"Uskovan tulisi voida olla ylpeä siitä, mitä seurakunta edustaa" – Mitä Fila teki eri tavalla?

Johan Forsbäckin mukaan paitsi seurakunnan, myös yksilökristityn identiteettiä haastetaan muutokseen. - Olemme viime vuosina seurakuntana olleet kuin lähetystyöhön valmistautuva perhe. Kuva: Ella Kankare

Kun Fila Helsinki perustettiin sata vuotta sitten, seurakunta syntyi kahtiajakautuneeseen kaupunkiin. Valkoisten voitonparaati oli vasta hiljattain kulkenut läpi tuoreen tasavallan pääkaupungin.

Helsingissä oli itsenäistymisen vuosina tullut helluntailaisen herätyksen myötä uskoon ihmisiä kaikissa yhteiskuntakerroksissa, myös ruotsinkielisten parissa. Uudenlaiset, Jeesus-keskeiset laulut ja puheet kaikuivat niin hienostokodeissa kuin työläiskortteleissakin.

Helsingfors Filadelfiaförsamlingenin ajan oloon komea kirkko avattiin Albertinkadulle vuonna 1940 talvisodan pommitusten laannuttua. Seurakunnan työn pohjalta oli jo syntynyt muun muassa suomenkielinen Saalem-seurakunta.

– Taas pitäisi laittaa paikkoja uusiksi, johtava pastori Johan Forsbäck tuumii katsellen ympärilleen kirkossa.

Lavan lisäksi aulatiloihin on panostettu. Avaraa tilaa on paljon, taaperoiden leikkikehästä avautuu näkymä parvelta alas saliin.

Seurakunnassa tehtiin viimeksi mittava remontti 2010-luvun taitteessa, mutta kymmenessä vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon, ja tilat ovat olleet myös kovassa käytössä.

Satavuotias Fila vietti viime vuonna myös eräänlaisia kymmenvuotisjuhlia.

Joulukuussa 2010 pidettiin seurakunnan pastoreiden ja vapaaehtoisjohtajien kokous, jossa puhuttiin yhteisön tulevaisuudesta ja unelmista.

– Moni pastori aloittaa ilman odotuksia ja ottaa tavoitteekseen pikkuhiljaa muuttaa asioita. Menee kolmesta viiteen vuotta, eväät on käytetty, ja pastori vaihtaa paikkakuntaa, Forsbäck kuvailee yleistä tapahtumien kulkua.

Johan ja Lotta Forsbäck olivat vuonna 2010 juuri palanneet kahden vuoden opiskelujaksolta Hillsong Collegesta Australian Sydneystä.

Palaveripäivä osoittautui merkittäväksi. Pastorit ja kolmisenkymmentä vapaaehtoista saivat potkua yhteisen tahtotilan muodostamiselle.

– Siitä päivästä aloimme ajatella, että alamme enemmän olla seurakunta tätä kaupunkia varten.

Johan Forsbäck, 41, syntyi ja kasvoi Tammisaaressa. Perhe kuului ruotsinkieliseen metodistiseurakuntaan.

Kun seurakunnan urkuri muutti pois kaupungista, nuottikirja ojennettiin yhdeksänvuotiaalle Johanille.

– Siitä alkaen olen palvellut seurakunnassa oikeastaan joka sunnuntai, läpi elämäni.

Forsbäck on ollut aina mukana muutoksissa ja myös vahvasti ajanut niitä. Pikkupojan ensimmäinen muutoshankekin meni läpi seurakuntaneuvostossa: kirkkoon hankittiin vanhojen sähköurkujen tilalle piano.

Vuosituhannen vaihteessa Forsbäck aloitti opiskelut Helsingissä teknillisessä korkeakoulussa. Nokia-Suomessa Forsbäckin opiskelema ohjelmistokehitys oli kuuma ala. Filalle kotiutuneen nuoren miehen sydämessä poltteli kuitenkin toisenlainen kutsu, ja hän aloitti vuonna 2003 seurakunnan nuorisopastorina.

Tilanne Filassa oli samantyyppinen kuin monissa isommissa kaupunkiseurakunnissa: kulttuuriero lauantain nuortenillan ja aamupäivän jumalanpalveluksen välillä oli dramaattinen.

Nykyisin moni Filan sunnuntaihin tuleva kysyy, onko kyseessä seurakunnan nuortenilta.

– Se, että kyse on meidän tavallisesta sunnuntain jumalanpalveluksesta, tuntuu monista uskomattomalta.

Vuonna 2005 alkoi seurakunnan aiemman johtajan Kenneth Grönroosin ajama muutoshanke. Päämäärinä olivat muun muassa tilojen uudistaminen ja seurakunnan omistajuuden siirtäminen uudelle sukupolvelle.

– Suurin muutos oli jo pian se, että nuoret eivät kokeneet olevansa vieraita sunnuntaissa. Se tuntui yhtä paljon nuorten kuin muidenkin omalta tilaisuudelta.

Kun Johan ja Lotta Forsbäck astuivat Filan ruoriin vuonna 2012, tilat oli jo modernisoitu ja idea uudenlaisesta johtajuudesta ja ilmapiiristä hiljalleen sisäistetty.

Sittemmin Filasta on kehittynyt se, minä se nykyisin tunnetaan: moderni ja vetovoimainen kaupunkiseurakunta.

Johan Forsbäckin ajatuksissa on viime vuosina ollut vahvasti paitsi seurakunnan, myös kristittyjen identiteetti.

– Uskovan tulisi voida olla jollain tavalla ylpeä siitä, mitä seurakunta edustaa. Vain silloin hän voi kutsua mukaan myös ystäviään.

2020-luvun nuori aikuinen elää erilaisten profiilien maailmassa.

– On kysyttävä, tukeeko seurakunta nuoren aikuisen kuvaa itsestään ajassa elävänä kristittynä.

Pahimmillaan ystävien kuva nuoresta saattaa muodostua sellaiseksi, että hän elää jossain vuosikymmenten takaisessa maailmassa.

– Kokouksissa ei saisi olla sellaista tunnelmaa, että mennään kylään kaverin isovanhempien luokse, Forsbäck vertaa.

Kuvaus Filan lähihistoriasta muistuttaa monen kaupunkiseurakunnan nykytodellisuutta. Nuortenillassa eletään jo eräänlaista uuden seurakunnan arkea, mutta ilmapiiri ei kanna sunnuntaiaamuun asti.

Miksi juuri Filassa onnistuttiin muutosprosessissa, josta moni haaveilee?

Forsbäckin mukaan yksi avaintekijöistä oli se, että jo vuosituhannen vaihteessa nuorisopastori Per Hallin aikana silloiset nuoret tulivat mukaan myös sunnuntaiaamuihin.

– Ymmärsimme, että jos uskon kanssa haluaa olla tosissaan, on oltava mukana muuallakin kuin nuortenilloissa, Johan Forsbäck sanoo.

Kun Fila uudistui, paikalle ei siis tunkeutunut jokin outo jengi jostain aivan toisesta todellisuudesta. Nuoret oli jo opittu tuntemaan seurakunnan keskellä. Kulttuurieroista ja hienoisista jännitteistä huolimatta päällimmäinen tunne oli keskinäinen luottamus.

Kenties tämä kohta tarinassa erottaa Filan muutosprosessin monista muista seurakunnista. Useinhan nuoria on toki mukana, mutta jostain syystä aitoa omistajuuden siirtymistä ei ole saatu nytkäytettyä liikkeelle. Nuoret ovat jääneet henkisesti omaan porukkaansa, vanhemmat omaansa.

Nykyisin tyypillistä filalaista on Forsbäckin vaikeaa kuvailla.

– Mukana on kasvava määrä keski-ikäisiä, ja tietysti myös iso joukko nuoria aikuisia. Se mikä ihmisiä yhdistää, on halu olla mukana tuoreessa, aika menevässä yhteisössä, jossa uskotaan suureen Jumalaan ja myös armolla on hyvin suuri merkitys.

Pastorin iloksi mukana on myös joukko senioreita.

– Jotkut jo yli 80-vuotiaat eivät halua jäädä yhdestäkään tilaisuudesta pois.

Vapaaehtoisten tiimeissä eri tehtävissä on tällä hetkellä hieman yli sata henkilöä. Sunnuntai kokoaa normaalioloissa kerrallaan 160–180 ihmistä.

Pienryhmiä on viitisentoista. Niiden määrän Forsbäck soisi tuplaantuvan jo pian.

– Pullonkaulana on johtajuus. Meidän pitäisi saada uusia solujohtajia.

Tavallaan Fila Helsinki on nyt samassa tilanteessa kuin sama seurakunta sata vuotta sitten. Kaikki on vielä uutta, kaupunki ihmisineen levittäytyy ympärille. Uskonaskeleita on otettu, ja ehkä kohta on jo aika niittää satoa laajasti.

– Minusta olemme seurakuntana eläneet viime vuosina vähän samanlaisen matkan kuin lähetyskentälle siirtyvä perhe.

– Emme mene vieraan kulttuurin keskelle viemään ja opettamaan omaa kulttuuriamme, vaan menemme kaiken keskelle mukanamme evankeliumi.

Seurakunnan täytyy silti olla Forsbäckin mukaan se, joka koetaan puoleensavetävänä.

– Toivomme, että se, joka tulee ovesta sisään, voisi rakastaa meitä. Jos ihmiset eivät rakasta sanoman tuojaa, myöskään sanomaa ei rakasteta.

– Ja aina kaiken lähtökohtana on oltava Jeesus ja hänen antamansa lähetyskäsky. Hänen rakkautensa saa värittää kaiken, mitä teemme tai emme tee.

Anssi Tiittanen