Hyvä Sanoma ry:n Vammaispalvelu järjesti toukokuussa Iso Kirja -opistolla vammaistyön koulutusviikonlopun teemalla Samalla viivalla. Kyseessä oli ensimmäinen teeman mukainen koulutus, joten valmista sapluunaa ei ollut.
Tapahtuman suunnittelusta vastasi Vammaispalvelun ohjausryhmästä koottu tiimi. Tarkoituksena oli saada aikaan laadukas ja ajantasainen koulutus vammaisasioista, ja kertyneiden palautteiden perusteella tavoitteessa onnistuttiin.
Helluntaiherätyksen vammaistyön asiantuntijoista kukin toi koulutukseen parasta osaamistaan. Musiikista vastasivat Tarja ja Jouko Varjonen, ja laulut ja rukoukset johtivat osallistujia Pyhän Hengen läsnäoloon.
Honkasen puhe kosketti
Tarja Honkanen kertoi elämänläheisesti oman poikansa kautta, millaista on elää samalla viivalla vammaisen perheenjäsenen kanssa. Honkanen puhui vammaisen ihmisen näkyväksi tekemisestä seurakunnassa sekä oman palvelupaikan löytämistä.
– Terveessä ruumiissa jokaisella jäsenellä on oma tehtävänsä, Honkanen muistutti.
Hänen Joosua-pojallaan on seurakunnassa tehtävänä halata jokaista. Joosua myös vaistoaa, kuka tarvitsee erityistä lohdutusta. Honkanen kannustikin kuulijoita löytämään seurakunnan vammaiset ja antamaan heille mahdollisuuksia palvella.
Vammaistyön diakoni Anneli Karras oli koonnut koulutustapahtumaa varten tietopaketteja vammaisuudesta sekä yhdenvertaisuudesta. Projektikoordinaattori Marjut Ounila puolestaan puhui esteettömyydestä.
– Esteettömyydestä ei ole kenellekään haittaa. Vammaiselle henkilölle esteellisyydestä voi sen sijaan olla jopa niin suurta haittaa, ettei hän pääse seurakuntaan ollenkaan, Ounila muistutti.
Pastori Vuokko Hautala kertoipuheenvuorossaan, kuinka vammaistyön voi aloittaa omassa seurakunnassa.
Koulutustapahtumassa jokainen sai asettua myös konkreettisesti vammaisen asemaan. Korvatulppien, putkinäkölasien ja pyörätuolien avulla terveetkin osallistujat saivat pienen välähdyksen siitä, miltä tuntuisi, jos jokin aisti tai liikuntakyky puuttuisi. Samalla ideoitiin uudenlaista toiminnallisempaa Vammaispalvelun pistettä konferenssin Missiotelttaan.
Jatkoa toivottiin
Tapahtumaan osallistuneella jämsänkoskelaisella Eija Suikilla on ollut jo pitkään kehitysvammatyö sydämellään.
– Tulin hakemaan kurssilta varmuutta, onko suunta oikea, ja tietysti myös lisäoppia, että oppisin ymmärtämään eri ihmisryhmiä paremmin.
Suikin mukaan koulutus täytti tehtävänsä. Varsinkin luennoitsijoiden omakohtaiset kokemukset vammaisuudesta puhuttelivat häntä.
– Sain kurssilta paljon, ja olisin toivonut sen kestävän kauemmin. Nälkä kasvaa syödessä, niin kuin on tapana sanoa. Odottelenkin innolla kurssille jatkoa.
Useiden myönteisten palautteiden kannustamana Vammaispalvelun ohjausryhmä päätti viime kokouksessaan, että vastaavanlaisia koulutuksia järjestetään lisää.
PääkirjoitusLuukkaan evankeliumissa on kuuluisa kertomus Pietarin kalansaaliista, joka oli niin suuri, että verkot eivät meinanneet kestää saaliin painoa. Kun verkot olivat murtumispisteessä ja repeilivät, Simoni...
Miten onViime viikolla 170 ikääntynyttä pastoria ja evankelistaa kokoontui Iso Kirja -opistolle Senioripäiville. Kolmipäiväistä tapahtumaa luotsaili Hyvä Sanoma ry:n seniorityön yhdyshenkilö Tapio Sopan...
UutisetKirkkohallitus on päättänyt jakaa avustusta niille luterilaisen kirkon sopijajärjestöille, joita ulkoministeriön hallinnon alaan kuuluvien kehitysyhteistyörahojen vähennykset koskivat. Suomen Lähetyss...
UutisetUskonnottamaksiI itsensä määrittävien englantilaisten ja walesilaisten määrä on ylittänyt kristittynä itseään pitävien lukumäärän, ilmenee vastikään julkaistussa selvityksessä.
UutisetToukokuun puolivälin rankkasateet johtivat suurtulviin eri puolilla Sri Lankaa. Useita päiviä jatkuneet rankkasateet aiheuttivat tuhoa eri puolilla saarivaltiota, mutta erityisesti maan pääkaupungin C...
UutisetBrasilian Sao Paulossa toukokuun lopussa järjestetty Jeesus-marssi kokosi yli 350 000 ihmistä. Tarkkaa osallistujamäärää ei ole ilmoitettu, mutta järjestäjien mukaan se ylitti selvästi viime vuoden no...
UutisetSuomen ortodoksisen kirkon ylin päättävä elin, kirkolliskokous, on aloittamassa toimikauttaan kesäkuun alussa. Vaalilla valittujen 18 maallikon, 11 papiston ja kolme kanttoreiden edustajan lisäksi kir...
UutisetOnkohan Taivaan Isä unohtanut minut maan päälle, kertoi viime viikolla 104-vuotiaana kuollut veteraanisaarnaaja Arthur Kukkula pohtineensa elämänsä viimeisinä aikoina. Kukkulaa haastateltiin Tyrvään S...
KolumniMitä tarkoittaa, että Sanansaattaja on herätysliikkeen ja samalla protestiliikkeen lehti? Tätä pohdittiin Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen äänenkannattajan, Sanansaattajan, uutisessa toissa...
MielipideVanhusten yksinäisyydestä puhutaan nykyisin paljon. Yksinäisyyttä voidaan kokea siitäkin huolimatta, että ihmisellä on oma perhe tai puoliso. Yksinäisyys voi muuttaa muotoaan mutta olla kuitenkin koko...
Mielipide Jeesus-marssin ajankohdaksi onmuun muassa Ristin Voiton mielipidepalstalla (RV 19) ehdotettu helluntaita vapun sijaan sillä perusteella, että vappuna marssi tuntuu ”hyökkäykseltä työväen juhlaa...
MielipideOlavi Kokkonen (RV 21) ja Kari Hokkanen (RV 22) ottavat vastineissaan voimakkaasti kantaa tasa-arvoisen johtajuusnäkemyksen raamatullisuutta vastaan.
MielipideLuin hämmästellen Ristin Voiton numeroa 14/2016, jossa käsiteltiin suhtautumista uskovana juopumiseen ja toisaalta täysraittiuden opettamista seurakunnissa.
MuutPitkä ja vaiherikas elämä, jonka yllä on näkynyt sukupolvien yli ulottuva siunaus. Tämä ajatus kiteyttää Reima Tillanderin elämän matkaa 75 vuoden aikana. Monenlaisia vaiheita ja hetkiä on mahtunut Va...
PikavisiittiJuha Pekka ”JP” Laitinen on viisikymppinen syntyperäinen keuruulainen. Hän tekee työkseen tietokonehommia sairaalaympäristössä. Laitinen harrastaa musiikkia, vanhoja autoja, mökkeilyä, luonnossa kävel...
MuutUlla ja Paavo Pihlaisella on tänä vuonna kaksinkertainen syy juhlaan, sillä he ovat olleet 20 vuotta naimisissa ja tehneet yhtä kauan musiikkia yhdessä.