Onkohan Taivaan Isä unohtanut minut maan päälle, kertoi viime viikolla 104-vuotiaana kuollut veteraanisaarnaaja Arthur Kukkula pohtineensa elämänsä viimeisinä aikoina. Kukkulaa haastateltiin Tyrvään Sanomiin huhtikuussa paikkakunnan vanhimpana henkilönä.
Kukkula nautti helluntaiherätyksen piirissä arkkiatri-saarnaajan arvostusta, ja hänen julistamallaan sanomalla oli kysyntää vielä 2010-luvun seurakunnissa. Kukkulan usein esiin nostama teema ei menettänyt ajankohtaisuuttaan: uskovan on janottava Pyhän Hengen kastetta, joka annetaan ihmiselle armosta.
Lammaspaimen
Kukkula syntyi vuonna 1914 Kokemäellä. Tsaarinajan Suomessa hän jo lapsena osallistui maatalon töihin, muun muassa lammaspaimenena. Sielunpaimen Kukkulasta tuli 1940-luvulla. 70-vuotinen ura saarnaajana hakee vertaistaan.
Arthur Kukkulan vaatimaton, mutta sisäistä auktoriteettia huokuva läsnäolo noteerattiin aina esimerkiksi Talvipäivillä, joihin hän ei enää viimeisinä vuosinaan osallistunut.
Kukkulalta jäi leski, rouva Alma Kukkula. Arthurin vuonna 1936 solmima avioliitto Julia Kukkulan kanssa päättyi 1980-luvulla puolison kuollessa. Arthur ja Alma Kukkula ehtivät olla avioliitossa 25 vuotta.
PääkirjoitusLuukkaan evankeliumissa on kuuluisa kertomus Pietarin kalansaaliista, joka oli niin suuri, että verkot eivät meinanneet kestää saaliin painoa. Kun verkot olivat murtumispisteessä ja repeilivät, Simoni...
Miten onViime viikolla 170 ikääntynyttä pastoria ja evankelistaa kokoontui Iso Kirja -opistolle Senioripäiville. Kolmipäiväistä tapahtumaa luotsaili Hyvä Sanoma ry:n seniorityön yhdyshenkilö Tapio Sopan...
UutisetKirkkohallitus on päättänyt jakaa avustusta niille luterilaisen kirkon sopijajärjestöille, joita ulkoministeriön hallinnon alaan kuuluvien kehitysyhteistyörahojen vähennykset koskivat. Suomen Lähetyss...
UutisetUskonnottamaksiI itsensä määrittävien englantilaisten ja walesilaisten määrä on ylittänyt kristittynä itseään pitävien lukumäärän, ilmenee vastikään julkaistussa selvityksessä.
UutisetToukokuun puolivälin rankkasateet johtivat suurtulviin eri puolilla Sri Lankaa. Useita päiviä jatkuneet rankkasateet aiheuttivat tuhoa eri puolilla saarivaltiota, mutta erityisesti maan pääkaupungin C...
UutisetBrasilian Sao Paulossa toukokuun lopussa järjestetty Jeesus-marssi kokosi yli 350 000 ihmistä. Tarkkaa osallistujamäärää ei ole ilmoitettu, mutta järjestäjien mukaan se ylitti selvästi viime vuoden no...
UutisetSuomen ortodoksisen kirkon ylin päättävä elin, kirkolliskokous, on aloittamassa toimikauttaan kesäkuun alussa. Vaalilla valittujen 18 maallikon, 11 papiston ja kolme kanttoreiden edustajan lisäksi kir...
UutisetOnkohan Taivaan Isä unohtanut minut maan päälle, kertoi viime viikolla 104-vuotiaana kuollut veteraanisaarnaaja Arthur Kukkula pohtineensa elämänsä viimeisinä aikoina. Kukkulaa haastateltiin Tyrvään S...
KolumniMitä tarkoittaa, että Sanansaattaja on herätysliikkeen ja samalla protestiliikkeen lehti? Tätä pohdittiin Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen äänenkannattajan, Sanansaattajan, uutisessa toissa...
MielipideVanhusten yksinäisyydestä puhutaan nykyisin paljon. Yksinäisyyttä voidaan kokea siitäkin huolimatta, että ihmisellä on oma perhe tai puoliso. Yksinäisyys voi muuttaa muotoaan mutta olla kuitenkin koko...
Mielipide Jeesus-marssin ajankohdaksi onmuun muassa Ristin Voiton mielipidepalstalla (RV 19) ehdotettu helluntaita vapun sijaan sillä perusteella, että vappuna marssi tuntuu ”hyökkäykseltä työväen juhlaa...
MielipideOlavi Kokkonen (RV 21) ja Kari Hokkanen (RV 22) ottavat vastineissaan voimakkaasti kantaa tasa-arvoisen johtajuusnäkemyksen raamatullisuutta vastaan.
MielipideLuin hämmästellen Ristin Voiton numeroa 14/2016, jossa käsiteltiin suhtautumista uskovana juopumiseen ja toisaalta täysraittiuden opettamista seurakunnissa.
MuutPitkä ja vaiherikas elämä, jonka yllä on näkynyt sukupolvien yli ulottuva siunaus. Tämä ajatus kiteyttää Reima Tillanderin elämän matkaa 75 vuoden aikana. Monenlaisia vaiheita ja hetkiä on mahtunut Va...
PikavisiittiJuha Pekka ”JP” Laitinen on viisikymppinen syntyperäinen keuruulainen. Hän tekee työkseen tietokonehommia sairaalaympäristössä. Laitinen harrastaa musiikkia, vanhoja autoja, mökkeilyä, luonnossa kävel...
MuutUlla ja Paavo Pihlaisella on tänä vuonna kaksinkertainen syy juhlaan, sillä he ovat olleet 20 vuotta naimisissa ja tehneet yhtä kauan musiikkia yhdessä.