”Vastaanotto on ollut hyvä” - Yvonne Ikonen on vienyt useana vuonna joulukakun ja joululehtiä Valkealan kouluille

Eläkkeellä oleva Yvonne Ikonen iloitsee siitä, kun saa hoitaa lastenlapsiaan ja palvella monin eri tavoin Valkealan helluntaiseurakunnassa. (Asta Turunen)
Eläkkeellä oleva Yvonne Ikonen iloitsee siitä, kun saa hoitaa lastenlapsiaan ja palvella monin eri tavoin Valkealan helluntaiseurakunnassa. (Asta Turunen)

Tulin uskoon 14-vuotiaana Korson helluntaiseurakunnan järjestämällä kesäleirillä. Olin mennyt sinne mummini mieliksi eikä minulla ollut mitään aikomusta tulla uskoon. Eräässä rukoustilanteessa Jumala kohtasi minut voimallisesti ja itkin synnintuntoani. 

 

Lapsena haaveilin siitä, että saisin aikuisena olla tekemisissä lasten kanssa. Kun omat lapseni olivat pieniä, minulla oli myös hoitolapsia. Mummina olen saanut hoitaa lastenlapsiani. Lapsuudenaikainen toiveeni on siis toteutunut. 

 

Kotiseurakuntani jouluperinteenä on viedä joulukakku, Kultalyhde ja Hyvä Sanoma Valkealan kouluille opettajanhuoneeseen. Olen useana vuonna vienyt tämän tervehdyksen jonkun toisen kanssa. Haluamme välittää Jumalan rakkautta sen kautta, ja olemme kokeneet, että vastaanotto on ollut hyvä. 

 

Tänä jouluna toivoisin, että voisimme olla koko perheenä yhdessä. Minulla ja miehelläni on kaksi lasta ja kuusi lastenlasta. 

 

Joulupöydässämme on ainakin kinkku ja laatikoita. Lisäksi on italiansalaattia, joka on mieheni lapsuudenkodista periytyvä jouluruoka. Lastenlasteni kanssa leivon piparkakkuja. Meillä on myös jouluna yleensä täytekakku, josta mieheni Esko erityisesti tykkää. 

 

Raamatussa minua puhuttelee se, miten Jumala rakastaa ihmistä, vaikka ihminen ei olisi aina niin hyväkään. Vaikka tämä aika on sekava, meillä on turva Jumalassa, joka on armollinen ja rakastava. 

 

Iloitsen runoista, joita koen Pyhän Hengen antavan minulle varsinkin silloin, kun luen Raamattua. Runoni liittyvät arkeen, jossa Jumala on mukana. 

 

Rukoilen paljon nuorten puolesta, koska monet heistä voivat nykyään huonosti. Rukoilen sitä, että he löytäisivät Jumalan. Tietysti rukoilen myös läheisteni puolesta, että he tulisivat uskoon. 

 

Vielä joskus haluaisin matkustaa Israeliin. Olen ollut siellä aiemminkin muutamia kertoja poimimassa oliiveja. Oliivit viedään luostariin, jossa niistä tehdään öljyä. Siellä olen tutustunut ihmisiin eri seurakunnista. Ne matkat ovat aina olleet hengellisesti hoitavia. 

 

Jeesus on kaikissa elämäni tilanteissa mukana. Hän on todellisen elämän ja täydellisen rakkauden lähde. Jeesus antaa ilon, rauhan, tulevaisuuden ja toivon.

 

 

Heli Markkunen

 

 




50/2021

UutisetUusien seurakuntien istuttaminen laajalla rintamalla on ollut helluntaiseurakuntien tavoitteena koko kuluvan vuosituhannen. Muualla Euroopassa, myös Pohjoismaissa, helluntailiikkeet kasvavat juuri...
Uusien seurakuntien istuttaminen laajalla rintamalla on ollut helluntaiseurakuntien tavoitteena koko kuluvan vuosituhannen. Muualla Euroopassa, myös Pohjoismaissa, helluntailiikkeet kasvavat juuri...
PikavisiittiTulin uskoon 14-vuotiaana Korson helluntaiseurakunnan järjestämällä kesäleirillä. Olin mennyt sinne mummini mieliksi eikä minulla ollut mitään aikomusta tulla uskoon. Eräässä rukoustilanteess...
NäkökulmaOlen helluntaikodin lapsi, jonka isovanhemmatkin ovat kuuluneet helluntaiseurakuntaan. Myös vaimoni vanhemmat ja osa lähisuvusta ovat olleet helluntaiseurakuntien aktiivijäseniä. Keskei...
MerkkipäiviäHannu Grönroos syntyi Nakkilassa 15.12.1951 Elli ja Erkki Grönroosin perheeseen nuorimpana neljästä veljeksestä. Koti oli tyypillinen suomalainen tehdastyöläisen...
Uutiset"Me tykkäämme kyllä seurakuntaistutuksen ideasta. Mutta käytännössä sitten, kun asia tulee sille tasolle, että kuka tekee ja miten, niihin kysymyksiin meillä ei ole vastausta, M4 Europe...
OpetusHalu tietää tulevaisuus on yleisinhimillinen. Esimerkiksi assyrialaiseen, noin vuodelta 2800 ekr. peräisin olevaan savitauluun on kaiverrettu sanat: ”Meidän maamme rappeutuu nä...
Joulu tuo mukanaan valtavan määrän vastuita ja lisätehtäviä. Pitää valmistaa ruoat, pestä sauna, hankkia lahjat, koristella koti ja leipoa piparit.
Kiireen keskellä on helppo unohtaa...
ArviotMaarit Eronen: Kuulolla – johdatusta joka päivä. Aikamedia, 2021. Nid. 209 s.
Maarit Erosen uudentyyppinen raamattutyökirja ohjaa paneutumaan johdatukseen liittyviin raamat...
MielipideKiitos Veli Majalahdelle tärkeän aiheen esille ottamisesta Ristin Voitossa 47. Olen Velin kanssa täysin samaa mieltä kehitysopin turmelevasta vaikutuksesta. Koulujärjestel...
UutisetKeminmaan Lautiosaaressa tiistaina sattuneessa tulipalossa kuoli alueella tunnettu veteraanilähettipariskunta. Timo ja Tytti Tuomisalo menehtyivät ilmeisesti nuk...
UutisetKeminmaan Lautiosaaressa viime viikon tiistaina sattuneessa tulipalossa kuoli alueella tunnettu veteraanilähettipariskunta. Timo ja Tytti Tuomisalo menehtyi...
Uutiset”Tukikohta – osa Kuopiota, osa elämää.” Iskulause kertoo kymmenvuotisjuhliaan viettävän Tukikohta-seurakunnan identiteetistä: halusta olla ”kodin...
UutisetEvankelistakodilla ja Helluntaikansan toimintakeskuksessa Mertiörannassa valmistellaan jälleen yhteisöllistä joulunviettoa. Se on kuulunut kummankin yhdistyksen toimintaan alusta asti.
–...
Viimeistään kuluvana syksynä moni suomalainen sohvaperuna on tullut tietoisemmaksi siitä, että läntisessä maailmassa keskustelukulttuuri on murroksessa. Mukavina vapaa-ajanvieton tapoina hyödynnet...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan