Pasi Parkkila: Kansanopisto uskonyhteisön arvojen edistäjänä

Vapaa sivistystyö ja kansanopistot

”Arvon mekin ansaitsemme Suomenmaassa suuressa, vaikk’ ei riennä riemuksemme leipä miesten maatessa. Laiho kasvaa kyntäjälle, arvo työnsä täyttäjälle… Opin tiellä oppineita Suomessa on suuria. Väinämöisen kanteleita täällä tehdään uusia. Valistus on viritetty, järki hyvä herätetty.” Näin jo Jaakko Juteini 1800-luvun alussa tutussa runossaan Laulu Suomessa.

 

Kansanopiston ideologisena isänä pidetään tanskalaista 1783 syntynyttä N.F.S. Grundtvigia. Hän oli pastori, kirjailija, runoilija, filosofi, historioitsija, opettaja ja poliitikko. Ajatuksesta ”koulu elämää varten” syntyivät ensimmäiset kansanopistot Tanskaan. Liike levisi erityisesti kaikkiin pohjoismaihin. Teoksessa Sivistyminen (2011, 102) Seppo Niemelä mainitsee, että grundtvigilaisen kansanopiston tunnuksiksi, jotka pohjustavat myös sen pedagogiikkaa, on mainittu ”elämänvalistus, elävä sana, elävä vuorovaikutus, koulu elämää varten ja rahvaasta kansaksi”.

 

Vapaan sivistystyön koulutusta säätelee laki vapaasta sivistystyöstä. Sen mukaan (2 §) vapaan sivistystyön ”tavoitteena on edistää ihmisten monipuolista kehittymistä, hyvinvointia sekä kansanvaltaisuuden, moniarvoisuuden, kestävän kehityksen, monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden toteutumista. Vapaassa sivistystyössä korostuu omaehtoinen oppiminen, yhteisöllisyys ja osallisuus.”       

 

 

Mitä on sivistys?

Sivistykselle löytyy lukuisia määritelmiä, tässä niistä yksi Nykysuomen tietosanakirjaan (4, 452) poimituista: ”Sivistys, saks. Bildung, yleisessä kielenkäytössä usein koko kulttuurin synonyymi tai erityisesti hyvien ulkoisten tapojen ja käytöksen noudattaminen. Erityisesti saks. filosofiassa sivistys on tarkoittanut ihmiseksi tulemisen prosessia, jossa on olennaista yksilön oma ajattelu ja sen yhdistyminen olemassa olevan tradition kanssa itsenäiseksi moraaliseksi toiminnaksi.”

 

Nykysuomen sanakirjasta (5,224) löytyy myös ajatus, jonka mukaan ”todellinen sivistys ei synny laajoista tiedoista, vaan ihmisen harmonisesta kehityksestä hienostuneeksi, tahdikkaaksi, valistuneeksi ja jaloksi persoonallisuudeksi”.

 

Sivistyminen voidaan nähdä myös Seppo Niemelän samannimisessä kirjassaan (2011, 187) kuvaamana prosessina:

(i) ihminen oppii itselleen uusia tietoja, taitoja ja valmiuksia,

(ii) muodostaa niihin omaan harkintaansa perustuvan itsenäisen ja luovan suhteen ja

(iii) alkaa käyttää oppimaansa yhteisön hyväksi kansalaisena.

 

Kansanopistot Suomessa, Iso Kirja -opisto

Tällä hetkellä Suomen kansanopistoyhdistyksen nettisivujen mukaan (2018) ”Kansanopisto on Suomen laaja-alaisin oppilaitosmuoto. Kansanopistot tarjoavat yleissivistävien opintolinjojen (esim. taide, kielet, kasvatus, teologia) lisäksi ammatillista koulutusta, avoimen yliopiston opintoja, perus- ja lukio-opetusta sekä kymppiluokkia, erityisopetusta, maahanmuuttaja-koulutusta ja lyhytkursseja. Kansanopistojen pitkäkestoisissa koulutuksissa opiskelee vuosittain yli 12 000 opiskelijaa. Suomessa on 85 kansanopistokampusta Ahvenanmaalta Rovaniemelle. Taustaltaan opistot voi jakaa neljään ryhmään: sitoutumattomat, kristilliset, yhteiskunnalliset ja erityisopistot.”

 

Iso Kirja -opisto, joka tunnetaan myös IK-opistona, sai kansanopisto-oikeudet 1995. Sen toimipaikkana on Keuruu. Noin kaksikymmentä vuotta myöhemmin Iso Kirja ry sai Opetus- ja kulttuuriministeriöltä luvan perustaa toisen toimipaikan Helsinkiin. Opiston taustalla on Suomen Helluntaiherätys, joka perusti opiston edeltäjän, raamattukoulun Paimioon 1952.

 

 

Arvo ja kansansivistys

Arvoa voidaan tarkastella eri näkökulmista. Kuten Matti Kangasoja sanoo teoksessa Henkisen ja hengellisen kasvun edistämiseen (2001, 12) ”vapaalle sivistystyölle on ominaista mahdollisuus kansalaisten omiin arvolähtökohtiin perustuvaan opiskeluun”. Se, että Suomessa on nähty kansanosien sivistystarpeen täyttämiseksi tarpeelliseksi perustaa valtion tukemia kansanopistoja, joiden tausta voi olla myös aatteellinen tai uskonnollinen, on merkittävä arvo sinänsä. Näin myös kristillinen ja helluntailiiketaustainen kansanopisto jo olemassaolollaan kertoo siitä, että yhteisesti nähdään kansanliikkeen arvo ja kansanliikkeen työn vahvistaminen myös arvona. Tähänkin sopii Juteinin ajatus: ”Arvon mekin ansaitsemme Suomenmaassa suuressa.”

 

Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö ry:n puheenjohtaja Aaro Harju puhui Kansanopistokokouksessa 11.10.2018 Helsingissä aiheesta ”Onko kansansivistys ylisukupolvinen ilmiö?” Esityksessään hän sanoi, että ”kansansivistys on parhaimmillaan ylisukupolvista, jatkuvaa, kasvattavaa, kehittävää, palkitsevaa, voimaannuttavaa, arvosidonnaista”.

 

 

Jokaisella uskonyhteisöllä ja opistolla on omat arvonsa

Jukka Tervo toteaa Reisjärven kristillisen opiston juhlajulkaisussa (2005, 258), että ”opiston hengelliseksi tehtäväksi on omaksuttu nuorten ohjaaminen kristillisten arvojen tuntemiseen ja omaksumiseen”. Kuten Kangasoja, Luoma ja Mantsinen kirjoittavat teoksessa Kohti hyvää seurakuntahallintoa (2014, 28) ”arvot ohjaavat eettistä pohdintaa, joka on perimmiltään Jumalan tahdon etsimistä”. Pastori, terapeutti Seppo Jokinen on kirjassaan Puhu rakkaudesta (2008, 166) samoilla linjoilla: ”Jumala kutsuu meitä ennen kaikkea totuuteen. Hän haluaa, että etsimme vastauksia kysymyksiin elämästämme ja arvoistamme ja että etsimme niitä nimenomaan häneltä.”

 

Yhteistä hyvää rakentava ihmisyys ja kansalaisuus eivät ole vieraita Raamatun opetukselle. Raamattuun on saatettu viitata myös muiden kuin kristillisten opistojen tehtävässä. Lasse Kangas kertoo teoksessa Aatteita ja tietoa elämäntielle, Alkio-opisto 1947-2013 (2014, 44), että Alkio-opiston vihkiäisjuhlapuheessaan 19.10.1947 sosiaaliministeri Lennart Heljas lausui mm. näin: ”Vihimme nyt tämän opiston suureen ja kauniiseen tehtävään ja teemme sen vanhan ja rakkaan Raamattumme sanoilla, jossa apostoli lausuu: Ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä ja taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä. Jumala antakoon tälle opistolle armonsa ja siunauksensa.”

 

On mielenkiintoista todeta, että myös täällä Keski-Suomessa sijaitsevalla Alkio-opistolla opiston henkilöstö työsti itselleen arvot 2012. Niihin kuuluvat rehtori Jaana Laitilan Kansanopistokokouksessa 12.10.2018 aiheesta ”Arvotausta kestävän opiston pohjalla” pitämän esityksen mukaan ”voimaannuttava yhteisöllisyys, edelläkävijyys, laatu, kestävä kehitys, aktiivinen kansalaisuus, tulevaisuususko”. Näiden arvojen pohjalta kehittyivät sitten yhteisesti sovitut pelisäännöt, joissa korostuivat mm. myönteisyys, muiden huomioiminen ja yhteisestä hyvästä huolen pitäminen.

 

Laitilan mukaan ”arvoja ja pelisääntöjä hyödynnetään henkilöstön rekrytoinnissa, uusien työntekijöiden perehdyttämisessä ja opiskelijoiden ohjauskeskusteluissa. Arvojen ja pelisääntöjen toteutumista käsitellään vuosittain kahdenkeskisissä kehityskeskusteluissa. Niiden toteutuminen välittyy myös työyhteisökyselyiden tuloksissa sekä opiskelija- ja asiakaspalautteissa.” Samalla tavalla arvot näkyvät myös omassa kansanopistossamme, Isossa Kirjassa. 

 

 

Mikä sitten on arvo?

Filosofian sanakirja (1999, 21) määrittelee arvoa näin: ”Eräs moraalifilosofian vaikeasti määriteltävä ydinkäsite. Arvo liittyy siihen, mitä pidämme arvokkaana tai mitä arvostamme sellaisilla määreillä kuin hyvä/paha, kaunis/ruma. Ennen muuta arvo näyttää liittyvän hyvän käsitteeseen: arvokasta on meille yleensä se, mitä pidämme hyvänä… Arvon käsite liittyy myös kulttuurin käsitteeseen: eri kulttuureilla on omat arvojärjestelmänsä, ja toisaalta kulttuuri itse voidaan määritellä juuri tiettyjen arvojen toteuttajaksi tai kantajaksi.” Nykysuomen etymologisen sanakirjan (2013, 68) mukaan sanalle arvo ”voidaan osoittaa vastineita useimmista lähisukukielistä ja muutamista etäsukukielistä, esim. vepsän arv ’hinta’ ja vatjan arvo sekä viron aru, jotka kumpikin merkitsevät ’järki, ymmärrys, selko’”.

 

Matti Kangasoja sanoo teoksessa Henkisen ja hengellisen kasvun edistämiseen (2001, 13,14), että arvot ”nähdään yleensä osana yksilöiden ja kollektiivien maailmankatsomusta, joka rakentuu kolmentyyppisistä aineksista: tiedollisista uskomuksista, arvoista ja normeista. Arvot ovat käsityksiä siitä, millainen todellisuuden pitäisi olla.” Arvoja halutaan edistää, vaalia ja välittää toisille. Ne näkyvät arkisessa toiminnassa normeina ja tapoina.

 

Arvoista on puhuttu myös Porterin teorian mukaan arvoketjuna. Teemu J. Lehtonen toteaa väitöskirjassaan Organisaation osaamisen strateginen hallinta (2002, 47), että ”Porterin ajattelussa toiminnot kytkevät yhteen strategian, sen toteuttamisen sekä osaamisen. Strategia on joukko toimintoja, jotka on ryhmitelty tuottamaan arvoa tietylle kohdeasiakasjoukolle.”

 

 

Arvoista käytäntöön

Näin filosofi Maija-Riitta Ollila kirjassaan Moraalin tuolla puolen (1997, 119) tarkastellessaan moraalisten arvojen ja tosiasioiden suhdetta ja rooleja hyvinvoinnin taloustieteen sovelluksessa, politiikkasuositusten antamisessa: ”Sovellettaessa asetetaan ensiksi arvo, toiminnan tavoite. Tämän jälkeen esitetään periaatteet, joiden avulla arvo saavutetaan. Ehdotusta konkretisoidaan yhä edelleen, kunnes lopulta päädytään käytännön yksityiskohtaisiin menettelytapaohjeisiin.” 

 

Otsikkomme oli kansanopisto uskonyhteisön arvojen edistäjänä. Ollilan kaava soveltuu myös kansanopistossa arvojen matkakuvaukseksi. Seppo Niemelä toteaa teoksessa Sivistystyö (2008, 19,44), että ”kansansivistys on opetushallituksen kokonaisuudessa ainoa alue, joka saa olla avoimesti arvolähtöinen. -- Arvot ja ongelmat liittyvät yhteisöjen eettisiin ja tunnesidonnaisiin ulottuvuuksiin. Samalla arvot ovat osa identiteettiä.”

 

Pastori, terapeutti Seppo Jokinen puhuu kirjassaan Puhu rakkaudesta (2008, 163) itsensä ja kutsumuksensa arvostamisesta ja nostaa esiin tärkeän seikan: ”Kutsumusta voi soveltaa elämäänsä muutenkin kuin tekemällä sitä työtä, johon on kutsuttu. Kutsumus on yhtä paljon sitä, että löytää elämänsä arvon ja oman itsensä arvon.”

Kansanopisto ja arvot

”Kansanopisto-opiskelu on sisäoppilaitosmuotoista, kokoaikaista päiväkoulutoimintaa. Arvo- ja aateperustat rakentavat opistojen toimintaa eri tavoin kuin kansalaisopistoissa ja muissa vapaan sivistystyön oppilaitoksissa.” Näin kirjoittaa Helena Koskinen Kansanopistokirjassa (2005, 31,32). Koskinen toteaa myöhemmin, että ”asiakkuus perustuu vapaaehtoisuuteen. Asiakas valitsee palvelun ja toimii maksajana tai käyttäjänä tai molempina. Asiakasnäkökulma ilmenee opistossa opiskelijakeskeisyytenä, mikä on kansanopistojen profiilien keskeisin ilmapiiritekijä” (2005, 37).

 

Päivi Tuomola-Karp toteaakin samassa kirjassa (2005, 68), että kansanopistot ”ovat sisäoppilaitoksia, joiden tarkoituksena on edistää kansalaisten omaehtoista opiskelua”. Helena Koskisen mukaan kansanopistonkin kohdalla ”kulttuuriset juuret kiinnittävät yksilöt ja yhteisöt taustoihinsa, arvoihin ja totuttuihin toimintamalleihin... Verkostot voivat vahvistaa vanhaa kulttuurista arvoperustaa ja lisätä entisestään yhteenkuuluvuutta”. (2005, 43,44)

 

Murikka-opiston rehtori ja myöhemmin myös Suomen Kansanopistoyhdistyksen puheenjohtaja Aki Ojakangas sekä Oriveden Opiston rehtorina toiminut Jaakko Masonen sanovat Kansanopistokirjassa (2005, 115, 118) puhuessaan arvoista ja oikeudenmukaisuudesta, että kansanopiston rehtorin tulee ”ajatella ratkaisujaan samanaikaisesti opiskelijoiden, opettajien, muun henkilökunnan ja opiston taustayhteisön kannalta”. Kansanopistojohtaminen on opetuksellisen perustehtävän ohella myös ”sen värin tunnustamista, jolla opisto on maalattu: taustayhteisön arvot, historia ja sen mukanaan tuomat käytänteet sävyttävät johtamista. Ajoittain taustasidosten ja käytännön dynaamisten ratkaisujen välille syntyy ristiriitoja, joita on ratkottava”.

 

”Värin tunnustamiselle” on esitetty varauksiakin. Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomuksessa Kansanopistojärjestelmä (2004, 44,45) todetaan, että ”mitä enemmän kansanopisto painottaa omaa erityistä aate- ja arvotaustaansa, sitä enemmän voidaan tämän painotuksen katsoa myös rajaavan opiston koulutuksen kohderyhmää. Vapaan sivistystyön laki antaa kansanopistoille kuitenkin tämän mahdollisuuden.”

 

Seppo Niemelä lausuu Kansanopistokirjassa (2005, 318-320), että ”oman ajattelun herättäminen on opiskelijansa sivistymiseen pyrkivän opettajan ensimmäinen testi… Kypsä sivistysopettaja oppii iloitsemaan prosessista, jossa ’tiedon annettu sisältö’ muuttuu ’tietävän tavaksi tietää’. Useimmat vanhat totuudet kestävät ajan saatossa kritiikin testin, mutta eivät kaikki. Ja juuri siksi kritiikki – paitsi että se tekee ajattelusta itse koeteltua ja omaa – synnyttää uusien sukupolvien mukana kulttuuria uudistavia ideoita. -- On kunnioitettava opiskelijan oikeutta löytää oma ajattelunsa ja oma tiensä elämässä.”

 

Jo aikanaan Timo Toiviainen totesi Vapaan sivistystyön visiot –teoksessa (2002, 169), että ”minkä tahansa sivistyspääoman arvo on rajoitettu, ellei sitä jaeta muiden ihmisten kanssa. Näin ollen sivistystyö lähtee kasvamaan yksilöstä, mutta se saa varsinaisen merkityksensä vasta yhteisössä”. Sivistys on tärkeää. Opetushallituksessa työskentelevä opetusneuvos Marja Anitta Pehkonen totesi antisivistyksestä Kansanopistokokouksessa Helsingissä 12.10.2018 näin: ”Antisivistys ei usko siihen, että maailma voi tulla paremmaksi, jos yhteistä hyvää tavoitellaan vapaan koulutuksen, kulttuurin, yhdistys- ja vapaaehtoistoiminnan kautta. Ei… Antisivistys ei kuuntele muiden näkemyksiä. Antisivistys ei halua ymmärtää asioiden taustalla olevia syitä. Antisivistys ei katso asiakseen, eikä se osaa, perustella tekojaan ja näkemyksiään, vaan päämäärä pyhittää törkeimmätkin keinot.”

 

Seppo Niemelä puhuu myös Sivistyminen-teoksessa (2011, 239) yksilöllisen identiteetin syntymisestä. ”Minän ja maailman kohtaamisen prosesseissa syntyy jatkuvuuden omaava itsenä olemisen tila, minäkuva tai identiteetti, joka yksilöllisenä vastaa kysymykseen ”kuka minä olen” ja yhteisöllisenä kysymykseen ”keihin minä kuulun”.

 

Grundtvigin mukaan identiteetti ei ole rationaalinen, loogis-tieteellinen, vaan puhutun kielen synnyttämä narratiivinen asia. Narratiivisuus on persoonallisen identiteetin ja kollektiivisen yhteisön muodostumisen edellytys.

 

Puhuessaan aiheesta ”Miten vapaa sivistystyö tekee toimintansa tärkeyden ymmärrettäväksi ja näkyväksi?” opetusneuvos Marja Anitta Pehkonen totesi Kansanopistokokouksessa (2018), että sivistyksen ”olemusta tulkitaan aina uudestaan, eikä tulkinta ole koskaan lopullinen. Keskeistä on tunnistaa yhteisöllisen ja yksilösivistyksen ero ja keskinäinen vuorovaikutus”. Myös Kansanopistokokouksen (2018) puheenvuorossaan ”Koulutus huomisen hyvinvoinnin rakentajana” Sitran asiantuntija Jenna Lähdemäki-Pekkinen oli samoilla linjoilla: ”Oppilaitosten tulisi kasvattaa ihmisiä, joilla on kykyjä, taitoja ja asennetta tarttua viheliäisiin ongelmiin. Koulutuskentällä on tarpeen käydä jatkuvaa tulevaisuussuuntautunutta tarkoitus- ja arvokeskustelua. Oppilaitosten ja muiden yhteiskunnan toimijoiden vuorovaikutusta on vahvistettava. Siirtymä yhteiskuntaan, jossa eletään hyvää elämää maapallon kantokyvyn rajoissa, edellyttää osaamiselta ja koulutukselta paljon.”

 

Toisaalla Seppo Niemelä toteaa Sivistyminen –teoksessa (2011, 240), että ”tärkeä osa omaehtoista yhteisöllistä ja yhteiskunnallista toimintakykyä ja samalla yksi näkökulma potentiaalien toteutumiseen on yksilöllisille valmiuksille rakentuva aktiivinen kansalaisuus… Vanha laki vapaasta sivistystyöstä piti yhtenä tavoitteena ´kykyä toimia yhteisössä´.”

 

 

Taustayhteisön arvot

Ison Kirjan taustalla on Iso Kirja ry, jonka jäseninä on 155 suomalaista helluntaiseurakuntaa. Sen, millaiset ovat seurakuntien arvot, ratkaisee paljolti se, miten seurakuntia johdetaan.

 

Teoksessa Kohti hyvää seurakuntahallintoa (2014, 27-29, 31,33) Kangasoja, Luoma ja Mantsinen puhuvat paljon eettisestä johtamisesta. Aikomus ei tähän yksin riitä. ”Päätetään tehdä arvojen mukaisia valintoja, mutta konkreettiset teot jäävät aikomusasteelle tai toiminta voikin olla erilaista kuin aikomukset, joita on esitetty puheessa. -- Vanhimmisto, joka on käynyt syvällisen oppi- ja arvokeskustelun ja määritellyt yhteiset arvot ja joka ymmärtää vanhimmiston tarkoituksen ja merkityksen seurakunnalle, alkaa vähitellen soveltaa oikeudenmukaisuusetiikkaa.”

 

”Vanhimmiston antama esimerkki on tärkein, jotta seurakunnasta voisi muodostua esimerkillinen arvoyhteisö. -- Organisaation menestyksen kannalta on oleellista, että johdolla, esimerkiksi vanhimmilla, on selkeä käsitys arvoista ja niiden soveltamisesta käytäntöön. -- Palveleva johtajuus perustuu keskeisesti arvoille, joita ovat rehellisyys, myönteisyys, kannustavuus ja vastuullisuus.” Palvelevalla johtajalla on ”tukenaan vahva itsetietoisuus, joka perustuu seurakunnan missioon, oppiin ja arvoihin. Tietoisuus lisää eettisten, moraalisten ja arvoihin perustuvien asioiden ymmärtämistä.”

 

Iso Kirja -opiston taustayhteisön eli Suomen helluntaiseurakuntien uskon pääkohdat hyväksyttiin Seinäjoen Talvipäivillä 19.1.2001. Ne on kirjattu Suomen Helluntaikirkon arvojen kanssa kirkon nettisivuille. Arvot on kirjattu näin: ”Olemme uskollisia Raamatun auktoriteetille, ankkuroimme julistuksemme ja toimintamme Raamatun periaatteisiin ja pitäydymme opissamme ja teologisissa perusteluissamme Raamattuun. Tämä tarkoittaa sitä, että:

– korostamme Jumalan armon ilmestymistä Jeesuksessa Kristuksessa ja Pyhän Hengen osallisuutta ja vaikutusta seurakunnan keskellä,

– helluntaiseurakunnat ovat voimakkaasti evankelioivia ja sieluja voittavia, ne elävät jatkuvassa Pyhän Hengen uudistavassa vaikutuksessa ja tarjoavat ihmisläheisen ja hoitavan seurakuntaelämän,

– helluntaiseurakunnat ovat itsenäisiä ja vanhimmistojohtoisia,

– helluntaiseurakunnat ovat keskenään helluntaiherätyksen sisäistä yhtenäisyyttä järjestelmällisesti vahvistavassa yhteydessä ja yhteistoiminnassa.”

 

Iso Kirja -opiston johtokunta keräsi yhteen 12.3.2010 myös ne taustayhteisöön, (ja opetuksen osalta helluntaikoulukuntaan), liittyvät opilliset linjaukset, joihin / jotka Iso Kirja -opisto on tavalla tai toisella sitoutunut / allekirjoittanut (mm. jäsenyyden kautta):

– Ison Kirjan omat arvot

– Suomen helluntailiikkeen uskon pääkohdat

– European Pentecostal Theological Association (EPTA), Pentecostal European Mission (PEM), Pentecostal European Fellowship (PEF), Pentecostal World Fellowship (PWF).

 

 

Kansanopisto ja taustayhteisön arvopohjalle rakentaminen

Vapaan sivistystyön piiriin kuuluvien kansanopistojen tehtävää on siivittänyt valtiovallan koulutuspoliittinen tahto tukea erilaisten kansanliikkeiden parissa syntynyttä sivistys- ja koulutustarpeen huomioimista. KansanOpisto -lehdessä (5/2007, 8) julkaistussa artikkelissa Parkkila toteaakin, että ”Iso Kirja -opisto on oivallinen esimerkki kansanopistosta, joka täyttää aatetaustansa kansanliikkeen koulutustarvetta”.

 

Laki vapaasta sivistystyöstä 21.8.1998/632 (§2) toteaa näin: ”Kansanopistot ovat kokopäiväistä opetusta antavia sisäoppilaitoksia, jotka järjestävät nuorille ja aikuisille omaehtoisia opintoja, edistävät opiskelijoiden opiskeluvalmiuksia sekä kasvattavat heitä yksilöinä ja yhteiskunnan jäseninä. -- Edellä tarkoitetut oppilaitokset voivat 4 §:n mukaisessa koulutustehtävässä painottaa myös arvo- ja aatetaustaansa, kasvatustavoitteitaan tai erityisiä koulutustehtäviään.”

 

Ison Kirjan strategiasta kirjoittaessaan teoksessa Lähinnä tietopuolista kirjallisuutta (2008, 3) Marko Halttunen sanoo arvoista, että ne ”kuvaavat toiminnan perustaa. Arvot ovat pyhiä ja luovuttamattomia eikä toiminta voi koskaan olla ristiriidassa organisaation arvojen kanssa. Euroopan Unionissa yleisesti käytössä oleva laadunarviointimalli Common Assessment Framework (CAF) kysyykin ensimmäiseksi, mitä organisaation johto tekee kehittääkseen vision, mission ja arvot sekä tiedottaakseen niistä.”

 

Filosofi Maija-Riitta Ollila kirjoittaa teoksessaan Johtajan parempi elämä (2010, 101, 106), että arvoja ”on tapana ajatella ankkureina, jotka heitämme tulevaisuuteen. Menemme kohti päämääriä, jotka tämänhetkisen viisautemme varassa olemme asettaneet. Kun henkilö ilmoittaa arvokseen rehellisyyden, se ei tarkoita, että hän tähänastisessa toiminnassaan olisi aina onnistunut toimimaan asettamansa arvon mukaisesti”. Ollila toteaa myös, että ”valittujen arvojen on kyettävä toimimaan mittoina, joita käytämme toimiemme arvioimiseen... Erilaiset näkökohdat ovat ristiriidassa keskenään, ja arvojemme tulee ilmaista, mitä asioita pidämme toisia tärkeämpinä”.

 

Henkisen ja hengellisen kasvun edistämiseen -teoksessa (2001, 14) Kangasojan mukaan ”pelkkä tietoisuus lain tarkoittamasta oman arvopohjan toteuttamisen vapaudesta ei riitä. Arvopohja on muutettava missioiksi, tulevaisuudennäyksi, päämääriksi ja strategioiksi sekä arjessa näkyviksi asioiksi.” Hän toteaa myös, että ”taustayhteisön arvopohjaa edistävässä kansanopistossa voidaan odottaa arvojen hyödyn ja merkityksen ymmärtämistä… Sitä edellyttää yhteinen tieto yhteisistä arvoista… arvojen tehtävä on tukea ryhmän yhteistoimintaa, elämää sekä toiminnan ja tulosten laatua.”

 

Toistuvasti Suomen arvostetuimmaksi yritysjohtajaksi valittu Matti Alahuhta sanoo kirjassaan Johtajuus, kirkas suunta ja ihmisten voima (2015, 136-138), että ”määritellyt arvot ovat erinomainen työkalu” ja määriteltyjen arvojen tulee olla riittävän lähellä nykytilaa. ”Arvoissa tulee kuitenkin olla tiettyä tavoitteellisuutta, sillä niiden tulee näyttää haluttu kehityksen suunta.”

 

Sivistys- ja tulevaisuusvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Pilvi Torsti sanoi Kansanopistokokouksessa 11.10.2018 puhuessaan aiheesta ”Ketä varten kansanopisto?”: ”Tekemistä ja vimmaa ajaa motiivi, joka syntyy arvoista. Vaikka monet asiat muuttuvat maailman eläessä ympärillämme, peruslähtökohdat pysyvät.”

 

 

Johtokunta ja arvot

Erinomaisesti mm. arvojen varaan rakentamista kuvaavassa kirjassaan Henkisen ja hengellisen kasvun edistämiseen (2001, 13, 45) Matti Kangasoja nostaa esiin koulutuksen järjestämisestä ja kehittämisestä sekä hallinnosta vastaavan johtokunnan roolin: ”Johtokunta on vastuussa arvopohjan toteutumisesta taustayhteisölle.” Taustayhteisön arvo- ja aatepohjan on siirryttävä johtokunnan määrittämiin missioon, tavoitteisiin, päämääriin ja strategioihin. ”Pitkällä aikavälillä on arvioitava toiminnan vaikuttavuutta ja hyötyjä sekä onko toiminta ollut mission mukaista.” Yksi tapa selvittää johtokunnan jäsenten tietoisuutta ja käsityksiä – myös arvopohjasta, on kysely itsearvioinnin pohjaksi. Tällainen tehtiin mm. Iso Kirja -opistossa jo vuonna 2000. Tämän kyselyn pohjalta selvitettiin

– koulutuksen ylläpitäjän keskeisimmät arvot,

– koulutuskeskuksen arkisen toiminnan keskeiset arvot ja miten ne ilmenevät käytännössä,

– koulutuskeskuksen tarjoaman koulutuksen keskeisimmät arvot ja miten ne näkyvät koulutuksen sisällöissä,

– johtokunnan oman toiminnan keskeisimmät arvot,

– mitkä tulisi olla keskeisiä tavoitearvoja eli mitä asioita tulisi enemmän arvottaa.

 

Kangasoja toteaa, että kyselyn pohjalta kokonaisuutta tarkastellen näyttäisi, että ”keskeiset helluntailaisuuden identiteetin osat Raamattu-uskollisuus, henkilökohtainen usko ja uskon mukainen elämä, karismaattisuus, seurakunta sekä lähetystyö ovat arvopohdintojen perusjuonteena”.

 

 

Ison Kirjan arvot

Arvot ovat asioita, joita organisaatiossa pidetään tärkeinä tai joita tavoitellaan. Ne ovat organisaation toiminnan perusta ja ne pyritään todentamaan kaikessa toiminnassa. Parhaimmillaan ne näkyvät kaikessa, myös ihmisten välisissä suhteissa. Arvot ovat yhteisiä ja ne koetaan yhteisiksi. Omistajan, organisaation johdon, eri ihmisten tai eri toimintojen arvot eivät voi olla yhteisten arvojen kanssa ristiriitaisia.

 

Johtokunnan itsearviointikysely ja sen pohjalta tehty työ näkyi myös sen jälkeen laaditussa strategiassa, jonka viimeinen päivitys ulottui vuoteen 2015. Iso Kirja ry:n strategiaan tuolloin kirjatun mission mukaan ”Iso Kirja palvelee yksilöitä, perheitä, seurakuntia ja yhteiskuntaa tarjoamalla koulutusta ja virkistystoimintaa. Tavoitteena on kutsumuksen löytäminen ja vahvistaminen sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen.”

 

Iso Kirja -opiston arvot ovat heijastaneet myös Suomen Helluntailiikkeen ja Helluntaikirkon arvoja. Raamattu-uskollisuus tarkoittaa sitoutumista Raamattuun ajattomana ja luotettavana Jumalan Sanana ja Raamatun sanoman soveltamista nykyajassa.

 

Pyhän Hengen persoonallisen toiminnan korostaminen tarkoittaa Pyhän Hengen roolin tunnustamista merkittävänä osana Raamatun opettamaa seurakuntaelämää ja kolmiyhteisen Jumalan toimintaa, sekä armolahjojen ja Hengen hedelmän arvostamista osana yksilön ja seurakunnan elämää.

 

Kristittynä ihmisenä kasvaminen tarkoittaa valmiutta kasvaa henkilökohtaisessa jumalasuhteessa Jumalan Sanaa noudattaen. Tahtoa kasvaa ihmissuhteissa ja yhteisön jäsenenä, sekä halua vastata ihmisten tarpeisiin aidolla ja lähimmäistä kunnioittavalla tavalla, sekä sitoutumista uuden oppimiseen.

 

Helluntai-identiteetin ja seurakuntayhteyksien vaaliminen tarkoittaa sitoutumista helluntaiherätyksen uskon pääkohtiin, tunnustautumista helluntaikristilliseen etiikkaan, halua vahvistaa vuorovaikutusta ja kumppanuutta helluntaiseurakuntien ja helluntaiherätyksen yhteisten yhteisöjen kanssa, sekä tahtoa kehittää helluntaiseurakuntien hengellisiä ja toiminnallisia valmiuksia.

 

Yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja kansainvälisyys tarkoittaa tahtoa kasvattaa kristillisiä arvoja todeksi eläviä vaikuttajia, halua tehdä yhteistyötä kansallisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa.

 

 

Arvot ja linjaukset

Arvot ja taustayhteisön kunnioittaminen näkyivät myös tehdyissä linjauksissa. Johtokunta hyväksyi 12.3.2010 Iso Kirja -opiston opetustehtäviä koskevia toimintalinjauksia:

– Opettajana voi opistossa aineesta riippuen toimia yksittäisissä kursseissa hyvinkin monenlaisen koulutuksen ja taustan omaava, joka kunnioittaa arvojamme ja toimintatapaamme.

– Teologisia ja raamattuaineita opettavilta edellytämme halua allekirjoittaa helluntaiseurakuntien uskon pääkohdat ja Ison Kirjan arvot sekä halukkuutta toimia opetustehtävässä niin kurssi- kuin akateemisella tasolla opiston eetos (eetos = ”hyvä tapa, moraalinen arvo”) huomioiden.

 

Linjauksessaan johtokunta otti kantaa muun muassa myös siihen, millainen on opiston kurssi- ja akateemisen tason opetuksen eetos, eli miten teemme helluntailaista teologiaa:

– Opettaessamme tuomme kunnioittaen ja vahvasti esiin perinteisen helluntainäkemyksen, nöyrällä uskalluksella arvioida sitäkin viisaudella Sanan valossa.

– Tuomme esiin myös muita näkemyksiä perusteluineen: helluntailaisuudessa Suomessa ja maailmalla, muissa herätysliikkeissä ja kirkoissa Suomessa ja ulkomailla, eri teologisissa koulukunnissa ja traditioissa.

– Ohjaamme opiskelijoita perinteitä kunnioittaen luomaan helluntaiteologiaa, antaen tietoa ja työkaluja Raamatun tutkimiseen sekä oman näkemyksen perusteltuun muodostumiseen.

– Ensimmäisenä vuonna opetus painottuu johdantotasolle ja laajan yleiskuvan antamiseen. Toisena vuonna sisällön rinnalla aletaan nostaa esiin pohtivaa näkökulmaa. Kolmannella vuodella ja Master of Theology (MTh) -tasolla tavoitteena on pohtiva, arvioiva ja uskonsa ja oppinsa perustelemaan pystyvä henkilö.

– Opettajina painotamme kaikilla tasoilla ihmisenä kasvamista, kykyä arvostaa vanhaa, tutkia uutta ja löytää Jumalan johdatuksessa tie palvellen rakentaa seurakuntia.

– Muissa kuin suoraan teologisissa aineissa teologisen näkökulman mukaan ottaminen on oma myönteinen haasteensa kaikissa seurakuntatyöhön liittyvissä aineissa (esimerkkinä mm. johtaminen). Kaikissa näissä aineissa pyritään antamaan eväitä ja taitoja toimia tietojaan käyttäen seurakunnan parhaaksi.

 

Johtokunta totesi, että Iso Kirja kantaa helluntailaisen oppilaitoksen leimansa ilolla. Iso Kirja ei pyri olemaan liberaali eikä konservatiivinen koulu, vaan helluntailainen.

– Pääpainopisteemme on seurakuntatyö / käytännön teologia. Opetussuunnitelma / sisältö / materiaalin valinta on Ison Kirjan käsissä, sen vaki- ja tuntiopettajien. Näin on ollut myös Walesin yliopiston validoimissa ohjelmissa!

– Brittiyhteistyön vaikutus on tuonut koulutukseen omana erityispiirteenä sen, että johdantovuoden jälkeen, erityisesti kolmantena vuotena ja MTh:lla laajaan yleistiedon antamiseen keskittymisen sijasta poraudutaan opetuksessa syvälle muutamassa kohdin ja näin esimerkin kautta opetetaan malli, jota opiskelija voi hyödyntää kaikissa muissakin kohdissa saadakseen tietotaitoa.

 

Yliopistoyhteistyö aiheutti myös sen, että oli mietittävä sitä, miten helluntailaisuus ja akateemisuus mahtuvat saman katon alle. Neuvotellessamme 2003 Walesin yliopiston kanssa mahdollisesta yhteistyöstä selvitimme asiaa yliopiston näkökulmasta. Heidän ”faith community” –periaatteensa vakuutti meille, että voimme opetustyössämme toimia helluntailaista koulukuntaa edustaen, kunhan työssämme muutoin noudatamme akateemisia pelisääntöjä.  

 

Yliopistoyhteistyö on sopinut yhteen Ison Kirjan arvojen kanssa.  Assemblies of God -liiketaustaisen Global Universityn tunnuslause on ”Impacting Eternity - winning the lost and training the found - everywhere!” University of Walesin motto on puolestaan “Goreu Awen Gwirionedd – The Best inspiration is Truth”. 

 

Australialaisen Alphacrucis Collegen missio on “Equipping Christian leaders to change the world” ja visio ”A global Christian university, transforming neighbourhoods and nations.” Arvot on puolestaan kirjattu näin:

– Christ-centred: Committed to the teachings and example of Jesus Christ.

– Excellence: Committed to the pursuit of excellence.

– Integrity: Committed to the highest level of integrity.

– Innovation: Committed to innovation and continuous improvement.

 

 

Osaaminen käytäntöön

Teuvo Toivanen kuvaa teoksessa Hyvin tehty - Avaimia työhyvinvointiin (2014, 37,38) hengellisen johtajan ammattitaitoon liittyviä osaamisalueita. Nämä ovat niin palkattujen kuin vapaaehtoistyöntekijöiden jatkuvalle osaamisen kehittämiselle tärkeitä. Aihealueet ovat mukana myös Ison Kirjan koulutuksessa. Listaan kuuluvat niin tiedollinen, hallinnollinen, teknistaidollinen ja taidollinen osaamisalue, mutta mukana ovat myös minän osaamisalue, eettinen osaamisalue sekä kutsumustietoisuuden osaamisalue. Eettisen osaamisalueen sisään kuuluvat niin hyveellinen luonne, kristillinen todellisuuskäsitys ja ihmiskäsitys sekä kristilliset arvot, etiikka ja moraali. Kutsumustietoisuus pitää puolestaan sisällään uskonkuuliaisuuden, Pyhän Hengen osallisuuden ja hengellisen kasvun.

 

Kuten Kangasoja, Luoma ja Tossavainen sanovat teoksessa Matkalla uudistavaan seurakuntajohtamiseen (2009, 74) ”vuorovaikutus ja yhdessä oppiminen muuttavat arvoja samanlaisiksi ja edistävät ’terveen opin’ ymmärtämistä. Näin arvot liittyvät kiinteästi yhteiseen oppimiseen ja kasvuun.”

 

E. Olavi Salminen ja Teuvo Toivanen puhuvat myös johtajuuteen liittyvistä arvoista. Palveleva johtajuus – Miten johdan itseäni ja muita -teoksessa (2011, 30,118) he nostavat esiin lähteitään lainaten, miten johtajan pitää osata ”elää arvonsa todeksi” ja toisaalta ”saada ihmiset toimimaan arvojen, toimintaperiaatteiden, strategioiden ja tavoitteiden mukaisesti”.

 

Elävä usko näkyy yllä olevien arvojen mukaisessa elämässä. Teoksessa Lähinnä tietopuolista kirjallisuutta (2008, 77) Parkkila kuvailee sitä, miten oppilaitoksessa ei vain opeteta sanallisesti, vaan miten myös osaaminen laitetaan käytäntöön: ”Taustaliikkeelle ominainen kristillinen vakaumus ja usko näkyvät opiston arjessa. Internaattitoimintaan kuuluu olennaisena osana seurakuntaelämästä tuttuja ja myös seurakuntaelämään valmentavia elementtejä. Yhteinen jumalanpalvelus, rukoushetket… erilaiset syventymispäivät ja seurakunnallisten tilaisuuksien pito ja harjoittelu, ’osaaminen käytäntöön’ -periaatteella kuuluvat asiaan… Viikoittainen jumalanpalvelus on hyvä esimerkki tapahtumasta, jonka opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat yhdessä henkilökunnan kanssa. Kristillinen elämä on arjessa mukana olevaa ja tämä näkyy myös opiskelijoiden elämässä.”

 

Saman huomion tekivät jo aikanaan Jukka Määttä ja Pentti Yrjölä Opetushallituksen arviointisarjassa Perinteen ja nykyajan puristuksessa, Kansanopistojen arviointi (2001, 48): ”Eräiden pienempien herätysliikkeiden opistojen arvot näkyvät selvästi toiminnassa, ja myös opiskelijat sekä henkilökunta ovat tavallisesti sitoutuneet yhteiseen arvotaustaan.”

 

 

Uusi strategia 2019–2022

Kuluvan vuoden aikana on Isossa Kirjassa työstetty yhdessä, johtokunta, hallitus ja henkilökunta mukaan lukien, uutta strategiaa vuosille 2019-2022. Sen yhteydessä on ollut hyvä tarkastella myös aiemmin valittuja arvoja ja niiden näkymistä toiminnassa tämän ajan peiliä vasten. 5.11.2018 hyväksytyssä strategiassa uudeksi missio-lauseeksi muodostui ”Iso Kirja varustaa elämään ja palveluun – Tuemme kristillistä kasvua tarjoamalla monipuolista teologista koulutusta ja tuottamalla laadukkaita valtakunnallisia tapahtumia. Tarjoamme turvallisen ympäristön innostaviin kohtaamisiin ja kokemuksiin.”

 

Uuden visiomme mukaan ”Olemme merkityksellinen, elinvoimainen ja laadukas – Vuonna 2022 olemme elinvoimainen kristillinen opisto, jossa on hyvä oppia, virkistyä ja työskennellä”.

 

Tavoitteissa näkyy edelleen myös kansanopistomme rooli uskonyhteisön arvojen edistäjänä:

– Hyvin johdetulla työyhteisöllä on yhteinen ymmärrys päämääristä.

– Vuorovaikutus seurakuntien kanssa on aktiivista.

– IK-opisto tukee seurakuntien kehittämistyötä.

– Yhteistyö herätysliikkeen yhteisöjen kanssa on aktiivista.

 

 

Loppusanat

Olemmeko lopulta kyenneet edistämään uskonyhteisömme arvoja? Kangasoja, Luoma ja Tossavainen toteavat teoksessa Matkalla uudistavaan seurakuntajohtamiseen (209, 73), että arvot ”liittyvät myös tulevaisuudennäkyyn. Niihin sisältyy ajatus toivotusta päämäärästä; hyvästä yhteisöstä, hyvästä toiminnasta ja hyvästä/oikeasta elämästä.”

 

Jos kansanopistossamme opiskelleet ja meiltä valmistuneet ovat oppineet Paavalin sanoja (Fil. 2:1-4 ja 4:8-9) mukaillen jotakin Jumalasta, jotakin lähimmäisistään, jotakin kutsumuksestaan, jotakin nöyryydestä, joitakin tietoja ja taitoja, jotakin rakkaudesta – ja jos se jokin siirtyy heidän mukanaan seurakuntiin ja elämään siellä, missä he ovat – niin sitten olemme jossain määrin onnistuneet.

 

 

Pasi Parkkila

 

 

Kirjoittaja on IK-opiston apulaisrehtori.  

 

 

 

 

 

 

 

https://www.ac.edu.au/about/vision-mission-values/

Alahuhta, M. 2015. Johtajuus, kirkas suunta ja ihmisten voima. Docendo.

Filosofian sanakirja. 1999. WSOY.

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980632

https://www.globaluniversity.edu/about_index.cfm

Harju, A. 2018. Onko kansansivistys ylisukupolvinen ilmiö? Kansanopistokokous 11.10.2018. Paasitorni, Helsinki.

Häkkinen, K. 2013. Nykysuomen etymologinen sanakirja. Sanoma Pro Oy.

Iso Kirja 2019-2022 Strategia. Hyväksytty Iso Kirja -opiston johtokunnassa ja Iso Kirja ry:n hallituksessa 5.11.2018.

Jokinen, S. 2008. Puhu rakkaudesta. Päivä.

Juteini, J. 1781-1855. Laulu Suomessa. Suomalainen kansansävelmä. Teoksessa Pukkila, J., Rautio, M. Musiikkia oppimaan, Musiikki Fazer.

Kangas, L. 2014. Aatteita ja tietoa elämäntielle. Alkio-opisto 1947-2013. Alkio-opiston kannatusyhdistys ry, Korpilahti.

Kangasoja, M. 2001. Henkisen ja hengellisen kasvun edistämiseen. Iso Kirja –koulutuskeskuksen johtokunnan itsearviointi.

Kangasoja, M., Luoma, M. ja Mantsinen, T. 2014. Kohti hyvää seurakuntahallintoa. Aikamedia.

Kangasoja, M., Luoma, M ja Tossavainen, M. 2009. Matkalla uudistavaan seurakuntajohtamiseen. Aikamedia.

https://www.kansanopistot.fi/?sivu=esittely 

Laitila, J. 2018. Arvotausta kestävän opiston pohjalla. Kansanopistokokous 12.10.2018. Paasitorni, Helsinki.

Lehtonen, T. J. 2002. Organisaation osaamisen strateginen hallinta. Väitöskirja, Tampereen yliopisto.

Lähdemäki-Pekkinen, J. 2018. Koulutus huomisen hyvinvoinnin rakentajana. Kansanopistokokous 12.10.2018. Paasitorni, Helsinki.

Lähinnä tietopuolista kirjallisuutta. Matti Kangasoja 60 vuotta. 2008. Iso Kirja ry.

Määttä, J. ja Yrjölä, P. 2001. Perinteen ja nykyajan puristuksessa. Kansanopistojen arviointi. Opetushallitus, arviointi 10/2001.

Niemelä, S. 2011. Sivistyminen. Sivistystarve, -pedagogiikka ja –politiikka pohjoismaisessa kansansivistystraditiossa. Kansanvalistusseura ja Snellman-instituutti, Keuruu.

Niemelä, S. 2008. Sivistystyö. Maaseudun Sivistysliitto, Työväen Sivistysliitto, Kansan Sivistystyön liitto, Kansallinen Sivistysliitto, Svenska Studiecentralen, Vihreä Sivistys- ja Opintokeskus.

Nykysuomen sanakirja 5, 1996. WSOY.

Nykysuomen tietosanakirja 4, 1993. WSOY.

Ollila, M-R. 2010. Johtajan parempi elämä. WSOYPro.

Ollila, M-R. 1997. Moraalin tuolla puolen. WSOY.

Parkkila, P. 2007. Kansanopisto aatetaustansa koulutustarvetta täyttämässä. KansanOpisto Folkhögskolan –lehti 5/2007.

Pehkonen, M. A. 2018. Miten kansanopiston tulee kehittyä? Mikä on kansanopiston kärkihanke? Kansanopistokokous 12.10.2018. Paasitorni, Helsinki.

Salminen, E. O. ja Toivanen T. 2011. Palveleva johtajuus – Miten johdan itseäni ja muita. Aikamedia.

https://www.suomenhelluntaikirkko.fi/info/tietoja_suomen_helluntaikirkosta/arvot_visio_ja_missio

https://www.suomenhelluntaikirkko.fi/tunnustus_ja_opetus_2

Tervo, J. 2005. Elävän sanan koulussa. Reisjärven kristillinen opisto 50 vuotta. Reisjärven kristillinen opisto. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. Oulu.

Toivanen, T. (toim.) 2014. Hyvin tehty – Avaimia työhyvinvointiin. Aikamedia.

Toiviainen, T. 2002. Vapaan sivistystyön visiot. Castrenilaista laatuviiniä uusissa tammitynnyreissä. Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto.

Torsti, P. 2018. Ketä varten kansanopisto? Kansanopistokokous 11.10.2108. Paasitorni, Helsinki.

Valtiontalouden tarkastusvirasto. 2004. Tarkastuskertomus 81/2004, Kansanopistojärjestelmä.

Virtanen, S. & Marjomaa, V. (toim.). 2005. Kansanopistokirja. Kansanvalistusseura, Helsinki.

http://www.wales.ac.uk/en/AboutUs/RobesandRegalia/ArmsandCrest.aspx