2. elokuuta muutti 77-vuotiaana Herran luo, oli läheinen työtoverini Fida Internationalissa (silloin vielä nimellä Suomen Vapaa Ulkolähetys) vuosikymmenen ajan (1989–1999...
Muistolle
Esa Vilhelm (Vilho) Mäkelä syntyi Kullaalla 29.7.1934. Hänen matkansa päättyi vaikean sairauden murtamana 24.7.2019. Vilho ehti olla avioliitossa Ritvansa kanssa 66 vuotta. Heille...
MuutPidetty gospeltulkki ja monen rakastetun laulun tekijä Kale, Kalevi Vaija, menehtyi yllättäen perjantaiaamuna 5. heinäkuuta. Hän ei toipunut muutamaa päivää aiemmin saamastaan sairaskohtauksesta....
MuistolleKunnioitettu Jumalan palvelija, kirjailija-pastori Juhani Kuosmanen on saanut kutsun taivaskotiin 81-vuotiaana. Hän syntyi Sodankylässä 23.6.1937 ja kuoli Lahdessa 26.3.2019.
MuistolleLähetystyöntekijä, pastori ja kirjailija Kari Honkasen elä­mäntyö on päättynyt, mutta hänen moni­puolinen hengellinen vaikutuksen­sa ihmisten sydämissä jatkuu vie­lä pitkään.
...
MuistolleVeljeni Arto näki päivänvalon 14.12.1962 Lappajärven sairaalassa. Arto syntyi perheeseen, jossa oli uskovat vanhemmat. Perheeseen kuuluivat myös isänäiti, Maria-täti ja 11 kuukautta aiemmin syntynyt t...
MuistolleKirjoitin seuraavan takakansi­tekstin isäni Aulis Romppasen (1931–2018) kirjoittamaan oma­elämäkertakirjaan 12 vuotta sitten:

”Seitsemän vuosikymmen­tä. Itse asiassa Au...
MuistollePitkän ja merkittävän elämän­työn Afrikassa tehnyt lähetys­työntekijä Kyösti Roininen kutsuttiin taivaan kotiin 31. maalis­kuuta.

Etiopian Kaffassa lempini­men Abba Diima (isä...
MuistolleRakas äitini Anna-Liisa Hei­monen pääsi Jeesuksen luok­se 13. maaliskuuta. Häntä tullaan muistamaan monella tavalla: äiti­nä, mummina, isomummina, ys­tävänä, työtoverina sekä yhtenä hellunt...
MuistolleIsämme Kaarlo Joel Ikonen sai kotiinkutsun 22.2.2018 kello kol­me aamuyöllä. Pitkäaikaisen sai­rauden uuvuttamana hän nukkui ikilepoon 82-vuotiaana.

Kaarlo Joel Ikonen...
MuistolleLähetyssaarnaaja Eila Mu­jusen taival tässä ajassa päättyi viime vuoden marraskuun 14. päivän varhaisina aamutunteina äkillisen sairauskohtauksen seu­rauksena. Hän siirtyi ajasta iäi­syyteen...
MuistolleLähetystyöntekijä ja evanke­lista Martta Rajala muutti ajas­ta ikuisuuteen Forssan sairaalassa 22.12.2017 vaikean sairauden uu­vuttamana. Häntä jäi kaipaamaan sisarusten lisäksi suuri joukko...
MuistolleKoko helluntai­herätyksen mu­siikkiväen suu­resti rakasta­ma Ritva-Tuuli (Tuulikki) Ahonen sai iäisyys­kutsun 8.12.2017 kotonaan Kot­kassa. Puolisen vuotta kestänyt vakavan sairauden vaihe uu...
MuistolleÄhtärissä Arvo ja Aili Hankki­on esikoisena 10.7.1933 syntynyt Eino-veljeni oli monen toimen mies. Isän perintönä hän oli saa­nut rohkean ja voimakkaan luon­teen. Jo nuorena hän lähti kokei­l...
MuistolleJumalan uskollinen palvelija, ylö­järveläinen evankelista Simo Pa­sanen sai kotiinkutsun 13.12.2017. Sairaalassa hän ehti olla vain va­jaan vuorokauden, kunnes Juma­lan vaunut veivät hänet Ta...
MuistolleMirjam Pynnönen palveli lähetyksen Jumalaa kahdeksalla vuosikymmenellä. Hänen tarinansa on suomalaisen helluntailähetystyön pioneerivaiheen tarina.
Muistolle”Herra antoi ja Herra otti, kiitet­ty olkoon Herran nimi.”


Mieheni Simo Pesonen syntyi 29.1.1958 Kuusamossa. Yksitoista vuotta saimme viettää yhdessä, ja sitten elämä yllätti...
MuistolleSe tapahtui silti yllättäen. Jäähyväiset. 21.4.2017 sa­tavuotiasta Suomeam­me ja sen seurakuntia rakentanut pääsi perille. Jäljelle jäi kaipaus­ta, kiitollisuutta ja monta läheis­tä matkalla...
MuistolleRakas isämme Aatos Koivumäki syntyi Ruovedellä vuonna 1922 nelilapsisen perheen kolmantena lapsena. Isän koti oli torpparilain voimaantulon myötä itsenäistynyt Koivumäen tila luonnonkauniin Salussärkä...
MuistolleKauko Hostikka syntyi Karhulassa joulukuussa 1928 viisilapsiseen perheeseen. Perheen elämä oli niukkaa. Uskovat vanhemmat kasvattivat lapsiaan rukoillen.


Varttues...
MuistolleÄitimme Annikki Sormunen (os. Ahvenainen) syntyi 2.8.1930 Jyväskylän maalaiskunnassa uskovaan kotiin ja tuli jo 16-vuotiaana uskoon, kävi kasteella ja liittyi Toivakan helluntaiseurakunt...
MuistolleRakas isäni Arvo Venäläinen sai kotiinkutsun 24. syyskuuta 2017 Mikkelin keskussairaalassa lyhyen sairausjakson jälkeen. Hän oli syntynyt Kaavilla 14.2.1928. Hänen isänsä piti siellä sek...
MuistolleMatti Juntunen syntyi Suomussalmella 13.9.1937 ja ylennettiin kirkkauteen 13.8.2017. Talvisodan aikana 12.1.1940 Juntusen perhe koki suuren menetyksen, kun tunnettu ”Paukan pommi”, lentop...
MuistolleKelotin Rantamajojen isäntä ja Kotatemppelin sananpalvelija innosti helluntaiuskovat Lapinmatkailuun.
MuistolleYhteiskunnalliset vastuut veivät helluntaivaikuttajan välillä jopa valtionvarainministeri Sauli Niinistön puheille.

Kesän kauneimpaan aikaan sai Kyösti Pahkamäki, Pahkamäen tilan isäntä, kutsun...
Muistolle”Vanhat vääntömiehet…” Kuva Raimo Mänttärin asuinhuoneen hyllyssä on Ristin Voitto -lehden toimituksesta 1990-luvulla.
Nyt toinen vääntömiehistä on poissa. Raimo, nimimerkki RaMi, siirtyi hyvän Jum...
MuistolleKALLE Petteri Puukki syntyi Kalannissa 4.4.1951 Vuokko ja Kaarlo Puukin kuusilapsisen perheen toiseksi vanhimpana.
MuistolleAlajärveltä lähtöisin oleva, elämäntyönsä Varkaudessa tehnyt Vilho Johannes Halla-Aho (s. 7.1.1928) sai kotiinkutsun 22. huhtikuuta 2017.


Opin tuntemaan Vilhon uskollisena H...
MuistolleSerengetin tähtitaivaan alla kitaraa näppäilee lämpimästi hymyilevä kirkassilmäinen mies. Vaikka hyeenat ulvovat ympärillä ja ihmisen elämän monet kipeätkin haasteet ovat läsnä, Jeesus e...
MuistolleOman aikakautemme suuri juutalainen radikaali vaikuttaja, pastori Antony Simon kuoli äkillisesti onnettomuudessa Irakissa 29. toukokuuta 53-vuotiaana.


Simon syntyi Manchest...
MuistollePekka Keinänen syntyi 17. ke­säkuuuta 1947 Augusti ja Sirkka Keinäsen perheeseen neljäntenä poikana. Sisaruksia oli loppujen lopuksi kahdeksan.


Lapsuutta varjostivat...
MuistolleRauno Soininen kuoli pitkälli­sen sairauden murtamana 4. päi­vä huhtikuuta. Hän oli 80-vuoti­as, syntynyt Turussa 25. elokuu­ta 1936.


Raunon ollessa kahden vuode...
Muistolle”Kiitos kun saan tässä olla, kiitos kun saan levähtää”, lauloi äiti herkällä äänellään eläkeläisten tapaamisessa Jyväskylän Siion-temppelissä vielä vuodenvaihteessa 30. joulukuuta. Hetki...
MuistolleOlavi Riihimäki sai kotiinkutsun 29.3.2017. Hän syntyi 3.6.1932 Peräseinäjoen Valkiajärvella Riihimäen perheen kuopuksena ja 11. lapsena.


Etelä-Pohjanmaalle juurtunut Olavi...
MuistolleIsämme Pekka Laulajainen sai muuttaa taivaan kotiin 12. tammikuuta 2017 vajaan kahden viikon sairaalassa vietetyn ajan jälkeen. Hän ehti jättämään jäähyväiset perheenjäsenilleen ennen lähtöään. Isä ol...
MuistolleMatti Vilhelm Pesonen syntyi 15.12.1946 Kuusamossa seitsemäntenä lapsena 12-lapsiseen vanhoillislestadiolaisperheeseen.

Isojaon aikaan kotitalo rakennettiin keskelle metsää. Jo silloin poikasen...
MuistolleSaatoimme rakkaan työtoverimme, Japanin-lähetin Valma Partasen 28.1.2017 viimeiselle matkalleen omaisten ja läheisten ystävien kanssa Heinolan helluntaiseurakunnan rukoushuoneella. Pablo Varis toimitt...
MuistolleToivo Oskar Mikael Ikonen syntyi 29.9.1936 Luhangassa ja noudettiin taivaan kotiin kotoaan Orijärveltä Luhangasta 2.1.2017. Uskoon Toivo tuli kahdeksantoistavuotiaana nuorena miehenä ja oli Putkilahde...
MuistolleTuskimpa kukaan saattoi aikoinaan aavistaa, että vuonna 1927 Jämsässä pienviljelijäperheeseen syntynyt Väinö tulisi aikanaan kyntämään ja kylvämään vankilamaailman kivikkoisia peltoja kotimaassa ja Mu...
MuistolleReino Pajula syntyi 1.2.1930 ja sai kotiinkutsun 1.12.2016. Elämänsä aikana hän palveli evankelistana ja paimenena joitakin Suomen seurakuntia. Kuitenkin hänen varsinainen elämäntyönsä tapahtui Thaima...
MuistolleJuhani Antero Salminen menehtyi varhain maanantaiaamuna 5. joulukuuta 2016 Honkaharjun palvelutalossa Kokkolassa.

Juhani syntyi 26.10.1933 Uudessakaupungissa. Hän muutti vanhempiensa mukana Rov...
MuistolleLähetystyön ja erityisesti kehitysaputyön pitkäaikaisen vaikuttajan, ekonomi Kalevi Helimäen, 84, maallinen elämä vaihtui ikuiseen elämään Peijaksen sairaalassa Vantaalla juuri joulun alla torstaina 2...
MuistollePorin Metodistiseurakunnan pastori ja Suomen Metodistikirkon piirikunnan johtaja Pasi Runonen menehtyi 50 vuoden iässä vaikean sairauden murtamana perjantaina 9. joulukuuta 2016 iltapäivällä.

P...
MuistolleAnneli Tuomi syntyi 25.6.1932 Ahlaisissa monilapsiseen perheeseen ja sai nimekseen Elä Aira Anneli. Hän nukkui pois uskossa Vapahtajaansa Porissa 7.10.2016.

Anneli valmistui apuhoitajaksi 1950-...
MuistolleMonet halusivat osansa formulalääkärin suosiosta.
MuistolleEdesmennyt lauluntekijä halusi välittää musiikillaan evankeliumin kaikille suomalaisille.
MuistollePastori ja ruotsinsuomalaisten sisälähetyssihteeri Heimo Aalto kuoli sairauskohtaukseen kotonaan Jönköpingissä Ruotsissa 9. lokakuuta.

Isäni Heimo Aallon kohtalona oli Ruotsi, josta tuli hänen...
MuistolleKokoonnuimme sunnuntaina 25. syyskuuta Siilinjärvellä Pöljän museon pirttiin äitimme Aino Ester Sahimaan muistotilaisuuteen yhdessä lähisuvun ja muutamien äidin ystävien kanssa. Mieleemme tulvi muisto...
MuistolleLähetyssaarnaaja Helvi Helena Halme ylennettiin kirkkauteen Kuopiossa 7.9.2016. Hän oli syntynyt Karjalan Impilahdella 26.2.1923.

Halmeiden kodissa palveltiin Herraa. Sananjulistajia majoitetti...
MuistolleEläkkeellä ollut Lapuan hiippakunnan piispa Yrjö Sariola on kuollut 10.9.2016 Jyväskylässä. Hän oli syntynyt Laukaassa vuonna 1932, vihitty papiksi vuonna 1957 ja toiminut pappina useissa luterilaisis...
MuistolleIltayön tunteina 25.5.2016 taivaan sotajoukot olivat jo jyristelemässä vaunuineen ja tulomatkalla, kun väsynyt matkaaja, saarnaaja Arthur Kukkula henkäisi viimeisen henkäyksensä. Tämä tapahtui kello 2...
MuistolleTapasin Eino Laineen ensimmäisen kerran Pusulan kirkonkylässä syksyllä 1982. Seurat olivat juuri alkamassa kookkaassa tuvassa. Tavan mukaan huone oli lämmitetty perusteellisesti. Tila oli tupaten täyn...
MuistolleSuonenjokelaiseen saarnaaja-postivirkailijaperheeseen syntyi 17. maaliskuuta vuonna 1946 tytär, joka sai nimekseen Pirkko Mirjami. Hänen isänsä kutsuttiin Kuopion Eelim-seurakunnan saarnaajaksi Pirkon...
MuistolleSalme Lahtinen os. Hokkanen syntyi Hartolassa 27.6.1927. Salme tuli uskoon 1945. Saman kylän poika Antero Lahtinen vei Salmen vihille vuonna 1946.

Salme ja Antero ehtivät asua Sysmässä, Jokiois...
MuistolleHelluntailiikkeen merkittävä kehitysyhteistyövaikuttaja Pauli Rantanen muutti ajasta iäisyyteen 26.1.2016. Hän oli syntynyt Harlussa, Sortavalan lähistöllä 13.12.1936 ja koki näin ollen kaksi evakkoma...
MuistollePyörätuoli ja hengityskone eivät kyenneet patoamaan Joni Huopanan monipuolista ja rikasta elämää.
MuistolleRakas puolisoni Marjatta Hakala ylennettiin taivaan kotiin jouluaattona 24. joulukuuta 2015. Hän menehtyi tuhoisan munuaissyövän runtelemana.

Marjatan puolesta rukoiltiin paljon, mistä esitän e...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan