Minä Uskon – I Believe -tapahtuma rakensi yhteyttä
Kuopion helluntaiseurakunta järjesti jo toisen kerran heinäkuisen viikonlopun suurtapahtuman. Pääpuhujaksi oli kutsuttu evankelista Ilkka Puhakka. Toisena puhujavieraana oli monille kuopiolaisille tuttu Martti Kallionpää, joka toimi seurakunnassa pastorina 1980-luvulla.
Ensimmäistä kertaa seurakunnan toiminnassa tapahtuman järjestäjäkumppanina oli Pohjois-Savon evankelis-luterilainen Kansanlähetys.
– Yhteisen tapahtuman tarkoituksena on saavuttaa niitä, jotka eivät ymmärrä meidän kaanaankieltämme. On ilo nähdä täällä vieraita kasvoja, totesi helluntaiseurakunnan pastori Heimo Enbuska avatessaan lauantai-illan tilaisuutta.
”Rakasta seurakuntaasi”
Yhteyttä painotti myös Ilkka Puhakka jumalanpalveluksen saarnassaan sunnuntaina.
– Opettele ensimmäiseksi rakastamaan ja kunnioittamaan omaa seurakuntaasi, hän kehotti.
Puhakka kuvasi, miten kristillinen kenttä niin kotimaassa kuin maailmanlaajuisestikin pirstaloituu. Jeesus on kuitenkin kaikille yhteinen.
– Yhteys ei perustu samankaltaisuuteen vaan yhteiseen kohteeseen, Puhakka muistutti.
Kun Puhakka sitten aloitti apostolisen uskontunnustuksen, yleisö yhtyi siihen spontaanisti. Hetki oli koskettavaa yhteyden kokemista eri seurakunnista tulleiden kesken.
Hyvinä naapureina
Kansanlähetyksen piirihallituksen puheenjohtaja Panu Rantakokko pitää yhteistyön lähtökohtana riittävän opillisen yhteyden lisäksi henkilökohtaista yhteyttä pastori Heimo Enbuskan kanssa.
– Ilkka Puhakka vei sanat suusta, Rantakokko toteaa ja korostaa hänkin oman kodin kunnioittamisen tärkeyttä.
– Hyvillä naapureilla täytyy olla myös aita. Toki siinä on portti ja yhteistä talkootyötä tehdään.
Rantakokko myös korostaa, että vaikka yhteistyötä seurakuntien kesken tehdään, vastuutahon on oltava selkeästi tiedossa.
Ilkka Puhakka antoi puheensa päätteeksi kuulijoilleen hienon lahjan. Hän kertoi, miten varsinkin rippikouluissa suuren suosion saanut laulu Älä pelkää syntyi Pyhän Hengen antamana juuri silloin, kun hän oli jättämässä seurakuntatyön syvästi itseensä pettyneenä. Kun Enbuska sen jälkeen esitti laulun, valuivat kyyneleet monien poskille. Laulussa oli Pyhä Henki yhä läsnä.
Laulua ja lettuja
Kun Kuopiossa tapahtuu kesällä jotakin merkittävää, se näkyy myös torilla. Seurakunnan tapahtumaankin liittyi esilläoloa torilla, jonka lavalta kuului ilosanoma: ”Sinua rakastetaan.”
Nina Åström lauloi helteisellä torilla parveilevan kansan sydämiin säestäjinään Kimmo Suomela ja Jim Hakola. Mikäpä oli kuunnellessa, kun Anne ja Pentti Pöllänen paistoivat viisi ämpärillistä taikinaa muurinpohjaletuiksi. Niiden nauttimiseksi tosin tarvittiin kärsivällisyyttä pitkähköksi venyneessä jonossa. Lettujen jakajina toimi sekä helluntaiseurakunnan että Kansanlähetyksen uskovia.
Toritapahtumasta vastannut evankelista Ritu Yli-Pahkala tiimeineen jakoi kutsuja Eelimtemppeliin ja keskusteli uskosta kiinnostuneiden kanssa.
Lämmin kesäilta ei ollut vienyt ihmisiä mökeille, vaan temppeli täyttyi sanannälkäisistä kuulijoista koko tapahtuman ajan.
MielipideAino-Maija Riutamaa de Mata ihmetteli Ristin Voitossa (RV 27) liian tiukkoja asenteita viinin juontiin. Ehkä hänen kirjoituksessaankin oli kapea näkökulma asiaan.
MielipideTultuani uskoon kauan sitten tieni johdattui Lahden helluntaiseurakuntaan. Ehdin olla siellä vain
muutaman kesäkuukauden, kunnes työpaikan perässä muutin taas muualle.
Mutta Lahdessa ehdin imai...
MielipideEn voi olla kommentoimatta Juhannuskonferenssin musiikkikeskustelua.
Haluaisin kommentoida RV 28–29 numerossa ollutta kirjoitusta, jossa Anssi Tiittasta kehotettiin käymään konferenssikentällä kuunt...
MielipideHelluntailiikkeen jokavuotinen Juhannuskonferenssi panostaa ohjelmassaan koko perheen huomioimiseen. Niinpä on ilahduttavaa todeta, miten kokonaiset perhekunnat ”vaelsivat ylös Keuruulle” jälleen tänä...
KolumniHerätysliike on mielenkiintoinen sana. Se liitetään ainakin evankelisluterilaisen kirkon sisällä vaikuttaviin hengellisiin suuntauksiin, mutta myös helluntailaisuuteen. Meidät tunnetaan maailmalla ja...
UutisetViimeisten päivien vaellus -kirjasarjan (Left Behind) toinen kirjoittaja Tim LaHaye on kuollut. LaHaye oli kuollessaan 90-vuoden ikäinen. Iäkkään kirjailijan elämä päättyi viime viikolla sydänkohtauks...
UutisetIso-Britannian hallitus on myöntänyt 2,4 miljoonaa puntaa avustuksia uskonnollisille yhteisöille viharikosten torjuntaan. Avustusrahoilla rakennetaan valvonta- ja hälytysjärjestelmiä sekä muun muassa...
UutisetViime viikolla julkaistun tutkimuksen mukaan kolme neljästä valkoisesta evankelikaalista äänestäisi Donald Trumpia Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa marraskuussa. Luonnehdinta käsittää melko kattavas...
UutisetRautavaaran helluntaiseurakunta järjesti tänä vuonna tavallista kansainvälisemmän lastenleirin. Opettajana toimi costaricalainen Diego Silva vaimonsa Sallan kanssa, ja Jorma ja Eila Kauppinen toivat K...
UutisetKotkan ortodoksisesta kirkosta kesäkuussa varastettu vanha ikoni on löytänyt takaisin tiensä kirkkoon. Varas oli palauttanut ikonin muovipussissa kirkkoherran puutarhapöydälle.
UutisetLaukaassa Kallioniemen leirikeskuksessa pidetään 13. elokuuta asti turvapaikanhakijoille ja maahanmuuttajille tarkoitettuja Suomi-leirejä, jotka järjestää Kansainvälinen leiriyhteistyö – Mene ja kerro...
UutisetSeurakuntien Lapsityön Keskus (SLK), Poikien ja tyttöjen keskus (PTK) sekä Nuorten Keskus ovat aikeissa yhdistyä vuodenvaihteessa. Uusi yhdistys saanee nimen Nuori Kirkko ry. Asiasta päätetään joul...
UutisetAku Ankan taskukirjan olympialaisnumeron kannessa ei ole Rion maamerkkinä pidettävää Kristuspatsasta, vaikka se esimerkiksi ruotsalaisen sisarjulkaisun kannesta löytyy. Tosin patsaan käsiään levittävä...
Miten onUusi Pokémon Go -mobiilipeli on herättänyt ennennäkemättömän suosion kännykänkäyttäjien parissa ympäri maailmaa. Pokémon-pelit saivat alkunsa Nintendon laitteilla 1990-luvulla. Pokémonit olivat pikkuo...
PääkirjoitusMaahanmuuttotyössä olemme tulleet uuteen vaiheeseen. Viime vuotisen kaltaista maahanmuuttajien tulvaa ei tänä kesänä ole ilmaantunut, vaikka turvallisuustilanteet lähtömaissa eivät ole mitenkään...
ArtikkelitSuomen kielen opetusta,
kokkikerhoja ja kasvuryhmiä.
Myös kesäleireille
on osallistunut monia
muslimeja. Inkeroinen on reilun viidentuhannen
hengen
teollisuustaajama Kouvolassa.
Wikipe...
MuutJouko Ruohomäki on kutsumukseltaan
ja koulutukseltaan
opettaja. Siksi hän
viihtyy opetuskirjallisuuden
parissa. Toimiessaan seurakunnan
paimenen tehtävissä
Suomessa, lähetyssaarnaajana...
MuutMiriam Vertaistukiryhmä Samalla viivalla ry 2015 Suomalaisen kristillisen heavymetallin
yhtyekatalogin ykköspaikkaa
pitävä Miriam on tehnyt
musiikkia kymmenisen vuotta.
On rohkaisevaa...
MuutLasten kauneimmat
hengelliset laulut Magnummusic 2016 Levyä kuunnellessa tulee mieleen
kysymys, onko Suomeen
syntynyt uusi musiikkigenre: aikuisille
tehty lastenmusiikki.
Lapsille t...
MuutKoko Makedonian
Evankelinen kirkko on
käytännössä syntynyt
vuoden 1987 jälkeen. Skopjen keskustan
tuntumassa Franklin
Rooseveltin kadulla
on vilskettä ja
ääntä jo varhain aamulla.
Ihmiset r...
MuutMatti Korhonen muistuttaa
pääkirjoituksessaan kristittyjen
tehtävästä kriisien keskellä
(Uusi Tie 29/16). Ovatko sitten viime aikojen
uutiset merkkejä siitä, että elämme
lopun aikoja ja...
PikavisiittiAnitta Sarén ärsyyntyy
törttöilevistä kuskeista
ja piristyy turinatuokion
avulla. Perheeni mielestä olen hauska,
säätäjä, stressaaja, tavaroiden löytäjä
ja hukkaaja sekä ihan hyvä
kokki...
ArtikkelitRV-lehdessä on ollut kirjoittelua
seurakuntien jäsenkadosta. Ilmiön
pohdinnassa on unohtunut
yksi näkökulma. Jos seurakuntien
toiminta on suunnattu pienenevälle
kantasuomalaisten joukolle,
jäsen...
PakinaHavahduin tänä
kesänä siihen,
etten ole pitkään
aikaan ollut
häissä. Suomalainen
avioituu keskimäärin
kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini
kuuluu paljon perinteisesti
ajattelevia kristittyjä...
MuutPyhän Hengen johtama
seurakunta on Jeesus-keskeinen
uskovien
yhteisö. Aika ajoin helluntailaisten
ja muiden
karismaatikkojen
on hyvä
muistuttaa itseään siitä, että Pyhän Hengen toimint...
MielipideSeurakuntatyössä
vammautuneet ovat
menetetty voimavara.
Siksi heidät tulisi hoitaa
työkuntoon. Kun joku haavoittuu hengellisessä
toiminnassa,
hän yleensä vetäytyy sivuun
tai ryhtyy pur...