Identiteettipolitiikan jakolinjoja

Syyskuussa Masked Singer -viihdeohjelman tuomari latasi itsestään Instagramiin valokuvan, jossa hän kyseenalaisti Päivi Räsäsen tuomisen ohjelmaan mukaan. Jaguaarihahmon naamarin riisuneesta ihmisestä sekä hänen oikeudestansa pitää esillä konservatiivisia seksuaaliarvoja riitti keskustelua puolesta ja vastaan liberaalimmassakin leirissä muutaman päivän ajan. 

Lokakuussa vaihto-opiskelijan internetiin lataama video kritisoi Afrikan tähti -teemaa yliopiston fuksiaisissa rasistisena ja vastuuttomana. Tapahtumasta seurasi se, että toisaalta Helsingin yliopisto pyysi tapahtunutta anteeksi ja toisaalta lautapeli myytiin useista kaupoista loppuun.

Marraskuussa kukaan ei ehtinyt ladata mitään internetiin, kun kaikki olennainen tapahtui etukäteen tehdyssä Marja Sannikan keskusteluohjelmassa. Valkoinen mies käytti kahdesti n-sanaa havainnollistaakseen, miten vaikeaa nykyään on keskustella. Toinen keskustelija koki olonsa studiossa turvattomaksi, ja sen jälkeen keskustelu meni tunteisiin. Somessa kyllä debatoitiin tämän jälkeen, ja molemmat keskustelijat ovat saaneet sympatiapisteitä vastakkaisilta puolilta poliittista jakolinjaa. 

Viimeistään nyt suomalaiset ”sohvaperunat” tietävät cancel- ja woke-kulttuurien olemassaolosta. Kyseessä ei ole lauantai-iltojen iloksi harjoiteltu sketsi tai koko perheen peli-ilta, vaan totisinta totta oleva yhteiskunnallinen keskustelu. 

Me seurakunnissa olemme tottuneet istumaan ja kuuntelemaan, mitä meille julistetaan. Harvat meistä sohvaperunoiden tavoin osaamme perustellusti ottaa kantaa näihin vaikeisiin keskusteluihin, mutta tiedostamme niiden olemassaolon. 

Siksi katsomme sivusta ihmisten maailmankuvaa muovaavia aatevirtauksia, vaikka tutkimukset ovat jo pitkään osoittaneet, että noin 70 prosenttia seurakunnan jättävistä nuorista aikuisista lähtee pois eettisten, sosiaalisten ja poliittisten uskomuksien vaihduttua toisiksi kuin he olettavat seurakunnissa opetettavan. Ainoastaan 10 prosenttia jättää seurakunnan lakattuaan uskomasta Jumalaan. 

Näiden tilastojen valossa näyttää siltä, että seurakunnissa me viihdytämme ihmiset kuolleiksi sohvaperunoiksi. Vitsit ja viihde eivät kanna. Pitäisi tarjota jotakin painavampaa. 

Esa Hyvönen 

Kirjoittaja on Jyväskylän helluntaiseurakunnan johtava pastori