Jaakko Heinosen muistolle

”Elämän todellisia helmiä olivat ne hetket, kun joku sai avun ja elämän lahjan Jumalalta”. Näin isopappani Jaakko Heinonen (25.5.1928–8.9.2019) sanoo hänestä kertovan Hakuna matata – ei huolta -kirjan esipuheessa. Usko Jumalaan oli hänen elämänsä perusta, jonka päälle hän rakensi koko elämänsä. 

Isopappani syntyi Toijalassa 25. toukokuuta vuonna 1928 Yrjö ja Lyydia Heinosen melko köyhään mutta rakastavaan ja lämminhenkiseen perheeseen. Siihen kuului myös Jaakko-papan kolme siskoa Kaarina, Sylvi ja Raili.

Isopappa antoi elämänsä Jeesukselle jo kahdeksanvuotiaana, ja siitä asti hän oli uskollinen Jumalan palvelija. Jo nuorena Jaakko-pappa kävi eri seurakunnissa puhumassa ja hänen sydämelleen laskettiin Jumalan työ. 

Hän rakastui isomummuuni Maireen,  ja he menivät naimisiin ja saivat kaksi poikaa, Joelin ja Arton. Isomummu tuki isopappaa tämän työssä ja koko perhe oli hyvin läheinen toistensa kanssa.

Elämänsä aikana Jaakko-pappa toimi pastorina Karkkilassa, Porissa, Oulussa sekä Nokialla ja puhui monessa eri seurakunnassa. Koko isopapan perhe lähti lähetystyöhön Keniaan ensimmäisen kerran 1960-luvun alussa. He tulivat hetkeksi takaisin ja lähtivät uudestaan 70-luvun puolessavälissä. 

Keniassa perhe sai kokea mitä erikoisempia seikkailuja ja hetkiä. Jumala oli mukana iloissa mutta myös epätoivon ja surun hetkissä. Keniasta paluun jälkeen Jaakko-pappa kutsuttiin Nokian helluntaiseurakunnan pastoriksi, jossa hän palveli 13 vuotta. Myös hänen molemmat poikansa saivat kasvaa uskossa Jumalaan. 

Isomummu Maire muutti taivaan kotiin 15.7.2014. Tämä jätti isopapan sydämeen suuren ikävän ja kaipauksen, mutta siitä huolimatta hän kääntyi aina Jumalan puoleen ja elämänsä loppuun asti hän kiitti ja ylisti Jumalaa kaikesta. Viimeisiin päiviinsä asti Jaakko-pappa halusi toteuttaa Jumalan suunnitelmaa ja luottaa siihen, että taivaasta tuleva voima kantaa kaiken muun yli.

Jaakko-pappa oli monelle ihmiselle enemmän kuin vain ohitse kulkeva henkilö jatkuvassa ihmisten virassa. Läheisille hän oli isä, pappa, isopappa, mentori, ystävä, kallio ja luotettava elämänpolun matkakumppani. Hän jätti pysyvän jäljen myös monen sellaisen ihmisen sydämeen, jotka olivat hänen seurassaan vain hetken. 

Isopappa oli myös hyvä kuuntelija. Hän halusi ymmärtää toisen tunteita ja tarinaa koko sydämellään. Hän ei tuominnut ketään vaan näki syvemmälle ihmisen sisimpään, minne moni muu ei uskaltanut katsoa. Jumala oli antanut hänelle myös paljon viisautta ja rakkautta, että hän pystyi kuuntelemisen lisäksi auttamaan, ohjaamaan ja tukemaan muita aidosti ja lempeästi. 

Isopappa oli aina kiinnostunut muista ja siitä, mitä heidän elämäänsä kuului. Jokaisena syntymäpäivänä ja nimipäivänä hän soitti minulle ja onnitteli ja kysyi, mitä kuuluu. Hän halusi aina rohkaista ja kannustaa eteenpäin. 

Toivon, että pystyn seuraamaan sitä hienoa esimerkkiä, jonka isopappa minulle näytti: nauttia elämästä, pitää huolta toisista ja ennen kaikkea luottaa Jumalaan. 

On paljon asioita, joita olisin vielä halunnut sanoa isopapalle ja monia asioita, joita olisin halunnut vielä häneltä kuulla. Minulla on ikävä ja kaipaan häntä kovasti, mutta onneksi tiedän, että taivaassa nähdään taas ja voin taas tuntea hänen karhean parran poskellani, kun hän kutittelee sillä hellästi minua.

Kiitos isopappa ihan kaikesta. Tulen perässäsi ja sitten nähdään uudestaan taivaallisissa juhlissa!

Lapsenlapsenlapsesi Julia Koski 

sekä muu perheväki