Nainen, jonka sydän sykki kiinalaisille

Mirjam Pynnösen uraan mahtui myös kokousmatkoja niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Kuvassa Pynnösen kanssa on yksi hänen lähimmistä työtovereistaan, taiwanilaisen Tung Shin seurakunnan pastori Lin A Fan.
Mirjam Pynnösen uraan mahtui myös kokousmatkoja niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Kuvassa Pynnösen kanssa on yksi hänen lähimmistä työtovereistaan, taiwanilaisen Tung Shin seurakunnan pastori Lin A Fan.

Kangasniemeläisel­le poikamiehel­le Aatu Pynnö­selle ilmoitetaan profetian kautta, että tulevaisuudessa yksi hänen lapsistaan lähetetään viemään sovituksen sanomaa kaukaisil­le kansoille. Myöhemmin Pynnö­nen avioituu, ja profetiassa luvat­tu lapsi, tytär Mirja Pynnönen, syntyy perheeseen vuonna 1924.

 

Näin sai alkunsa kansainväli­sestikin poikkeuksellinen lähe­tystie.

 

Äitinsä opastuksella Mirja koki uudestisyntymän kansakoulu­iässä ja alkoi kertoa Jeesuksesta koulutovereilleen. Hän oli hy­vin määrätietoinen ja perusti koulutovereiden kanssa välitun­neilla toimivan rukousryhmän. Kohta siihen kuului 12 tyttöä, vaikka ryhmäläisiä asian vuoksi kiusattiinkin.

 

Jo nuorena Mirja janosi Pyhän Hengen täyteyttä ja rukoili asi­an puolesta kiihkeästi. Erään ker­ran lattiaa lakaistessaan hän sai henkikasteen ja ylisti Herraa uu­sin kielin. Hänet valtasi ilo ja rohkeus todistaa kaikille.

 

Ollessaan 17-vuotiaana myy­mässä joululehtiä Mirjan sisim­mässä alkoi kummuta laulun sanoja: ”Jos minne katson, kaik­kialla nään vainiot vaalenneina elopellon…” Myöhemmin sanoituksesta tuli tunnettu lähetys­laulu.

 

Kun lähetyssaarnaaja Toimi Yrjölä piti Kangasniemellä ko­koussarjan, Mirjan lähetyskutsu vahvistui entisestään.



Pula-ajan lähetyskurssilla

Pynnösen perheen äiti oli kuol­lut huhtikuussa 1944, ja seuraa­van vuoden tammikuussa Mirja lähti Helsinkiin Yrjölän järjestä­mälle lähetyskurssille. Sodan jäl­keinen pula-aika merkitsi kurssi­laisille uskon varassa elämistä, ja usein paastorukouksiin saatiinkin ihmeellinen vastaus.

 

Kesälomalla Mirja sai isältä käyttöönsä lahnaverkot. Ystävän­sä Aili Kääriäisen kanssa hän sai suuria lahnoja, joita he suolasi­vat isoihin pyttyihin. He keräsi­vät myös sieniä ja puolukoita lä­hetyskurssia varten.

 

Eräänä päivänä kurssilla pidet­tiin taas rukous- ja paastopäivä. Profetioiden joukossa tuli sanoma, joka koski Mirjaa: ”Herra lähettää kurssilaisista nuorimman ensim­mäisten joukossa.”

 

Sanoma toteutui erikoisesti. Helsingin Saalem-seurakunta oli lähettämässä lähetystyöntekijöi­tä Kiinaan. Laivapaikat oli varat­tu Yrjölän perheelle sekä kolmelle yksinäiselle lähetille: Aira Kolkal­le, Helvi Taposelle ja Fia Kuitu­selle. Fian äiti kuitenkin sairastui, eikä Fia voinutkaan silloin vielä lähteä. Niinpä seurakunnanjohta­ja Eino Manninen valitsi 21-vuo­tian Mirjan hänen sijaansa.



Uusi nimi amerikkalaisilta

Lähtöpäivä 13. maaliskuuta 1945 oli aurinkoinen. Suuri joukko Saa­lem-seurakuntalaisia oli Helsin­gin juna-asemalla lähettejä saat­tamassa. Myöhemmin samana päivänä, illan jo hämärtyessä he nousivat laivaan Turun satamassa.

 

Ryhmän matka suuntasi Ruot­sin kautta Yhdysvaltoihin. Helvi Taponen ja Mirja Pynnönen jäivät San Franciscoon yhdeksäksi kuukaudeksi piikomaan kerätäk­seen matkarahoja, sillä Suomen Pankki ei vielä silloin myöntänyt matkarahoja ulkomaille. Ame­rikkalaiset eivät osanneet lausua Mirja-nimeä vaan sanoivat aina ”Mirjam”. Se jäikin hänen pysy­väksi kutsumanimekseen.

 

Päästyään seuraavana vuon­na Pekingiin Mirjam, Aira Kolk­ka ja Helvi Taponen menivät kielikouluun. Heidän rahansa loppui­vat kuitenkin kesken opiskelun. Nöyrtyneenä Mirjam lähti rehto­rin puheille ja kertoi, ettei heille kolmelle tullut mistään kannatus­ta ja että he olivat toimineet vain uskon varassa.

 

Rehtori oli huomannut naisten opiskeluinnon ja oli salaa kuun­nellut seinän takaa heidän palavia rukouksiaan. Hän lupasi, että he saavat opiskella kiinaa ilmaiseksi niin paljon kuin tahtovat, kunhan eivät kerro toisille.

 

Innokkaasti nuori suomalais­kolmikko opiskelikin ja oppi häm­mästyttävän nopeasti. Eri maista tulleet opiskelijat vaikeroivat vai­keita kiinan äänteitä ja ihmette­livät suomalaisten nopeaa edis­tymistä.



Luoteja vuoteessa

Ping Yin vuoristokaupungista tuli Mirjamin, Helvi Taposen ja Kert­tu Sopasen yhteinen työkohde. Asukkaiden kiireettömyys, epäre­hellisyys ja asioiden monimutkai­suus oli kärsimättömille ja suora­luonteisille suomalaisille koette­lemus; keskustellessa asioita ei saanut sanoa suoraan.

 

Joitakin kiinalaisia kääntyi kristinuskoon, ja heidät kastet­tiin läheisessä joessa, mutta sit­ten rosvot lähestyivät kaupunkia. Mirjam sairastui lavantautiin, ja hänet vietiin sairaalaan. Tauti koi­tuikin koko sisarkolmikolle pelas­tukseksi, sillä heidän poissa olles­saan rosvot olivat hyökänneet ja tulittaneet kiivaasti kaupunkia. Jopa Mirjamin vuoteelta löytyi luoteja.

 

Sitten Maon julmat sotilaat valtasivat maan, ja suomalaiset lähetit joutuivat pakenemaan. Oli vuosi 1948, ja Mirjam oli sil­loin 24-vuotias. Hän myi äitinsä vanhan ulsterin ja lehmännahasta tehdyt saappaat. Näin hän sai ko­koon rahat Thaimaan viisumiin. Lentoliput saatuaan lähetit lensi­vät Thaimaan Bangkokiin. Riksan kyydistä nauttien he saapuivat lä­hetystyöntekijöiden Jukka ja Irja Rokan asunnolle.

 

Thaimaassa Mirjam vieraili pu­humassa myös kiinalaisissa seu­rakunnissa. Kerran hän oli saar­naamassa maalattiaisessa ruko­ushuoneessa eikä huomannut erittäin myrkyllistä ”sadan as­keleen käärmettä” lattialla. Eräs mies löi käärmeen kepillä kuoli­aaksi.

 

Mirjamin aiemmista työtove­reista Anna Ekroos jäi pitkäk­si aikaa Manner-Kiinaan. Hänet tuomittiin useita kertoja kuole­maan, mutta aina Jumala pelas­ti hänet.



Lisää sairastelua – ja takaisin kentälle

Mirjam oli viettänyt Manner-Kii­nassa kolme vuotta, ja myös Thai­maassa hän ehti olla kolme vuot­ta, ennen kuin hän sairastui tun­temattomaan trooppiseen tautiin. Se pakotti hänet Suomeen lomalle.

 

Helsingin Saalemissa Eino Manninen puhkesi itkuun Mirja­min nähdessään; niin surkeaan kuntoon tämä oli laihtunut.

 

Lempäälän parantolassa Mir­jam sai hyvää hoitoa. Sitten pro­fessori Aapeli Saarisalo kutsui hänet perheensä luo toipumaan ilmenneestä selkävaivasta. Sai­raslomavuoden päätyttyä Eino Manninen ei uskaltanut lähettää hentoa Mirjamia uudelleen ken­tälle. Keski-Suomen helluntaiseu­rakunnat ottivat hänet kuitenkin lähetikseen – helluntaivaikutta­jien Ensio Mustosen ja Uuno Palosen suosituksesta –, ja Mir­jam siunattiin Taiwanin-työhön vuonna 1954.

 

Mirjam pääsi asumaan Helvi Taposen ja manner-Kiinasta Tai­wanille siirtyneen Anna Ekroo­sin luokse Toufenin kaupungin lähistölle. Lähetystyöntekijäavio­pari Tapani ja Lea Kärnä olivat työskennelleet läheisessä Chuna­nin kaupungissa noin vuoden ja perustaneet sinne seurakunnan. Sisaret tekivät lähetystyötä sekä Toufenissa että Chunanissa. He pitivät kokouksia myös kolmensa­dan hengen teltassa, ja paljon ih­misiä lähti seuraamaan Jeesusta.

 

Eräässä vaiheessa kuulijoiden joukkoon ilmestyi tatuoituja vuo­ristoheimolaisia, entisiä ihmis­syöjiä. Mirjam lähti tulkin kanssa Tarokovuorille julistamaan heille evankeliumia. Kerran nuotion ää­ressä puhuessaan kansanjoukolle Mirjam joutui kuolemanvaaraan: vihamieliset joukot piirittivät hei­dät ja yrittivät kivittää Mirjamin hengiltä. Komissaarin lähettämät sotilaat ehtivät kuitenkin hätiin ja vangitsivat kivittäjät, ja Mirjam selvisi säikähdyksellä.

 

Näistä ja muista Mirjamin seik­kailuista kerrotaan hänen elämä­kertateoksessaan Maon saappaan alta Taiwaniin (Kangasniemen helluntaiseurakuntayhdistys, 2007).

 

Myöhemmin uskoon tulleet kiinalaiset läheisestä Tung Shis­tä pyysivät Mirjamia heidän luokseen julistamaan evankeliumia. Pioneerityö oli Mirjamille ominta tehtävää, ja hän lähti sinne mie­lellään. Hän aloitti työn homei­sessa kokoushuoneessa, ja to­dennäköisesti tuon työympäris­tön vuoksi hänelle kehittyi astma.

 

Aikaa myöten Mirjam sairas­tui myös jaloistaan ja joutui lop­puiäkseen turvautumaan kyynärsauvoihin. Omista vaivoistaan huolimatta Mirjam sai vastaukse­na esirukouksiinsa nähdä suuria­kin ihmeparantumisia.



Tehtävä jatkuu Pohjolassa

Päästyään sairaseläkkeelle vuon­na 1978 Mirjam sai uudet tehtävät Jumalan tarkalla aikataululla. Pa­luu Taiwanilta Suomeen tapahtui Ruotsin kautta, missä oli käyttöä hänen kiinan taidoilleen vietna­milaispakolaisten joukossa.

 

Ruotsissa vierähti vuosi. Sit­ten oli edessä viiden vuoden sai­rastelujakso, joka oli samalla valmistelua tuleviin: vuodet 1985– 1990 veivät Mirjamin kolmeen eri otteeseen Kiinaan, Taiwanille ja Australiaan.

 

1990-luvun alussa Mirjamin palvelutyössä tuon kaukaisen kansan – kiinalaisten – parissa kääntyi jälleen uusi lehti. Helsin­gissä, Jyväskylässä ja Tampereel­la asui paljon kiinalaisia opiskeli­joita, ja heidän parissaan tehtiin evankeliumin työtä. Eräänä ke­sänä Jorma ja Anneli Lahikai­nen, Eila Pelkonen ja Mirjamin työtoveri Helvi Taponen kokosi­vat kiinalaisia leirille Pisminnie­meen Kangasniemelle. Leiri sai jatkoa seuraavana kesänä, ja par­haimmillaan leirillä oli 120 kiina­laista. Oli vaikuttava näky, kun Mirjam kävelykeppeihin nojaten julisti evankeliumia kiinaksi ilta­nuotiolla keskellä savolaismetsää.

 

Noiden leirien myötä Helsinkiin syntyi kiinalainen seurakunta.



Näky Raamatuista

Tällä vuosituhannella Mirjam Pyn­nönen ei sairastelujen vuoksi juu­ri päässyt liikkumaan kodistaan. Jumalalta saatu näky kiinalaisis­ta ei kuitenkaan haalistunut. Niin mannerkiinalaiset kuin taiwanilai­set olivat joka päivä rukouslistalla.

 

Mirjamin vuoteen vierellä sei­nällä oli Kiinan kartta. Kerran 1990-luvun alussa kartan äärel­lä rukoillessaan hänelle sanottiin näyssä, että Suomesta viedään Raamattuja Kiinaan Venäjän reit­tiä myöten.

 

Kun Mirjam myöhemmin kertoi tästä näystään Avainmedian (sil­loisen Avainsanoman) toiminnan­johtajalle Jouko Rajalalle, järjestö päätti aloittaa kiinankielisten Raa­mattujen painamisen ja viemisen Venäjän kautta Kiinan seurakun­nille. Toiminta oli luontevaa jatkoa Avainsanoman Venäjällä tekemäl­le raamattutyölle, ja käytännön kuljetusjärjestelyistä huolehtivat juuri venäläisuskovat.

 

Erityinen sydämenasia Mirja­mille oli Kiinan Yannanin maa­kunnassa tehtävä raamatunkään­nöstyö paikallisille vähemmistö­kielille.



Rakas äitihahmo

Mirjamin yhteydenpito Taiwanil­le niihin seurakuntiin, joita hän oli perustamassa 50–60 vuotta sitten, jatkui tämän vuoden syk­syyn saakka. Seurakuntien pas­toreita ja seurakuntalaisia vieraili Kangasniemellä muutaman vuo­den välein. Jo se toimii osoitukse­na siitä, että Mirjamin työtä pide­tään siellä yhä suuressa arvossa.

 

Ja niin sitä on arvostettu myös muista maista kotoisin olevi­en Kiinan- ja Taiwanin-lähettien keskuudessa. Hänen elämän­työnsä on merkittävä millä tahan­sa mittarilla mitattuna.

 

Marraskuun 23. päivä Mirjam Pynnönen muutti Taivaan kotiin. Nyt ruhtinatar on perillä juhlapöydässä. Yli 70 vuotta kestänyt palvelustehtävä on päättynyt ja voittopalkinto saavutettu. Mirja­min valoisa, uskonhenkinen elä­mä kertoi Suuren Mestarin uskol­lisuudesta.

Kiitollisina siunaamme Mirja­min muistoa yhdessä sisarusten, läheisten ja kaikkien teidän kans­sa, jotka tunsitte hänet.



Mirjam Pynnösen siunaus pide­tään Kangasniemen helluntaiseu­rakunnassa 20. tammikuuta 2018 klo 12.00, ja muistotilaisuus sen jäl­keen Kangasniemen kirkon seura­kuntasalissa. Ruokailusta johtuen toivotaan ennakkoilmoittautumista sähköpostilla jorma.lahikainen@ gmail.com tai puhelimitse 0400 506 665, 040 739 8540. Mirjamin toivomuksesta pyydetään kukka­tervehdysten sijaan tukemaan Kii­nassa tehtävää vähemmistökanso­jen raamatunkäännöstyötä:

FI53 5731 8220 0159 27, viite: 1850



Antti Virolainen, Jorma Lahikainen





51���52/2019

”Tul ny sääki kirkkoo!” – Porin helluntaiseurakunnassa tavataan kuukausittain uusia ihmisiä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja