Seurakunta erilaisten ihmisten yhteisönä

Jeesuksen seurakunta oli helluntaista lähtien yhteisö, joka eli ylösnousseen Herransa käskyn toteuttamista varten. Kenenkään ei tarvinnut motivoida ensimmäistä kristillistä seurakuntaa evankelioimaan ihmisiä.

Helluntain jälkeen ei tosin ollut vielä selvää, kuinka kauaskantoiset vaikutukset kristittyjen todistustehtävällä tulisi olemaan. Apostolien teoissa kerrotaan myöhemmin, miten Pyhä Henki avasi seurakunnalle uusia ovia yhä laajempaan työhön. Ja apostoli Pietari sai hoidettavakseen tämän avaintehtävän.¹

Millaisista uusista avauksista oli sitten kyse? Kyse oli siitä, että ensimmäinen kristillinen seurakunta mursi ennakkoluulojen, ulkomaalaisvihan ja rasismin rakentamia raja-aitoja. Jumalan Henki raivasi muutamassa vuodessa pois ne esteet, jotka olivat haitanneet ihmisten välistä kanssakäymistä vuosisatojen ajan.

Fyysisesti rajoittuneet ja vammaiset kristittyjen yhteyteen

Apostolien tekojen kolmannessa luvussa kerrotaan halvaantuneen miehen parantumisesta.² Tämä mies oli ollut vammansa vuoksi puheenaiheena ja teologisten keskustelujen kohteena oman aikansa yhteiskunnassa. Hän ei kuitenkaan tuntenut olevansa kenenkään lähimmäinen. Hän ei myöskään saanut rukoilla temppelissä ruumiinvammansa vuoksi. Kuitenkin tällä miehellä oli kaipaus Jumalan puoleen, ja niinpä hän asettautui niin lähelle pyhää paikkaa kuin se oli hänelle sallittua: aivan temppelin portin viereen.

Pietarin seurassa halvaantunut sai terveyden. Hänestä tuli Jumalan kansan täysivaltainen jäsen. Ja Jumalan Henki teki näin selväksi, että tästä lähtien myös hänen kaltaisensa ihmiset saivat kuulua Jeesuksen perustamaan seurakuntaan. Vammaiset eivät jääneet enää seurakunnan ovien ulkopuolelle vaan kuuluivat tästä lähtien Kristuksen kutsumaan joukkoon ja pyhien yhteisöön.

Juutalaisten ja pakanoiden välinen seinä kaatuu

Apostolien tekojen seitsemännessä luvussa kerrotaan, miten juutalaiset johtajat tuomitsivat ja kivittivät kuoliaaksi Stefanuksen, joka oli yksi Uuden testamentin tärkeimmistä ja karismaattisimmista miehistä.³

Miksi Stefanukselle kävi näin? Siksi, että Jumalan Henki, joka ei enää hyväksynyt minkäänlaisia eroja eikä arvoasteikkoja ihmisten välillä, vaikutti voimallisesti myös Stefanuksessa. Häntä vastaan nostetun syytöksen mukaan hän oli halventanut nimenomaan juutalaisille kuuluvan Jumalan valinnan, temppelin ja lain. Tällä toiminnallaan Stefanus oli saattanut itse Jumalankin epäilyksen alaiseksi, koska juutalaisten mielestä nyt voitaisiin luulla, että Jumala rakastaa samalla tavalla kaikkia ihmisiä ilman erottelua.

Saul, joka tunnettiin myöhemmin apostoli Paavalina, oli Stefanuksen elämässä kaksinkertainen asetusten toimeenpanija. Ensin hän valvoi Stefanuksen kuolemantuomion täytäntöönpanoa, mutta kääntymyksensä jälkeen Paavalista tuli sen jälkisäädöksen hengellinen toimeenpanija, jonka ensimmäinen marttyyri Stefanus jätti.

Stefanus kuoli juuri saman asian takia, minkä vuoksi Paavali eli niin radikaalisti heti kääntymyksensä jälkeen. Niinpä Paavali levitti apostolina Jumalan rakkautta Rooman valtakunnan kaupunkien kaduilla ja toreilla. Paavalin ilmaisema ”suuri salaisuus” on juuri siinä, että Jeesus on ristinkuolemansa kautta poistanut erottavan väliseinän juutalaisten ja pakanoiden väliltä.⁴

Etniset raja-aidat murtuvat

Jo ennen Paavalin kääntymystä Pyhä Henki oli murskannut voimalla kaksi muutakin raja-aitaa. Vuosisatoja kestäneiden riitaisuuksien ja kansalaissotien jälkeen ensimmäinen juutalainen seurakunta saavutti samarialaiset Filippuksen kautta. Joka ilta hurskailla juutalaisilla oli ollut tapana rukoilla seuraava rukous: ”Herra, minä kiitän sinua siitä, että et ole tehnyt minusta naista, pakanaa etkä samarialaista. Aamen.”

Samarialaisista kerrotaan, että he olivat kerran heittäneet kiusallaan kuolleen sian ruhon pienen juutalaiskaupungin muurien sisäpuolelle. Tämän seurauksena kaikki kaupungin asukkaat tulivat rituaalisesti epäpuhtaiksi ja koko yhteisö joutui pesemään itsensä kaupungin muurien ulkopuolella jääkylmässä joessa.

Samarialaisten keskuudessa esiintyneiden ihmeiden, merkkien ja toistuvien helluntaikokemusten jälkeen juutalaiskristityt huomasivat, etteivät vanhat raja-aidat voineet enää jäädä pystyyn. Filippus oli se henkilö, joka sai välittää evankeliumin vierasta alkuperää olevalle etiopialaiselle miehelle.⁵ Vaikka kysymyksessä oli korkea-arvoinen hallintovirkamies, häntä syrjittiin juutalaisessa kulttuurissa siksi, että hän oli eunukki. Tässäkin tilanteessa Jumalan Henki rohkaisi palvelijaansa olemaan välittämättä ennakkoluuloista ja julistamaan kaikille Jeesuksen evankeliumia.

Etiopialaisen hoviherran kaste on vahva todistus kaikkien etnisten ryhmien liittämisestä Herran seurakuntaan. Onhan kysymyksessä juutalaisyhteisön ulkopuolella elävä henkilö, jolla oli lupa olla juutalaisten kokoontumisissa mukana ainoastaan kuokkavieraana.

Pyhä Henki vahvisti etnisten rajojen ylityksen myös Korneliuksen tapauksessa.⁶ Tapahtumat Korneliuksen kodissa poistavat kaikki epäilykset Jumalan ennakkoluulottomuutta kohtaan. Pietarilla oli vielä yksi avain käytettävänään, ja Pyhä Henki toimi täysillä avatakseen tämänkin oven. Pietarin kokemuksessa Pyhällä Hengellä oli käytössään huomattava karismojen arsenaali: ilmestykset, hurmos ja jopa enkeli.

Ennen kuin Pietarin mielessä olleet ennakkoluulojen tabut murskattiin, hänelle näytettiin näky erilaisista eläimistä. Kun Jumala tarvitsi Joonan kohdalla vain yhden kalan saadakseen hänet tottelemaan, Pietarin kohdalla tarvittiin kokonainen eläintarha ennen kuin hänet saatiin menemään pakanoiden luo.

Tie pakanoiden luo oli pitkä sekä monien ennakkoluulojen ja puhtaussäädösten tukkima. Pietarin kertoessa lopulta Jeesuksesta Korneliuksen kodissa oleville ihmisille mikään ei voinut enää pidättää Pyhää Henkeä. Oli ikään kuin Jumalan Henki olisi huutanut: ”En voi enää odottaa!” Pyhä Henki lankesi ihmisten päälle, ja Jeesus kastoi heidät sisälle omaan seurakuntaansa – ihmiset, jotka tulivat täysin erilaisesta kulttuuritaustasta.

Tätä tapahtumaa seuranneet apostolien neuvonpidot ja päätökset⁷ eivät olleet enää luonteeltaan hengellisiä. Ne olivat enemmänkin kulttuurikysymysten käytännöllistä käsittelyä, sillä Jumala oli jo tehnyt täysin selväksi Henkensä kautta, että kaikenväriset ihmiset voivat kuulua uskovien seurakuntaan.

Rajanylityksiä kirkkohistoriassa

Myös kirkkohistoriassa on nähtävissä sama Jumalan toiminnan rinnakkaisuus: Hengen vuodatuksen yhteydessä armolahjat ovat puhjenneet esiin ja samalla eri kulttuuritaustoista olevien ihmisten väliset ennakkoluulot ovat kadonneet. Kaikki Jeesukseen uskovat ovat alkaneet elää sovussa toistensa kanssa.

Tämä linja johtaa Uudesta testamentista esimerkiksi pyhään Patrickiin, joka kuoli 461 jKr., ja 300-luvun kelttiläiseen kirkkoon. Me törmäämme samaan asiaan myös 1600-luvun kristittyjen parissa, jotka taistelivat orjuuden lakkauttamisen puolesta.

Lisäksi uuden helluntailiikkeen aloittaneessa Azusa-kadun herätyksessä 1900-luvun alussa oli huomionarvoista silloisen vaikuttajan Frank Bartlemannin esittämä totuus: ”Jeesuksen veri on poistanut ihonvärin aiheuttaman rajan.”

Monille oli ihme, että esimerkiksi valkoihoiset luterilaiset skandinavialaiset piispat purjehtivat Kaliforniaan saadakseen Pyhän Hengen kasteen mustan yksisilmäisen herätyssaarnaajan William F. Seymourin kautta.

Näin Pyhä Henki on aina murtanut ennakkoluulojen luomat raja-aidat ja tuonut erilaiset ihmiset yhteen Kristuksen seurakunnan täysivaltaisina ja arvokkaina jäseninä.


Ulf Strohbehn

Kirjoittaja on Viitasaaren helluntaiseurakunnan lähetystyöntekijä ja teologian tohtori. Artikkeli on lähetystä käsittelevän kirjoitussarjan toinen osa. Ensimmäinen osa julkaistiin RV-lehden numerossa 4/2016.

Viitteet:

1) Matt. 16:19. 2) Ap. t. 3:1–10. 3) Ap. t. 7:54–60. 4) Kol. 1:26; Ef. 2:14. 5) Ap. t. 8:26–40. 6) Ap. t. 10. 7) Ap. t. 15.

Monikulttuurinen rakkauden yhteisö

Vuosia sitten minut oli kutsuttu Nelson Mandelan presidenttikaudella vierailevaksi opettajaksi eteläafrikkalaiseen raamattukouluun. Edessäni istui yli sadan opiskelijan joukko, jonka näkeminen kummastutti minua. Sanoin myöhemmin koulun johtajalle: ”Tunnen teidän herätysliikkeenne, ja tiedän myös, että teillä on monia mustien seurakuntia. Mistä johtuu, että täällä raamattukoulussa on vain valkoisia opiskelijoita?”

”Ulf-veli, meillä ei ole ainoastaan yksi vaan neljä raamattukoulua!” johtaja vastasi ylpeänä.

Kävi ilmi, että tämän helluntailiikkeen koulutus oli eriytetty rotujen mukaan: yksi koulu oli valkoisille opiskelijoille, toinen mustille, kolmas sekavärisille ja vielä neljäs koulu intialaista alkuperää oleville opiskelijoille. Onneksi tämä eriarvoinen järjestelmä kuitenkin purettiin pian.

Maahanmuutto ja maahanmuuttajien integroituminen yhteiskuntaan on nyt länsimaissa ajankohtainen ja kuuma keskustelunaihe. Se ei ole ollut enää pitkään aikaan pelkästään teoreettinen ja sosiologinen teema. Kyse on käytännön pyrkimyksestä rauhanomaiseen yhteiseloon monikulttuurisessa yhteiskunnassa.

Jumalan seurakuntana meillä on vastaukset näihin monikulttuurisuuden kysymyksiin. Jeesuksen lunastama seurakunta on jo sellaisenaan tämän problematiikan ratkaisu ja esikuva.

Mutta miten on meidän laitamme? Pystyykö Pyhä Henki vapauttamaan meidät niin täydellisesti rasistisista, poliittisista ja kulttuurisista ennakkoluuloista, että asetamme Jeesuksen kaiken yläpuolelle?

Monet maassamme olevat ulkomaalaiset ovat avoimia evankeliumille. Pyhän Hengen pitäisi saada vapauttaa meidät kohtaamaan näitä ihmisiä, voittamaan heitä rakkaudella ja tutustuttamaan heidät Jeesukseen, sen sijaan että pitäisimme heitä kummajaisina, joita tulee karttaa. Tämä onnistuu kuitenkin vain, mikäli sallimme Jumalan vaikuttaa elämässämme koko täyteydessään rajoittamatta hänen vaikutustaan vain
 iettyihin ihmisryhmiin.

Helluntaiseurakunnissa on keskusteltu siitä, mikä on Pyhän Hengen kasteen ensimmäinen tunnusmerkki. Uutta testamenttia lukiessa ei jää epäilystäkään siitä, mikä se on. Se on rakkaus.

Kun Jumalan Henki vuodatetaan sydämiimme, saamme täyttyä ylitsevuotavalla rakkaudella ja kykenemme rakastamaan myös sellaisia ihmisiä, joita kohtaan emme luontaisesti voisi kokea sympatiaa.

Pyhän Hengen synnyttämä rakkaus onkin ratkaisevan tärkeä hengellisessä toiminnassa. Siksi Paavali toteaa: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali” (1. Kor. 13:1).