Jumalan apuun voi luottaa

Älä tee noin vaan tee näin. Tee mitä sinua huvittaa. Mitä voisin tehdä, että kasvaisit pärjääväksi aikuiseksi?

Esimerkiksi tällaisin lausein voidaan kuvata lapsenkasvatuksen kehityskaarta 1950-luvulta tähän päivään. Kuudessakymmenessä vuodessa on liikuttu kurikeskeisestä perhe-elämästä vapaan kasvatuksen kautta voimakkaan tietoiseen ja jopa huolestuneeseen vanhemmuuteen.

Ei ole liioiteltua sanoa, että lisääntynyt tieto lapsen kehityksestä on lisännyt tuskaa. Nykyvanhempi saattaa miettiä, onko hänestä ylipäätään vanhemmaksi ja aiheuttaako oma kasvatustyyli lapselle traumoja.

Suhteista siiville – vanhemman opas on kirja, joka pyrkii antamaan tukea 2010-luvun kasvattajalle, erityisesti kristityille vanhemmille.

– Ajatuksena kirjassa on, että moni asia lasten kasvatuksessa ei ole muuttunut, kuten lapsen tarpeet. Vanhempia kuitenkin pohdituttavat nykyään monet kysymykset, kuten kuinka paljon lapsi voi pelata tietokoneella. Kristillisen kasvatuksen antaminenkaan ei ole niin yksiselitteistä ja helppoa kuin aikanaan arvoiltaan yhtenäisemmässä Suomessa, Suhteista siiville -kirjan toimittaja Elina Rautio kertoo.

Suhteista siiville -uutuusteokseen on kirjoittanut joukko kasvatusalan ammattilaisia, kuten muun muassa Saara Kinnunen ja Elli Meklin.

Elämä on suhteellista

Suhteista siiville -kirja lähestyy lapsenkasvatusta käytännönläheisesti neljän eri suhteen näkökulmasta. Tarkastelussa on lapsen ja vanhemman välinen suhde, vanhempien parisuhde, lapsen jumalasuhde ja lapsen suhde itseensä.

– Vaikka kirjassa annetaan myös käytännön vinkkejä lapsen kasvattamiseen, kantava ajatus on, että hyvällä suhteella pääsee jo pitkälle, Elina Rautio toteaa.

Keskeneräisyyden tunne on väistämätön osa kasvattajana toimimista. Kirjoittajat toivovat, että teos voisi auttaa omaksumaan armollista asennetta: kaikkea ei tarvitse tietää.

– Aina voi myös aloittaa uudelleen, niin parisuhteessa kuin suhteessa lapsen kanssa, Rautio kannustaa.

Kirjassa lapsesta halutaan puhua ilona, ei taakkana, ja kasvatuksesta luottamustehtävänä, ei luopumisena ”omasta elämästä”.

– Jokainen lapsi on ainutlaatuinen, oma persoonansa. Erilaisuus on arvokasta, ja kaikilla on vahvuuksia, joita voidaan tukea, kasvatustieteen tohtori Elina Rautio kiteyttää oman artikkelinsa viestin.

Usko on hyväksi

Monet kristityt 2010-luvulla elävät kasvattajat ovat varmasti huomanneet, etteivät kristilliset arvot ole enää esillä kouluissa ja hoitopaikoissa niin kuin ennen.

Usko voi olla kasvattajalle merkittävä voimavara, Elina Rautio sanoo, ja tätä ajatusta on haluttu tuoda esille läpi Suhteista siiville -teoksen.

– Meillä on käytössämme jumalallinen, yliluonnollinen apu ja viisaus. Jumala on myös rakkauden lähde, josta voimme ammentaa kaikkiin suhteisiimme.

Kristiina ja Markku Virkkilä muistuttavat artikkelissaan, että terve usko kasvaa vain vapauden ilmapiirissä, ja vain vapaasti valittu usko voi olla vahvuus ja voimavara.

Suhteista siiville -kirjassa myös se, että vanhemmat ovat eri sukupuolta, nähdään merkittävänä tekijänä lapsen kehitykselle. Saara Kinnunen kirjoittaa siitä, miten äidillä ja isällä on erilaisia tehtäviä lapsen kasvattamisessa.

– Sukupuolten arvon tunnustamalla voi myös vaikuttaa lapsen omaan mahdolliseen parisuhteeseen tulevaisuudessa, Elina Rautio huomauttaa.

Rohkaisua huolehtijalle

Digiaika, hektinen elämänrytmi ja vanhempien omat henkiset taakat voivat erityisesti kuormittaa perheitä nykyaikana. On taloudellisia huolia, sairastelua ja ongelmia parisuhteessa.

Vaikka nykyaikana vastaus kaikkeen on olevinaan yhden klikkauksen päässä, lasten hyvinvointia voi korjata vain konkreettisilla, pitkäkestoisilla korjausliikkeillä. Niitä ennen pitää pysähtyä ja katsoa, mistä kiikastaa.

Pysähtyminen, läsnäolo ja kuunteleminen ovat myös kasvatuksen kulmakiviä – niin itsestään selviltä kuin ne tuntuvatkin.

Jos kokee vanhemmuudesta stressiä ja ottaa paineita siitä, mitä kaikkea lapsen kanssa ”pitäisi tehdä” ja miten häntä ”tulisi kasvattaa”, voi huokaista ja luopua kaiken yrittämisestä yhtä aikaa.

– Tärkeintä on olla läsnä tässä hetkessä, Elina Rautio päättää.

Anna Lehtinen

Kristiina ja Markku Virkkilä:

Vanhempien ei ole tarkoituksenmukaista suojella lapsiaan kaikilta vaikeuksilta. Sanotaan jopa, että vanhempien tehtävä on tuottaa lapsilleen pettymyksiä. Se ei tarkoita lapsen kiusaamista vaan sitä, että vanhempien tulee pettymysten ehkäisemisen sijaan olla harmituksen hetkellä lapsen tukena ja auttaa häntä selviämään.

Elli Meklin:

”Se, että lukee oikein lapsen mieltä ja eiverbaalisia viestejä sekä heijastelee sitä takaisin hänelle, on hyvän kiintymyssuhteen perustekijä. Vanhempi, jonka älypuhelimen käyttö on liian intensiivistä, ei välttämättä ole tunteiden tasolla virittäytynyt lapsen suuntaan. Silloin huomion pirstaloi jatkuva ruudun seuraaminen. Lapsi voi kokea vanhemman älypuhelimen ohittavan hänen tarpeensa arjen tiimellyksessä.

Saara Kinnunen:

”Jumala tietää, että elämme syntiinlankeemuksen tähden epätäydellisessä maailmassa, jossa isät ja äidit eivät aina onnistu Jumalan heille antamassa tehtävässä. Tällaisissa tilanteissa hän tulee tueksemme. Jumala ei korvaa puuttuvaa tai huonoa vanhempaa. Kuitenkin hän lupaa pitää huolta, vaikka ihminen joutuisi kantamaan isään tai äitiin liittyvää kipua.