Havahduin tänä
kesänä siihen,
etten ole pitkään
aikaan ollut
häissä. Suomalainen
avioituu keskimäärin
kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini
kuuluu paljon perinteisesti
ajattelevia kristittyjä, ja mehän
teemme kaikkemme hivuttaaksemme
keskiarvoa alemmas.
Suurin kesähääsuma on siis osaltani
ohitettu kymmenisen vuotta
sitten.
Itsekin olin avioituessani vasta
20-vuotias, sukulaisten ja hääkampauksestani vastanneen
kampaamon muiden asiakkaiden
mielestä liikuttavan nuori. (”Herranjestas,
kirjoita nyt edes ylioppilaaksi
ensin!” parahti viereisessä
tuolissa istunut nainen, joka taisi
luulla minua vielä todellista ikääni nuoremmaksi.) Joidenkin uskonsisarten
ja -veljien vihjailuista
tosin olisi voinut päätellä, että olin
haudan partaalla hoippuva eukko
– olihan tosirakkaus antanut
odottaa jo yli kolme vuotta, joista
kaksi olisi ollut tehokasta avioitumisaikaa.
Joka tapauksessa olin nuorena
uskovana yllättynyt siitä, kuinka
nuorena uskovat menevät naimisiin.
Toiseksi hämmästytti se, ettei
juuri kellään ollut tanssihäitä.
Olin 16-vuotiaaksi asti luullut, ettei
muunlaisia häitä olekaan.
Jatkoin tavallaan itsekin perinnettä
pitämällä niin pienet häät,
ettei niissä ollut juuri muuta ohjelmaa
kuin vihkiminen ja ruokailu;
näin vältimme huomion keskipisteenä
olemisen ja nolot leikit.
Eräs tuttu väitti minun myöhemmin
katuvan sitä, etten saanut
”prinsessahäitä”. Ainakaan vielä
ei ole kaduttanut yhtään. Jos niin
käy, voinhan järjestää korvaukseksi
valtavat vihkivalojenuusimisjuhlat,
pukeutua kermakakkuun
ja ratsastaa paikalle islantilaisella
villiponilla, joka vetää miestäni kurpitsavaunuissa. Eläkeikään
mennessä, jos Herra suo ja elämme,
meille on saattanut jäädä riittävästi
rahaa säästöön tällaisten
kekkereiden toteuttamiseksi.
Vaikka perinteisissä helluntailaisissa
häissä ei tanssita, ohjelmaa
toki on. Eräs sykähdyttävimmistä
traditioista on ohjelmanumero,
joka alkaa viattomana onnentoivotuksena
hääparille mutta kääntyy
vaivihkaa evankeliointipuheeksi.
Mikä ettei, lieneehän joukossa
myös uskosta osattomia,
joilla ei ole muuta vaihtoehtoa
kuin kuunnella.
Pahimmillaan tai parhaimmillaan
puhuja unohtaa tuoreen
avioparin kokonaan ja uppoutuu
oman elämäntarinansa käänteisiin.
Myös suoranaisia alttarikutsuja
on kuultu. ”Minulla on tuolla
autossa Niilo Yli-Vainion kasetteja,
jos jotakuta kiinnostaa”, eräskin
onnittelija päätti puheensa.
Mieleenpainuvimmat hetket
koettiin häissä, joissa sukulaismies
äityi ihastelemaan nuorenparin
periaatteita: ”Ihana puhdas
morsian! Ja ethän sinäkään Marko
(nimi muutettu) ole koskaan harrastanut
irtosuhteita?”
Kaikeksi onneksi Marko ei ollut
harrastanut, mutta jos olisi jossain
vaiheessa elämää näin päässyt
käymään, olisiko hänellä tuossa
tilanteessa ollut muuta vaihtoehtoa
kuin myötäillä?
Astu esiin sopivalla ja sopimattomalla
ajalla, sanoo Sana.
Tähän kuulee monesti lisättävän,
että vaikka aika olisi
itselle tai kuulijalle sopimaton,
tapa ei saisi sitä olla.
Joku saattaa loukkaantua itse
asiasta, mutta toisaalta melkein
mistä tahansa voi puhua loukkaamatta,
kun asettelee sanansa
viisaasti.
Evankeliumin julistaminen onnittelupuheen
varjolla on toisinaan
koetellut hyvän maun rajoja,
enkä ole ainakaan tähän mennessä
kuullut, että hääevankelistojen
ponnistelut olisivat kantaneet
toivotunlaista hedelmää. Mitäpä
tuosta, kunhan Kristusta julistetaan,
saattaisi Paavali kuitenkin
sanoa – tarkoitus pyhittää keinot,
rapatessa roiskuu ja niin edelleen.
Ratkaisevinta lienee se, miten ihmiset
kohtaavat toisiaan, kun juhlat
ovat ohi.
MielipideAino-Maija Riutamaa de Mata ihmetteli Ristin Voitossa (RV 27) liian tiukkoja asenteita viinin juontiin. Ehkä hänen kirjoituksessaankin oli kapea näkökulma asiaan.
MielipideTultuani uskoon kauan sitten tieni johdattui Lahden helluntaiseurakuntaan. Ehdin olla siellä vain
muutaman kesäkuukauden, kunnes työpaikan perässä muutin taas muualle.
Mutta Lahdessa ehdin imai...
MielipideEn voi olla kommentoimatta Juhannuskonferenssin musiikkikeskustelua.
Haluaisin kommentoida RV 28–29 numerossa ollutta kirjoitusta, jossa Anssi Tiittasta kehotettiin käymään konferenssikentällä kuunt...
MielipideHelluntailiikkeen jokavuotinen Juhannuskonferenssi panostaa ohjelmassaan koko perheen huomioimiseen. Niinpä on ilahduttavaa todeta, miten kokonaiset perhekunnat ”vaelsivat ylös Keuruulle” jälleen tänä...
KolumniHerätysliike on mielenkiintoinen sana. Se liitetään ainakin evankelisluterilaisen kirkon sisällä vaikuttaviin hengellisiin suuntauksiin, mutta myös helluntailaisuuteen. Meidät tunnetaan maailmalla ja...
UutisetViimeisten päivien vaellus -kirjasarjan (Left Behind) toinen kirjoittaja Tim LaHaye on kuollut. LaHaye oli kuollessaan 90-vuoden ikäinen. Iäkkään kirjailijan elämä päättyi viime viikolla sydänkohtauks...
UutisetIso-Britannian hallitus on myöntänyt 2,4 miljoonaa puntaa avustuksia uskonnollisille yhteisöille viharikosten torjuntaan. Avustusrahoilla rakennetaan valvonta- ja hälytysjärjestelmiä sekä muun muassa...
UutisetViime viikolla julkaistun tutkimuksen mukaan kolme neljästä valkoisesta evankelikaalista äänestäisi Donald Trumpia Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa marraskuussa. Luonnehdinta käsittää melko kattavas...
UutisetRautavaaran helluntaiseurakunta järjesti tänä vuonna tavallista kansainvälisemmän lastenleirin. Opettajana toimi costaricalainen Diego Silva vaimonsa Sallan kanssa, ja Jorma ja Eila Kauppinen toivat K...
UutisetKotkan ortodoksisesta kirkosta kesäkuussa varastettu vanha ikoni on löytänyt takaisin tiensä kirkkoon. Varas oli palauttanut ikonin muovipussissa kirkkoherran puutarhapöydälle.
UutisetLaukaassa Kallioniemen leirikeskuksessa pidetään 13. elokuuta asti turvapaikanhakijoille ja maahanmuuttajille tarkoitettuja Suomi-leirejä, jotka järjestää Kansainvälinen leiriyhteistyö – Mene ja kerro...
UutisetSeurakuntien Lapsityön Keskus (SLK), Poikien ja tyttöjen keskus (PTK) sekä Nuorten Keskus ovat aikeissa yhdistyä vuodenvaihteessa. Uusi yhdistys saanee nimen Nuori Kirkko ry. Asiasta päätetään joul...
UutisetAku Ankan taskukirjan olympialaisnumeron kannessa ei ole Rion maamerkkinä pidettävää Kristuspatsasta, vaikka se esimerkiksi ruotsalaisen sisarjulkaisun kannesta löytyy. Tosin patsaan käsiään levittävä...
Miten onUusi Pokémon Go -mobiilipeli on herättänyt ennennäkemättömän suosion kännykänkäyttäjien parissa ympäri maailmaa. Pokémon-pelit saivat alkunsa Nintendon laitteilla 1990-luvulla. Pokémonit olivat pikkuo...
PääkirjoitusMaahanmuuttotyössä olemme tulleet uuteen vaiheeseen. Viime vuotisen kaltaista maahanmuuttajien tulvaa ei tänä kesänä ole ilmaantunut, vaikka turvallisuustilanteet lähtömaissa eivät ole mitenkään...
ArtikkelitSuomen kielen opetusta,
kokkikerhoja ja kasvuryhmiä.
Myös kesäleireille
on osallistunut monia
muslimeja. Inkeroinen on reilun viidentuhannen
hengen
teollisuustaajama Kouvolassa.
Wikipe...
MuutJouko Ruohomäki on kutsumukseltaan
ja koulutukseltaan
opettaja. Siksi hän
viihtyy opetuskirjallisuuden
parissa. Toimiessaan seurakunnan
paimenen tehtävissä
Suomessa, lähetyssaarnaajana...
MuutMiriam Vertaistukiryhmä Samalla viivalla ry 2015 Suomalaisen kristillisen heavymetallin
yhtyekatalogin ykköspaikkaa
pitävä Miriam on tehnyt
musiikkia kymmenisen vuotta.
On rohkaisevaa...
MuutLasten kauneimmat
hengelliset laulut Magnummusic 2016 Levyä kuunnellessa tulee mieleen
kysymys, onko Suomeen
syntynyt uusi musiikkigenre: aikuisille
tehty lastenmusiikki.
Lapsille t...
MuutKoko Makedonian
Evankelinen kirkko on
käytännössä syntynyt
vuoden 1987 jälkeen. Skopjen keskustan
tuntumassa Franklin
Rooseveltin kadulla
on vilskettä ja
ääntä jo varhain aamulla.
Ihmiset r...
MuutMatti Korhonen muistuttaa
pääkirjoituksessaan kristittyjen
tehtävästä kriisien keskellä
(Uusi Tie 29/16). Ovatko sitten viime aikojen
uutiset merkkejä siitä, että elämme
lopun aikoja ja...
PikavisiittiAnitta Sarén ärsyyntyy
törttöilevistä kuskeista
ja piristyy turinatuokion
avulla. Perheeni mielestä olen hauska,
säätäjä, stressaaja, tavaroiden löytäjä
ja hukkaaja sekä ihan hyvä
kokki...
ArtikkelitRV-lehdessä on ollut kirjoittelua
seurakuntien jäsenkadosta. Ilmiön
pohdinnassa on unohtunut
yksi näkökulma. Jos seurakuntien
toiminta on suunnattu pienenevälle
kantasuomalaisten joukolle,
jäsen...
PakinaHavahduin tänä
kesänä siihen,
etten ole pitkään
aikaan ollut
häissä. Suomalainen
avioituu keskimäärin
kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini
kuuluu paljon perinteisesti
ajattelevia kristittyjä...
MuutPyhän Hengen johtama
seurakunta on Jeesus-keskeinen
uskovien
yhteisö. Aika ajoin helluntailaisten
ja muiden
karismaatikkojen
on hyvä
muistuttaa itseään siitä, että Pyhän Hengen toimint...
MielipideSeurakuntatyössä
vammautuneet ovat
menetetty voimavara.
Siksi heidät tulisi hoitaa
työkuntoon. Kun joku haavoittuu hengellisessä
toiminnassa,
hän yleensä vetäytyy sivuun
tai ryhtyy pur...