Yhteisöjouluja kaivataan edelleen

Vilppulassa sijaitseva Evankelistakoti odottaa jouluvieraita tänäkin vuonna.
Vilppulassa sijaitseva Evankelistakoti odottaa jouluvieraita tänäkin vuonna.

Evankelistakodilla ja Helluntaikansan toimintakeskuksessa Mertiörannassa valmistellaan jälleen yhteisöllistä joulunviettoa. Se on kuulunut kummankin yhdistyksen toimintaan alusta asti. 

– Kahtena viime vuotena on ollut taukoa, mutta nyt tapahtuma toteutunee. Ilmoittautuneita on noin 40. Korona-aika on lisännyt tarvetta kokoontua, Helluntaikansan rahastonhoitaja Arja Kohtamäki sanoo. 

Myös Evankelistakoti täyttyy jouluna, jos rajoitukset sallivat. 

– Vieraat ovat enimmäkseen iäkkäitä pareja ja yksin tulevia. Monelle yhteisöjoulu on tärkeä perinne, Evankelistakodin johtaja Mervi Suominen kertoo. 

– Ihmisiä vetävät mukaan hengellinen sanoma, mahdollisuus rauhoittua ja lämmin ilmapiiri. Täällä jokainen voi kokea kuuluvansa joukkoon, Arja Kohtamäki sanoo. 

IK-opistolla ei ole järjestetty joulunviettoa vuoden 2015 jälkeen. 1970-luvulla alkaneen perinteen lopetti kysynnän hiipuminen. 

– Enimmillään väkeä oli liki sata, ja useana vuonna oli oma joulunvietto myös sinkuille. Opisto mielletään enemmän kesäpaikaksi, emmekä voi tarjota monen toivomaa kylpylähotellitasoa, seminaarisihteeri Tiina Arvola pohtii. 

– Yhteisöjoulut olivat pidettyjä. Toiveissa on herättää perinne henkiin lähivuosina.

 

 

Minni Heinilä

 




50/2021

UutisetUusien seurakuntien istuttaminen laajalla rintamalla on ollut helluntaiseurakuntien tavoitteena koko kuluvan vuosituhannen. Muualla Euroopassa, myös Pohjoismaissa, helluntailiikkeet kasvavat juuri...
Uusien seurakuntien istuttaminen laajalla rintamalla on ollut helluntaiseurakuntien tavoitteena koko kuluvan vuosituhannen. Muualla Euroopassa, myös Pohjoismaissa, helluntailiikkeet kasvavat juuri...
PikavisiittiTulin uskoon 14-vuotiaana Korson helluntaiseurakunnan järjestämällä kesäleirillä. Olin mennyt sinne mummini mieliksi eikä minulla ollut mitään aikomusta tulla uskoon. Eräässä rukoustilanteess...
NäkökulmaOlen helluntaikodin lapsi, jonka isovanhemmatkin ovat kuuluneet helluntaiseurakuntaan. Myös vaimoni vanhemmat ja osa lähisuvusta ovat olleet helluntaiseurakuntien aktiivijäseniä. Keskei...
MerkkipäiviäHannu Grönroos syntyi Nakkilassa 15.12.1951 Elli ja Erkki Grönroosin perheeseen nuorimpana neljästä veljeksestä. Koti oli tyypillinen suomalainen tehdastyöläisen...
Uutiset"Me tykkäämme kyllä seurakuntaistutuksen ideasta. Mutta käytännössä sitten, kun asia tulee sille tasolle, että kuka tekee ja miten, niihin kysymyksiin meillä ei ole vastausta, M4 Europe...
OpetusHalu tietää tulevaisuus on yleisinhimillinen. Esimerkiksi assyrialaiseen, noin vuodelta 2800 ekr. peräisin olevaan savitauluun on kaiverrettu sanat: ”Meidän maamme rappeutuu nä...
Joulu tuo mukanaan valtavan määrän vastuita ja lisätehtäviä. Pitää valmistaa ruoat, pestä sauna, hankkia lahjat, koristella koti ja leipoa piparit.
Kiireen keskellä on helppo unohtaa...
ArviotMaarit Eronen: Kuulolla – johdatusta joka päivä. Aikamedia, 2021. Nid. 209 s.
Maarit Erosen uudentyyppinen raamattutyökirja ohjaa paneutumaan johdatukseen liittyviin raamat...
MielipideKiitos Veli Majalahdelle tärkeän aiheen esille ottamisesta Ristin Voitossa 47. Olen Velin kanssa täysin samaa mieltä kehitysopin turmelevasta vaikutuksesta. Koulujärjestel...
UutisetKeminmaan Lautiosaaressa tiistaina sattuneessa tulipalossa kuoli alueella tunnettu veteraanilähettipariskunta. Timo ja Tytti Tuomisalo menehtyivät ilmeisesti nuk...
UutisetKeminmaan Lautiosaaressa viime viikon tiistaina sattuneessa tulipalossa kuoli alueella tunnettu veteraanilähettipariskunta. Timo ja Tytti Tuomisalo menehtyi...
Uutiset”Tukikohta – osa Kuopiota, osa elämää.” Iskulause kertoo kymmenvuotisjuhliaan viettävän Tukikohta-seurakunnan identiteetistä: halusta olla ”kodin...
UutisetEvankelistakodilla ja Helluntaikansan toimintakeskuksessa Mertiörannassa valmistellaan jälleen yhteisöllistä joulunviettoa. Se on kuulunut kummankin yhdistyksen toimintaan alusta asti.
–...
Viimeistään kuluvana syksynä moni suomalainen sohvaperuna on tullut tietoisemmaksi siitä, että läntisessä maailmassa keskustelukulttuuri on murroksessa. Mukavina vapaa-ajanvieton tapoina hyödynnet...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan