Kiinassa jälleen raamatturajoituksia
Kiina on jälleen rajoittanut Raamatun hankkimisen mahdollisuuksia
rajojensa sisäpuolella. Nyt rajoituksia on tehty internetissä. Asiasta uutisoi
CNN.
Hakusanalla ”Pyhä
Raamattu” ei enää saa osumia Kiinan suurimmissa verkkokaupoissa. JD.com,
Taobao ja Amazonin kiinan markkinoilla toimiva verkkokauppa tarjoavat
Raamatun selitysteoksia ja joitakin lasten kristillisiä materiaaleja, mutta
pyhä kirja itsessään ei enää ilmesty tilattavien tuotteiden listalle.
Joistakin
verkkokirjakaupoista Raamattua on saatavissa, jos asiakas kysyy kirjaa
yksityisviestillä.
Kiina on koko kommunistisen historiansa ajan rajoittanut
kirkkojen toimintaa ja myös vainonnut kristittyjä. Viime vuosina maan
avautuessa kristittyjen tilanne maassa on helpottanut jonkin verran, ja
seurakunnat myös kasvavat maassa voimakkaasti.
18/2018
UutisetIbrahim kyseenalaisti islamin ja mietti Jumalaa jo ennen pakoaan Suomeen.
Pääkirjoitus”SALLIKAA LASTEN
TULLA...” Tutusta tekstiyhteydestä
tiedämme, kenelle Jeesus kohdisti sanansa ja mitä niiden noudattamisesta
seurasi: monien aikuisten kielteisiä reaktioita, mutta varmast...
Miten onKeuruun Juhannuskonferenssi on valtava vapaaehtoistyöntekijöiden
voimainponnistus. Jälleen tänä kesänä talkoisiin odotetaan noin 1 700:aa
vapaaehtoista.
Projektikoordi...
UutisetKeravalla avattiin hengellisiä traumoja ja etsittiin eheämpää jatkoa.
UutisetAito avioliitto -yhdistys on lähettänyt sukupuolta ja sukupuoli-identiteettiä
koskevan tietopaketin esitteen muodossa isolle joukolle maamme peruskouluja.
Kouluesite...
UutisetLappeenrannan hautausmaalla vietettyä hautajaishetkeä häiritsi hiljattain
joukko Pokemon-pelaajia, jotka etsivät kännykkäpelin hahmoja. Kirkkoherra Hannu Haikonen pyysi seuruetta palaama...
UutisetHelluntaiseurakuntien soittokuntia koottiin valtakunnallisille päiville yli 20 vuoden tauon jälkeen.
UutisetRisto Huvilan Israelin valtion
synnystä kertova kirja Israelin ihme ja presidentti Truman (Aikamedia)
julkaistiin toissa viikolla Helsingissä.
Kirja on selonteko
vuon...
UutisetSuuren suosion saanut pastoreiden saunailta IK-opistolla nostaa tänä keväänä
keskusteluun yhden helluntaiseurakuntien kipupisteistä: miksi seurakunnat
eivät kasva? Tilastojen mukaan hellu...
UutisetUskoon löytävä ihminen on yleensä lapsi tai nuori.
UutisetKiina on jälleen rajoittanut Raamatun hankkimisen mahdollisuuksia
rajojensa sisäpuolella. Nyt rajoituksia on tehty internetissä. Asiasta uutisoi
CNN.
Hakusanalla ”Py...
UutisetEgyptin keväällä valittu presidentti Abdel Fattah el-Sisi nauttii maan kristityn vähemmistön kannatusta. Asiasta uutisoi katolinen
Cruxnow.com. El-Sisi valittiin toiselle kaudelle virkaan...
UutisetNoin 80 prosenttia amerikkalaisista kertoo yhä uskovansa Jumalaan.
Suurin osa (56 %) kertoo uskovansa Jumalaan Raamatun ilmoituksen mukaisena,
osa muuna henkenä tai persoonattomana korke...
UutisetMaailman väkirikkaimpiin maihin kuuluva Nigeria on afrikkalaisen
kristillisyyden keskus. Maassa keskustellaan nyt kymmenyksistä, joita
kristityt maksavat suhteellisen säntillisesti seura...
MuutMonia eurooppalaisia ihmetyttää edelleen yhdysvaltalaisten herätyskristittyjen
vankka tuki presidentti Donald Trumpille.
Häntähän ei ole
tavattu pitää erityisen us...
KolumniVaikka olisikin hienoa yrittää analysoida tämänhetkistä maailmanmenoa
ja sanoa siitä jotakin syvällistä, kuittaan sen lainaamalla ruotsalaisen
valtioviisaan, Axel Oxenstiernan (1583–1654),...
MuutKansanedustaja on opiskellut kolme vuotta Kiinaa. Miksi ihmeessä?
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
PakinaHelluntailainen, luterilainen ja baptisti ajoivat kerran
autoillaan samalle parkkipaikalle. Aurinko paistoi ja autojen stereot huudattivat
Hillsongia, Lutherin virsiä ja mieskuorolauluj...
ArtikkelitPerusopetuslain 2 §:n mukaan koulun tulee tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja
eettisesti vastuulliseen yhteiskunnan jäsenyyteen. Tehtävä on säädetty
Opetushallituksen, kuntien ja muide...
MuutSuhteista siiville -teoksen kantava ajatus on, että suhde lapseen on kasvatuksen
perusta.
MuutFerney ja Aidee Nieto: Opetuslapseuttaminen
on herätyksen avain (Näky 2/2018).
Ferney on sitä mieltä, että seurakuntien
hengellinen laatu ja terveys määräytyy sen mukaan, miten huole...
MielipideLiikenneviraston teettämien laskelmien
mukaan ihmiselämän hinta Suomessa vuonna 2010 oli 1 918 809 euroa. Lukemassa
huomioitiin sekä tuotannolliset tulojen menetykset että inhimillisen hy...
MielipideOlen ilokseni todennut, että Jumala kutsuu vielä tänäänkin nuoria
mukaan lähetystyöhön. On hyvä, että uskovat eri tavoin tutustuvat lähetystyön
käytännön haasteisiin ja ovat avoimia Pyhä...
MuutKristillisyys on vähentynyt kouluissa ja päiväkodeissa. Siksi vanhemmilla ja seurakunnilla on yhä suurempi vastuu lasten kristillisestä kasvatuksesta.