Anitta Sarén ärsyyntyy
törttöilevistä kuskeista
ja piristyy turinatuokion
avulla.
Perheeni mielestä olen hauska,
säätäjä, stressaaja, tavaroiden löytäjä
ja hukkaaja sekä ihan hyvä
kokki. Ania-tyttäreni lisää tähän
vielä, että ”ihana ja lakas sekä tosi
hyvä syömään sitä suklaata”.
Omasta mielestäni olen elämän
koko spektrin ja sen värien läpiliitäjä,
silloin tällöin liian vahvoihin
suojavarusteisiin pukeutunut,
korkeita paikkoja pelkäävä kiitäjä, omituinen leijailija ja kuitenkin
sohvalla viihtyvä tavis. Olen ystävällisyyteen ja rakkauteen pyrkivä
tosi pieni ihminen.
Kun kaipaan piristystä, haluan
tehdä jotain mukavaa ihmisten
kanssa, joita rakastan. Kolmivuotiaan
äitinä tarpeeksi hienoa
on päästä vaikka juomaan
teetä ja turisemaan kaikenlaista
pariksi tunniksi.
Minua ärsyttävät törttöilevät
autoilijat: riskejä ottavat ohittelijat,
puskurissa kiinni ajavat tiukkapipot
ja ne, joiden käsi on töötillä salamannopeasti, jos jokin
asia ei heti onnistu. Myös todella
moni muu asia ärsyttää sekä
itsessäni että muissa, mutta on
parempi, että jätetään tämä tähän.
Unelmoin siitä, että oppisin ottamaan
rennommin ja elämään
hetkessä. Siitä, että oppisimme
tuntemaan Jumalan rakkauden
ja luottamaan häneen hyvänä
Isänä, saisimme kohdata
aidon armon ja meistä riisuttaisiin
pois kaikki ihmisestä lähtöisin
oleva uskonnollisuus. Kunpa
lakkaisimme seurakunnissa riitelemästä
asioista, jotka eivät vie
meitä läheisempään suhteeseen
Jeesuksen kanssa.
Yksi isoista unelmistani on saada
tämän elämän aikana nähdä
Jeesus, siis ihan oikeasti nähdä!
Äitiys on opettanut minulle
itsestäni ja vajavaisuudestani
miltei enemmän kuin mikään
muu. On pakko olla riippuvainen
muista ihmisistä; yksin
ei pärjää eikä kuulukaan pärjätä. Olen saanut kärsivällisyyttä
(ja huomannut, miten kärsimätön oikeastaan olenkaan), rentoutta
ja lisää huumorintajua. Nurjana
puolena olen oppinut, mitä
on huolehtia jostain samalla tietäen,
ettei mikään siitä ole omissa
käsissäni.
Itselleni tärkeä laulu oli aikoinaan
Misty Edwardsin You won’t
relent. Misty on ollut uraauurtava
pioneerinainen ylistysmusiikin
saralla. Hän on kirjoittanut rehellisiä
ja syviä biisejä henkilökohtaisesta
suhteesta Jumalaan.
Musiikki ja ylistäminen on minulle
luonteva tapa kommunikoida
Jumalan kanssa. Minun on
vaikea keskittyä rukouslistoihin,
mutta ylistäessä rukous nousee
usein kuin itsestään. Käyn läpi
tunteitani musiikin ja muunkin
taiteen kautta.
Pääsen käyttämään luovuuttani
sekä musiikin että käsillä tekemisen
kautta. Jos en pääse tekemään
jotain luovaa, alkaa olla
todella ummehtunut olo. Taivaan
Iskä teki minut sellaiseksi,
että jotain inspiroivaa ideaa ja
sen toteutusta täytyy olla säännöllisesti,
jotta kuulen myös hänen ääntään paremmin.
En koskaan unohda sitä hetkeä,
kun tein positiivisen raskaustestin.
Olo alkoi jo olla aika
epätoivoinen, kun lasta ei kuulunut.
Sitten tapahtuikin jotain ihmeellistä,
kun Pyhä Henki täytti
minua voimakkaasti yhden Tulimummoista
rukoiltua puolestani.
Hyvin pian aloin odottaa Aniaa.
Kaksi viivaa raskaustestissä
oli meille valtavan suuri merkki
siitä, että Herra on hyvä!
Täydellisenä kesäpäivänä ilma
on kuin morsian, huolia ei ole
ja onni tuntuu olevan juuri siinä
hetkessä. Sellaisena päivänä
miettii, että jos meillä olisi tällaista
ympäri vuoden, niin me
suomalaisetkin olisimme vähän
rennompia ja iloisempia.
Seurakunta merkitsee minulle
Jeesuksen rakasta ruumista, jonka
pää hän on. En pärjäisi ilman
seurakuntaa: en ilman kotiseurakuntaani
enkä ilman maailmanlaajuista
seurakuntaa. Minulla itselläni
on vain yksi palapelin palanen,
ja minun tarvitsee nähdä
muidenkin palaset, jotta voin
päästä näkemään koko kuvaa.
Jeesus vetää sanattomaksi. Miten
joku voi olla niin ihana ja
hyvä? Miten joku voi olla valmis
jättämään täydellisen kirkkauden
tullakseen keskelle täydellistä
pimeää? Psalmi 2:8 sanoo:
”Pyydä minulta, niin saat kansat
perinnöksesi, ja maan ääriin ulottuu sinun valtasi.” Jeesus
anoi Isältä, että saisi meidät
perinnökseen. Mietipä sitä! Et
ole siinä siksi, että Jeesuksen oli
pakko kuolla puolestamme. Ei, ei
hänen ollut pakko! Hän anoi sitä
Isältä, koska hän halusi tulla ja
antaa itsensä.
MielipideAino-Maija Riutamaa de Mata ihmetteli Ristin Voitossa (RV 27) liian tiukkoja asenteita viinin juontiin. Ehkä hänen kirjoituksessaankin oli kapea näkökulma asiaan.
MielipideTultuani uskoon kauan sitten tieni johdattui Lahden helluntaiseurakuntaan. Ehdin olla siellä vain
muutaman kesäkuukauden, kunnes työpaikan perässä muutin taas muualle.
Mutta Lahdessa ehdin imai...
MielipideEn voi olla kommentoimatta Juhannuskonferenssin musiikkikeskustelua.
Haluaisin kommentoida RV 28–29 numerossa ollutta kirjoitusta, jossa Anssi Tiittasta kehotettiin käymään konferenssikentällä kuunt...
MielipideHelluntailiikkeen jokavuotinen Juhannuskonferenssi panostaa ohjelmassaan koko perheen huomioimiseen. Niinpä on ilahduttavaa todeta, miten kokonaiset perhekunnat ”vaelsivat ylös Keuruulle” jälleen tänä...
KolumniHerätysliike on mielenkiintoinen sana. Se liitetään ainakin evankelisluterilaisen kirkon sisällä vaikuttaviin hengellisiin suuntauksiin, mutta myös helluntailaisuuteen. Meidät tunnetaan maailmalla ja...
UutisetViimeisten päivien vaellus -kirjasarjan (Left Behind) toinen kirjoittaja Tim LaHaye on kuollut. LaHaye oli kuollessaan 90-vuoden ikäinen. Iäkkään kirjailijan elämä päättyi viime viikolla sydänkohtauks...
UutisetIso-Britannian hallitus on myöntänyt 2,4 miljoonaa puntaa avustuksia uskonnollisille yhteisöille viharikosten torjuntaan. Avustusrahoilla rakennetaan valvonta- ja hälytysjärjestelmiä sekä muun muassa...
UutisetViime viikolla julkaistun tutkimuksen mukaan kolme neljästä valkoisesta evankelikaalista äänestäisi Donald Trumpia Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa marraskuussa. Luonnehdinta käsittää melko kattavas...
UutisetRautavaaran helluntaiseurakunta järjesti tänä vuonna tavallista kansainvälisemmän lastenleirin. Opettajana toimi costaricalainen Diego Silva vaimonsa Sallan kanssa, ja Jorma ja Eila Kauppinen toivat K...
UutisetKotkan ortodoksisesta kirkosta kesäkuussa varastettu vanha ikoni on löytänyt takaisin tiensä kirkkoon. Varas oli palauttanut ikonin muovipussissa kirkkoherran puutarhapöydälle.
UutisetLaukaassa Kallioniemen leirikeskuksessa pidetään 13. elokuuta asti turvapaikanhakijoille ja maahanmuuttajille tarkoitettuja Suomi-leirejä, jotka järjestää Kansainvälinen leiriyhteistyö – Mene ja kerro...
UutisetSeurakuntien Lapsityön Keskus (SLK), Poikien ja tyttöjen keskus (PTK) sekä Nuorten Keskus ovat aikeissa yhdistyä vuodenvaihteessa. Uusi yhdistys saanee nimen Nuori Kirkko ry. Asiasta päätetään joul...
UutisetAku Ankan taskukirjan olympialaisnumeron kannessa ei ole Rion maamerkkinä pidettävää Kristuspatsasta, vaikka se esimerkiksi ruotsalaisen sisarjulkaisun kannesta löytyy. Tosin patsaan käsiään levittävä...
Miten onUusi Pokémon Go -mobiilipeli on herättänyt ennennäkemättömän suosion kännykänkäyttäjien parissa ympäri maailmaa. Pokémon-pelit saivat alkunsa Nintendon laitteilla 1990-luvulla. Pokémonit olivat pikkuo...
PääkirjoitusMaahanmuuttotyössä olemme tulleet uuteen vaiheeseen. Viime vuotisen kaltaista maahanmuuttajien tulvaa ei tänä kesänä ole ilmaantunut, vaikka turvallisuustilanteet lähtömaissa eivät ole mitenkään...
ArtikkelitSuomen kielen opetusta,
kokkikerhoja ja kasvuryhmiä.
Myös kesäleireille
on osallistunut monia
muslimeja. Inkeroinen on reilun viidentuhannen
hengen
teollisuustaajama Kouvolassa.
Wikipe...
MuutJouko Ruohomäki on kutsumukseltaan
ja koulutukseltaan
opettaja. Siksi hän
viihtyy opetuskirjallisuuden
parissa. Toimiessaan seurakunnan
paimenen tehtävissä
Suomessa, lähetyssaarnaajana...
MuutMiriam Vertaistukiryhmä Samalla viivalla ry 2015 Suomalaisen kristillisen heavymetallin
yhtyekatalogin ykköspaikkaa
pitävä Miriam on tehnyt
musiikkia kymmenisen vuotta.
On rohkaisevaa...
MuutLasten kauneimmat
hengelliset laulut Magnummusic 2016 Levyä kuunnellessa tulee mieleen
kysymys, onko Suomeen
syntynyt uusi musiikkigenre: aikuisille
tehty lastenmusiikki.
Lapsille t...
MuutKoko Makedonian
Evankelinen kirkko on
käytännössä syntynyt
vuoden 1987 jälkeen. Skopjen keskustan
tuntumassa Franklin
Rooseveltin kadulla
on vilskettä ja
ääntä jo varhain aamulla.
Ihmiset r...
MuutMatti Korhonen muistuttaa
pääkirjoituksessaan kristittyjen
tehtävästä kriisien keskellä
(Uusi Tie 29/16). Ovatko sitten viime aikojen
uutiset merkkejä siitä, että elämme
lopun aikoja ja...
PikavisiittiAnitta Sarén ärsyyntyy
törttöilevistä kuskeista
ja piristyy turinatuokion
avulla. Perheeni mielestä olen hauska,
säätäjä, stressaaja, tavaroiden löytäjä
ja hukkaaja sekä ihan hyvä
kokki...
ArtikkelitRV-lehdessä on ollut kirjoittelua
seurakuntien jäsenkadosta. Ilmiön
pohdinnassa on unohtunut
yksi näkökulma. Jos seurakuntien
toiminta on suunnattu pienenevälle
kantasuomalaisten joukolle,
jäsen...
PakinaHavahduin tänä
kesänä siihen,
etten ole pitkään
aikaan ollut
häissä. Suomalainen
avioituu keskimäärin
kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini
kuuluu paljon perinteisesti
ajattelevia kristittyjä...
MuutPyhän Hengen johtama
seurakunta on Jeesus-keskeinen
uskovien
yhteisö. Aika ajoin helluntailaisten
ja muiden
karismaatikkojen
on hyvä
muistuttaa itseään siitä, että Pyhän Hengen toimint...
MielipideSeurakuntatyössä
vammautuneet ovat
menetetty voimavara.
Siksi heidät tulisi hoitaa
työkuntoon. Kun joku haavoittuu hengellisessä
toiminnassa,
hän yleensä vetäytyy sivuun
tai ryhtyy pur...